Oih, eikö se ollutkaan myytävänä?

[Heather Rose]

Katrinekin lohkaisi kakkusestaan lusikallaan palan. Hänen kakkunsa oli punainen ja leivoksen harjalla komeili suklaakiehkura. Tyttö selvästikkin tutki herkkuaan ja vilkaisi sitten vitriinin mainosta sitten hän työnsi leivoksen palan suuhunsa.

Heatherista tuntui että Katrine ei ollut edes kuullut tämän aikaisemmin esittämää kysymystä. Joka hän ei vain kuullut tai tyttö väitteli parhaansa mukaan vastaamista. Oliko Heather kysynyt jotain väärää?

”Ihan hyvin”, pian kauan odotettu vastaus kuului. ”Entä sinulla?”

"Mainiosti. Onhan sitä yhdessä jälki-istunnossakin oltu ja tehty toisten esitelmiä-", Heather vastasi ja seurasi kuinka Katrinen kermakaljatuoppi lehahti pöytään. Tyttö otti heti pienen hörpyn. "Mutta hän maksoi kyllä turhan vaivan takaisin."

Juuri kun Heather on jatkamassa hänen oma teensä lensi paikalle. Tee tarjoiltiin sydänkuvioisesta posliinisesta kupista. Ja maku oli yhtä kanervamaisen suloinen. Monenlaiset aromikkaat maku elämykset levisivät neidin kielelle ja hän huokaisi ihastuneena.

"Ja siittä puheen ollen", Heather ottaa laukustaan esiin kaksi vihreään silkkipaperiin käärittyä sokerisulkakynää. "En millään jaksa syödä molempia yksin. Haluatko toisen?"

Odottamatta vastausta Heather laskee kynän pöydälle Katrinen nenän eteen ja käärii omansa esiin pyöritellen sitä sitten sormiensa välissä.
"Olen kuullut, että jossain päin maailmaa jästit ostavat lakritsiliituja. Aika pöljä idea."

[Katrine Isabell Wall]

”Mainiosti”, Heather vastasi, ”onhan sitä yhdessä jälki-istunnossakin oltu ja tehty toisten esitelmiä, mutta hän maksoi kyllä turhan vaivan takaisin.” Katrine kohotti yllättyneenä kulmiaan. Heather ei vaikuttanut sellaiselta, joka ravasi jälki-istunnoissa. Ehkä vähän seikkailunhaluinen, mutta että jälki-istuntoon? Mitähän siinä on mahtanut tapahtua?

Heatherinkin kuppi saapui pöytään. Se oli posliininen ja kaunis. Heather hörppäsi kupista, ja huokasi tyytyväisenä. ”Siitä puheen ollen”, Heather sanoi ja kumartui tonkimaan laukkuaan. ”En millään jaksa syödä molempia yksin. Haluatko toisen?” Hän nosti päydälle kaksi vihreään silkkiin käärittyä pakettia. Katrine otti toisen ja Heather toisen. Katrine avasi paketin josta paljastui sokerisulkakynä. Heather pyöritteli jo omaansa sormissaan. Katrine hymyili hänelle, sokerisulkakynät olivat yksiä hänen lempimakeisistaan.

”Kiitos, tykkään sokerisulkakynistä”, Katrine sanoi.

”Olen kuullut, että jossain päin maailmaa jästit ostavat lakritsiliituja. Aika pöljä idea.” Katrinesta oli mukava kuunnella Heatherin rupattelua. Hän ei itse ollut puheliaimmasta päästä, ja tavattuaan Heatherin ensimmäistä kertaa hän oli vähän hämmästynyt tytön puhetulvaa, mutta nyt se tuntui mukavalta.

”Miten ihmeessä sinä jouduit jälki-istuntoon?” Katrine kysyi. Hän kuunteli mieluusti muiden kertomuksia, itse hän mieluummin kyseli. Katrine hörppäsi taas kermakaljaansa, ja katsoi ulos ikkunasta. Ulkona oli alkanut hieman tuulla, ja ihmisten hiukset liehuivat hauskan näköisesti heidän kävellessään kadulla.

