Punainen bussi ja karvaiset kaverit

[Renée Mason]

//Eipä tuosta niin lyhyt tullutkaan kuin ajattelin. Kirjoitin nopeasti, ehkä siksi tuntui olevan kovin lyhyt. :) Ja anteeksi kestosta (taas)//

"Ai hmm... Kävin vain kissahuoneissa", Shanietta vastasi kysymykseeni ja loi katseensa lattiaan. "Ai, kiva. Minäkin kävin muutamassa", sanoin epämääräisesti ja jätin aiheen siihen. Olisin voinut kysellä hieman enemmänkin, mutta näin Shanietan kurtistuneista kulmista, ettei hän ehkä pitänyt utelustani, joten käänsin katseeni taas Hestiaan, kun hän esitti seuraavan kysymyksen.

"Joo, aika paljon", Shanietta vastasi, kun kysyin tiesikö hän paljonkin jästeistä. "Kiva", vastasin ja hymyilin Shanietalle kokeilevasti. Sitten Hestia kysyikin jo jästitiedosta ja selostin pitkät pätkät jästien tuntemuksestani. "Kuulostaa mielenkiintoiselta. Missä se kylä sijaitsee?" Hestia kysyi. "Sen nimi on Pébrac", kerroin, "Se on ihan pieni paikka. Siellä on upeita vanhoja taloja ja linna, mutta asukasluku on vain vähän alle 150 henkilöä. Arviolta noin sata heistä on taikamaailman väkeä ja 50 jästejä, mutta jästit muuttavat sieltä kokonaan pois pikkuhiljaa, sillä paikassa muka kummittelee, vaikka kaikki tietenkin johtuu vain velhojen ja noitien läsnäolosta. Pébracissa ei ole kauppoja eikä sairaaloita, eikä mitään muutakaan modernia sivistystä, mutta se on tosi kaunis paikka. Se on lähellä Lyonia, josta pääsee helposti sekä Châteaun junaan että Beauxbatonsin junaan", selitin innoissani. "Minulla on siitä muutamia kuviakin", kerroin ja kaivoin kolme taittunutta valokuvaa repustani. Yritin suoristaa niitä hieman ja näytin sitten Hestialle ja Shanietalle: "Tässä on talomme. Äitini otti tämän kuvan. Se on aika huonossa kunnossa ja ruma, mutta saamme siitä todella ihanan maalamalla ja sisustamalla sen uudelleen. Siellä on sisällä todella oksettava värimaailma, mutta saamme muokata taloa ihan omannäköiseksemme"


"Tässä on koko kylä kauempaa kuvattuna",


"Ja tässä se talvella",


Katselin kuvia hetken itsekin ja laitoin ne sitten takaisin reppuun. Kylä oli minusta maailman upein paikka ja olin aivan täpinöissäni siitä, että muuttaisimme sinne. "Se on kauniiden metsäisten vuorien ympäröimä ja puut ja kukat ovat hurjan kauniita", jatkoin vielä, "Se on minun mielestäni yksi kauniimmista paikoista ikinä."

"Äitini on noita ja isäni velho, mutta isäni kuoli kun olin pieni..." Hestia selitti Perheestään ja hymyilin kuunnellessani. "Joten meilläkin on käytetty taikuutta paljon." "Otan osaa isästäsi", sanoin ystävällisesti. Oli isän lähteminen ollut minullekin kova pala. Hänhän oli kuin kuollut nyt. En ollut nähnyt häntä Darcyn syntymän jälkeen. Olin vain kuullut kuinka hän oli väitellyt tohtoriksi ja perustanut perheen, kun äiti oli eräänä päivänä kuunnellut uutisia radiosta siivotessaan. Äiti oli heittänyt mopin nurkkaan ja juossut sulkemaan radion. Seuraavan päivän en ollut nähnyt häntä ollenkaan, mutta olin kuullut hänen itkevän makuuhuoneessaan. Olimme Darcyn kanssa aika pieniä ja olimme vieneet äidille ruokaa oven taakse. Omenoita naapurin puusta ja marjoja metsästä. Äiti oli huikannut oven läpi, että kellarissa oli perunoita ja lihaa eiliseltä ja söimme sinä päivänä kahdestaan, kun olimme vieneet äidillekin ruokaa. Se oli kamala päivä, mutta illalla äiti tuli keittiöön, halasi meitä ja sanoi rakastavansa meitä yli kaiken. Räpyttelin kyyneleitä silmistäni, kun muistin äidin ahdingon. Toivoin, etteivät Hestia ja Shanietta nähneet.

