Naiset, teroittakaa kyntenne

Tarjoilusalissa on koko illan ajan tarjolla naposteltavaa ja juotavaa; noidankattilakakkuja, siirappikakkuja, suklaatuulihattuja, sukupalloja, kermakaljaa, kurpitsaporetta sekä erilaisia jästiherkkuja. Alkoholipitoiset juomat on suojattu ikälinjalla, jonka yli ei liian nuori koulun oppilas pääse astumaan.

Naiset, teroittakaa kyntenne

ViestiKirjoittaja Sharnee Ispahan » 15 Syys 2015, 19:42

//Tämä pelialue on varattu Sharnee Ispahanille, Ronja Blomroosille ja Cerinna Crèinille. Muita ei valitettavasti otate mukaan.

Katsoipa Sharnee minne tahansa, kaikki toi hänelle mieleen noin vuoden takaisin kymmenvuotisjuhlat. Ainoastaan koristukset olivat erilaiset; silloin kaikki oli ollut hyvin eleganttia ja hienostunutta, nyt nurkat oli koristeltu kurpitsoilla ja tunnelma oli muutenkin astetta synkempi. Eikä ihme, olihan tämä kurpitsajuhla, jossa ei kuulunutkaan sipsutella piikkikoroissa ja sievässä mekossa.

Tai ei ainakaan olisi kuulunut. Sharnee kuitenkin toteutti kummatkin, sillä juhlat olivat juhlat hänelle, teemasta huolimatta. Vaikka jotkut saattoivatkin mennä mukaan lapselliseen naamiaisteemaan, intialaisneito keräsi mieluummin huomiota paljaalla säärellä kuin koko vartalon peittävällä lehmäpuvulla. Lyhyt hame sitä paitsi toi mukanaan juuri sitä ihailua, mitä tyttö kaipasi. Pukeutumalla kuin narri ihmiset keräsivät osakseen vain huvittuneisuutta.

Sharneen ympärillä olivat ihmiset olivat niitä, jotka eivät hekään olleet noudattaneet naamiaisteemaa liian tosissaan. Suurimmalla osalla oli ainoastaan pupunkorvat, merirosvon silmälappu tai kuten Sharneella itsellään, koristeellinen naamio. Lisäksi porukkaa yhdisti se seikka, että kaikilla oli käsissään korkea lasi, eikä se todellakaan sisältänyt kurpitsamehua. Ryhmä koostui suurimmaksi osaksi Serpentardeista ja Gryffindoreista, mutta olipa joukkoon eksynyt muutama Serdaiglekin.
"Haluan tanssimaan!" eräs tytöistä inahti, kun muut eivät harkinneetkaan tanssisalin puolelle siirtymistä. Miksi heidän olisi pitänytkään, kun täällä oli paljon paremmat eväät? Lisäksi suurin osa kappaleista oli viel hitaita.
"Äh, Cat, ole hetken hiljaa. Katso kuka tuolla on." Sharnee kääntyi katsomaan samaan aikaan kuin muutkin, siihen suuntaan mihin Serpentardin poika oli osoittanut.

Muutaman metrin päässä seisoi tukeva, cowgirlasuun pukeutunut tyttö.
"Oiva esimerkki siitä, kuinka naamiaisteema vedetään yli." Aiemmin puhunut Cat sanoi, vähän liian kovaan ääneen. Pilkan kohteena olevan tytön käännähtäessä vähän, Sharnee tunnisti henkilön. Ronja Blomroos, sama jatko-opiskelija joka oli tullut istumaan hänen ja Adelen kanssa samaan vaunuosastoon vuosi sitten. Sharnee ei ollut puhunut tytölle junassa sattuneen tupakkaepisodin jälkeen, ainoastaan tavannut muutaman kerran käytävillä. Silloinkaan Sharnee ei ollut näkevinään tyttöä, eikä siksi ollut varma oliko tuo lähettänyt hänelle rumia katseita vai ei.
"Hän on tainnut hankkia muutamaa kokoa liian pienen mekon." Evelin, yllättävän pahansisuinen tyttö Serdaiglesta, totesi, edelleen puhuen niin kovaan ääneen että Ronja varmasti kuuli. "Eikö lihaville voitaisi vain hankkia jotakin kieltoa pukeutua ihonmyötäisiin vaatteisiin? Vai mitä Shannie?"