[Heather Rose]

Käydessään läpi kulunutta kouluvuottaan ja tapahtuneita asioita Heather ehti siihen kohtaan kun joutui jälki-istuntoon. Tyttö ei voinut olla huomaamatta kuinka Katrine kohotti hämmästyeenä kulmiaan. Mitä hän mahtoi ajatella? Eihän kukaan voinut tutkia maailmaa ilman vastoinkäymisiä. Elämä ei saanut olla koskaan pelkkää ruusuilla tanssimista vaan virheet opettavat. Virheistä oppii.

Kun Heather on saanut elämänkertansa päätökseen ja on ottanut esiin vihreät paketit ja avannut omansa hän nojaa toisella kyynärpäällään pöytään nojaten leuallaan kämmeneensä. Hän lipoo autuaana sokerisulkakynäänsä ja katselee kahvilan meininkiä. Ihmiset juovat juomiaan ja mutustelevat hiukopalaa. Kahvila on rauhallinen paikka jonne saattaa tulla aamuvarhain nauttimaan rauhanhengestä.

”Kiitos, tykkään sokerisulkakynistä”, Katrine kiittää hymyillen ja käärii herkun vihreästä silkkipaperista.

"Mukavaa että pidät. Annoin kerran chilinamuja opettajalle ja sain jälki-istuntoa niin kuin jo kerroin. Syytteet olivat mielestäni kuitenkin kohtuuttomat; myrkyttäminen, sekä toisen kielen poltto. Mistä olisin voinut tietää että ne eivät olleet mansikkakaramelleja?" lopeattaessaan Heather huomasi vastanneensa jo Katrinen seuraavaan kysymykseen.

”Miten ihmeessä sinä jouduit jälki-istuntoon?”

Katrine siemaisi kermakaljaansa ja katseli ulos ikkunasta. Heather otti mallia ja seurasi syksyn lehteä joka leijui hitaasti tuulessa ja tempautui sitten ilmavirran mukaan. "Montakohan lehteä tuuli vie mennessään tämän syksyn aikana? Heather ajatteli ääneen.

[Katrine Isabell Wall]

//Laitanko seuraavassa viestissä tapahtumat etenemään, vai juttelevatko tytöt vielä?//

[Heather Rose]

//Ehkä tapahtumien on aika edetä ettei peli veny pitkäksi :D//

[Katrine Isabell Wall]

Heather kertoi joutuneensa jälki-istuntoon opettajan myrkyttämisestä, eikä Katrine voinut hillitä itseään nauramasta kuvitellessaan Heatherin antamassa opettajalle chilikarkkeja, jotka saivat hänen kuvitelmissaan opettajan syöksemään tulta kuin unkarilainen sarvipyrstö, ja passittamaan hieman kärähtäneen Heatherin jälki-istuntoon.

”Montakohan lehteä tuuli vie mennessään tämän syksyn aikana?” Heather mietiskeli. Hymyilin ystäväni taiteellisille mietteille, ja oli juuri kysymässä vastaan jotain samantapaista, kuten 'Entä montako sadepisaraa maa imaisee syksyssä sisäänsä?' mutta äkkiä kuului kilkattava ääni, vähän niin kuin se, joka kuuluu junassa ennen kuulutuksia, ja säpsähdin.

”Poudlardinessa on tapahtunut tänään varkaus Helisevät smaragdit -liikkeessä” hieman tyly naisääni ilmoitti. Katrine ei huomannut äänen lähdettä, mutta oletti, että Poudlardinessa oli jonkinlainen kuulutusjärjestelmä.

”Siellähän me juuri olimme!” Katrine kuiskasi Heatherille.

”Varastettu esine on ovaalin mallinen läpikuultavan sininen medaljonki, jota koristaa hopeinen yksisarvinen. Koru ei ollut myynnissä, vaan kuului eräälle asiakkaalle. Koru on erittäin arvokas, ja pyydämme teitä ilmoittamaan kaikista havainnoista taikalainvartijoille Poudlardinen taikalainvartijoiden päämajalle, joka sijaitsee pääkadun varrella. Toistan, Poudlardinessa on tapahtunut...” Ääni jatkoi paasaamista, mutta Katrine ei kuunnellut, vaan oli valahtanut kalpeaksi, ja tuijotti nyt Heatheria kauhistuneena. Hän oli melko varma, että tyttö oli tajunnut saman. Olivatko he varmasti palauttaneet korun katselemisen jälkeen hyllylle?

[Heather Rose]

Kilkahtava ääni raikui kahvilassa ja Heather havahtui mietteistään. Hän oli juuri saanut vastauksen kysymykseensä; äärettömän monta, kun ääni alkoi kumista neidin korvissa. Se poukkoili seinien välissä ja nyreän kuuloinen naisääni toisteli stooria ryöstöstä "Helisevät smaragdid" putiikissa. Kuulutus pani Heatherin väkisinkin miettimään mahtoiko ryöstö tapahtua ennen vai jälkeen kun hän ja Katrine olivat käyneet liikkeessä. Samaan aikaan se ei ainakaan tapahtunut. Vai oliko niin? Heatherin kasvot valahtivat valkoisiksi tytön kuullessa korun kuvauksen; ovaalin mallinen läpikuultavan sininen medaljonki, jota koristaa hopeinen yksisarvinen. Voi- olivatko he sittenkin varkaita?

”Siellähän me juuri olimme!” Katrine kuiskasi ja Heather nyökkäsi. Katrine oli luultavasti pannut merkille tarinasta aivan samat yksityiskohdat, sillä hän ei näyttänyt ollenkaan iloiselta.

"Laitoitko sinä riipuksen takaisin hyllylle kun lähdimme?" Heather kysyi. Jos heillä todellakin oli sormet pelissä niin se oli yhtä lailla kummankin syy. Yhtä lailla he räpelsivät toisten omaisuutta ja poistuivat sitten kaupasta. "Voi hyvin olla että joku otti sen meidän jälkeemme. Se oli tavattoman kaunis.

Sanoistaan huolimatta Heather tiesi sisimmässään että jotenkin se liittyi heihin ja he vastasivat seurauksista.

[Katrine Isabell Wall]

Heather näytti reagoivan samaan tapaan kuin Katrine, hänkin kalpeni äkkiä ja kysyi: ”Laitoitko sinä riipuksen takaisin hyllylle kun lähdimme? Voi hyvin olla että joku otti sen meidän jälkemme. Se oli tavattoman kaunis.” Katrine ei uskonut niin käyneen, ja Heatherin ilmeestä päätellen hän ei itsekään uskonut sanojaan. Katrine pudisti hiljaa päätään, sekä Heatherin kysymykselle, että teorialle.

Hän kelasi mielessään tapahtumia. He menivät kauppaan, näkivät korun, löysivät hinnan, laittoivat korun paikalleen ja lähtivät. Vai laittoivatko? Katrine aloitti uudelleen vielä kauempaa. Hän oli lähtenyt oleskeluhuoneesta kiireisenä ja... Ja unohtanut medaljonkinsa yöpöydälle! Siinä se oli! Kaupassa hän oli kai työntänyt medaljongin ajatuksissaan taskuunsa tottuneena korun painoon.

”Heather! Minulla on aina mukana eräs medaljonki, mutta tänään unohdin sen makuusaliini! Minun täytyi laittaa kaupan koru ajatuksissani taskuuni! Se on minun syytäni!” Katrine parahti. ”Se on varmasti minun...” Katrine tunnusteli taskuaan kädellään, ”taskussani.” Tytön viimeinen sana haipui kuulumattomiin, kun taskusta ei löytynytkään medaljonkia. Hänellä olikin Heatherille näyttää vain yksi asia: ammottava reikä taskun pohjalla.