"Hmm... En usko, että Rowan jaksaa matkata Afrikkaan asti... Joten jos äitisi muuttopuuhien lomassa jaksaa, ehtii ja haluaa, olisi mahtavaa, jos hän ottaisi minuun yhteyttä. Asumme aika syrjäisessä paikassa, mutta eiköhän teidän pöllönne löydä minut... Nimeni on siis Hestia Wynne, Englanti, Iso-Britannia", Hestia kertoi. Nyökkäsin ja sanoin hymyillen: "Kerron äidille. Hän varmasti mielellään kertoo työstään."

//Muokkasin hieman Pébracin tietoja, mutta tuskin se haittaa :)//

[Mila Molina]

Pelin väliaikainen pisteytys:

Renée Mason, Gryffondor: 33 p
Shanietta Kei, Serdaigle: 30 p

Jatkakaa peli loppuun, niin saatte molemmat 5 lisäpistettä! ps. huippu peli tähän asti.

[Shanietta Kei]

// Ei haittaa tuo kesto. :) Minullakin kestää... Kirottu koulu. Ja on ihan kamalasti muutakin tekemistä... Viikonloppu voisi olla pidempi. :P

Kiitos Mila! :) //

”Ai, kiva. Minäkin kävin muutamassa”, Renée vastasi minulle lyhyesti. Tavallaan olin kiitollinen, ettei Renée jatkanut puhumista, mutta samalla olin aika varma, ettei käyttäytymiseni ollut kovin ystävällistä.

”Kiva”, Renée vastasi ja hymyili minulle, kun puhuimme jästintuntemuksestani. Vastasin pikaisesti hymyyn omalla vaisulla tyylilläni. Olin kiitollinen, ettei hän kysellyt enempää.

”Sen nimi on Pébrac”, Renée kertoi, kun Hestia kysyi kylästä, jonne Renée perheineen oli muuttamassa. ”Se on ihan pieni paikka. Siellä on upeita vanhoja taloja ja linna, mutta asukasluku on vain vähän alle 150 henkilöä. Arviolta noin sata heistä on taikamaailman väkeä ja 50 jästejä, mutta jästit muuttavat sieltä kokonaan pois pikkuhiljaa, sillä paikassa muka kummittelee, vaikka kaikki tietenkin johtuu vain velhojen ja noitien läsnäolosta. Pébracissa ei ole kauppoja eikä sairaaloita, eikä mitään muutakaan modernia sivistystä, mutta se on tosi kaunis paikka. Se on lähellä Lyonia, josta pääsee helposti sekä Châteaun junaan että Beauxbatonsin junaan”, Renée jatkoi selostusta innoissaan. ”Kuulostaa edelleen tosi mielenkiintoiselta”, Hestia sanoi muuttaen ajatukseni sanoiksi. ”Voisin kertoa Anthallekin tuosta...” Olin nojautunut eteenpäin kuuntelemaan, ja mumisin myöntävästä ”mmh”. Yritin nähdä paikan mielessäni. Koska asuimme niin syrjässä, siellä ei ollut muita. Olisi kiinnostavaa asua jossain pienessä kylässä taikovan väestön parissa. Ehkä. Tosin ei se sitten enää olisi kivaa, jos siellä asuisi jotain kiusaajatyyppejä, koska minähän tietysti heidän kohteekseen joutuisin. Ja jos ei olisi omaa rauhaa... Lisäksi Pébrac sijaitsi Ranskassa. Olin tavallaan jo kiintynyt Englantiin, ja jos Pébracissa puhuttiin Ranskaa... En pärjäisi siellä edes kielellisesti.