Katseet kääntyivät tällä kertaa Sharneehen, ja tyttö kelasi hetken mielessään vastausvaihtoehtoja. Koska hän oli periaatteessa tämän porukan "kuningatar", mikään puoliksi ilkeä kommentti ei kelpaisi. Hän oli tunnettu pahasuisena, ja halusi jatkossakin olla tunnettu sellaisena, jos se vain takaisi hänen tittelinsa suosittuna tyttönä.
"Älkää olko liian ankaria, tiedättehän miten kehityksessä jälkeenjääneet eivät aina ymmärrä kaikkea mitä tekevät... Ja tuollainen käytös tuon ikäisellä kielii selvästi siitä, että on lapsena pudotettu liian monta kertaa päälleen." Sharnee hymyili pilkallisesti, ja hymähti sitten kun kuulin muiden naurunremakan. Titteli oli taattu tälle kerralle.

Täyttäessään lasinsa uudestaan pikkulaukussa olevasta pullosta, Sharnee vilkaisi olkansa yli Ronjan suuntaan. Intialaisneito tiesi, että hänen sanansa olivat loukkaavia, mutta toivoi jatko-oppilastytön olevan niin paksunahkainen ettei tuo ottaisi niitä itseensä.
5. luokkalainen Gryffondorin oppilas, huomiota rakastava intialaisneito joka ei oikeasti ole niin ilkeä kuin antaa ymmärtää.

Hahmoni: Sharnee Ispahan, GryffondorPark Eun Ji, SerdaigleAnna Pretre, PouffsouffleSalena Bloke
Avatar
Sharnee Ispahan
Oppilas
 
Viestit: 92
Liittynyt: 08 Kesä 2014, 18:16

Re: Naiset, teroittakaa kyntenne

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 16 Syys 2015, 10:34

// Voi ei, miten ilkeitä ne osaakaan olla Ronjalle! :D //

Ronja niin rakasti kaikenlaisia juhlia! Hän rakasti tanssimista, ruokaa, seurustelua, pukeutumista ja kaikkea juhliin liittyvää. Tämä tilaisuus oli siis juuri kuin omiaan Ronjalle, ja hän nautti jokaisesta hetkestä täysin rinnoin.

Ronja astui tanssisalista tarjoilusaliin selvästi hengästyneenä. Hikikarpalot valuivat hänen otsallaan, mutta tyttö pyyhkäisi ne tiehensä. Tanssiminen oli ihanaa! Hän oli juuri tanssinut muutaman kappaleen cha-chata ja tanssimisen tunne oli yksi parhaista, jonka hän tiesi. Tyttö ei voinut olla huomaamatta, kuinka hän oli keränyt puoleensa useamman kuin yhden katseen tanssilattialla. Eikä ihme - Ronja taisikin olla tanssilattian paras tanssija. Viidentoista vuoden tanssiharjoittelusta oli siis ollut jotain hyötyä.

Ronja asteli tarjoilupöydän luokse ja kahmaisi käteensä lasin, jonka kaatoi täyteen kurpitsamehua. Muutamalla kulauksella lasi oli jo tyhjä, ja tyttö täytti sen uudestaan. Tanssiessa tuli nopeasti kova jano ja nälkä. Kurpitsamehun seuraksi tyttö valitsi muutaman suklaatuulihatun sekä pari lakritsitaikasauvaa ja suklaasammakon. Niitä syödessään tyttö tunsi, kuinka energia levisi takaisin hänen kehoonsa. Pian hän olisi taas valmis astumaan tanssilavan pyörteisiin ja kokeilemaan esimerkiksi rumbaa. Luonnollisesti sekin sujuisi Ronjalta kuin tanssi. Hetken tytöstä tuntui, ettei mikään voinut rikkoa hänen täydellistä tunnetilaansa.

