Odottamaton jälleennäkeminen

[Vicky Midford]

"Oh", Vicky henkäisi Vanessan keskeytettyä hänen puheenvuoronsa ja nosti vasemman kätensä jonnekin leuan ja suun välimaastoon hämmentyneenä. Eihän ollut edes siinä samalla tullut ajatelleeksi, ettei noita välttämättä pystyisi niihin kaikkiin hetkessä vastaamaan. Metaformaagit tuntuivat niin kovin yliluonnollisilta ja taitavilta, että ehkä, ihan vain yli viidenkymmenen prosentin todennäköisyydellä, hän oli saattanut ajatella, että se olisi mahdollista ja että sen taianomaisen ilmapiirin suojin Vickykin muistaisi Vanessan joka sanan.

Vicky punastui hieman ja katsoi kynsiinsä hajamielisen näköisenä.
"Anteeksi, en ajatel.." Vicky oli aloittamassa, kun hänen takaansa kuului outo, eläimellinen ääni. Vicky kääntyi refleksinomaisesti ja otti pari askelta taaksepäin nähdessään häntä moninkertaisesti suuremman kaappimaisen tytön, oliko se edes tyttö vai naamiaisasuko se "vain" oli? Vicky jatkoi askellustaan kauhun ja hämmennyksen sekoittamana taaksepäin, kunnes törmäsi johonkuhun vieraista ja sitten hän vasta pysähtyi ja otti yhden askeleen eteenpäin.

"Pyydä heti anteeksi!" gorilla mylvi. Vicky ei tiennyt oliko hän enemmän hämmentynyt vai peloissaan. Mitä hänen muka piti pyytää anteeksi? Kuinka mokoma.. Lettileidi, parempaa hän ei keksinyt.. uskalsi tulla hänelle huutamaan? Inhottava tapa! Mitä raakalaisia hänen vanhempansa olivat oikein olleet? Vicky tuomitsi tyttöä roisein sanaparsin mielessään. Samaan aikaan hän olisi silti vain tahtonut juosta.. Ja kovaa.

"Kuka sinä oikein luulet olevasi? Miten sinä, jota en ole eläessäni edes nähnyt, julkeat tulla raivoamaan tällä tavalla juhlissa?" Vicky kysyi halveksivasti ja tuijotti tyttöä päästä varpaisiin nopeasti, ettei mokoma ehtisi vastaamaan ennen hänen vakiorepliikkejään: "Etkö sinä tiedä kuka minä olen? Etkö sinä tiedä mitä sukua minä olen?"

[Vanessa Kingston]

Kaivoin kiireesti sauvaani jostain laukkuni pohjalta. "Löydy nyt, löydy nyt..." olin hokenut huomaamattani. Tajusin sen vasta sauvan löydyttyä. Pyörittelin sauvaa oikeassa kädessäni ja pohdin kuumeisesti useiden eri loitsujen väliltä, että mitä käyttäisin tuohon kummalliseen tyttöön, jos hän kävisi päällemme.

"Pyydä heti anteeksi!" minulle täysin tuntematon tyttö karjui. "Mistä muka? Emme ole tehneet sinulle mitään." oli ensimmäinen miete, joka mieleeni pyörähti. Olin jo melkein päättänyt, että kiroaisinko vai loitsisinko hänet, kunnes kuulin Vickyn kysyvän sellaisella halveksivalla äänenensävyllä, jota en ollut hänen suustaan ennen kuullutkaan: "Kuka sinä oikein luulet olevasi? Miten sinä, jota en ole eläessäni edes nähnyt, julkeat tulla raivoamaan tällä tavalla juhlissa?"

Lettityttö nyrpisti pientä pyöreälinjaista nenäänsä selvästi, kun Vicky tuijotti häntä päästä varpaisiin. Hän avasi suunsa pyöreäksi O:ksi, mutta sulki sen melkein saman tien, kun Vicky kysyi häijysti: "Etkö sinä tiedä kuka minä olen? Etkö sinä tiedä mitä sukua minä olen?"
"Voi kuule... Enpä taida tietää", lettityttö surkutteli luonnottoman teeskennelty surullinen ilme kasvoillaan, mutta hetken kuluttua se muuttuikin uskomattoman häijyksi. "Mutta silti luulisi sinulla, kuten kellä tahansa muullakin olevan edes jonkinlaisia käytöstapoja!"

Olin todella hämilläni. Ei Vicky ainakaan minun seurassani ollut tehnyt mitään pahaa ainakaan tuolle. Olisin nimittäin todellakin huomannut, jos tuollainen jättiläinen olisi ollut seurassamme. Hänhän oli ainakin yli 180 cm pitkä! Ja sitäkin pelottavampi... Ainakin minun mielestäni hän oli pelottava, vaikka olisin halunnut uhmata häntä vaikka miten paljon. Siksi puristin yhä saksanpähkinäistä sauvaani oikeassa kädessäni, minkä lettityttö huomasi. "Aiotko kirota minut? Tai pikkuveljeni?" hän kysyi melkein huutaen ja vilkaisi huolestuneesi takanaan kuikuilevaa pikkupoikaa.
"En ainakaan vielä", naurahdin pilkallisesti. "Mutta luultavasti kohta..."

[Vicky Midford]

Vicky räpäytti silmiään muutaman kerran epäuskoisesti. Miten joku saattoikin olla niin hirvittävän ikävä persoona! Kuka.. Kuka ihme tekee tälläistä? Kohtuutonta! Täysin raakalaismaista käytöstä! Ja miten niin mokoma tyllerö ei muka tajunnut kuinka hienosta suvusta hän olikaan! Voi, jos vain.. Tai ehkä lyllerö olikin jästisyntyinen? Se selittäisi paljon.. Voi, kuinka kurja kohtalo olisikaan syntyä tahrattuna! Kurjien jästien kasvattina! Taas sitä näkee, miten puhtaan veren erottaa likaisesta.

