//Pelissä mukana Sirena Rover ja Liina Lehtinen.//
Sirena liutti kättään käytävän kylmällä seinällä. Tyttö oli käynyt tutustassa koulun käytävissä parin päivän ajan. Tämän käytävän hän oli jo käynyt kolmesti kävelemässä. Sirena pysähtyi ja kuunteli sekunnin. Kukaan ei ollut käytävällä eikä kukaan kävellyt käytävällä hänen yläpuolellaan. Tyttö tunsi soihtujen lämmön kävellessään niiden ohi. Tässä oli ovi. Hän painoi korvansa siihen. Ei kuulunut mitään. Sirena raotti ovea. Kukaan ei ollut huoneessa, koska hän ei tuntenut vetoa mihinkään. Tuo kävi kiertämässä koko huoneen ja tunnusteli vielä ovenkin. Kun noita oli painanut mieleensä huoneen muodot tämä astahti ulos huoneesta.
Sirena hypähteli käytävällä. "Kahden metrin päässä käännös", hän mutisi. Tuo kääntyi kulmasta ja törmäsi päistikkaa oveen joka oli jätetty auki. Sirena nousi ylös närkästyneenä. Miksi ovet piti jättää auki ja miksi tytön piti aina törmätä niihin!? Hän tunsi askeleet kun joku käveli ovelle.

