//Peli varattu Heather Roselle, sekä Katrine Walille. Ajankohta on 17.10.2015.
//Vaihdoin yksikön kolmanteen persoonaan :D
Heather seisoi keskellä Poudlardinen hulinaa. Oli aikainen lauantai aamu, mutta aurinko porotti silti kirkkaana taivaalla. Kadut porisivatkin jo väkeä. Jotkut kantoivat mukanaan jättimäisiä tikkukaramelleja, jotkut esittelivät uusia vaatteitaan, mutta kaikki olivat iloisia ja se oli a ja o.
"Piti tavata Kate täällä", Heather mumisi pehmonallelleen, joka roikkui tämän käsipuolessa.
Pouffsouffletyttö oli pukenut yllensä kullanvärisen muutamin paljetein koristellun topin, sekä pinkin minihameen. Jalkoihinsa hän oli vetänyt valkoiset tennarit, jotka sopivat oikein hyvin saman väriseen pantaan, joka piti neidin ruskeat hiukset kurissa.
Tennarit olivat vähän kulahtaneet, sillä Heather oli rämpinyt samoilla kengillä viimeiset kahden viikon ajan.
Tyttö katsahtaa ympärilleen siinä toivossa, että näkisi ystävänsä. Ja niin hän näkikin- tai luuli näkevänsä: Katrine seisoi selkä häneen päin ruskeat hiukset auki liehuen. Kiharat erottuivat selvästi.
Tavalliseen Heather-ajatusjuoksuun mukautuen tyttö päätti säikyttää ystävänsä. Hän siipi kohti uhriaan kunnes seisoi aivan tämän takana.
"Arvaa kuka!" Heather hyökkäsi takaa päin.
Hetken kuluttua hän kuitenkin tajusi sen erheeksi.
"Mitä hemmettiä sinä teet?!" tyttö riuhtautui irti.
Siinä samassa Heather tajusi että tyttö ei ollut Katrine. Samanlainen hiustyyli vain. Nolona ja pahoitellen hän peruutti vaistomaisesti. Tyttö mulkaisi häntä vielä viimeisen kerran ja katosi sitten viereiseen putiikkiin.
Heather jäi nököttämään Hunajahearttuan edustalle. Väkeä tuli ja meni, mutta Katea ei näkynyt missään.
"Saisi tulla jo", Heather mutisi ja vilkaisi alituisesti tikittävää rannekelloaan. Tik, tok, tik, tok...

