Äänet vievät lukkojen taakse

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Äänet vievät lukkojen taakse

ViestiKirjoittaja Heather Rose » 12 Loka 2015, 12:18

//Heather Roselta, Katrine Wallille. Ajankohta on 25.9.2015, illan aikoihin.

Kuuntelin hiljaista tuulen kusketta, joka puhalsi jostain pienestä raosta. Se tanssi humisten kivikäytävällä ja sai minut värisemään. Nallukka roikkui käsipuolessani. Yhtäkkiä tuulen kohinaan sekoittui narina ja tuskan hengitys. Aivan kuin joku kävelisi lattialla edestakaisin ja henkäilisi tuskissaan. Kylmät väreet hiipivät selkäpiitäni tajutessani äänen kuuluvan aivan alapuolestani. En voinut estää itseäni vaan lähdin hiipimään viereisiä kierreportaita alas. Sydämeni tykytti yhä kovempaa jokaisella askelmalla. Puristin Nallukkaa tiukasti rintaani vasten lähestyessäni pimeää ammottavaa suuaukkoa Châteaun pohjakerroksissa.
Viimeinen askelma... sitten lyhdyt syttyivät ympärilläni. Seisoin kolkossa hylätyssä käytävässä. Käytävää reunustivat ovet ja komerot. Astelin eteenpäin. Pöly pöllähteli askelteni alla ja leijaili pyörteinä kohti kattoa. Kammottava ääni kuului yhä. Se vei minut tyhjän luokkahuoneen ovelle. Avasin oven... emmin... astuin sisään... paikka oli tyhjä .
Heather Rose: Eloisa, mukava, runollinen neiti Pouffsoufflesta.
Avatar
Heather Rose
Oppilas
 
Viestit: 426
Liittynyt: 06 Loka 2015, 13:21
Tupa: Pouffsouffle

Re: Äänet vievät lukkojen taakse

ViestiKirjoittaja Katrine Isabell Wall » 12 Loka 2015, 12:46

Kävelin päivälliseltä takaisin kirjastolle päin, missä olin viettänyt koko alkuiltapäivän läksyjen kimpussa. Aloin jo hieman kyllästyä kirjastossa kököttämiseen, mutta minkäs teet kun loitsut eivät opiskelematta onnistu. Onneksi seuraava päivä olisi lauantai, ja saisin pienen tauon läksyistä. Katselin ohikulkevia ihmisiä. Kaikki juttelivat ja nauroivat ystäviensä kanssa. Kuinka kaikki ystävystyivät niin nopeasti? Minun ei ole ikinä ollut helppo saada ystäviä. Eikä surkean koulumenestykseni takia kirjastossa viettämäni aika ainakaan auta asiaa. Koulua oli mennyt jo kuukausi, mutta istuin yhä tunneilla yksin.
Saavuin kirjastolle ja leväytin laukustani tavarat pöydälle. Otin pergamentin, ja kastoin sulkakynän musteeseen. En kuitenkaan keksinyt mitään kirjoitettavaa. En vain pystynyt keskittymään, mutta en keksinyt syytäkään. Iltapäivällä minulla ei ollut ollut ongelmia. Katsoin ympärilleni. Kirjastokin oli täynnä rupattelevia ihmisryhmiä.
Pakkasin tavarat takaisin laukkuuni ja päätin lähteä serdaiglen oleskeluhuoneeseen. Ehkä saisin kerättyä rohkeuteni ja puhuttua jollekulle. Kävelin eteisaulaan. Jostain kuului ääntä. Suhinaa tai puhetta, se oli vielä niin etäällä, etten saanut oikein selvää. Päätin lähteä seuraamaan ääntä, sillä kaipasin jotain puuhaa. Se kantautui tyrmien suunnalta. Pompin portaat alas, ja käytävää pitkin. Ääni voimistui, mutta ei selkeytynyt. Käännyin kulmasta ja kuljin vielä toiset portaat alas.
En enää pystynyt paikantamaan ääntä. Se tuntui kaikuvan vähän kaikkialta. Kuulin lähestyviä askelia ja kovaäänistä naurua oikealle vievästä käytävästä, ja kurkistin kulman ympäri. Käytävää pitkin saapui joukko kuudes tai seitsemäsluokkalaisia serpentardilaisia. Olin aina pelännyt heitä, joten vetäisin paniikissa auki yhden käytävän ovista, ryntäsin sisään, ja paiskasin sen kiinni. Lukko napsahti, enkä saanut ovea enää auki.

