Tutustuminen kirjaston rauhassa

[Katrine Isabell Wall]

Fanny mietti hetken otsa rypyssä ennen kuin vastasi. "No, kun...", hän aloitti, "kun minulta tämä tulee ihan luonnostaan, kuin vaikka yksi plus yksi on kaksi. Niin helppoa se on minulle, mutta...” Fanny piti pienen tauon. "Muista etten ole mikään opettaja ja en tiedä onko tämä nyt ihan tyhmää, mutta minusta sinun pitäisi olla täysin varma kun teet loitsun, että valo syttyy. Älä ajattele, ettei se valo kumminkaan syty vaan ole aivan varma, että sauvaani päässä olisi hetken päästä kirkas valopallo. Aivan kuin olisit käyttänyt loitsua jo monen monta vuotta.” Niin, ee minä mitenkään hirveän itsevarmasti loitsuja yleensä lausu, tuota voisi kokeilla. ”Toivottavasti sait jotain selvää”, Fanny lisäsi vielä ja punastui hiukan.

Päätin yrittää uudelleen loitsimista. No niin, sanoin itselleni, olet tehnyt tämän pikku loitsun satoja kertoja ennenkin. Ei se tuota sinulle mitää ongelmia enää. Pikkujuttu, tarvitset vain vähän valoa, se hoituu hetkessä. Kun ojensi sauvani uudelleen, mieleeni muistui jotakin. Sehän oli totta. Muutamia vuosia sitten, kun taikuus näkyi minussa, yritti Jade joskus opettaa minulle yksinkertaisia loitsuja, joita hän oli oppinut koulussa. Olin ikäisekseni melko taitava, ja pihistin usein äidin sauvan, ja menimme Jaden kanssa viltin alle pimeään, missä minä sain sauvan kärjen syttymään. Kerran sain tosin koko viltin syttymään, mistä äiti ei ollut kovin iloinen, mutta joka tapauksessa valoloitsu ei ollut ongelmaa tuottanut.

Viilsi hieman, mutta vahvisti tunnettani loitsun onnistumisesta, joten kuiskasin: ”Valois”, ja sauvan kärkeen syttyi valo. Ei se mikään suuri ollut, mutta alku kuitenkin. Ihailin hetken hämmentyneenä sauvasta säteilevää valoa, kunnes kuiskasin: ”Pimi”, ja sauva sammui. Tuijotin Fannya riemuissani. ”Se onnistui”, kuiskasin tuskin kuuluvasti.

[Fanny Wiest]

Katrine mietti kauan sen jälkeen, kun olin antanut neuvoja. Sillä aikaa yritin sytyttää sauvani kärkeen valopallon ilman ääntä. "Valois! sanoin tiukasti mielessäni. Ei tapahtunut mitään. "Valois!" toistin. "Valois!", "Valois!", "Valois!". Kirjasto pysyi hämäränä. Avasin suuni raolleen ja sanoin ilman ääntä: "Valois". Sauvan päässä pilkahti aivan himmeä valo, joka katosi saman tien. Huokaisin syvään.

"Valois", Katrine kuiskasi itsevarmasti. Ehdin parahiksi nostaa katseeni, kun Katrinen sauvan päähän syttyi kirkas valopallo. Naamalleni levisi valtava hymy. Olin yhtä iloinen kuin silloin, kun sain kirjeen châteauuhun. Katrine ihaili pientä valopalloa ennen kuin kuiskasi: "pimi". Tyttö katsoi minua kasvoillaan ihmettynyt hymy. "Se onnistui", hän henkäisi. Aloin nauraa. Tämä oli kuin jostain onnellisesta sadusta. Kaikki sujui niin kuin toivoin. Olin aivan sanaton. Ihmettelin miksei kukaan tullut huomauttamaan siitä, että heleä nauruni kaikui muuten hiljaisessa kirjastossa. Pyyhin vedet silmistäni ja avasin uuden sivun luonnoslehtiöstäni. Hahmottelin siihen yllättyneen ja iloisen Katrinen pitelemässä taikasauvaa, minkä päässä oli kirkas valopallo.