”Minulla on siitä muutamia kuviakin”, Renée kertoi. Seurasin kiinnostuneena, kun hän kaivoi valokuvat repustaan. ”Tässä on talomme. Äiti otti tämän kuvan. Se on aika huonossa kunnossa ja ruma, mutta saamme siitä todella ihanan maalaamalla ja sisustamalla sen uudelleen. Siellä on sisällä todella oksettava värimaailma, mutta saamme muokata taloa ihan omannäköiseksemme”, Renée kertoi näyttäen ensimmäisen kuvan. Katsoin sitä kiinnostuneena, tosin kiinnostukseni ehkä suuntautui enemmän luontoon kuvan reunoilla... Mikä oli varmaan ymmärrettävää. Pidin ympäristöä todella merkittävänä itselleni. Mietin kuitenkin myös, millainen oli 'oksettava värimaailma' Renéen näkökulmasta. Sehän oli vain mielipidekysymys. En kuitenkaan sanonut mitään, katselin vain edelleen kiinnostuneena kuvaa, kun Hestia sanoi: ”No maalaminen ja sisustaminen on ainakin paljon helpompaa, jos äitisi käyttää taikuutta apuna.” Hän hymyili ja jatkoi kysyen: ”Tykkäätkö sinä sisustamisesta? Mitä värejä tykkäät käyttää?” Mietin Hestian huonetta nähden sen mielessäni. Tummaa puuta, Korpinkynnen/Serdaiglen tunnusvärejä, kotoisa tunnelma, ei liian sotkuista... Oma huoneeni oli vielä erittäin yksinkertainen ja tylsä. Siellä oli lähinnä koulukamoja perus huonekalujen lisäksi. En ollut hirveästi sisustanut mitään elämäni aikana. Paitsi jos hylätyt kellarit ja pahvilaatikkohökötykset lasketaan...

”Tässä on koko kylä kauempaa kuvattuna”, Renée kertoi näyttäen seuraavaa kuvaa. Mielestäni paikka näytti kivalta. Ja vaikka siellä oli ilmeisesti paljon peltoja, oli siellä myös metsää... ”Ja tässä se on talvella”, Renée näytti kolmatta kuvaa. Suuntasin katseeni poispäin. En tykännyt talvesta ollenkaan. ”Näyttää ihanalta”, Hestia kommentoi. ”Söpö paikka”, hän lisäsi vielä hymyillen, säteillen. Katsoin häntä hetken, pakosti hymyillen... Niin positiivinen ja avoin... Toisin kuin minä. Suuntasin katseeni syliini kulmiani kurtistaen ja räpläsin sylissä pitämääni laukkua. ”Se on kauniiden metsäisten vuorien ympäröimä ja puut ja kukat ovat hurjan kauniita. Se on mielestäni yksi kauniimmista paikoista ikinä”, Renée kertoi oman mielipiteensä kylästä.

”Otan osaa isästäsi”, Renée sanoi Hestialle ystävällisesti. Hestia nyökkäsi ja painoi päänsä hetkeksi. Niinpä... Mitä tuohon nyt voisi vastata? Ahdistuin Hestian puolesta. Sivusilmällä tarkkailin Renéetä, joka näytti hetken hieman surulliselta. Mietin, mitä hän ajatteli, mutten sanonut mitään. Ei kovin miellyttävä aihe...

Renée nyökkäsi Hestialle ja sanoi hymyillen: ”Kerron äidille. Hän varmasti mielellään kertoo työstään.” Hestia vastasi hymyyn sanoen: ”Kiitos paljon.” Kuulin innostuneisuutta hänen äänessään, ja ymmärsin sen täysin.

// Ei tuo tietojen muuttaminen ainakaan minua haittaa... Tietenkään. :) Pidin tuosta peliviestistäni tosi paljon. Kuvia ja kaikkea... :) //

[Mila Molina]

Väliaikainen pisteytys jatkuu

Shanietta Kei: 3 p

Jatkakaa peli loppuun, niin saatte kaikki 5 lisäpistettä!

