//Pelissä mukana Fanny Wiest ja Camilla Erixxon.//
Fanny harppoi reippaasti käytävällä. Hän oli juuri tullut kirjastosta ja halusi kiihkeästi ulos aurinkoiselle pihamaalle. Tyttö oli aika yksinäinen, mutta mietti näkisiköhän uusia kasvoja ulkona. Luulisi, että koko koulu on näin kauniilla säällä ulkona. Hän riensi eteisaulaan ja työnsi etuoven auki. Aurinko hyväili jo ennestään hänen pisamaisia kasvoja, kun Fanny juoksi kaapu hulmuten nurmelle.
Tyttö istahti suuren pyökin varjoon ja avasi taikaolennoista kertovan kirjansa. Hän katsahti ympärilleen, muttei nähnyt mitään erityistä. Fanny kaipasi ikäistään juttuseuraa ja ystävää, muttei ollut vielä löytänyt ketään. Hän vilkaisi taas kirjaansa ja huomasi hevoskotkista kertovan aukeaman. Fanny piti paljon hevoskotkista. Niinpä hän olikin jo nenä kiinni kirjassa eikä olisi edes huomannut, jos tyttöön olisi langetettu kokovartalolukko.