[Katrine Isabell Wall]

Fanny alkoi nauraa niin että hänen silmiinsä kihosi kyynelet. Katselin Fannya hetken ihmeissäni mutta sitten minuakin alkoi hymyilyttää ja aloin nauraa. Hiljaisessa kirjastossa kaikuva nauru sai kaikua rauhassa. Ilmeisesti kukaan ei enää jaksanut käskeä meitä olemaan hiljaa.

Nauru loppui vähitellen ja Fanny käänsi uuden lehden vihkostaan. Käännyin taas katsomaan hänen piirrostaan. Fanny taitaa pitää piirtämisestä. Paperille alkoi piirtyä ihminen, taikasauva ojolla, hiuksista tuli kiharat, sehän olin minä! Fanny piirsi kuvaa, jossa minä tein valoisloitsua.

”Vau, olet tosi taitava piirtämään!” ihailin, ”Taidat pitää siitä?” Minä kaivoin omasta laukustani pergamentinpalan ja sulkakynän, jonka kastoin musteeseen. Laskin kynän paperille ja aloin piirtää. Minä en osaa piirtää ollenkaan, mutta tahdoin piirtää Fannyn piirtämässä. Minulla oli erityistä mustetta, jota saattoi pyyhkiä pois pienellä sienellä, joten se sopi hyvin piirtämiseen. Hahmottelin päätä. Ei, ihmisen pää on munan mallinen, ei pallo. Kumitin sutun pois ja piirsin munan paperille. Nyt se oli väärin päin. Käänsin paperin ympäri. No, nyt pää oli oikein päin. Paperilla ei tosin ollut enää tilaa vartalolle. Käänsin en uudelleen ympäri, Fanny saisi nyt seisoa käsillään piirroksessa. Kädet ylöspäin – äh, päästä tuli liian iso, kädet eivät yltäneet maahan. Turhauduin ja kumitin kädet. Uusi yritys, ja kädet näyttivät letkuilta mutta ylsivät sentään maahan. Hiuksista tuli epäluonnollisen näköiset ja jaloista liian lyhyet, mutta kyllästyin pyyhkimiseen, ja piirsin kuvan loppuun. Paperi uudelleen ympäri ja nyt Fanny seisoi siinä käsillään hiukset hieman väärään suuntaan sojottaen, eikä näyttänyt ollenkaan Fannylta. Laitoin äkkiä kädet töherrykseni päälle, ettei Fanny huomaisi sitä ja luulisi että teen hänestä pilaa.

[Fanny Wiest]

Katrine yhtyi nauruuni. No niin. Minulla on ystävä, sain hänet nauramaan ja hän ei ollut vielä kyllästynyt minuun. Ystävä? Tottakai!


”Vau, olet tosi taitava piirtämään!” Katrine ihaili. ”Taidat pitää siitä?” Purskahdin uudelleen nauruun. Katsoin alkeellisia ja yksinkertaisia ääriviivoja Katrinesta. Ei se minusta kaunis ollut, mutta... "Kyllä pidän, vaikka en yleensä edes piirrä vaan hahmottelen. Yksityisenkohdat ovat minulle myrkkyä.

Katrine kaivoi esiin pergamentinpalan, sulkakynän ja musteen. Pergamentille piirtyy pallo. Katrine pyyhki sen pois kummallisella sienellä. Tuijotin keskittyneenä, kun pallon tilalle piirtyi kananmuna. Rypistin kulmiani. Mitä ihmettä hän piirsi? Katrine käänsi luomuksensa ylösalaisin. Ahaa! Ihmisen pää. Pää oli kylläkin aivan pergamentin yläreunassa. Katrine käänsi paperin taas ympäri. Hän piirsi kädet sojottamaan lattiaan päin. Katrine kumitti kädet pois ja piirsi uudet, vaikka hieman letkumaiset, mutta kyllä ne käsiksi tunnisti. Jaloista tuli lyhyet ja hiukset sojoittivat kummalliseen suuntaan. Hymyni kasvoi kasvamistaan, kun Katrine piirsi minua pergamentille.

