Odottamattomia kohtaamisia

[London Morel]

London olisi voinut vajota maan alle kaikesta tästä häpeästä. Hän ei ollut ikinä saanut hävetä kenenkään seuraa näin paljon. Poika lupasi, että kun hän pääsisi tästä tapaamisesta eroon, hän ei ikinä olisi missään tekemisissä kyseisen tytön kanssa. London ryhtyi nyt vakavasti harkitsemaan, josko eroaisi taikakoulu Châteausta. Jos hän nimittäin jatkaisi, hän joutuisi samaan jatko-opiskelijoiden tupaan tämän idiootin kanssa.

Poika kurkotti kädellään kohti tytön kädessä olevaa älypuhelinta, muttei saanut siitä otetta. Sen sijaan tyttö heilautti kättään taaksepäin, kohtalokkain seurauksin. Älypuhelin lensi suuressa kaaressa suoraan kuppilan kovalle lattialle. London ummisti silmänsä ja kuuli iskeytymisen äänen. Hän painoi kasvonsa kämmeniinsä, eikä halunnut nähdä, mitä tyttö sai aikaiseksi. Äänestä päätellen puhelin oli mennyt rikki, vieläpä moneen osaan.

Kun London kohotti katseensa takaisin ylös, hän näki Ronjan, joka kantoi pieniä älypuhelimen sirpaleita kohti pöytää. Tuo tiputti palaset pöydälle ja London katsoi palasia mitään sanomattomalla ilmeellä. Hän oli säästänyt vuosia tähän puhelimeen ja nyt hänen satasensa lepäsivät rikkonaisina kuppilan puupöydällä. Ei voinut sanoin kuvailla, kuinka paljon poikaa harmitti ja ärsytti. Hän yritti pitää mielensä kasassa, muttei pystynyt. Häntä ei ollut pitkään aikaan harmittanut näin paljon.

Poika löi nyrkillä kaikin voimin pöydän pintaan ja katsoi tyttöä vihaisella ilmeellä. Iskun seurauksena pojan tyhjä tuoppi kaatui pöydälle ja vieri pöydän pintaa pitkin maahan, jossa se särkyi. Poika ei kuitenkaan välittänyt. Hänellä oli nimittäin hieman sanottavaa tytölle. Poika kertoi, että vihasi tyttöä koko sydämestään, eikä ollut koskaan tavannut yhtä tyhmää henkilöä. Lisäksi hän käytti tekstissään muutamia kirosanoja kuten merde, putain, salope sekä conasse.

Kun poika sai sanottua sanansa, hän nousi tuolistaan ja alkoi keräilemään puhelimensa paloja taskuihinsa. Poika ei tiennyt, saisiko jästien laitteita korjattua taialla, eikä viitsinyt täällä jästimaailmassa edes yrittää. London toivoi, ettei tytöllä olisi enää mitään sanottavaa.

[Ronja Blomroos]

Ronja oli kauhistunut pojan reaktiosta. Totta kai hän tiesi, että poika olisi pettynyt, mutta ei hän ikinä olisi uskonut, että Londonin suusta tulee tuollaista puhetta. Sitä paitsi kaikki haukkuminen oli ihan turhaa, koska hupelimen rikkoutuminen oli ollut vahinko. Olisi ollut täysin eri asia, jos Ronja olisi tahallaan viskannut laitteen lattialle, mutta ei. Tyttö katsoi, kuinka pojan mitään sanomaton katse muuttui vihaiseksi, ja kuunteli kaikki haukut, jotka tuo suustaan päästi.

Tytön mieliala oli ristiriitainen. Toisaalta hän oli pahoillaan kaikesta tapahtuneesta ja tunsi katumusta, mutta toisaalta hän oli hyvin kiukkuinen pojan käytöksen vuoksi.