//Olin luonut jo yhden pelialueen tälle, meni vähän ristiin...//
Don't get too close,
It's dark inside
It's where my demons hide,
It's where my demons hide.
Imagine Dragons - Demons

Katrine Wall, hiljainen, ujo ja älykäs tokaluokkalainen Serdaiglesta
Avatar
Katrine Isabell Wall
Oppilas
 
Viestit: 478
Liittynyt: 08 Loka 2015, 17:17
Tupa: Serdaigle

Re: Äänet vievät lukkojen taakse

ViestiKirjoittaja Heather Rose » 12 Loka 2015, 13:51

Seisoin tyrmistyneenä tyhjässä hylätyssä luokkahuoneessa. Pulpettien kannet olivat pölyn peitossa.
"Ajatella Nallukka, täällä on joskus ollut joku. Tuossa on istunut kerran oppilas. Ehkä joskus 1700-luvulla. Tämä on ihmeellistä! Mitähän niissä muissa huoneissa on?"
Höpöttelin Nallukalle niin kiivasti, etten kuulut kuinka ovi aukesi takanani ja sulkeutui yhtä äkisti. Niinpä kääntyessäni oven suuntaan sydämeni hypähti kurkkuun.
"Säikäytit minut!"
Heather Rose: Eloisa, mukava, runollinen neiti Pouffsoufflesta.
Avatar
Heather Rose
Oppilas
 
Viestit: 426
Liittynyt: 06 Loka 2015, 13:21
Tupa: Pouffsouffle

Re: Äänet vievät lukkojen taakse

ViestiKirjoittaja Katrine Isabell Wall » 12 Loka 2015, 14:40

"Säikytit minut!", kuului äkkiä takaani, ja olin kaatua säikähdyksestä. Käännyin äkkiä ympäri ja näin edessäni ikäiseni tytön, joka näytti myös säikähtäneeltä puristaen nallea.
"Huh, samoin", mutisin toettuani hieman. En saanut vielä kysyttyä mitä tuo tyttö hiippaili vanhoissa luokkahuoneissa, vaan nojasin pulpettiin, ja yritin rauhoittua.
Luokkahuone oli pölyn peitossa, ja heidän jalanjälkensä näkyivät lattialla. Rauhoituin vähän, ja käänsin katseeni takaisin nallea puristavaan tyttöön.
"Mitä sinä täällä teet?" kysyin kummastuneena.
Don't get too close,
It's dark inside
It's where my demons hide,
It's where my demons hide.
Imagine Dragons - Demons

Katrine Wall, hiljainen, ujo ja älykäs tokaluokkalainen Serdaiglesta
Avatar
Katrine Isabell Wall
Oppilas
 
Viestit: 478
Liittynyt: 08 Loka 2015, 17:17
Tupa: Serdaigle

Re: Äänet vievät lukkojen taakse

ViestiKirjoittaja Heather Rose » 12 Loka 2015, 17:10

Tyttö käännähti ympäri äkisti ja nojasi puuskahtaen pulpettiin.
"Huh, samoin." Silmäilin tutkivasti tyttöä. Hän oli minun ikäiseni. Tyttö vaikutti melko ujolta.
"Mitä sinä täällä teet?" kuulin kysyttävän ja olin hetken aikeissa kysyä samaa, mutta päätin vastata toisen osapuolen kysymykseen.
"Kuulin ääniä. Ne olivat kammottavia! Aivan- aivan kuin joku kävelisi edestakaisin ja huokailisi raskaasti. Hyytävää. Kuulitko sinäkin? En ihmettelisi yhtään vaikka täällä olisi haamu. Sehän on tavallista tässä koulussa. Eikö vain? Ja-" keskeytin lauseeni ja painoin pääni nolona alas. "Siis kuulin ääniä... yksinkertaisesti sanottuna."
Heather Rose: Eloisa, mukava, runollinen neiti Pouffsoufflesta.
Avatar
Heather Rose
Oppilas
 