Tunnistin itseni, vaikka piirros ei muistuttanutkaan täysin totuutta. Katrine katseli työtään kaksi sekuntia ja peitti sen siten käsillään. Katsoin Katrinea kummastuneesti. Miksi hän peitti piirroksen? Aivan kuin tytön poskille olisi noussut pieni puna. Repäisin oman piirrokseni vihkosta ja ojensi sitä Katrinelle. Ojensi myös toisen käteni ja kysyin: "Saanko tuon?" Osoitin käsilläsisovaa itseäni.

[Katrine Isabell Wall]

Fanny kertoi pitävänsä piirtämisestä, mutta vähätteli piirrustustaitojaan. ”En yleensä edes piirrä, vaan hahmottelen”, Fanny sanoi. ”Yksityiskohdat ovat minulle myrkkyä.”

Piirtäessäni säälittävää töherrystäni tunsin Fannyn katselevan. Piirroksesta tuli huono ja tunsin taas punastuvani peittäessäni sen käsilläni. Kuulin repäisyn äänen ja kohotin katseeni Fannyyn, joka ojensi käsiään minua kohti. Toisessa hänellä oli hänen piirtämänsä kuva minusta ja toinen selvästi odotti saavansa jotakin vastalahjaksi.

”Saanko tuon?” Fanny kysyi viitaten paperiin, jonka olin töhrinyt. Äh, hän oli nähnyt sen. Mutta miksi kummassa hän sen halusi? Toivottavasti hän ei tunnistanut sitä.

”Et sinä tätä halua”, mutisin, mutta annoin piirroksen silti tytölle, etten olisi epäkohtelias. ”Eihän siitä edes saa selvää mikä se on...” Otin vastaan Fannyn piirtämän kuvan, ja ihailin sitä. Vaikka Fanny vähätteli taitojaan, oli piirros paljon hienompi kuin minun. Sen tunnisti ihmiseksi, mittasuhteet olivat kohdillaan ja se todella näytti minulta. Vilkaisin nolona omaa töherrystäni, joka muistutti enemmän sisuliskoa kuin ihmistä.

Keskustelu olisi varmaan paras ohjata pois piirtämisestä johonkin arkisempaan, etten alkaisi rasittaa tyttöä. Jotkut sanoivat jästikoulussa, että esitän raukkaa saadakseni huomiota, joten kai minun pitäisi puhua jostain, missä en ole maailman surkein.

”Mikä on lempiaineesi?” kysyin. Arkista, mutta parempaa kuin valittaminen. ”Minä tykkään pimeyden voimilta suojautumisesta ja tähtitiedosta. Varsinkin pimeyden voimilta suojautumisesta, se on todella mielenkiintoista ja kattaa alleen todella paljon opittavaa, pimeyden olioista ja kirouksista, esineistä ja kaikesta.” Hymyilin hieman muistellessani edellistä pimeyden voimilta suojautumisen tuntia. Osasin vastata melkein kaikkiin opettajan kysymyksiin, mutta sauvan heiluttaminen ei ollut oikein sujunut.

//Aletaanko lopettelemaan, kun aloitettiin jo toinen peli? Voisi jompi kumpi huomata vaikka kellonajan ja kulkisivat vaikka vielä samaa matkaa oleskeluhuoneelle? :D

[Fanny Wiest]

”Et sinä tätä halua”, Katrine mutisi ojentaessaan piirroksensa minulle. "Eihän siitä edes saa selvää mikä se on..." hän jatkoi. Tuhahdin. Minulla oli jo suunniteltu paikka mihin laittaisin piirroksen. "Tottakai haluan. Sehän on ilmiselvästi minä seisomassa käsilläni. Minulla on jo paikka sille", sanoin päättäväisesti. "Se tulee sänkyni päätyyn, suoraan tyynyn yläpuolelle."


