Luudalta pudonnut

[Milly Melody]

//Tässä pelissä mukana Milly Melody ja Ruth Rousseau//


Aamu alkoi hiippailla taivaanrannn taakse, mutta oli vielä usvaisen hämärää. Milly liikuskeli
oleskeluhuoneessa kuin aave. Tyttö oli täysin hereillä, ja hänellä oli luuta kainalosaan.
Hän aikoi ulos, luudalla voisi lennellä vähän, koskapa tähän aikaan ei ollut muutakaan tekemistä.

Millyn tummanharmaa, lämmin villakaapu sopi hyvin lentoharjoituksiin. Punainen kaapu olisi liian kylmä ja hankala luudanvarrella istumiseen. Sitten vielä kengät ja koulukaapu sängylle odottamaan.
Hyvä. Nyt Milly pystyisi lähtemään. Hiljaa kuin kummitus gryffondortyttö luikahti ulos oleskeluhuoneesta
ja hiipi ulko-ovelle alasportaita, läpi eteisaulan. Ovi avautui hiljaa narahtaen, eikä Milly uskaltanut
pamauttaa ovea kiinni, vaan jätti sen muka-kiinniolevaan asentoon niin, että hän pääsisi helposti takaisin linnaan.

Ulkona oli viileää, sillä aurinko ei ollut vielä noussut. Milly valitsi aukean alueen pihan syrjäisemmästä osasta läheltä sairaalasiipeä. Luuta odotti hänen edessään, kun hän kiipesi kyyytiin ja ponnahti ilmaan.
Kylmä ilma tuiversi hiljakseen hänen ympärillään, ja näkymä oli kuin satumaisemasta.
Milly henkäisi syvään, ja nojasi hiukan eteenpäin.
Sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä. Luuta alkoi kallistua uhmakkaasti kohti maata.
"Merlin sentään, älä anna luudan pudota!" Milly huusi mielessään nähdessään maanpinnan rynnistävän
kohti, ja tuntiessaan painovoiman kutsuvan vastustamattomasti.

Pum! Maanpinta tuli tömähdyksellä vastaan, ja vierestä kuulunut kolaus ilmaisi, että hänen
luutansa putosi hänen jälkeensä. Milly huohotti. Ei kai hän loukkaantunut pudotessaan.
Milly katsoi käsivarsiaan. Pari pikku naarmua, ja poskeen tulisi tumma jälki kohtaamisesta maanpinnan
kanssa. Mitä nyt? Oikeassa jalassa tuntui kipu, joka pakotti pysähtymään.
Milly ponnisteli polvilleen, ja istumaan, ja koetteli jalkaansa. Sääri kieltäytyi kannattamasta häntä.
Kipu sai gryffondoortytön irvistämään itsekseen rumasti. Hetkinen! Luuta. Luuta voisi toimia kävelykeppinä.
Nyt oli hätätilanne, hänen oli päästävä sairaalasiipeen, ja hänhän pääsisi.
Au! Kävelemällä se ei ikinä onnistuisi, vaikkei matka ollut pitkä. Älähtäen Milly kampesi itsensä istumaan kivelle ja sitä kautta terveen jalan varaan. Luuta toimi mainiona tukena, kun hän lähti raahautumaan eteenpäin. Seurauksena oli vain, että hän kaautui ovella vatsalleen saaden luudan ovenrakoon niin, että sai kangettua oven auki.

"Auh!" Jalassa tuntui taas tuo kipu. Milly ei aikonut luopua nyt, hän kiemurteli kuin käärme eteenpäin
nousten kontilleen. Tuolla näkyi tyhjä tuoli. Luuta yhä kainalossan Millyn onnistu kankeutua lähimmälle
tyhjälle vuoteelle. Tuolille tuntui olevan valovuden matka.
"Minä lepään tässä ihan hetken, ja selitän sairaanhoitajalle", Milly toisteli itselleen ennen, kuin hänen
änestä
alkoi tuntua, että sänky keikkui edestakaisin, ja huimaus tuli yllättäen. Ei kai hän kolauttanut päätään pudotessaan. Milly hätkähti, ja yritti vimmatusti nousta ylös, kun hän oli kuulevinaan jotain. Olisi paras selittää asiansa istuviltaan. Mitään ei tapahtunut, paitsi, että hän kolautti olkapäänsä sängynpäätyyn
kiemurrellessaan ylös, ja hänen oli laitettava tyyny tukemaan itseään.
Oliko joku tulossa juuri nyt sairaalasiipeen? Vai oliko hän erehtynyt?