"Oiva esimerkki siitä, kuinka naamiaisteema vedetään yli."

Kuului kova, pilkallinen ääni. Ronja käännähti puhujaan päin, muttei millään erottanut, kuka puhuja oli ollut. Ääni oli kuulunut ikälinjan suunnasta, mutta siellä oli tällä hetkellä niin paljon väkeä, ettei voinut edes arvata, kuka puhuja oli ollut. Tyttö ei myöskään tiennyt, kenelle lause oli osoitettu - tuskin ainakaan hänelle. Tyttö käänsi katseensa takaisin tarjoilupöydän suuntaan ja jatkoi kurpitsamehun juomista.

"Hän on tainnut hankkia muutamaa kokoa liian pienen mekon."

Pilkallinen puhe jatkui, mutta nyt puhujana oli joku toinen. Ronja käänsi toistamiseksi katseensa puheen suuntaan, eikä voinut nyt olla erottamatta äänen lähdettä. Häntä jonkin matkan päässä seisoi lyhyisiin mekkoihin ja muihin epäsopimattomiin asuihin pukeutunut porukka, jonka katse oli porautunut suoraan Ronjaan. Porukka oli noudattanut naamiaisteemaa hyvin löyhästi - vain muutama pupunkorva, silmälappu ja naamio erottui ryhmästä.

"Eikö lihaville voitaisi vain hankkia jotakin kieltoa pukeutua ihonmyötäisiin vaatteisiin? Vai mitä Shannie?"

Porukka tuijotti yhä kohti Ronjaa. Ei ollut enää epäilystäkään siitä, eivätkö he olisi puhuneet juuri Ronjasta. Itseasiassa Ronja oli täysin varma, että he olivat puhuneet juuri hänestä. Tyttö yritti peittää pahan mielensä jäätävään mulkaisuun, ja käänsi katseensa jälleen kerran tarjoilupöydän suuntaan. Hän nappasi itselleen toisen suklaasammakon, ja kuunteli seuraavat ilkeät kommentit. Hänestä alkoi yhtäkkiä tuntua todella kurjalta.

"Älkää olko liian ankaria, tiedättehän miten kehityksessä jälkeenjääneet eivät aina ymmärrä kaikkea mitä tekevät... Ja tuollainen käytös tuon ikäisellä kielii selvästi siitä, että on lapsena pudotettu liian monta kertaa päälleen."

Lause päättyi suureen naurunremakkaan, eikä Ronja voinut enää peittää tunteitaan. Hänen sisällään kiehui. Kuka pystyi olemaan noin törkeä ja sydämetön? Sen enempää ajattelematta, Ronja viskasi suklaasammakon syrjään, jätti kurpitsamehulasinsa pöydänkulmalle, ja asteli porukan luokse. Ronja oli selvästi muita vanhempi, joten hän varmasti saisi heidät kuriin parilla nasevalla lauseella. Kohteekseen hän ajatteli ottaa gryffondortytön - Sharneeko tuon nimi oli?

"Katso vain omia vaatteitasi, connasse! Et jätä hirveästi arvailuiden varaan, miksikä itse olet pukeutunut!", Ronja huudahti Sharneelle ja nauroi teennäisen pilkallisesti perään. Ylilyhyt mekko, tulipunaiset huulet, piikkikorkokengät ja mustaksi meikatut silmät eivät kielineet kuin yhtä asiaa - "Putain", Ronja sanoi halveksivasti, katsoi tyttöä arvostelevasti päästä varpaisiin ja nyrpisti nenäänsä. Tyttö oli niin tyylitajuton kuin olla ja voi.
Ronja Blomroos (28): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen tapaus. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava nainen on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 247
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Naiset, teroittakaa kyntenne