Viestit: 426
Liittynyt: 06 Loka 2015, 13:21
Tupa: Pouffsouffle

Re: Äänet vievät lukkojen taakse

ViestiKirjoittaja Katrine Isabell Wall » 12 Loka 2015, 17:44

"Kuulin ääniä. Ne olivat kammottavia! Aivan- aivan kuin joku kävelisi edestakaisin ja huokailisi raskaasti. Hyytävää. Kuulitko sinäkin? En ihmettelisi yhtään vaikka täällä olisi haamu. Sehän on tavallista tässä koulussa. Eikä vain? Ja-" tyttö painoi päänsä. "Siis kuulin ääniä... yksinkertaisesti sanottuna."
Hämmästyin puhetulvaa. Ei kukaan voinut puhua noin paljon putkeen! En minä ainakaan.
"Kyllä minä oikeastaan kuulin. Suhinaa ja vaikerrusta tai jotain..." Tilanne oli ihan epätodellinen. Olin lukkojen takana hylätyssä luokkahuoneessa kuultuani ääniä. Ja seuranani oli ihminen, joka ilmeisesti halusi puhua minulle. Ajattelin käyttää tilaisuuden hyväksi ja tutustua. En kuitenkaan saanut vielä kerättyä rohkeutta puhumiseen, kun toinen tyttö avasi suunsa.
Don't get too close,
It's dark inside
It's where my demons hide,
It's where my demons hide.
Imagine Dragons - Demons

Katrine Wall, hiljainen, ujo ja älykäs tokaluokkalainen Serdaiglesta
Avatar
Katrine Isabell Wall
Oppilas
 
Viestit: 478
Liittynyt: 08 Loka 2015, 17:17
Tupa: Serdaigle

Re: Äänet vievät lukkojen taakse

ViestiKirjoittaja Heather Rose » 12 Loka 2015, 18:38

"Kyllä minä oikeastaan kuulin. Suhinaa ja vaikerrusta tai jotain..." tyttö mumisi ujosti. Hän näytti pohtivan jotain. Oli hiiren hiljaista ja vasta nyt huomasin äänten kadonneen. Kuinka en tullut ajatelleeksi sitä aikaisemmin? Hiljaisuus alkoi vähitellen vaivata minua, joten aukaisin suuni kysyökseni: "Kuka muuten olet? En ole muistaakseni nähnyt sinua ennen. Minä olen Heather- Heather Rose", pidin pienen tauon. "Kuule, minä taidan pitää sinusta. Vaikutat mukavalta. Erittäin mukavalta! Et ole lainkaan sellainen ilkeän näköinen. Tiedäthän, sellainen jonka katse on ivallinen ja jolla on vino hymy. Annakun arvaan... olet- Cloria!"
Heather Rose: Eloisa, mukava, runollinen neiti Pouffsoufflesta.
Avatar
Heather Rose
Oppilas
 