[Ruth Rousseau]

Oli aikainen lauantai(?) aamu. Kello oli kuusi tai jo hieman sen yli. Oppilaat olivat vielä nukkumassa ja niin varmaan osa professoreistakin. Ulkona oli hämärää ja sumuista (tai no tarkemmin ottaen usvaista). Ilma ulkona oli valmasti viileä. Sen kertoivat hieman huurtuneet ikkunat ja palelevat jalkani. Olihan minulla toki villasukat niitä lämmittämässä, mutta eivät ne riittäneet.

Punaoranssien villasukkien lisäksi minulla oli kevyt viininpunainen mekko ylläni. Tunsin mekon helman hipovan polvitaipeitani kävellessäni. Mekko ei kuitenkaan lämmittänyt tarpeeksi ja siksi olinkin sonnustautunut lyhyeeseen neuletakkiin. Se oli väriltään tuhkanharmaa - vähän niin kuin hiukseni.

Pidin taikasauvaani oikeassa kädessäni ja tyhjää mukia toisessa. Pienehkö kuppini oli väriltään aprikoosin oranssi. Haukottelin hieman ja koitin opettajainhuoneen ovea jonka eteen olin juuri saapunut. Ovi oli lukossa. Yhä hieman väsyneenä ja unen pöpperöisenä aloin miettimään mikä olikaan opehuoneen salasana. Kyllähän minä sen tiesin. Vai tiesinköhän sittenkään? Rehtorihan oli kertonut sen minulle jokin aikaa sitten, mutta silti en saanut sanaa päähäni. Vai oliko se ollut edes sana? Ehkä se oli jokin sauvaliike.

Haukottelin jälleen ja aloin sitten tekemään erilaisia liikkeitä oven edessä taikasauvallani. Liikkeet eivät tosin olleet kovinkaan sulavia. Se oli epämääräistä huitomista pikemminkin. Haroin hiuksiani mietteliäänä. Miksei ovi auennut? Vaatiko se tosiaankin sanallista salasanaa, vai jotakin loitsua?

En ehtinyt miettiä asiaa sen enempää kun ovi edessäni aukesikin ja joku professori astui ulos. Hätkähdin hieman, mutten kuitenkaan parkaissut vaikka se olikin ollut lähellä. Henkilö toivotti ohi mennessään hyvät huomenet, mutta se meni minulta vähän ohi. "God morg- ei kun huomenta", sekoilin sanoissani vaikka toinen olikin jo kadonnut nurkan taakse. No niin, alkoipas tämäkin aamu loistavasti, ajattelin päätäni pudistellen ja huoneeseen sisään astuen. Vedin oven kiinni perässäni.

Huone oli pyöreä ja avara. En kuitenkaan jäänyt tarkastelemaan huonetta tarkemmin, sillä olin tullut tänne keittämään teetä. Niinpä hipsin keittämään teeni ja sen tehtyäni lähdin takaisin käytäville vaeltamaan. Hyvästelin tyhjän opettajainhuoneen sulkien oven jälleen. Kannoin nyt toisessa kädessäni höyryävää teemukia ja toisessa taikasauvaani.

Sairaalasiiven oville saapuessani huomasin heti että kaikki ei ollut hyvin. Toinen ovista oli hieman raollaan. Ei se lähtiessäni ollut ollut noin! Hiivin hiljaa ovien luokse ja tökkäsin jo valmiiksi raollaan olevan oven auki. Astuin ovensuuhun ja katsoin lähes koskematonta valtakuntaani jännittyneenä. Kaikki jännitys kuitenkin katosi kun huomasin että lähimmällä pedillä oli vain oppilas eikä mitään örrimöykkyä tai roistoa. Huokaisin huojentuneena.

"Anna kun arvaan", sanoin hieman hymyillen. "Lentotapaturma?" ehdotin luudan perusteella. Kävelin pedin luokse jolla tyttö oli. Laitoin teekupposeni sängyn vieressä olevalle pöydälle ja heilautin sauvaani jolloin pieni desinfiointiainepullo lensi luokseni huoneen toiselta puolen. Otin pullon kiinni ilmasta ja desinfioin käteni nopeasti avattuani pullon korkin. "Miten kävi? Mihin sattui", kysyin aineen jo alkaessa kuivua. Laitoin pullon pöydälle teeni viereen. Hymyilin ystävällisesti ja odotin vastausta. Toivottavasti mitään kamalan vakavaa ei ollut tapahtunut.

