Séraphin kääntyi katsomaan vanhempaa miestä tuon rykäistessä ja kertoessa, että lähtisi etsimään sitä, mitä oli tullut etsimäänkin. Poika vain hymyili ja nyökkäsi, sillä miksipä hän olisi kieltänyt toista menemästä. Seura olisi toki kivaa, mutta hän ei pystyisi nyt nauttimaan täysin rinnoin kesäisestä päivästä.
Sylviane selitti isänsä poistumisen, eikä vitiligo näyttänyt ollenkaan häkeltyneeltä, vaikka olisi pitänytkin. Velhona tai sen puolikkaana hän kyllä ymmärsi, että monistakin kasveista oli yrteiksi, mitä jästit vain pitäisivät rikkaruohoina. Ja koska yrtti -sana oli niin tuttu, tuntui tuo sopivan täydellisesti lauseeseen.
Mutta se, että tyttö korjasi yrtit kasviksi, sai Séraphinin kulmat kurtistumaan hetkeksi. Hän kuitenkin antoi tämän olla, kaikkihan saattoivat hermostuneena selitellä omiaan.
"Aivan. Itse olen kiinnostunut enemmän siitä, mitä vedestä löytyy", Séraphin sanoi ja naurahti, vilkaisten paria rannan tuntumassa olevaa levää, jotka olivat kulkeutuneet aaltojen mukana matalikolle.
Tytön kysymyksen kuullessa, poika nyökkäsi. "Oikeastaan kaikki paikat ovat mukavia uimapaikkoja, kunhan siellä ei ole ihmisiä. Siis liikaa. Toki seura on mukavaa, mutta kammoan ihmispaljouksia", hän sanoi ja oli lähellä sipaista hiukset korvan taa. Se oli totuttu tapa, kun äidin kanssa ei tarvinut pelätä kidusten paljastumisesta.
"Tulitko sinä uimaan vai auttamaan isääsi yrtt.. mm.. kasvien keräämisessä?" vitiligo kysyi päätään hieman kallistaen, yrittäen muistaa sanan, mitä Sylviane oli käyttänyt korvaamaan sanan yrtti.
Oli jotenkin helpottavaa tietää, että kaikki eivät olleet heti ihmettelemässä hänen laikukasta ihoaan. Joitakin ei vain kiinnostanut tai hämmentänyt ja se sai pojan rennommaksi.
Glaucus nousi vedestä nousevalle kivelle, levitti siipensä ja korahti. Se ei ollut tällä kertaa uhkaava korahdus, vaan pikemminkin seurallinen, vaikka lintu tuntuikin tuijottavan tiukasti tyttöä. Jos isäntä ei pian häntä huomaisi, hän kyllä laittaisi tuon huomaamaan itsensä.