"Minä voin korjata sen", Ronja kertoi pojalle ja yritti levittää kasvoilleen mahdollisimman luonnollisen hymyn. Tyttö ojensi kätensä Londonia kohti ja odotti, että tuo ojentaisi laitteen hänelle, "Olen varma, että entistus toimii", tyttö jatkoi. Hän oli tosi etevä kyseisessä loitsussa ja hän oli korjannut sillä vaikka mitä aikaisemminkin. Tosin jästilaitteita hän ei ollut aikaisemmin korjannut, mutta tuskin se olisi kovinkaan vaikeaa.

[London Morel]

London oli ollut oikeassa - Ronjalla ei ollut enää mitään järkevää sanottavaa. Tuo ehdotti puhelimen korjausta entistus-loitsulla, mikä oli aivan järjetön ajatus. Ei olisi mitään järkeä käyttää taikuutta näin monen jästin läsnäollessa. Sitä paitsi Ronja olisi viimeinen henkilö, jonka poika antaisi korjata yhtään mitään. Tytön teennäinen hymy vain ällötti Londonia, ja hän halusi pois välittömästi.

"Älä unta näe!", London sihisi hampaittensa välistän ja mulkaisi tyttöä pahasti. Siinä olivat hänen viimeiset sanansa. Poika pyörähti ympäri, huikkasi hyvästit tiskin toisella puolella olevalle myyjälle ja astui ovesta ripein askelin ulos.

Päästessään raikkaaseen ulkoilmaan sade oli lakannut, ja aurinko pilkisti pilvien lomasta. Onneksi maailmassa oli edes jotain hyvää jäljellä - aurinko ja sen lämpö, alkava kesä. Silti älypuhelimen rikkoutuminen vaivasi Londonia kovasti. Hän ei antaisi tytölle ikinä anteeksi, jos puhelinta ei saataisi korjattua. Jos näin kävisi, poika tulisi taatusti vaatimaan tytöltä muutaman kaljuunan.

London avasi mustaa nahkatakkiaan ja yritti nauttia kaikin voimin pienistä auringon säteistä. Hän jatkoi kävelyään pitkin Pariisin jästikatuja ja koetti unohtaa kaiken tapahtuneen. Vielä olisi monta viikkoa kesälomaa jäljellä, joten parempi olisi vain nauttia näistä vapauden hetkistä.

// Kiitos peliseurasta minulle! Olipa... mielenkiintoista tosiaan. //

[Ronja Blomroos]

Ronja olisi jälleen kerran toivonut vähän avoimempaa vastaanottoa Londonilta. Valitettavasti tuo ei näyttänyt edes miettivän tytön ehdottamaa vaihtoehtoa, vaan tuomitsi sen heti. Ronjan hymy haihtui kasvoilta välittömästi hänen kuullessaan pojan sanat.

"Älä unta näe!"

London töksäytti ja poistui kuppilasta hyvästelemättä Ronjaa lainkaan. Tytön kasvoille jäi avuton ilme. Ei tällaista tilannetta voinut jättää näin selvittämättä. Tästähän jää kaikille paha mieli. Asiat on pakko saada järjestetyksi jotenkin.

"Hei, odota...!"

Ronja huudahti pojalle, mutta ovi oli sulkeutunut jo tuon perässä. Tyttö näki ikkunasta, kuinka poika lähti rivakasti talsimaan pitkin Pariisin katuja. Ronjan mieli oli hyvin surullinen. Ei hän olisi halunnut aiheuttaa mitään pahaa, hän halusi pitää vain hauskaa. Tahtomattaan tytön suupielet kääntyivät alaspäin ja hän siirsi katseensa pöydän reunalla lojuvaan jäähtyneeseen kaakaoon. Tyttö maistoi kaakaota - se oli pahaa. Myöskään kroissantti ei enää maistunut tytölle.

Hänen kesänsä oli pilalla.

// Ole hyvä! Tämän pelin saa nyt pisteyttää. :D //

[Mila Molina]

Pelin pisteytys:

London Morel: 23 p
Ronja Blomroos: 22 p

Pelissä esiintyy minun hahmojani. Kertokaa, jos pisteytys on joiltain kohdin mielestänne epäreilu.