[Milly Melody]

Milly räpytteli silmiään.
Valot olivat päällä, ja joku oli tullut sairaalasiipeen. Sairaanhoitaja, Milly arvasi, ja hinasi itsensä istumaan.
Tuo tuli sen pedin luo, jolle Milly oli onnistunut raahautumaan.
"Anna kun arvaan", sairaanhoitaja sanoi hiukan hymyillen. " Lentotapaturma?" tuo arvasi, ilmeisesti nähtyään
Millyn luudan.

Sairaanhoitaja laski teekuppinsa pöydälle ilmestyneen desinfiointiainepullon vierelle.
Milly tunsi taas ilkeän kivun jalassaan.
"Kyllä, olin lentämässä pihalla, ja putosin luudalta". tyttö vastasi yrittäen huonolla menestyksellä
kuulostaa reippaalta. "Minä, luulen, että loukkasin jalkani pudotessani", Milly voihkaisi, ja puri hammasta, sillä jalka oli nyt todella kipeä, ja päätäkin alkoi särkeä, pelko alkoi laueta.

"Toivottavasti se ei ole mitään vakavaa", Milly sanoi epävarmasti, tietäen samalla, ettei hän sinä lauantaina
menisi minnekään. Sääressä tuntui kamala, jyskyttävä kipu, turvotuksesta jyskyttävä tunne kai johtui, Milly ajatteli. Että pitikin olla niin huono tuuri. Tämän siitä sai, kun ei ollut tarkkana lentäessään.

Milly vilkaisi ympärilleen. Sairaalasiipi tuntui viihtyisältä, eikä siellä ollut juurikaan muita potilaita(?).
Muutamia näkyi pedeillään, osa nukkui, osa katseli ympärilleen kokeillen varovasti miltä istuminen tuntuisi.
Milly oli puhuessaan kohonnut hiukan ylös pedistään, mutta aaltona tuntunut kipu pakotti hänet vaipumaan takaisin tyynyn varaan. Tyyny oli yhtenä mykkyränä Millyn kyynärpään alla, se ei tukenut juurikaan, mutta
Milly pakottautui olemaan miettimättä tyynyä juuri nyt kun jalkaan koski ja olo oli kehno putoamisen jäljiltä.

Harmaa villakaapu oli täynnä hiekkaa, ja toinen kenkä repåsotti nauhat auenneina jalassa.
Vehnänvaalea tuka oli yhtenä ryöppynä pehmeän tyynynkulman päällä. Silmissä oli pelästynyt ilme.
Mielessä takoi kaksi ajatusta.
"Kumpa tuvanjohtaja ei saisi tietää hänen putoamisestaan" ja "Kumpa jalassa ei olisi mitään pahempaa
vikaa." Milly yritti olla ajattelematta käsivarren kirvelevää haavaa ja ennenkaikkea jalkaa, vaikka sääri oli turvoksissa ja kipu tuntui aina vainn.
"Ei kai jalassa ole mitään pahempaa vikaa"? Milly kysyi varovasti, ja vilkaisi sairaanhoitajaan kysyvästi.

[Ruth Rousseau]

Tyttö oli kuulemma pudonnut luudalta. "Auts", kommentoin ja kuuntelin tarkasti kun toinen kertoi vielä lisää: "Minä, luulen, että loukkasin jalkani pudotessani." Nyökkäsin ja käänsin katseeni hänen jalkoihinsa. "Toivottavasti se ei ole mitään vakavaa", tyttö toivoi epävarmalta kuulostaen. "Toivotaan niin. Kumpi jalka onkaan kyseessä muutes ja minkä kohdan siitä loukkasit?" kyselin vilkaisten tytön silmiä. Ne olivat väriltään vihreät. Olin aina kadehtinut ihmisiä joilla oli vihreät silmät. Ne kun olivat niin kauniit ja harvinaiset.

"Entä loukkasitko mitään muuta, kuin jalkasi?" kysyin vielä ja nostin varovasti toisen jalan housunlahjetta, kun tyttö kertoi(?) kumpi jalka oli loukkaantunut. Housunlahje oli kuitenkin tiukkaa tekoa. Niinpä en voinut muuta kuin heilauttaa sauvaani, mutista sanat ja rits, rikkoa housunlahjetta "hieman". "Ei huolta, korjaan tämän kyllä", kerroin ja hymyilin ystävällisesti. Nyt kun ei ollut enää housujen kangasta vammoja peittämässä saatoin nähdä uuteen uskoon muotoutuneen säären. Koitin säärtä hellästi kädelläni. Se oli murtunut. Ihokin oli ehtinyt tummua hieman.

