// Tervetuloa, Aurelio ja Ashley! Muita ei harmillisesti oteta mukaan. //
Avasin luukun ruohoa kasvavasta maasta. Jos ei tinnyt täsmälleen, missä luukku oli, sitä ei voinut löytää. Luukun alta paljastui puiset portaat syvään, ehkä kaksikymmentäviisimetriseen kuiluun. Portaita oli todella paljon, ja matka alas oli vaivalloinen ja kesti kauan.
Maan alla oli kylmä, lämpötila oli varmasti pakkasen puolella. Pieni, hohtavin valopalloin valaistu kammio sijaitsi kymmeniä metrejä maan pinnan alla, syvällä Taikakoulu Châteaun metsässä. Näin syvällä metsässä ei ollut moni käynyt. Tästä päivästä alkaen kaikki kuitenkin olisi toisin. Kammiosta jatkui hyvin kapea, alle viisikymmentä senttimetriä leveä käytävä toiseen kammioon, joka tulisi olemaan monen viikon ajan viiden vangin vankila. Jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan.
Tosiaan, jos kaikki ei menisi suunnitelmien mukaan, silloin kaikkien päät olisivat pölkyllä. Minun, Moschellan, Oswenin ja Frankowskin, jonka olimme valinneet tehtävään neljänneksi sieppaajaksi. Frankowski oli suuremmassa vaarassa kuin osaisi koskaan kuvitella. Hänet vain huijattaisiin mukaan, joten jos jäisimme kiinni, häntäkin syytettäisiin, koska eihän pelkkä huijaaminen mikään rikos ollut, kiristäminen, uhkailu ja komennutus sen sijaan olivat.
Koska tämä valaistu ja hieman mukavampi kammio toimisi monen viikon ajan vanginvartijoiden nukkumapaikkana ja oleskelisimme täällä 24/7, olin loihtinut kammioon kaksi mukavaa sohvaa, pöydän ja tuolit sekä radion, josta voisi kuunnella musiikkia ja uutisia. Lisäksi voisin kehitellä tänne jonkinlaisen lämmityksen, sillä parin asteen pakkasessa ei ollut kovin mukavaa. Vankejen kammio oli paljon epämukavampi, siellä ei ollut yhtään mitään, ainoastaan kovaa maata. Lisäksi siellä oli todella kylmää (johon taisin itse olla syyllinen, olin hieman "viilentänyt" sitä), noin kymmenen astetta pakkasta ja pilkkopimeää. En keksinyt mitään syytä, miksi vangeilla pitäisi olla yhtään sen enemmän luksusta.
Syy siihen, miksi istuin sohvalla vartijoiden kammiossa 30.10 perjantai-iltana kello kaksitoista yöllä, oli se, että olin kutsunut Moschellan ja Oswenin kertaamaan suunnitelmat kanssani ja sopimaan, mitä tehdä jos jotain menee pieleen. Olin pukeutunut mustiin, tiukkiin farkkuihin, valkoiseen neulepuseroon ja muhkeaan, harmaaseen kaulahuiviin. Jaloissani minulla oli mustat nilkkurit ja olin sonnustaunut lisäksi mustaan huppuviittaan, jonka huppu peitti kasvoni tehokkaasti. Siinä minä istuin, huppu kasvojen peitossa selin sisääntuloaukolle. Vaaleat hiukseni roikkuivat vapaina kehystämässä kasvojani. Kello tikitti ranteessani ja minuuttiviisari siirtyi kahdentoista kohdalle. Minä odotin.