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 16 Syys 2015, 20:56

//pääsisikö Becky mukaan :)//
Rebecca Hope
 

Re: Naiset, teroittakaa kyntenne

ViestiKirjoittaja Lora Shelly » 16 Syys 2015, 21:00

//En usko, että Becky ainakaan tällä kertaa pääsee :/ Peliin on myöhemmin tulossa mukaan vielä kolmas hahmo, ja pelaaminen on aina sitä selkeämpää mitä vähemmän porukkaa on. Voimme kuitenkin kehitellä jonkin pelin erikseen Beckyn kanssa, jos haluat!

Hups, olinkin kirjautuneena Loralla. Mutta noh, Sharneen pelaaja kuitenkin olen.
19-vuotias ammattihuispaaja, huomaavainen kaikkien kaveri.

(Muita hahmojani ovat Sonia Cartier, Zoë Martinson ja Léon Sauvage)
Avatar
Lora Shelly
 
Viestit: 130
Liittynyt: 31 Touko 2014, 12:10

Re: Naiset, teroittakaa kyntenne

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 16 Syys 2015, 21:26

// okei sitten :) ei tarvitse muita pelejä ruveta suunnittelemaan :)//
Rebecca Hope
 

Re: Naiset, teroittakaa kyntenne

ViestiKirjoittaja Sharnee Ispahan » 18 Syys 2015, 19:42

//Tuntuu vähän pahalta Ronjan puolesta, tyttö on niin symppis ja Sharnee niin ilkeä! :D

Kuullessaan askeleiden lähestyvän, Sharnee irvisti pienesti ja käännähti sitten laiskasti ympäri, rakentaen niiden muutaman millisekuntin aikana tavanomaisen naamionsa, joka kätki kaikki oikeat tunteet sisäänsä, näyttäen vain sen pinnallisen ja ylimielisen intialaistytön.
"Katso vain omia vaatteitasi, connasse! Et jätä hirveästi arvailuiden varaan, miksikä itse olet pukeutunut!" Ronja näytti tuohtuneelta, ja tämän äänenvoimakkuus oli vielä suurempi kuin Catin ta Evelinin. Sharnee ei sanonut mitään kun tyttö naurahti omalleen jutulleen, ainoastaan tuijotti tätä päästä varpaisiin niin halveksuvasti kuin osasi.
"Sharneella sentään on kroppa mitä kehtaa esitellä!" Nora, pienikokoinen mutta tulinen Gryffondor kivahti. Sharnee napsautti sormiaan tämän suuntaan käskien tytön olla hiljaa, ja kohtasi Ronjan katseen, valmiina sanomaan jotain millä saisi tytön pois kimpustaan.

"Putain." Sharnee tunnisti sanan, sillä se oli luultavasti ensimmäisiä sanoja mitä tämä oli Ranskassa oppinut. Hän ei olisi uskonut, että Ronja käyttäisi sellaisia, mutta jo sen kuuleminen tuon tytön huulilta sai vihan roihahtamaan äkkipikaisen tytön mielessä.
"Vau... Ei olisi uskonut että uskaltaisit käyttää tuollaisia sanoja. Eikö pelota että joku professori kuulee?" tyttö kohotti kulmiaan ja astui sitten lähemmäs tyttöä, pystyten kuiskaamaan niin että toinen varmasti kuuli.
"Mutta tiedätkö mitä? Mieluummin hyvännäköinen putain, kuin läski." Tämän jälkeen Sharnee astui askeleen kauemmas, kääntäen huomionsa juomalasiin, mikä hänellä oli kädessään. Tytön mielessä kuohui, ja siksi tämä otti ison kulauksen lasista tyynnytäkseen mielensä.

Sen lisäksi, että Sharnee oli vihainen, tämä oli myös loukkaantunut. Hän oli kyllä kuullut itseään haukuttavan, monestikin, eikä se yleensä ottanut sydämestä. Hän tiesi, minkä maineen oli saanut oman porukkansa ulkopuolella, mutta sulki sen ajatuksistaan muualle, epätodellisena. "Siinäpähän kateelliset haukkuvat" tyttö oli usein ajatellut. Miksi Ronjan sanat sitten loukkasivat? Ehkä hän ei vain pystynyt ajattelemaan, että Ronja olisi kateellinen hänelle, olihan tyttö niin varma ja ylpeä itsestään.

Vaikka sanat kouraisivat Sharneen sisintä, tämä tunki ne mielensä perukoille, keskittyen entistä vahvemmin naamionsa ylläpitämiseen, siihen naamioon, joka tällä hetkellä tuijotti Ronjaa ylimielisenä ja pelottomana, ehkä vähän kyllästyneenäkin, silmiin. Ainut merkki hänen perimmäisistä ajatuksistaan oli se, että tyttö puristi lasiaan aavistuksen tiukemmin.

//Jos kielenkäyttöni menee liian raa'aksi, voin kyllä karsia tai sensuroida rumimmat osat. Huomauta vain, en kuitenkaan halua loukata ketään Sharneen roolauksilla tai luonteella.
5. luokkalainen Gryffondorin oppilas, huomiota rakastava intialaisneito joka ei oikeasti ole niin ilkeä kuin antaa ymmärtää.

Hahmoni: Sharnee Ispahan, GryffondorPark Eun Ji, SerdaigleAnna Pretre, PouffsouffleSalena Bloke
Avatar
Sharnee Ispahan
Oppilas
 
Viestit: 92
Liittynyt: 08 Kesä 2014, 18:16

Re: Naiset, teroittakaa kyntenne

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 23 Syys 2015, 21:29

// Minulle Sharneen kielenkäyttö on ok. Muidenkin lukijoiden kannattaa muistaa, että Ronja ja Sharnee ovat tällä hetkellä idiootteja. :) //

Ronja katsoi Sharneeta kohti halveksuva ilme kasvoillaan. Sharneella oli tyypilliseen tapaansa ärsyttävän ylimielinen ilme kasvoillaan - tuntui, ettei tuo välittänyt Ronjan pisteliäistä kommenteista lainkaan. Ronja oli tottunut, että hän saisi helposti nuoremmat oppilaat kuriin kielenkäytöllään, mutta nyt tuntui, etteivät sanat tepsineet.

"Sharneella sentään on kroppa mitä kehtaa esitellä!"

Sanoi yksi tytön kavereista. Ronja käännähti välittömästi puhujaan päin ja levitti kasvoilleen saman ilmeen, jolla oli katsonut Sharneeta hetki sitten. Tuo tyttö vaikutti aivan yhtä lapselliselta ja ärsyttävältä kuin Sharnee itsekin. Tämän vuoksi Ronja yritti olla välittämättä moisista kommenteista. Hän mulkoili tyttöä hetken ja kääntyi sitten takaisin Sharneen puoleen, ottaessaan vastaan tuon seuraavat kommentit.

"Vau... Ei olisi uskonut että uskaltaisit käyttää tuollaisia sanoja. Eikö pelota että joku professori kuulee? Mutta tiedätkö mitä? Mieluummin hyvännäköinen putain, kuin läski", Sharnee sanoi ja kuiskasi viimeiset sanansa Ronjalle.

Hetkeen Ronja ei tiennyt, mitä sanoa tai tehdä. Tottakai hän tiesi olevansa ylipainoinen ja vartaloltaan täysin erilainen kuin muut tytöt, mutta nuo sanat satuttivat häntä yhä. Hän oli kuullut tuollaista haukkumista koko elämänsä ajan. Läski, lihava, laardikasa, kolmoisleuka, lyllerö - listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tytön ilme oli muuttua totisemmaksi, mutta hän yritti kaikin voimin pitää pokkansa ja mielensä tyynenä. Hänen teki mieli tönäistä Sharnee maahan ja polkea tuon kasvot ruvelle, mutta malttoi mielensä. Tyttö pyrki, että tämän kertainen sota tulisi olemaan vain sanallinen. Hän siirsi katseensa Sharneen kasvoista tuon kenkiin ja takaisin kasvoihin kuin pohtiaakseen, mitä epäkohtia tuossa tytössä oli.

"Kato itseäsi! Ruma juoppohan sinä olet!", Ronja aloitti tykityksensä. Hän ei voinut olla huomaamatta, että Sharneen lasissa oli jotain muutakin kuin kurpitsamehua. "Jätti-iso nenä ja rumat hiukset. Oletkohan koskaan katsonut peiliin miltä naamasi näyttää? Tai vaatteesi? Näytät ihan connasselta! Hei, tulkaahan kaikki pojat katsomaan - voitte tehdä jonon vaikka tuohon!", Ronja käännähti ympäri ja huudahti niin, että kaikki tarjoilusalissa olevat varmasti kuulivat. Hän viittoi käsillään kaikkia miespuolisia tulemaan Shaneen luokse, ja muutama ryhtyikin astelemaan tyttöjen suuntaan.

Ronja ryhtyi pilkalliseen tekonauruun. Hänen mielestään hän oli onnistunut piikittelyssään täydellisesti, ja hänen itsevarmuutensa nousi. Mitä siitä, vaikka hän oli hieman ylipainoinen? Sharneessa nimittäin oli niin paljon huonoja puolia, ettei niitä olisi jaksanut edes luetella.
Ronja Blomroos (28): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen tapaus. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava nainen on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 247
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Naiset, teroittakaa kyntenne

ViestiKirjoittaja Sharnee Ispahan » 04 Loka 2015, 01:06

Ronja hiljentyi hetkeksi, ja Sharnee otti pienen kulauksen juomastaan, tyytyväisenä itseensä. Ihan sama vaikka toinen tyttö loukkaantuisi, sillä Sharneelle tämä oli loistava egon kohotus. Hänellä oli hyvä tilaisuus näyttää jälleen kerran, kuka hän oli ja miksi kaikki tunsivat hänet.

Sitten Ronjan ilme yhtäkkiä muuttui. Tyttö katsoi Sharneeta päästä varpaisiin, tarkasti, ja lisäksi tuon ilmeessä oli jonkinlaista päättäväisyyttä.
"Kato itseäsi! Ruma juoppohan sinä olet!" Ronja aloitti vahvasti, ja Sharneen silmät laajenivat hetkeksi hämmästyksestä. Kuinka pahasti tuo oli suuttunut?
"Jätti-iso nenä ja rumat hiukset. Oletkohan koskaan katsonut peiliin miltä naamasi näyttää? Tai vaatteesi? Näytät ihan connasselta! Hei, tulkaahan kaikki pojat katsomaan - voitte tehdä johon vaikka tuohon!" Ronja puhui kovaan ääneen, niin että kaikki tarjoilusalissa olevat varmasti kuulivat. Sharneeta ulkonäköön liittyvät kommentit eivät oikeastaan vaikuttaneet niin paljon, sillä tyttö itse uskoi, tai tiesi, olevansa hyvännäköinen. Siksi Ronjan sanat eivät enää loukanneet, vaan ennemminkin intialaisneitoa ärsytti tytön asenne ja se, kuinka tämän piti vetää kaikki muutkin ihmiset mukaan tähän kiistaan. Vai halusiko tyttö shown pystyyn? Jos näin oli, sen Sharnee tarjoaisi.

Lyhyillä askeleilla, Sharnee käveli taas kerran aivan Ronjan eteen, katsoen tyttöä haastavasti silmiin.
"Voi Ronja parkaa... Kurkkuusi varmaan sattuu tuon huutamisen jälkeen. Odota hetki, minä tarjoan sinulle vähän juotavaa." tytön äänensävy oli säälivä, mutta ilme oli kylmä. Sitten, pienen virnistyksen jälkeen, Sharnee kohotti sen kätensä jossa juomalasi oli, suoraan Ronjan pään yläpuolelle. Nopealla ranneliikkeellä kirkas juoma siirtyi lasista jatko-opiskelijan hiuksille.
"Voi että, sinun olisi pitänyt avata suu, nyt tämä meni ihan hukkaan." Sharnee astui jälleen kauemmas. Enää tätä riitaa ei käyty koulun kuningattaren tittelin puolesta, vaan Sharneen oman ylpeyden.
5. luokkalainen Gryffondorin oppilas, huomiota rakastava intialaisneito joka ei oikeasti ole niin ilkeä kuin antaa ymmärtää.

Hahmoni: Sharnee Ispahan, GryffondorPark Eun Ji, SerdaigleAnna Pretre, PouffsouffleSalena Bloke
Avatar
Sharnee Ispahan
Oppilas
 
Viestit: 92
Liittynyt: 08 Kesä 2014, 18:16

Re: Naiset, teroittakaa kyntenne

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 12 Loka 2015, 22:08

Ronja huomasi, kuinka Sharneen itsevarma katse muuttui hämmästyneeksi Ronjan sanojen voimasta. Ronjan mielestä kyseinen ilme kertoi, että hänen sanansa olivat satuttaneet tuota tyttöä syvästi, mistä Ronja oli enemmän kuin tyytyväinen. Hän ei halunnut mitään muuta, kuin satuttaa Sharneeta mahdollisimman paljon. Hän halusi, että tyttö saisi tuntea kaiken sen surun ja kurjuuden, jonka Ronja oli tuntenut.

Sharnee näytti nielevän kaikki Ronjan haukut ja ivat, kunnes tuo lähti astelemaan tyttöä kohden. Tuo oli levittänyt kasvoilleen haastavan ilmeen. "Voi Ronja parkaa... Kurkkuusi varmaan sattuu tuon huutamisen jälkeen. Odota hetki, minä tarjoan sinulle vähän juotavaa", Sharnee sanoi säälivällä äänellä. Ronjan silmät laajentuivat kauhistuksesta, kun hän tajusi, mitä tyttö aikoi. Ronja yritti väistää, muttei ehtinyt, sillä Sharnee oli nopeampi.

Liri lori, lits läts.

Ronja tunsi, kuinka pahanhajuinen, märkä neste levisi pitkin hänen kiharrettuja hiuksiaan suoraan hänen uuden cowgirlasunsa päälle. Aivan kuin tapahtuma ei olisi ollut jo nyt liian kamalaa, Sharnee vielä kehtasi ilveillä juoman menneen aivan hukkaan, koska Ronja ei avannut suutaan. Ronjaa kiukutti - ei pystynyt edes sanoin kuvailemaan, kuinka tyttöä harmitti, suututti ja ärsytti. Hänen teki mieli itkeä, raivota ja huutaa, mutta siihen hän ei ryhtyisi. Nyt eivät sanat nimittäin enää riittäneet - nyt täytyi toimia.

Sen enempää ajattelematta Ronja asteli Sharneen eteen tuima ilme kasvoillaan ja tönäisi tyttöä kaikella voimallaan päin väkijoukkoa. Tönäisy oli niin kova, että hoikka tyttö saattaisi hyvinkin kaatua ja pahimmassa tapauksessa jopa löydä päänsä ja loukata itsensä pahasti. Ronjaa ei kuitenkaan kiinnostanut. Hän halusi satuttaa Sharneeta mahdollisimman paljon.