"Ei kai jalassa ole mitään pahempaa vikaa?" tyttö kysyi varovaisesti vilkaisten minua kysyvästi. Katsoin toista kulmiani rypistäen. Eikö hän tuntenut kipua, joka jalassa oli? Se varmasti viesti siitä että kyseessä oli jotakin muuta kuin nyrjähdys. Mutta saattoihan toinen olla shokissa? Mutta toisaalta ei hän vaikuttanut siltä. Pelästyneeltä hän näytti, mutta käytös oli varsin tyyntä. "Se on murtunut, mutta kiitä onneasi ettei kyseessä ole avomurtuma tai huonoasentoinen murtuma", kerroin ja jatkoin pian: "Mutta ei huolta, tämän saa korjattua helposti", lausahdin ja osoitin murtunutta luuta sauvallani. "Tämä ei satu", valehtelin hymyssä suin ja ennen kuin vastaväitteitä osoitettiin lausuin sanat, heilautin sauvaa ja rits räts, luut korjautuivat entiselleen.

Parannetun mielestä se oli varmastikin tuntunut kummalta ja vähintään yhtä kamalalta kuin sen murtuminen. Kukaan ei nauttinut siitä kun murtuneet luut järjestäytyivät takaisin paikoilleen niin nopeasti ilman minkäänlaista puudutusta. Kipu menisi kuitenkin hetkessä ohi. "Sori, huijasin vähän", sanoin pahoitellen. Seuraavaksi korjasin tytön housunlahkeen sauvaa laiskasti heilauttamalla. "Ai niin juu, meni vähän ohi. Oliko mitään muuta? Haavoja tai naarmuja esimerkiksi?" kysyin jälleen vaikka olin vasta hetki sitten kysynyt saman kysymyksen ja tyttö oli mitä todennäköisimmin vastannut siihen(?). Hymyilin hieman ja haroin harmaita hiuksiani pikaisesti.

[Milly Melody]

Jos Millyn jalka olikin murtuneena ollut sietämättömän kipeä, vaikka hän ei ollutkaan kipuaan näyttänyt
- Milly ei tavannut näyttää kivuntunnetta, vaan esitti rauhallisempaa kuin oli-, niin se, kun sairaanhoitaja paransi ilkeän näköisesti uuden ulkomuodon saaneen säären taas ehjäksi, Millystä tuntui kuin hänen jalkansa
olisi ollut tulessa. Hänen silmissään vilahteli sinipunaisia ja vihreitä tähtiä, eikä Milly voinut estää ruman näköistä irvistystä tulemasta naamalleen. Ääneen ei kehdannut huutaa, mutta mielessään hän huusi muutaman sekunnin ajan, koska jalka tuntui ikään kuin venähtävän kun luut alkoivat löytää omat paikkansa.

"Auhhh", Milly puhahti, jalassa oli tuntunut viimeinen, ihnhottava kipu, joka tuntui kantapäässä asti.
Ilkeä rutina oli ainut, mikä seuraavien minuuttien ajan kuului Millyn korvissa. Jossain kaukana sanoi sairaanhoitajan ääni, ettei murtuma ollut avomurtuma eikä huonoasentoinen, mistä Milly saisi olla onnellinen. Sitten sairaanhoitajan ääni kertoi, että hän korjaisi Millyn housunlahkeen kyllä, ja Milly näki yönsinisen, tiiviin kankaan halkeavan ja paljastavan säären vamman. Sitten alkoi näkyä tähtiä ja salamoita.
Korvissa kaikui inhottava, vaimea "ritss-rits" ja kipu tunkeutui kuin nasta jalkaan.

Siraanhoitaja oli jatkanut jossain vaiheessa hymyssä suin, ettei korjaaminen sattuisi.
Kattia kanssa, Milly ajatteli purren hampaansa tiukemmin yhteen irvistyksen rypistäessä hänen kauniit kasvonsa rypistetyn paperipallon näköisiksi. Kamalaa poltetta, kipua ja muurahaisten vipellystä muistuttanut pistely tuntui jatkuvan minuuttikaupalla, ennen kuin vihdoin Milly näki laiskan sauvanheilautuksen, ja yönsininen housunlahje korjautui. Jalka tuntui kummalliselta.
Kipu oli poissa, ja tilalla oli merkillinen, lämmin tunne, ja jokin tuntui taas palautuneen paikoilleen.
Milly hengitti hiukan huohottaen.
"Sori, huijasin vähän", sairaanhoitaja sanoi pahoittelevasti. Milly nyökkäsi vaisusti.
"Ei se mitään, kiitos". Sanat olivat heikot, ja Milly tunsi olevansa loppuun väsynyt. Lauantai-aamu oli jo valjennut kalvakkana taivaanrantaan, mutta hän ei jaksanut liikauttaa sormeakaan. Käsivarren havasta
oli valunut valkealle peitteelle ohut, punertava juova, joka alkoi muuttua raúskeanpunertavaksi kuivuessaan.Haavaa poltti, mutta Milly ei ollut huomannut sitä aikaisemmin.

