Ikä: 16v, 7. luokka
Tupa: Gryffondor
Pukeutuminen

Lora on lähtenyt juhliin intiaaniteemalla. Mistään lapsellisesta sulkapäähineestä ja lelujousipyssystä olalla ei ole kyse, vaan tytöllä on vähän aikuismaisempi vaaleanruskea nahkamekko nyörityksillä. Intiaanivivahteen tuovat asusteet; ruskea hapsulaukku sekä erilaiset luonnonmateriaaleista tehdyt käsikorut. Lisäksi Loralla on ruskeat sandaalit, joita on koristeltu helmillä.
Meikki on hyvin luonnollinen ja sitä on vain vähän. Eri ruskean sävyt luomissa ja lisäksi musta ripsiväri tekevät tehtävänsä korostaessaan jäisiä silmiä. Hiukset ovat auki ja suorassa niin kuin normaalistikin, mutta mukana on pieniä lettejä, joihin on punottu pieniä ruskeita ja vihreitä helmiä.
Mietteet ja asenteet juhlaa kohtaan
Sosiaalisena tyttönä Lora pitää juhlista, vaikka ei niinkää pidä tanssimisesta ja jättää sen koko illaksi muiden tehtäväksi. Sen sijaan tyttö liepeilee tarjoilusalissa tai tanssisalin reunoilla. Valvojaoppilaana tyttö kokee tehtäväkseen myös pienen vahtimisen, vaikka sitä ei olekaan näille tehtäväksi annettu. Siksi tyttö voi esimerkiksi tarjoilusalissa ollessaan huomauttaa asiasta, jos näkee jonkun alaikäisen juomassa. Koska tyttö on itse juuri täyttänyt 17, tämä oleskelee myös vähän ikälinjan toisella puolella.
Peliseura
Kuka tahansa voi tulla pelaamaan Loran kanssa, jos vain ajattelee että juttelemista ja yhteisiä kiinnostuksen aiheita löytyy.
Mahdollisia peli-ideoita:
• Joku yrittää houkutella tyttöä tanssimaan (ja mahdollisesti onnistuu? ieluiten poikapuolinen hahmo)
• Joku epäonnekas yrittää saada Loralta alkoholia
• Keskustelu jonkun vanhemman oppilaan kanssa ikälinjan sisäpuolella
• Jokin muu?
Aikajana
18:00 Kurpitsajuhlan avaus - Lora on kuuntelemassa rehtorin puhetta.
18:30 Tanssi 1 -
18:45 Tanssi 2 -
19:00 Tanssi 3 -
19:15 Tanssi 4 -
19:30 Tanssi 5 -
19:45 Tanssi 6 -
20:00 Orkesterin tauko - Lora on kuuntelemassa puheita ja seuraamassa esityksiä
20:30 Tanssi 7 - Loran ja Maelyne Levantin peli
20:45 Tanssi 8 -
21:00 Tanssi 9 -
21:15 Tanssi 10 -
21:30 Tanssi 11 -
21:45 Tanssi 12 -
22:00 Orkesterin tauko - Lora on kuuntelemassa puheita ja seuraamassa esityksiä
22:30 Vapaata discomusiikkia -
24:00 Juhlat loppuvat - Lora lähtee makuusaliin