[Renée Mason]

//Kiitos Mila! Ja kiitos Shanietta :) Mukavaa tuottaa välillä sellaista tekstiä, joka miellyttää! :D Itse pidän sinun viesteistäsi todella paljon, kaikista niistä! Ja anteeksi kesto taas kerran, viikonloput pitäisi tosiaan olla pidempiä ja harrastukset kieltää lailla...//

"Kuulostaa edelleen tosi mielenkiintoiselta", Hestia sanoi, kun kerroin Pébracista, "Voisin kertoa Anthallekin tuosta..." Minulla ei ollut käsitystäkään, kuka Antha oli. En ollut varma, oliko Hestia tai Shanietta maininnut missään vaiheessa Anthasta, mutta kysyin silti: "Antha... Kuka hän on?" Hymyilin Hestialle hieman anteeksipyytävästi odottaessani vastausta ja kaivoin kuvat repustani.

"No maalaaminen ja sisustaminen on ainakin paljon helpompaa, jos äitisi käyttää taikuutta apuna", Hestia sanoi ja hymyili. "Totta", vastasin ja naurahdin hieman. "Äiti tykkää käyttää taikuutta varsinkin kodin kanssa. Hän haluaa saada talosta mukavan mahdollisimman nopeasti", kerroin. "Tykkäätkö sinä sisustamisesta? Mitä värejä tykkäät käyttää?" "Pidän joo", sanoin, "Värit riippuu täysin huoneesta. Omaan huoneeseeni käytän varmaan tummaa puuta ja punaista. Sitten lisään väriyksityiskohtia tyynyillä ja sen sellaisilla. Oleskeluhuoneisiin varmaan käyttäisin lämpimiä värejä ja sellaisia, joissa jokainen tuntee olonsa kotoisaksi. Ja sitten väriä ja valoa tasapainoisesti ja..." papatin ja jäädyin sitten, sillä en tiennyt ollenkaan mitä sanoa. Sekunnin murto-osan näytin varmasti pähkähullulta ja loksautin sitten suuni kiinni.

"Näyttää ihanalta", Hestia sanoi, kun näytin kuvia kylästä ja talostamme, "söpö paikka." Nyökkäsin vastaukseksi, sillä en osannut sanoa muutakaan. Olin täysin samaa mieltä, paikka oli huippusöpö. En oikeastaan osannut sanoa mitään negatiivista Pébracista, mutta olin ylistänyrt sitä jo tarpeeksi ja tuntui muutenkin, että olin selostanut omasta elämästäni enemmän kuin olisi kohteliasta ja Hestia ja Shanietta olivat vain kuunnelleet. "Entä te?" Kysyin hymyillen, vienoinen pahoitteleva sävy äänessäni, "Missä te asutte?"

[Shanietta Kei]

// Ole hyvä vaan :) Ja kiitos! Ei haittaa, pahoittelen itse samaa. Ei harrastuksia saa kieltää lailla! o.o Onko sulla sitten joku ei-niin-kiva harrastus? :( Se on kuluttavaa... //

”Antha... Kuka hän on?” kysyi epätietoinen Renée Hestialta. ”Aivan”, Hestia sanoi vastaten iloisesti Renéen hymyyn, kuin todellisuuteen heränneenä. ”Hän on äitini.”

”Totta”, Renée vastasi, kun Hestia puhui siitä, miten paljon helpompaa remontoiminen on taikuuden avulla. ”Äiti tykkää käyttää taikuutta varsinkin kodin kanssa. Hän haluaa saada talosta mukavan mahdollisimman nopeasti”, hän kertoi. Hestia naurahti. ”Ei mikään ihme...”