Sairaanhoitaja kysyi, oliko mitään muita vammoja syntynyt, ja haroi hiukan hymyillen harmaita hiuksiaan.
Milly kohotti uupuneesti käsivarttaan retkahtaen veltosti tyynyn varaan.
"Tuota, taisin raapia käsivarteni hiekkaan", Milly sanoi heikosti. Pelko ja säikähdys alkoivat laueta, ja kipu väsytti. Päässä tuntui kamala, jyskyttävä tunne, ja hän tunsi olonsa kurjaksi.
Tuvanjohtajan ajattelu pahensi päänsärkyä entisestään. Oli paras olla ajattelematta.

[Ruth Rousseau]

Nuorempi neiti vaikutti melkoisen kestävältä. Jotain epämääräisiä kivun aikaan saamia ääniä hän suustaan päästi, mutta huutanut, kiljahtanut tai itkenyt hän ei alkanut. Hymähdin itsekseni ja hymyilin hieman. Tälläisiä potilaita pitäisi olla enemmän, ajattelin.

Kun murtuma oli lopulta korjautunut ja luutunut takaisin paikoilleen lopetin. Siirsin kohotetun sauvani pois hänen jalkansa yltä, korjasin lahkeen ja pahoittelin pientä puijaustani. Tyttö kiitti minua heikkona. Hän vaikutti melko väsyneeltä ja jokseenkin voimattomalta. "..Oliko mitään muuta? Haavoja tai naarmuja esimerkiksi?" esitin kysymykseni ja haroin hiuksiani. Ne tuntuivat olevan sekaisin. En yhtään ihmetellyt sitä. Olinhan jättänyt laittamatta ne, koska olin luullut ettei kukaan saapuisi sairaala-siipeen näin aikaisin aamusta. Sen siitä sai, kun vain oletti.

"Tuota, taisin raapia käsivarteni hiekkaan", tyttö kertoi ja kohotti kättään hieman. Katsoin hänen kättään tarkemmin ottaen siitä nätisti kiinni. Käsivarressa oli syvähkö haava, joka ei onneksi ollut suuri. Tein sauvallani pienen liikkeen ja haava puhdistautui hiekasta sekä kuivuneesta verestä. Seuraavaksi otin essuni taskusta mäkimeirami pullon ja kiersin sen korkin auki. Pudotin muutaman tipan haavaan ja se alkoi paranemaan välittömästi. Pian haavaa ei enää näkynytkään - se oli poissa.

"Näytät kalpealta", totesin pian ja suljin mäkimeirami pullon laittaen sen takaisin essuni taskuun. "Löitkö pääsi pudotessasi?" kysyin ja jatkoin pian: "Poskessasi on ainakin pieni jälki", totesin hiljaa, kuin itselleni.

//Nappasin tämän jostain luonnoksista, kun en parempaa jaksanut enää rustata - laatu siis on mitä on, heh. Ja anteeksi tämä luvattoman kauan kestänyt viivästys! On ollut kiireitä. /: //

[Milly Melody]

//Anteeksi, että pidin odotuksessa, jos peli on yhä aktiivinen?//


Sairaanhoitaja katsoi Millyn käsivartta, siinä oli ollut syvähkö haava, joka oli tietty hiekkainen ja kuivunut veri ei sekään tehnyt haavasta siistin näköistä. Pieni sauvanliike, ja haava puhdistui. Mäkimeiramin ansiosta haava oli pian hävinnyt.
Millyn jalassa tunto alkoi olla jo normaali,mutta olo oli yhä kauhea. Päätä särki nyt oikeasti.
"Minä.. Päähän koskee niin kamalasti.." Milly sopersi, ja retkahti sitten sängylle kalpeana kuin haamu.
Putoamisesta aiheutunut tömäys oli riittänyt; päähän oli osunut isku, ja kipu oli vaivuttanut gryffondorin
hetkellisen pyörtymisen tilaan.
Viimeisenä Millyn silmissä vilahti sairaanhoitajan hahmo, huone, valkoinen tyyny oman kyynärpään alla.
Sitten pimeni.

[Mila Molina]

Lukitsen pelin, sillä siihen ei ole kirjoitettu peliviestejä tämän vuoden puolella. Kiitokset!

Milly Melody: 10 p
Ruth Rousseau: 8 p