[Heather Rose]

Katrine pudistaa vaisusti päätään ja Heather on aivan varma että hänellä että Katrinella on molemmilla likaiset- VARKAUDESTA likaiset sormet tässä pelissä. He kävivät kaupassa, he tutkivat toisen omaisuutta ja he veivät korun jotenkin vielä mukanaankin. Kuntien riipuksen omistaja on hyvin vihainen ja äkäinen nainen joka ei hevin tätä sekaannusta unohda tai hän on kiltti ymmärtäväinen rouva joka sydämelisesti pyytää heidät jäätelölle. Miten vain mutta seuraukset ovat seurauksia.

Koko juttu pani Heatherin miettimään hänen perheensä reaktiota asiaan. Mitähän kotona sanotaan kun keskimmäinen tytär on varastanut korun ja hänet on erotettu koulusta. Joutuvatko he vankilaan? Rouva Rose on aina sanonut että; "Kaikilla on tarkoitus elämässä mutta se on hyvä tarkoitus." Ja nyt tuon viisauden lausuneen naisen tytär on rikollinen.

”Heather! Minulla on aina mukana eräs medaljonki, mutta tänään unohdin sen makuusaliini! Minun täytyi laittaa kaupan koru ajatuksissani taskuuni! Se on minun syytäni!”

Heather havahtui surullista mietteistään ja katsahti lautasen kokoisin silmin. Niin asia sitten oli. He ovat rikollisia. Viimeinenkin toivon kipinä on sammunut. Vankila odottaa.

Kun Heather oli sulatellut uutisen hän sanoi; "Se ei ole yksin kenenkään syytä. Me olimme molemmat mukana tässä ja kärsimme molemmat seuraukset." Saatuaan lauseensa loppuun tyttö kuuli vain vaimean sanan joka kaikui koko kahvilassa. Katrine näytti taskussansa ammotavaa reikää.

"Mitä me nyt teemme?" Heather kysyi ja mietti. "Koru pitää löytää."

[Katrine Isabell Wall]

”Se ei ole yksin kenenkään syytä”, Heather rauhoitteli. ”Me olimme molemmat mukana tässä ja kärsimme molemmat seuraukset.” Mutta Katrinea Heather ei saanut vakuutettua. Syyllisyyden tunne kasvoi hänen sisässään. Hänen takiaan Heather oli hankaluuksissa. Miksi ihmeessä hän ei ollut tarkistanut mitä korua oli ollut laittamassa taskuunsa?

Katrinen näytettyä taskussa olevaa reikää Heatherille, tyttö kysyi: ”Mitä me nyt teemme? Koru pitää löytää.” Katrine nyökkäsi, sillä hän ei tiennyt, kykenisiköhän hän puhumaan. Mitä heille mahdettaisiin tehdä, kun he paljastuisivat varkaiksi? He varmaan joutuisivat maksamaan sakkoja, vanhemmille ja kouluun ilmoitettaisiin, koulusta saisi jälki-istuntoa ja pisteitä vähennettäisiin roppakaupalla niin Serdaiglen kuin Pouffsoufflenkin tileiltä, taikaministeriöön avattaisiin rikosrekisteri ja he joutuisivat kuulusteluun. Pala nousi kurkkuun, mutta pää oli pidettävä kylmänä, jotta koru löytyisi. Katrine pudisti kauheat ajatukset pois, laittoi loput leivoksesta suuhunsa ja huuhtoi alas kermakaljan jäämillä, mutta ne eivät enää maistuneet niin maukkailta kuin ennen kuulutusta.

Katrine nousi seisomaan tuolinsa viereen. ”Meidän täytyy mennä etsimään sitä. Onneksi emme käyneet missään muualla ennen tänne tuloa. Katrine mietti tapahtumien kulkua. Niin, he olivat poistuneet korukaupasta ja kävelleet kadun yli tiskille tilaamaan. Koru oli voinut tippua missä vain. Joku muu oli jo voinut löytää sen kadulta, kaupan ovelta tai kahvilan tiskin alta ja viedä taikalainvartijoiden päämajaan. Mutta aivan yhtä hyvin hely saattoi lojua viemärikuilun pohjalla. Katrinea puistatti, kauhea ajatus. Nyt täytyi ryhdistäytyä. ”Aloitetaanko korukaupasta vai kahvilasta?”