”Mikä on lempiaineesi?” Katrine kysyi ohjatakseen keskustelun pois piirtämisestä. ”Minä tykkään pimeyden voimilta suojautumisesta ja tähtitiedosta. Varsinkin pimeyden voimilta suojautumisesta, se on todella mielenkiintoista ja kattaa alleen todella paljon opittavaa, pimeyden olioista ja kirouksista, esineistä ja kaikesta" Katrine jatkoi. "Lempiaineitani on loitsut ja tähtitiede. Pimeyden voimilta suojautuminen on myös hirvittävän kiinnostavaa. Loitsut ovat kuitenkin kaikista paras aine."

Pakkasin tähtitiedon läksyt takaisin laukkuun. Vilkaisin samalla lähellä olevaa kaappikelloa. Kahdeksan! "Pitäisi varmaan alkaa lähteä", sanoin nyökäten kellon suuntaan. "Kävelläänkö yhtä matkaa?"

//En tiedä ollenkaan milloin kirjastosta pitäisi lähteä, mutta ei se kai niin oleellista ole. Minusta kävelyreissu olisi hauska pelata.//

[Katrine Isabell Wall]

Fanny tuhahti epäilyilleni siitä, ettei hän haluaisi piirrostani.”Totta kai haluan”, hän sanoi. ”Sehän on ilmiselvästi minä seisomassa käsilläni. Minulla on jo paikka sille. Se tulee sänkyni päätyyn, suoraan tyynyni yläpuolelle.” Punastuin hieman. Kylläpä Fanny arvosti piirrosta. Olimme vasta tavanneet ja hän halusi jo laittaa piirtämäni kuvan noin tärkeään paikkaan.

”Lempiaineitani ovat loitsut ja tähtitiede” Fanny kertoi. ”Pimeyden voimilta suojautuminen on myös hirvittävän kiinnostavaa. Loitsut ovat kuitenkin kaikista paras aine.” Hymyilin Fannylle. Hän piti siis suunnilleen samoista aineista kuin minäkin, tähtitietokin oli hänen mieleensä. Tummansininen avaruus täynnä tuikkivia tähtiä oli niin kaunis.

Havahduin mietteistäni Fannyn todetessa: ”Pitäisi varmaan alkaa lähteä.” Vilkaisin Fannyyn. Tyttö oli jo pakkaillut laukkuaan ja nyökkäsi kellon suuntaan. Kello näytti jo kahdeksaa! Olipa aika mennyt nopeasti! Olin sentään saanut läksyjä tehtyä. ”Kävelläänkö yhtä matkaa?” Fanny kysyi.

Nyökkäsin ja sulloin samalla läksykirjoja ja sulkakyniä takaisin laukkuuni. Oli mukavaa, että Fanny oli samasta tuvasta kuin minä, sillä nyt voisimme jutella vähän pidempään. Huomasin pöydällä olevan huispauskirjan ja nostin sen Fannyn näkyville. ”Lainaatko tämän vai vienkö hyllyyn?” Heilautin laukkuni olalle ja pyyhkäisin hiukseni silmiltä.

[Fanny Wiest]

Katrine nyökkäsi ja alkoi pakata tavaroitaan. Keskityin vähän aikaa järjestelmään tavaroitani ja kokoamaan niitä kirjoja jotka aioin lainata. Nousin ylös ja kiskaisin laukkuni olalle.

"Lainaatko tämän vai vienkö hyllyyn?” Katrine kysyi. "Itse asiassa voisin ottaa", sanoin hymyillen ja otin Katrinen ojentaman kirjan.
"Mennään."