”Pidän joo”, Renée vastasi Hestian kysyttyä, pitikö tyttö sisustamisesta. ”Värit riippuu täysin huoneesta. Omaan huoneeseeni käytän varmaan tummaa puuta ja punaista. Sitten lisään väriyksityiskohtia tyynyillä ja sen sellaisilla. Oleskeluhuoneisiin varmaan käyttäisin lämpimiä värejä ja sellaisia, joissa jokainen tuntee olonsa kotoisaksi. Ja sitten väriä ja valoa tasapainoisesti ja...” Renée jatkoi ja minusta oli selvää, että hän tiesi varmasti, mitä halusi. Parempi tilanne kuin minun... Hyvä kun edes tiesin, mitkä olivat lempivärejäni. ”Kaikkia on kyllä hankala miellyttää”, Hestia kertoi oman mielipiteensä. ”Mutta sitten, kun hankit oman talon, siitä tulee varmasti tosi hieno ja kotoisa.” Hestia hymyili.

Kun Hestia kommentoi Pébracin ulkonäköä, Renée vain nyökkäsi. Hetken päästä hän kysyi: ”Entä te?” Hänen äänessään oli pahoitteleva sävy, mutten keksinyt, mitä hän pahoitteli. ”Missä te asutte?” ”Aivan”, Hestia sanoi kuin heräten todellisuuteen. ”Selbornen seudulla. Se on täällä Englannissa, etelämpänä vaan”, hän jatkoi hymyillen. ”Tiedätkö paikan?”

// Toi Anthan talon tarkka sijainti on kyllä vaikea päättää... Mielestäni kirjoitin talon sijainnista jo johonkin, mutta ilmeisesti oon nähnyt unta tai jotain -.-” Tai sitten en vaan löydä sitä, vaikka olenkin yrittänyt. Pitää laittaa jonnekin ylös, että olen nyt päättänyt heidän asuvan Selbornen seudulla... Huokaus. //

[Renée Mason]

//Olen reilut seitsemän vuotta harrastanut käyrätorven soittoa ja on alkanut tympiä aikalailla. Suunnilleen joka päivä on jotain, teoriaa, soittotuntia, orkesteria. Ja konservatoriolle on sellaiset reippaat puoli tuntia suuntaansa, joten koko ilta menee suunnilleen siellä... Soitan vielä pääasiassa vain kavereiden ja vanhempien takia. Ja kyllä, on kuluttavaa :c//

"Aivan", Hestia vastasi iloisesti, kun olin taas tipahtanut kärryiltä, "Hän on äitini." "Ai, aivan", vastasin ja hymyilin pienesti. Tavallaan sen olisi voinut jo arvata Hestian äänensävystä, mutta noh, enhän ollut koskaan ollut oikein hyvä tulkitsemaan ketään tai mitään.

Hestia naurahti, kun kerroin kuinka äitini tykkää käyttää taikuutta sisustamiseen. "Ei mikään ihme", hän jatkoi. "Mmh", vastasin jotenkin epämääräisesti hymähtäen.

"Kaikkia on kyllä hankala miellyttää, Hestia sanoi. "Tuo on aivan totta", sanoin, "Onneksi meillä kaikilla tulee nyt olemaan omat huoneemme, jotka voimme sisustaa oman pään mukaan", sanoin väliin. "Mutta sitten kun hankit oman talon, siitä tulee varmasti tosi hieno ja kotoisa", Hestia sanoi ja hymyili. "Kiitos", sanoin hymyillen leveästi, "Ainakin yritän."

"Aivan", Hestia sanoi, kun kysyin missä he asuivat. "Selbornen seudulla. Se on täällä Englannissa, etelämpänä vaan", hän jatkoi. "En ole kuullutkaan", sanoin. En tosiaan tiennyt Englannin maantieteestä oikein mitään. Varsinkaan jos kyse oli pienemmästä paikasta kuin maailmankartalla näkyy. "Millainen paikka se on", kysyin kuulostaen väkisinkin uteliaalta.