"Minä en ole tehnyt sinulle mitään! En ole nähnyt sinua edes koko elämäni aikana", Vicky tokaisi vähintäänkin yhtä halveksivasti ja veti kätensä puuskaan. Hänen olonsa oli todella loukattu, todellakin. Pylleröhän oli hetki sitten noin vain sivuuttanut hänen sanansa tehden niistä naurettavia, eikä se nyt vain käynyt päinsä. Sivusilmällään hän huomasi Vanessan puristavan sauvaansa ja Vicky antoi aivan erityisen pahaenteisen hymyn virrata kasvoilleen. Niin, Vanessa hoitaisi tämän. Pitäähän häiriköt jotenkin hoitaa pois alta. Jos ei hyvällä, niin pahalla.

"Aiotko kirota minut? Tai pikkuveljeni?" tyllerö karjui. Vicky hätkähti taas. Kuulosti melkein siltä, että lyllerölle olisi oikeasti sattunut jotain. Huuto ei ollut Vickyn korvaan aivan tavallinen, muttei hän myöskään kyennyt muistamaan mitä hän olisi muka tehnyt tai missä kummassa hän olisi muka tuon kohdannut. Ja miksi pyllerö kuljetti takanaan pikkupoikaa? Orjako se oli? Niinkö kamalia jästisyntyiset tosiaan olivat?

Sitten hän jähmettyi. Tuo.. Poikahan näytti tutulta.. Ei kai vain.. Voisiko olla..? Kaikki Vickyn ympärillä tuntui hämärtyvän. Tajusiko hän viimeinkin jotain ratkaisevaa? Vanessan sanoista tuli puuroa, maailma hidastui. "Muuttaa piiaan", niinkö se meni? Vai oliko se sittenkin "Piiaan muttaa"? Oli miten oli,

"Uhkailua! Ensin viette veljeni kurpitsajuoman ja sitten vielä kehtaatte uhkailla kirouksilla! MIKÄ TEITÄ VAIVAA?"

pakokauhu valtasi Vickyn. Oikeutta tai ei, hän ei halunnut kohdata tätä tilannetta. Ei ainakaan tuollaisen kaapin edessä. Muikkelihan peittoaisi helposti vaikka kokonaisen huispausjoukkoeen ja läpimittakin voittaisi heppoisesti hänet, vaikka Vanessakin laskettaisiin mukaan. Ei tässä enää anteeksipyynnöille selvittäisi, ehei. Eikä Vickyn kunnia kyllä sitä sallisikaan.. Nyt vain oli keksittävä nopeasti jotain, mutta mitä?

[Vanessa Kingston]

Tukeva saparopäinen tyttö muistutti tosiaankin hieman alruunaa – kuitenkin ilman ryppyjä. Hänellä oli yllään lohenpunainen olkaimeton mekko, jonka helma oli takaa pidempi kuin edestä. Hänellä oli punaiset pyöreät posket ja mantelinmuotoiset tuikkivat silmät. Hänen nenänsä oli leveä koukkunokka ja huulet täyteläiset. Tyynenä hän siis voisi olla oikein hauskan näköinen, mutta nyt hänen ilmeensä oli kaikkea muuta kuin ystävällinen.

"Minä en ole tehnyt sinulle mitään! En ole nähnyt sinua edes koko elämäni aikana", kuulin Vickyn tokaisevan tälle tyllerölle. Vickyn äänensävystä erottui selvää halveksuntaa ja loukkaantunut mielentila. Minuakin suorastaan raivostuttaisi olla Vickyn asemassa tällä hetkellä. Olinhan itsekin puhdasverinen, vaikkei tietysti se ollut kovinkaan ihmeellinen asia. Mutta sukuni oli kuitenkin vanha ja jopa ihan tunnettu, joten loukkaantuisin suunnattomasti, mikäli joku puhuisi minulle tuohon sävyyn.

"Uhkailua! Ensin viette veljeni kurpitsajuoman ja sitten vielä kehtaatte uhkailla kirouksilla! MIKÄ TEITÄ VAIVAA?" tyttö jatkoi karjumistaan. Olin pysynyt vaiti ja osoittanut edelleen tyttöä sauvallani. Vickykään ei ollut hiiskahtanut sanaakaan ja vilkaistuani sivusilmällä hänen suuntaansa, hän näytti edelleen pöllämystyneeltä.

En ymmärtänyt mitään tytön sanoista. Kurpitsajuoma... En minä ainakaan mistään kurpitsajuomasta muistanut. Enkä edes ollut uhkaillut... Osoitin vain tuota kaappimaista tyttöä sauvallani, joka muuten oli yllättävän tehokas erityisesti kaksintaistelussa. Tämä ei saanut jatkua enää näin.

Kohotin sauvani ja sen enempää ajattelematta sähähdin: "Kangistumis tyystilys!" ja tyttö kaatui maahan, raajat tiukasti paketoituna. Vain hänen silmänsä liikkuivat.

Pikkupoika kirkaisi kovaan ääneen ja tuijotti isokokoista tyttöä silmät selällään. Ennen kuin huomasinkaan, poika oli jo kipittänyt tiehensä.

//Pahoittelen, että mulla on kestänyt tässä niin kauan!//

//Vanessa eroaa Châteausta eli tätä peliä ei pelata enää ainakaan mun osalta. Pahoittelen, mutta kiitos peliseurasta!//

[Mila Molina]

Vicky Midford: 17 p
Vanessa Kingston: 21 + 5 = 26 p

Hieno peli, kiitos!