Paukautin kirjat kirjastonhoitajan eteen pöydälle. Melkein kaikki oppilaat olivat jo lähteneet, vain pari lteki vielä läksyjään. Lainasin kirjat ja odotin jos Katrine lainaisi jotain. Sen jälkeen tallustelin valkoisille parioville ja vedin toisen auki.

[Katrine Isabell Wall]

”Itse asiassa voisin ottaa”, Fanny sanoi ja otti kirjan vastaan. ”Mennään.”

Kävelin Fannyn perässä kirjaston halki kirjastonhoitajan tiskille ja ihailin matkalla korkeita kirjahyllyjä. Olin aina pitänyt kirjastoista. Niin paljon tarinoita saman katon alla. Ja nyt vielä taikakirjasto! Kuinka jotkut saattoivat inhota kirjastoja? Jokaiselle löytyisi varmasti jotakin täältä taianomaisten kirjojen sokkelosta. Fannyn lainatessa kirjoja selailin tiskillä lojuvia niteitä kiinnostuneena. Yksi näytti olevan tavallinen jästien kirja, joka kertoi avaruusseikkailusta. Toinen oli taikahirtoriaa käsittelevä opus. Kolmas oli hyvin raskas ja paksu ja kirjoitettu riimuilla, mistä en tietenkään saanut selvää. Aion valita riimut valinnaisaineeksi kun olen kyllin vanha. Silloin haluan kyllä selvittää edes, mitä tuo paksu kirja käsitteli.

Selailin parhaillani jättiläishämähäkeistä kertovaa kirjaa, kun huomasin Fannyn odottavan minua. Hän ilmeisesti oletti minun lainaavan jotain, joten laskin kirjat käsistäni ja pudistin hieman päätäni sen merkiksi, etten aikonut lainata mitään. Sitten lähdin Fannyn perässä tyhjentyvästä kirjastosta käytäville.

Vaikka linnan jotkut osat ovat melkoisia mysteereitä – esimerkiksi kerran eksyin yli tunniksi johonkin kummalliseen tyrmäkäytävien sokkeloon, onneksi koulutunnit olivat silloin jo ohi – oli reitti kirjastosta oleskeluhuoneeseen tuttu juttu. Siispä tiesin tasan mihin kääntyä. Sovitin askeleni Fannyn askelten tahtiin ja kysyin häneltä: ”Mitä sinä yleensä luet?”

Ihmisten lukemat kirjat kiinnostivat minua. Osaksi tietenkin siksi, että kaipasin välillä kirjavinkkausta, jotain joka osaisi mainita pari hyvää kirjaa, joita en ollut vielä lukenut, ja osaksi siksi, että kirjamieltymykset kertoivat paljon ihmisestä. Joku joka lukee fantasiakirjoja on luultavasti jästisyntyinen lukutoukka, sarjakuvalehdet kertovat ajan kuluvan johonkin muuhun, jästeistä kertovat kirjat vihjaavat puhdasverisyyttä ja urheilukirjat tietenkin kiinnostusta urheilua kohtaan ja niin edelleen.

[Fanny Wiest]

Kun lainasin kirjojani, Katrine selaili eri kokoisia kirjoja. Sain kirjani lainattua tungin ne jo muutenkin täyteen laukkuun ja odotin jos Katrine lainaisi jotain. Tyttö havahtui vilkaisi minuun ja pudisti päätään sen merkiksi, ettei aikoisi lainata mitään. Katrine laski kirjapinonsa pöydälle ja lähdimme kirjastosta.


”Mitä sinä yleensä luet?” Katrine kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen. Mietin hetken ennenkuin vastasin: "Tykkään paljon fantasiasta ja oppikirjoista. No novelleja luen myös", vastasin. "Entä sinä?"

"Tuli muuten mieleen, että mistä olet kotoisin?" kysyin hieman kömpelösti.

//Puhuvatko tytöt muuten ranskaa vai englantia? Ja anteeksi lyhyt viesti ei ollut paljon aikaa.//