//Itseasiassa minäkin muistelisin, että olet kertonut Shanietan ja Hestian kotipaikan johonkin. Mutta ei hajuakaan minne tai muistanko väärin. :D//

[Shanietta Kei]

// Kuulostaa ikävältä :( Pari vuotta sitten harrastin taekwondoa, partiota, japanin kieltä ja käsityökerhoa, ja se oli todella ahdistavaa. Ihan ensimmäisenä lopetin partion, jota olin vain kokeillut enkä siihen tykästynyt. Japanin kielen alkeiskurssin kävin loppuun lopettaen sitten, samoin käsityökerhon sen lukukauden jälkeen. Nyt mulla on vaan taekwondo ja se on ihanaa <3 Mutta käsityökerho oli kyllä tosi vaikea lopettaa, kun olin harrastanut sitä aika kauan – ainakin viisi vuotta. Joo, sua varmaan kiinnostaa tää, mutta mullakin on kokemusta kuluttavista harrastuksista... :/

Eli on hyvin todennäköistä, että mä en nähnyt unta... Sitten en vaan löydä sitä sijaintia. Huokaus. //

”Ai, aivan”, totesi Renée, kun Hestia kertoi Anthan olevan äitinsä. Hestia nyökkäsi tytölle pienesti ja hymyili aurinkoisesti. ”Antha on aurori”, hän kertoi ja piti urheasti hymyn kasvoillaan, vaikka tiesinkin hänen olevan huolissaan siitä, miten vaarallista tuo työ oli. Minä en pystynyt siihen ja katselin syliini yrittäen miettiä huolestuneiden ajatusten sijaan sitä, miten taitava Antha oli: hänen oli pakko olla!

”Mmh”, mutisi Renée Hestian kommentoitua Renéen kertomusta taikuuden käyttämisestä sisustamisessa.

”Tuo on aivan totta”, sanoi Renée, kun Hestia toi esiin faktan siitä, miten hankalaa kaikkia on miellyttää sisustamisen suhteen. ”Onneksi meillä kaikilla tulee nyt olemaan omat huoneemme, jotka voimme sisustaa oman pään mukaan”, hän jatkoi. Hestia hymyili ja kysyi sitten: ”Ketä kaikkia teitä sitten on?” Hän kysyi sen ystävällismielisesti ja kevyesti viestittäen näin, ettei Renéen ollut pakko vastata. Tietenkään.

Renée hymyili leveästi: ”Kiitos. Ainakin yritän.” Hestia vastasi hymyllä.

”En ole kuullutkaan”, Renée totesi, kun Hestia kertoi, että asuimme Selbornen seudulla. ”Millainen paikka se on?” Hän kysyi. ”No... Ei me oikein keskustassa käydä. Asumme syrjässä metsän ympäröimänä, sinne johtaa vain hiekkatie. Ja Antha on suojannut paikan monilla loitsuilla”, Hestia kertoi hänelle. ”Meillä käy tosi harvoin ketään.”

[Renée Mason]

//Totta kai kiinnostaa, varsinkin Taekwondo. Itsekin ajattelin joskus sen aloittaa, mutta päädyinkin aikidoon. Sekin on ihanaa ja meillä on tosi mahtava ryhmä :). Mutta hyvä, että olet löytänyt jonkun tosi mukavan harrastuksen. Itselläni on ollut vaikka mitä ja ne on sitten tippunut pois yksitellen. Olen kyllä ajatellut aloittaa jonkun toisen taistelulajin/itsepuolustuslajin, kun soittaminen tippuu ensi vuonna pois. >:)//

"Antha on aurori", Hestia kertoi. "Ai, eikö se ole aika vaarallinen ammatti", kysyin hieman huolestuneena. Mutta olihan se silti varmaan mielenkiintoista. Pimeyden velhojen nappaaminen. Mutta pimeyden velhot osasivat yleensä todella paljon vahvoja manauksia ja kirouksia. Antha oli varmaankin loistava. Vilkaisin Shaniettaa, joka katseli syliinsä.

"Ketä kaikkia teitä sitten on?", Hestia kysyi kuulostaen ystävälliseltä. Äänensävystä kuului,ettei minun ollut pakko vastata, mutta mikä ettei."Minä, pikkuveljeni Darcy ja äitini", luettelin hymyillen. "Olemme kyllä kaikki arkisin poissa, mutta onneksi emme asu vuokralla."

"No... Ei me oikein keskustassa käydä. Asumme syrjässä metsän ympäröimänä, sinne johtaa vain hiekkatie. Ja Antha on suojannut paikan monilla loitsuilla", Hestia kertoi, "Meillä käy tosi harvoin ketään." "Ai, harmi että asun niin kaukana. Mutta voisin tulla käymään, jos joskus käväisemme siellä päin", mietin ja lisäsin sitten hieman hätäisesti: "Jos teille vain siis sopii."

[Shanietta Kei]

// Aikido... Ootko harrastanut sitä kauankin? Lueskelin siitä vähän... Onko se tosi kontaktipainotteista? Mua tietysti kiinnostaa myös nämä taistelu- ja itsepuolustuslajit/nykyaikaiset kamppailulajit. Pienenä olin kiinnostunut taistelulajeista – okei, lähinnä karatesta, koska se on ehkä jotenkin tunnetuin - , mutta päädyin taekwondoon ystäväni sisaruksen kautta, ja oon kyllä ihan tyytyväinen siihen, että harrastan taekwondoa enkä karatea. Oon ainakin karatekoista saanut sellaisen vaikutelman, että siellä on aika vakava tunnelma... Mun mielestä on tosi tärkeää, että ryhmä on hyvä! Meillä on, ja se on ihanaa. Kiva, että sinullakin on mieleinen ryhmä! Muuten, millä nimellä aikidon harrastajia kutsutaan? Koska taekwondo on korealainen laji, meitä kutsutaan nimellä taekwondoin. Ensin se kuulosti mun korvaan todella oudolta, koska olin tottunut japanilaiseen tapaan lisätä -ka, mutta nyt se tuntuu jo aika luontevalta. :)

Okei, kohta tää keskustelu vie enemmän tilaa kuin itse rope... Mutta sehän toisaalta tarkoittaa lähinnä siltä, että toi meidän rope loppuu kohta. //

”Ai, eikö se ole aika vaarallinen ammatti?” kysyi Renée Hestialta hieman huolestuneen kuuloisena. ”Niin, onhan se”, Hestia vastasi hieman poissaolevan tuntuisena. Minä olin keskittynyt katselemaan syliini kulmat kurtussa. Huolestunut, huolestunut, huolestunut... Toivottavasti turhaan. ”Mutta aurorikoulutukseenhan valitaan vain taitavimmat, joten kyllä he pärjäävät”, jatkoi Hestia, ja minusta vähän tuntui, että hän yritti lähinnä vakuuttaa itseään asiasta.

”Minä, pikkuveljeni Darcy ja äitini”, Renée luetteli perheenjäsenensä Hestian kysyttyä sitä. ”Olemme kyllä kaikki arkisin poissa, mutta onneksi emme asu vuokralla”, hän jatkoi. Siinä vaiheessa olin ihan pihalla, sillä en todellakaan ollut perehtynyt siihen, mitä tarkoittaa 'asua vuokralla'. Joten toivoin, ettei sitä asiaa ruvettaisi sen kummemmin käsittelemään. Toki olin kiinnostunut, mutta ajattelin, että se oli joku vanhempien juttu, eikä minun tarvitsisi sitä miettiä... Ja tietysti päähäni nousi kysymys itselleni: Oletko sinä muka Serdaigle? ”Ai, sinulla on veli”, kiinnostui Hestia. ”Minkä ikäinen Darcy on, jos saan kysyä? Millaisia pikkuveljet ovat?”

”Ai, harmi että asun niin kaukana. Mutta voisin tulla käymään, jos joskus käväisemme siellä päin”, kommentoi Renée ja lisäsi sitten nopeasti: ”Jos teille vain siis sopii.” Hestia hymyili hänelle ystävällisesti. ”Totta kai voit tulla!” hän sanoi. ”Tosin sitten sinun vaan täytyy ilmoittaa siitä etukäteen, koska ei meille muuten löydä...” Hestia kääntyi hymyilemään minulle, kai etten tuntisi oloani niin ulkopuoliseksi.