Viestit: 426
Liittynyt: 06 Loka 2015, 13:21
Tupa: Pouffsouffle

Re: Äänet vievät lukkojen taakse

ViestiKirjoittaja Katrine Isabell Wall » 12 Loka 2015, 20:20

"Kuka muuten olet? En ole muistaakseni nähnyt sinua ennen. Minä olen Heather- Heather Rose", tyttö piti pienen tauon. "Kuule, minä taidan pitää sinusta. Vaikutat mukavalta. Erittäin mukavalta! Et ole lainkaan sellainen ilkeän näköinen. Tiedäthän, sellainen jonka katse on ivallinen ja jolla on vino hymy. Anna kun arvaan... olet- Cloria!" Minusta tuntui todella typerältä. Räpyttelin silmiäni häkeltyneenä puhetulvasta, ja mietin mihin minun oikein pitikään vastata. Tyttö varmaan piti minua ihan hitaana. En vain ollut tottunut siihen, että joku puhui niin paljon.
"Olen Katrine Wall, voit sanoa vaikka Kate. Ja öh... Kiitos ja hauska tavata... Ja mikä Cloria?" Purin huultani ja punastuin. "Pidät minua varmaan ihan hitaana..." Mumisin, ja käänsin katseeni lattiaan. Pyörittelin kiusaantuneena kengänkärjellä kuvioita tomuun.
Don't get too close,
It's dark inside
It's where my demons hide,
It's where my demons hide.
Imagine Dragons - Demons

Katrine Wall, hiljainen, ujo ja älykäs tokaluokkalainen Serdaiglesta
Avatar
Katrine Isabell Wall
Oppilas
 
Viestit: 478
Liittynyt: 08 Loka 2015, 17:17
Tupa: Serdaigle

Re: Äänet vievät lukkojen taakse

ViestiKirjoittaja Heather Rose » 12 Loka 2015, 20:49

Katrine esitteli itsensä. Hän piirteli kengän kärjellään kuvioita tomuun ja mumisi: "Pidät minua varmaan ihan hitaana.."
"Voi, en ollenkaan!" naurahdin. "Toiset ovat vain hiljaisempia toiset puhuvat enemmän. Voin hillitä puhettani jos haluat. Haluatko?" katselin Katea. "En puhu enää niin paljoa."
Tein kädelläni eleen sulkeakseni suuni vetoketjun.
"Ja se alkaa nyt."
Heather Rose: Eloisa, mukava, runollinen neiti Pouffsoufflesta.
Avatar
Heather Rose
Oppilas
 
Viestit: 426
Liittynyt: 06 Loka 2015, 13:21
Tupa: Pouffsouffle

Re: Äänet vievät lukkojen taakse

ViestiKirjoittaja Katrine Isabell Wall » 12 Loka 2015, 21:56

"Voi, en ollenkaan!" Heather naurahti. Se ei onneksi ollut ilkeää naurua, vaan ystävällistä. "Toiset ovat vain hiljaisempia, toiset puhuvat enemmän. Voin hillitä puhettani jos haluat. Haluatko?" Hän katseli minua hetken. "En puhu enää niin paljoa", tyttö elehti kuin sulkien vetoketjun suunsa eteen. "Ja se alkaa nyt."
"Äh, ei sinun tarvitse olla tuppisuu vain koska minä olen", naurahdin. Pelkäsin kuulostaneeni epäkohteliaalta, joten lisäsin: "Mutta kiitos kuitenkin." Minusta tuntui, kuin tuo tyttö olisi minua vanhempi. Hän yritti miellyttää minua ja saada oloni mukavaksi, se aiheutti kiusallisen tunteen, että olin vain pikkulapsi, jota pitää myötäillä, ettei se järkyty. En voinut sanoa sitä ääneen, sillä pelkäsin että Heather pahoittelisi omaa käytöstään ja yrittäisi muuttaa sitä. Ei vika hänessä ollut, hän oli oikein mukava, ja olisi kiva olla hänen ystävänsä. Minä vain olin jotenkin hankala, vaikka en keksinytkään miten. Päätin yrittää olla normaalimpi, että hän viihtyisi paremmin.
"Mistä tuvasta olet?" Kysyin siis, kuin se olisi minulle ihan luontevaa. Inhosin ujouttani, kuka tahansa muu olisi varmaan osannut kysyä tuon arkipäiväisen kysymyksen punastumatta.
Don't get too close,
It's dark inside
It's where my demons hide,
It's where my demons hide.
Imagine Dragons - Demons

Katrine Wall, hiljainen, ujo ja älykäs tokaluokkalainen Serdaiglesta
Avatar
Katrine Isabell Wall
Oppilas
 
Viestit: 478
Liittynyt: 08 Loka 2015, 17:17
Tupa: Serdaigle

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa