Draama on kolmion muotoinen

[London Morel]

London odotti, että Effie olisi tarttunut häntä kädestä kiinni, ja että poika olisi saanut kuljettaa tytön tanssilattialle. Poika odotti, että tyttö olisi lähtenyt mukaan samban rytmeihin ja hymyillyt hänelle kauniisti tanssin aikana. Hän odotti, että tanssi olisi päättynyt romanttisesti hellään halaukseen tai suudelmaan. Näin ei kuitenkaan käynyt.

"En voi."

Effie vastasi lyhyesti pojan pyyntöön ja astui kauemmas. Londonin kasvoille valahti pettynyt ja epätoivoinen ilme. Vastaus oli ollut kaikea muuta, kuin mitä poika oli odottanut. Mikä tyttöä oikein vaivasi?

Vastausta ei tarvinnut odottaa pitkään, sillä pian London näki, kuinka nuori, pitkä mies asteli Effien taakse ja asetti kätensä tytön olkapäälle. Miehellä oli vaaleat, siistit hiukset ja tuo oli pukeutunut vaaleanharmaaseen pukuun, valkoiseen kauluspaitaan ja raidalliseen solmioon. Londonin teki mieli oksentaa. Oliko tämä sitä, mitä hän luuli? Yhtään pidempää pojan ei tarvinnut kuitenkaan pohtia kysymystään, sillä Effie kuiskutti jotain miehen korvaan ja mies suuteli Effietä. Tämä oli viimeinen asia, jonka London olisi kuvitellut tai toivonut näkevänsä.

Mies katosi takaisin sinne, mistä oli tullutkin, ja London siirsi katseensa Effien kasvoihin. Pojan kasvoilla oli yllättynyt ja katkera ilme. Lisäksi hän tunsi surua ja inhoa, vihaa ja rakkautta, pettymyksiä ja epäonnistumisia. Tämä tunne oli käsittämätön. Tuntui, kuin maailma olisi romahtanut, mutta kuitenkin tilanne oli täysin absurdi. Eihän tällaista tapahtunut kuin elokuvissa tai roolipeleissä?

"Öh... sä siis seurustelet? Kiva, kun kerroit..."

London sanoi Effielle epämääräisesti. Hän ei haluaisi alkaa huutaa tytölle, saati alkaa itkeä - se ei olisi lainkaan hänen tapaistaan. Silti hänen sisällään oli suuri möykky, joka kasvoi kasvamistaan. Tunne oli epätodellinen.

[Effie Solender]

Kohta uskalsin nostaa katseeni Londonin kengistä kasvoihin. "Öh... sä siis seurustelet? Kiva kun kerroit...", London sanoi. Jotenkin minua ärsytti liikaa koko tilanne ja London ja Daniel ja kaikki muukin. Muuten en olisi ikimaailmassa käyttäytynyt niin kuin nyt. "Ai syytät minua siitä, että luulet itsestäsi liikoja?", kysyin erittäin ivallisella äänellä. "Luuletko tosiaan, että meillä voisi olla yhteinen tulevaisuus? Sä oot koulussa ja mä töissä."

Sen verran kuitenkin epäröin seuraavia sanojani, että pidin pienen tauon puheessani ja odotin Londonin reaktiota. En todellakaan ollut koskaan ajatellut Londonia muuna kuin ystävänä. Ehkä meillä oli saattanut olla jotain pientä säätöä vuosi sitten, mutta ei mitään vakavaa. Sekin oli johtunut vain siitä, että olin surrut eroa edellisen poikaystäväni kanssa. Emme olleet edes ikinä suudelleet. Eikä London ollut ikinä ilmaissut tunteitaan minulle. Siksi koin sanat Londonin sanat loukkauksena. En ollut tilivelvollinen omista asioistani kenellekään, varsinkaan hänelle. Kun ne kerran eivät kuuluneet hänelle millään lailla. Me olimme tähän asti olleet vain ystäviä. Tämän illan jälkeen emme olisi enää mitään.

"Ja jos tosissaan haluat tietää, niin en seurustele. Olen naimisissa ja raskaana."

Sen sanottuani käännyin ja kiirehdin puolijuoksua Danielin perässä puutarhaan. En enää vilkaissut taakseni.

// Kiitos peliseurasta! (: //

[London Morel]

London toivoi Effieltä edes jonkinlaista vastausta epämääräiseen kysymykseensä. Vaikka poika pelkäsi pahinta, hän silti toivoi, että tytöllä olisi jokin hyvä selitys tapahtuneelle. Ehkä mies oli Effien isä tai läheinen veli, josta tuo ei ollut kertonut? London toivoi kuitenkin turhaan.

"Ai syytät minua siitä, että luulet itsestäsi liikoja? Luuletko tosiaan, että meillä voisi olla yhteinen tulevaisuus? Sä oot koulussa ja mä töissä."

Effien sanoi tuon kaiken hyvin ivallisella äänellä. Ääni ei kuulostanut lainkaan siltä Effieltä, jonka London tunsi. Pojan kasvoille ilmestyi pettynyt ilme. Hän ei tiennyt mitä sanoa. Ehkä hän oli luullut itsestään liikoja. Hänelle ei oltu koskaan aikaisemmin annettu rukkasia, ja tämä tuntui pahalta. Ja vastaus toiseen kysymykseen: kyllä, poika luuli että heillä olisi voinut olla yhteinen tulevaisuus. Mutta hän ei pystynyt sanomaan mitään ääneen.

"Ja jos tosissaan haluat tietää, niin en seurustele. Olen naimisissa ja raskaana."

Jos aikaisemmat sanat olivat satuttaneet poikaa, satuttivat nämä sanat entistä enemmän. Pojan pettymys vaihtui ärtyneisyydeksi. Tuntui, että Effie teki tämän kaiken vai satuttaakseen häntä. Miksi hän ei voinut kertoa tästä aikaisemmin? Miksi hänen piti kertoa asiasta vasta nyt, keskellä tanssisalia? London ei voinut olla huomaamatta katseita, jotka olivat kohdistuneet häneen. Pojan teki mieli antaa Effielle samalla mitalla takaisin, mutta tyttö kääntyi ja ryhtyi askeltamaan suuntaan, jonne mies oli mennyt.

"Ette sitten yhtään nopeammin voinut edetä!"

London huusi pilkallisesti tytön perään. Ne olivat pojan viimeiset sanat Effielle. Jos hänellä olisi ollut mahdollisuus, olisi hän varmasti laukonut lisää kommentteja tytölle, mutta ne eivät toisi tyttöä enää takaisin. Effie oli löytänyt toisen miehen, hän oli naimisissa ja saisi pian vauvan. Poikaa oksetti ajatus tästä kaikesta.

Poika poistui tarjoilusalin puolelle. Siellä hän saisi tyhjennettyä ajatuksensa perinpohjaisesti.

// Huih, kiitos peliseurasta! :) //

[Inés Ortega]

Tämä oli kiusallista luettavaa, huih. (Ja tuli vähän paha olo Londonin puolesta!)

Pisteitä:
London Morel, Cerfeur: 17p + 5p = 22p