// Minun puolestani Cerinna voi tulla tappelun väliin heti kun ehtii. //
Ronja Blomroos (28): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen tapaus. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava nainen on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 247
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Naiset, teroittakaa kyntenne

ViestiKirjoittaja Sharnee Ispahan » 17 Loka 2015, 13:23

Ronja näytti ymmärtävän mitä Sharnee oli tekemässä, mutta ei ehtinyt reagoida muuta kuin puoliksi, ennen kuin koko lasin sisältö valui hiuksista mekolle ja sitten pienen pieneksi lätäköksi toisen tytön jalkojen juureen.

Ja vaikka Sharnee oli osannut odottaa sitä että Ronja suuttui, siihen hän ei ollut varautunut että tytön kädet työntäisivät häntä voimakkaasti taaksepäin. Yllätysmomentti yhdistettynä korkeisiin korkoihin ja alkoholiin veressä aiheutti sen, että intialaisneito ei kyennyt pitämään tasapainoa ja heilahtaa taaksepäin, kaatuen kohti kaveriporukkaansa takanaan. Valitettavaa oli, että säikähtäessään kaikki siirtyivät muutaman askeleen taaksepäin. Sharnee iskeytyi suoraan kiviseen lattiaan ja älähti pienesti kun tämän ranne vääntyi käsien ottaessa vastaan kaatumisessa.
"Oliko pakko väistää!" Tämä ärähti ensimmäisenä ystävilleen ja komensi sitten näitä auttamaan hänet ylös. Kättään pidellen tyttö kampesi itsensä ylös ja käännähti kohti Ronja, silmät salamoiden. Sharnee ei sanonut mitään, mutta lasi, mikä oli tähän asti ollut tytön kädessä ja kumma kyllä säilynyt ehjänä, sinkoutui nyt Ronjan jalkojen juureen ja pirstaloitui tuhansista palasiksi.

Eleelle ei ollut sen kummempaa syytä. Sharnee halusi vain purkaa raivoaan, jotta ei syöksyisi Ronjan kimppuun ja repisi joka ikistä typerää, kiharrettua hiusta irti tytön päästä. Intialaisneidon teki mieli rikkoa laukussa jäljellä olevat tuliviskipullot tytön päähän, tai vaihtoehtoisesti raahata toinen hiuksista koulun korkeimpaan torniin ja työntää sieltä alas. Tai pudottaa painon kanssa järveen. Toinen toistaan julmemmat ajatukset pyörivät Sharnee päässä, kun hän tuijotti jatko-opiskelijaa hammasta purren. Kukaan ei ollut koskaan käynyt käsiksi häneen, ei yhdessäkään tappelussa missä hän oli ollut.

Vaistomaisesti Sharnee kaivoi sauvansa laukustaan ja suuntasi sen kohti Ronjaa.
"Sano yksikin hyvä syy, miksi mä en kiroaisi sua tähän paikkaan." Tyttö sihahti ilkeästi. Tosiasiassa hän ei edes pystynyt ajattelemaan yhtäkään kirous tällä hetkellä, mutta toisaalta, vihaisena sauvansa heilautuskin ja tarpeeksi ikävät ajatukset voisivat saada rumaa jälkeä aikaan. Muutenkin tunnekuohun aikana loitsiminen oli vaarallista. Ja juuri tällä hetkellä, hiukset villisti sekaisin, silmät sirissä, toinen käsi rintaa vasten luonnottomasti vääntyneenä ja sauva ojossa, Sharnee näytti vaarallisemmalta kuin koskaan.

// Minusta Cerinna voisi tulla mukaan joko nyt tai seuraavan Ronjan viestin jälkeen!
5. luokkalainen Gryffondorin oppilas, huomiota rakastava intialaisneito joka ei oikeasti ole niin ilkeä kuin antaa ymmärtää.

Hahmoni: Sharnee Ispahan, GryffondorPark Eun Ji, SerdaigleAnna Pretre, PouffsouffleSalena Bloke
Avatar
Sharnee Ispahan
Oppilas
 
Viestit: 92
Liittynyt: 08 Kesä 2014, 18:16

Seuraava

Paluu Tarjoilusali

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron