Sairaalasiivessä I - kangistuneen parannusta

[Liina Lehtinen]

Liina lepäsi yhä paikallaan. Silmät. Hän oli nähnyt isot, tuijottavat silmät vedenpinnan läpi.
"Hetkinen. Basiliskin katseen piti tappaa. Miksi olen yhä elossa? Liina mietti.
Järvi. Hän EI ollut katsonut basiliskia suoraan silmiin, vaan vain nähnyt heijastuksen.

Alruunat auttoivat kangistumiseen, ja heijastuksen nähneet kangistuivat. Kysymys kuuluikin, miten
basiliski oli kouluun joutunut ja luurailiko hirmu edelleen jossain putkistossa vaanimassa koululaisia ja professoreja?






//Liian kuuma ajatteluun, joten tekstin laatu on mitä on...//

[Mila Molina]

Pelin pisteytys

Rosaliné Clearwater, Serpentard: 2 p
Liina Lehtinen, Pouffsouffle: 1 p

Olen jakamassa lukuvuoden 2014-2015 viimeisiä tupapisteitä. Jatkakaa peliä vapaasti.

[Rose Hill]

"Ai niin Evelyn... Outoa että unohdin yleensä muistan melkein kaiken." Sanoin. "Okei, kiitti" Jatkoin tarkoittaen Evelynin kertomusta. Evelyn kysyi tietääkö Rose ja Rosa mistä tämä kaikki johtuu ja Rosa sanoi nojaten seinään "Johtuu mikä? Se että kaikki nämä kangistuvat? Tiedämmepä hyvinkin ja luulen että sinäkin tiedät." Katsoin Rosaa hetken ja sitten sanoin. "täällä koululla riehuu basiliski. Jos et vielä tiennyt niin ei se haittaa." Sanoin hymyillen. "Niin joo. Tunnen hän on Liina." Jatkoin. Kuulin kolahduksen pomppasin pystyyn ja törmäsin Evelyniin. Kaaduin pöytää päin ja huomasin että kasvit kaatuivat alruunaliemeen. "Ups..." sanoin

[Evelyn Clément]

"Ai niin Evelyn... Outoa että unohdin yleensä muistan melkein kaiken", Rose sepitti naama loistaen. Osaksi joku hänen ilmeessään sai minutkin aavistuksen hymyilemään.

"Okei, kiitti", Rose vielä lisäsi puheeseeni Charlotte Von Bouvieristä. Hymyni hyytyi aavistuksen tuosta ajatuksesta, sillä joku tytössä oli tuolloin pelottanut minua, joku osa taas saanut kiinostumaan. En tiennyt oliko se hyvä, mutta Von Bouvier sai minut jostain syystä epäluuloiseksi. Tavallaan se oli ikävää, sillä muistin miten yksinäiseltä tyttö oli vaikuttanut.

"Johtuu mikä? Se että nämä kaikki kangistuvat? Tiedämmepä hyvinkin ja luulen että sinäkin tiedät", Rosaliné vastasi kysymykseeni tapahtumista. Joku hänen sanoissaan vihlaisi ikävästi ja minulla oli kumma tunne, että olin antanut itseni näkyä liikaa. Mittailin tyttöä katseellani. Rosalinén mustat hiukset laskeutuivat kasvojen eteen, mutta äänensävykin tuntui paljastavan tarpeeksi. Hän nojasi seinään ja näytti hyvinkin siltä, kuin olisi puntaroinut samaa kysymystä, kuin minä mietin hänestä. Hän saattoi olla vaarallisempi, kuin luulinkaan, mutten tiennyt oliko hän minun vihollinen, vai ei. Toivoin ettei. Pidä ystävät lähelläsi ja viholliset vielä lähempänä. Minun pitäisi nähdä enemmän vaivaa tuon tytön eteen.

Mutta ehkäpä hän saattoi olla oikeassa. Hän luuli, että tiesin. Vain se saattoi olla myönnytys minulle. Virnistin hänelle pahoittelevan oloisena ja tein parhaani, jotta olisin ottanut hänen sanansa vain rauhallisena letkautuksena, toteamuksena, eikä mitenkään ivallisena tai epäluuloisena.

"Täällä koululla riehuu basiliski. Jos et vielä tiennyt niin ei se haittaa", Rose kertoi tapansa mukaan hyvätuulisena ja epäilemättä ei tainnut huomata minun ja Rosalinén välillä vallitsevaa hetkittäistä jännitettä. Osaksi se oli hyvä, sillä se tarkoittaisi, ettei tyttö keskittynyt muihin ja heidän puheisiin välttämättä niin tarkkaan, että olisi analysoinyt jokaisen sanan. Kenties se helpotti elämää, mutten itse pystyisi tekemään niin.

Lisäksi sain tietää sen mitä halusin ja jopa vähän sen ylitse. Koululla hyöri basiliski, enkä minä ollut ainut joka niin uskoi. Olin käynyt jälki-istunnoissa luultavammin turhaan, sillä en ollut valehdellut kertaakaan. Tosin, se ei ollut ainut syy.

"Enhän minä tiennyt", sanoin rauhallisena ja painotin viimeistä sanaa. Jostain syystä katsoin Rosalinéa, kun sanoin sen. Siinä meni tietämisen ja uskomuksen raja, vaikka saatoinkin keräillä todisteita. "Mutta nyt tiedän."

"Niin joo. Tunnen. Hän on Liina", Rose myös paljasti ja siirsin katseeni kangistuneeseen tyttöön. Hetken suru valtasi minut. Miten ihmeessä näin oli saattanut käydä? Ja mikä hänen tarinansa oli? Mitä kummaa tytölle oli sattunut, että hän oli kangistunut? Oliko hän ollut käytävillä, lähtenyt basiliskin perään, etsinyt sitä, vai vain törmännyt siihen vahingossa? Olisinko voinut estää sen jotenkin? Minun olisi pitänyt toimia aiemmin, mutta olin kuluttanut aikaa suunnitteluun.

Sitten kaikki tapahtui melko nopeasti. Nojaudun aavistuksen oikealle sitä tajuamatta ja kaadoin pöydän. Kolahdus kaikui hetken tilassa ja astahdin horjahduksen voimasta kauemmas. Törmäsin Roseen, joka jostain syystä olikin noussut ylös ja kaaduin lattialle, Rosen kaatuessa toista pöytää päin. Hetken näin, miten kasvi kaatui suoraan alruunaliemeen. "Ups...", kuulin Rosen sanovan. Olisin voinut yhtyä hänen mielipiteeseensä, mutta purin itseäni huuleen. Kampesin itseni ylös.

Irvistin. Miten saatoin olla niin tunari juuri nyt? Harpoin kasvin luo ja nostin sen varovasti pois liemestä. Kirveli, Cerefolium, yleinen maustekasvi. Mitä ihmettä se teki täällä? Olihan siinä valkea kukka, mutta miksi ihmeessä joku oli tuonut sen sairaalasiipeen? Ei se täällä paljoa kaunistanut. Sillä oli kai puhdistavia vaikutuksia, mutta nyt se oli pilannut koko alruunaliemen. Olettaen, että liemi oli juuri tuo alruunaliemi. Miksi sitä oli säilytetty tuossa? Eikö lääkkeitä kuuluisi säilyttää suojatussa kaapissa, eikä täällä?

En kuitenkaan ehtinyt kuin asettamaan kasvin takaisin pöydälle ja nostaa kaatuneen kolisseen pöydän takaisin paikalleen, kun sairaanhoitaja pöllähti sisään.

"Mitäs te täällä teette? Ei täällä saa leikkiä. No niin, nyt ulos siitä kuin olis jo! Hus, hus! Minun täytyy juottaa alruunaliemi kangistuneille. Mihinkäs minä sen jätinkään, niin juu, tuossahan se, väistäppäs nyt tyttö kulta ja menkääs siitä nyt. "

Katsoin häntä hieman hämilläni ja vilkaisin Rosea ja Rosalinéa. Mitäs nyt? "Sitä ei kannattaisi käyttää", mutisin, mutta sairaanhoitaja mutisi vain "älä hupsi" ja viittoi ovea kohti. Mietin, että pitäisikö minun yrittää kaataa hänetkin vahingossa niin, että liemi ei olisi ollut enää käytettävissä. Yritin jotain sopertaa, mutta tuo halusi vain ajaa meidät pois. Se ei olisi hyvä, kun - ei, vaan jos - liemi aiheuttaisi lisää ongelmia. Pitäisi keksiä jotain ja pikaisesti.

"Emmekö voisi jäädä - öh - katsomaan. Liina on heidän ystävänsä",sain sanottua ja sairaanhoitaja katsoi meitä hieman säälivästi. Ja minä toivoin, että en olisi tullut. Hällä väliä sainko tietää oliko basiliski ja kangistuneet totta, jos pahentaisin vain asiaa. Miten minulle kävi aina näin? Miksi?

Hankkikaa minulle ajankääntäjä. Tai ehkä pitäisi hankkia se itse?

[Rosaliné Clearwater]

- Täällä koululla riehuu basiliski. Jos et vielä tiennyt niin ei se haittaa, Rose sanoi iloisesti. Pyörittelin silmiäni hiusteni takana ah, Gryffondorit, eivät tajua mitään, ajattelin mielessäni.
- Enhän minä tiennyt, Clément vastasi painokkaasti katsoen minua. Heilautin päätäni laittaakseni hiukseni paremmin kasvojen eteen.
- Mutta nyt tiedän.

- Niin joo. Tunnen hän on Liina, Rose jatkoi. Samassa tämä jo pomppasi Charlotten sängyltä - ja suoraan päin Clémentiä, joka oli perääntynyt vähän kaataessaan pienen pöydän. Väistin pöytää, ja näin, kuin Clément rämähti (aika nolosti) lattialle, kun taas Hill taas kaatui toista pöytää päin. Kolauksen takia jonkinlainen kasviviritelmä kaatui suoraan lääkelimeen.

- Ups..., Hill sopersi.
Clément nousi ylös irvistäen ja kävi nostamassa kasviviritelmän pois liemestä. Tuhahdin hiljaa. Oikeasti? Ei sitä lientä voi noin korjata, ja jos jättäisit sen sinne, sairaanhoitaja älyäisi heittää liemen pois, olivatko kaikki aina noin typeriä?

Minulla ei kylläkään ollut aikomustakaan mainita asiaa, ei ollut minun ongelmani, ei olisi minun vikani jos he nyt myrkyttivät kaikki kangistuneet... toisaalta, isä ehkä hakisi minut joukkomurhan jälkeen pois koulusta?

Ojentauduin pois seinän viereltä ja olin juuri mainitsemassa asiasta, kun sairaanhoitaja jo marssi sisään.
- Mitäs te täällä teette? Ei täällä saa leikkiä. No niin, nyt ulos siitä kuin olis jo! Hus, hus! Minun täytyy juottaa alruunaliemi kangistuneille. Mihinkäs minä sen jätinkään, niin juu, tuossahan se, väistäppäs nyt tyttö kulta ja menkääs siitä nyt!

Sairaanhoitaja lampsi hätistelemään meitä, ja alkoi annostella alruunalientä pieniin laseihin. Clément katsahti minuun ja Hilliin. Viestitin hänelle Sinun ongelmasi.

Olin aikeissa sanoa: "Olin juuri lähdössä", kunnes tulin ajatelleeksi tilannetta suuremmalta kantilta. Jos tuo liemi nyt tekisi jotain - hyvää tai pahaa - voisin olla puolueeton todistaja sairaanhoitajan ja Hillin ja Clémentin taistelussa. Aloin vasta pohtia jotain sanottavaa, kun Clément jo avasi suunsa.

- Emmekö voisi jäädä - öh - katsomaan. Liina on heidän ystävänsä, tämä takelteli. Sairaanhoitaja ei katsonut minuun päin, mutta hiljaisuus on myöntymisen merkki. Katsoin tarkasti, kun sairaanhoitaja liikutti kuppiaan kohti Liinan suuta. Sairaanhoitaja varmaan tunsi meidän kaikkien kolmen polttavan katseen niskassaan ja mietti mitä oli tekeillä.

Ja sinne Lehtisen nieluun meni. Katselin Liinaa, tapahtuiko hänelle jotain? Vahtasin silmä tarkkana.

//Aaargh! Taas pidin teitä odotuksessa!//

[Liina Lehtinen]

//Mitäpä tuosta//

Liina makasi paikoillaan vuoteessa. Olo oli nyt niin raskas, että ajattelukin tuntui raskaaltaSitten alkoi tapahtua. Tuntui miten jotain tulvahti nielusta alas, ja sitten tuntui alruunan voimaannuttava ja parantava
vaikutus, ja Liina tunsi heräävänsä, samalla tuntui jotain muutakin, mutta hän työnsi tuon tunteen pois mielestään. Liina yritti heti ylös, mutta ei jaksanut vielä nousta.

Lihakset tuntuivat väsyneiltä, ja hänen päässään vilisti mustikuvia kuin pikajunan ikkunassa maisemia.
Järvi, he olivat olleet järvellä, vedessä oli näkynyt keltaiset, kauheat silmät. Sitten kaikki oli lakannut
olemasta. Oliko hän pyörtynyt, vai... Liina yskähti.

Nyt näkyi jo selkeämmin, Rosaliné katseli häntä tarkasti, tuo oli Rose, Evelyn oli tuossa.
Sairaalasiipi. Jonkun oli täytynyt tuoda hänet tänne järven välikohtauksen jälkeen.
"Umh," Liina äännähti. "Mitä on tapahtunut?"
Hän katseli pöllämystyneenä toisia, ja muualla sairaalasiivessä olevia.

[Rose Hill]

Evelyn nosti kasvit kattilasta ja sairaanhoitaja poorhalsi paikalle. Evelyn onnistui suostuttelemaan sairaanhoitajan antamaan meidän jäädä ja sairaanhoitaja kaatoi keitoksen Liinan kurkkuun. Linna heräsi. Tuijotin suu auki Liinaa ja hoksasin erään asian. Sanoin sairaanhoitajalle "Lisäsimme keitokseen salaisen ainesosan ja se näkövään toimi." Sairaanhoitaja näytti hetken tyrmistyneeltä ja sanoi sitten "Mikäs se osa on?" Virnistin. "Se on salainen." Sanoin ja jatkoin. ""Tosin voimme kertoa sen jos et ota kunniaa itsellesi, koska me lisäsimme ja keksimme sen." Hymyilin. Sairaanhoitaja mulkaisi minua ja sanoi sitten. "Kerroppas tyttö hyvä." "Nuo." Sanoin ja osoitin märkiä kasveja.

//en tiedä saanko rolata hoitajalla ja jos en saa niin olen pahoillani ja muokkaan sen pois :3//

[Evelyn Clément]

// Kunhan sairaanhoitaja ei ole mikään koulun hahmo, niin tuota ei autohittaukseksi (eli esim. muiden pelaajien puolesta pelaamiseksi) lasketa ja voit niin tehdä. :D Tai siis tämä on oma näkökantani...//

Clearwaterista ei tainnut olla paljoa apua, hän kun tuntui suhtautuvan minuun nuivasti ja epäluuloisesti, eikä näyttänyt tekevän elettäkään kangistuneiden pelastukseksi. Olisin kenties jopa voinut väittää hänen ennemmin nauttivan tilanteesta, kuin pitävän sitä vakavana. Ehkä hän tiesi jotain, mitä minä en tiennyt? Eikö hän sitten olisi voinut vain sanoa sitä? Pitikö tuon tytön tehdä asiat niin rasittavan vaikeiksi?

Ja Rose. Hänkään ei tehnyt mitään estääkseen sairaanhoitajaa, vaikka tämä jakoi juoman pienempiin laseihin ja kääntyi Liinaa kohti. Tuo tyttöhän oli heidän kaverinsa! Heidän ystävänsä, eivätkä he tehneet mitään!

Edellinen estoni ei ollut kuulunut. Toista kieltämystä ei tullut. Häpesin itseäni, sillä tajusin olevani niin ylpeä, etten kehdannut myöntää tehneeni virhettä. En saanut suutani auki, vaikka näinkin miten liemi valui alas lasin reunalta tytön suuhun. Tytön, josta en äskön ollut tiennyt mitään ja jota en koskaan oppinut tuntemaan.

Ainut lohtuni oli, että Cerefolium oli yleinen maustekasvi, kirveli, maustekirveli, ryytikirveli, tarhakirveli. Sillä ei ollut negatiivisia vaikutuksia ja kokonaisuudessaan sen vaikutuksiin kuului vain puhdistaminen, tai vastustuskyvyn ja kehon vahvistus. Halusin luottaa siihen, vaikka pelkäsinkin, miten tuo kasvi saattoi reagoida alruunaliemeen, joka taas saattoi muuttaa kirvelin ominaisuudet päinvastaisiksi.

Pelkäsin ja toivoin, ettei mitään tapahtuisi. Ettei kirveli vaikuttaisi liemeen, mutta hetken päästä olisin voinut toivoa, etten olisi toivonut mitään sen suuntaista.

Väri palasi tytön kasvoilla ja hetken olisin jopa voinut väittää, että tyttö hengitti. Ja kuului vaimea yskähdys ja tyttö, jonka nimi oli Liina, avasi silmänsä. Hän näytti katselevan meitä hämmentyneenä ja hetken aikaa minun teki mieli nipistää itseäni. Saattoiko näin edes käydä? En ollut edes osannut ajatella tälläistä vaihtoehtoa. Se ei ollut mahdollista. Miten kummassa joku yhteensattuma olisi voinut olla ratkaiseva tekijä koko parantumisen kannalta?

Tuntui kohtalon, tai sattuman oikulta, vaikken ollut varma uskoinko kumpaakaan. "Umh," Liina ölähti. "Mitä on tapahtunut?" ääni kuului ja pieni hymy nousi kasvoilleni. Ihana, kaunis uni oli tapahtunut ja tajusin, että saatoin olla kömpelösti syypää siihen.

Vilkaisin Rosalinéa, enkä ollut varma kuvastiko ilmeeni ivaavaa ylpeyttä, vai sanoiko se siitäs sait, vaikka tiesinkin, että se oli jopa älyttömän lapsellista, niin tein niin silti. "Basiliski", vastasin Liinalle ja katsoin häntä mietteliäästi. Oli outoa tutustua johonkin ihmiseen, kun tämän oli juuri nähnyt makaavan elottomana pedillä.

"Lisäsimme keitokseen salaisen ainesosan ja se näkövään toimi", Rose totesi sairaanhoitajalle ja vaikutti siltä, kuin koko jupakka olisi ollut suunniteltu. Sairaanhoitaja ei näyttänyt iloiselta, muttei myöskään vihaiselta, vaan enemmänkin ihmettelevältä. Minä olisin myös ihmetellyt hänen sijassaan, sillä kuulosti kummalta, että muutama nuori oppilas olisi muka tiennyt salaisen ainesosan, joka olisi kuulunut parantavaan liemeen, vaikkei koulutuksen saaneet professorit ja hoitajat sitä tienneet.

"Mikäs se osa on?" sairaanhoitaja tiedusteli, mutta Rose näytti pirteältä ja iloiselta todetessaan, että se on salainen. En tiennyt olisiko sen pitänyt olla huvittavaa, vai ei. "Tosin voimme kertoa sen, jos et ota kunniaa itsellesi, koska me lisäsimme ja keksimme sen", Rose jatkoi ja sai sairaanhoitajan mulkoilemaan itseään.

Ehkäpä tuo ajatus olikin käynyt hoitajan mielessä, sillä kukas olisikaan uskonut muutamaa mukulaa ja minkä palkkion tuosta keksinnöstä oliskaan saanut. Se olisi ollut hyvä mahdollisuus lähemmäs tähtiä. "Kerroppas tyttö hyvä", hoitaja sanoi ja totesin, ettei hän olisi sen luontoinen, että ajatteli omaa etuaan, vaan saattoi enemmänkin miettiä miten pelastaisi kaikki muut.

"Nuo", Rose paljasti osoittaen kasveja, jotka tällä hetkellä töröttivät pahaa-aavistelemattomina pöydän päällä. Ajattelin hieman tarkentaa Rosen sepostusta, joten aloitin puhumisen: "Siis Cerefolium, kirveli. Sillä on kai puhdistavia ja vahvistavia vaikutuksia. Mutta itse liemeen lisääminen oli täysin vahinko, vaikkakin onnellinen sellainen", totesin, vaikka joku termissä onnellinen jäi kaivelemaan hampaankoloon. Se oli kuitenkin positiivisuutta herättävä, joten saattoi silti olla hyvä puheessa.

Sairaanhoitaja katseli minua ja Rosea hieman epävarmana ja vilkaisi sitten Liinaa ja lopuksi Rosalinéa ja mietin, miten paljon helpompaa olisi osata Lukilitistä, kuin arvailla mitä kummaa muut mahtoivat ajatella. Minä vielä opettelisin tuon taidon ja välttyisin tälläisiltä tilanteilta.

[Rosaliné Clearwater]

Lehtinen alkoi virota, hän yskäisi.
Palasin takaisin seinän viereen, tästähän saattaisi tulla hieno esitys!
Lehtinen avasi silmänsä ja katsoi kaikkia vuoron perään. Hill vain tuijotti häntä suu auki.
Lehtinen päästi kummallisen äänen ja kysyi:
- Mitä on tapahtunut?
- Basiliski, Clément sanoi ja katseli tätä hitusen hämmentyneenä.

- Lisäsimme keitokseen salaisen ainesosan ja se näkövään toimi, sanoi Hill joka oli toipunut hämmästyksestä. Harmittelin mielessäni sairaanhoitajan hitautta, olisi hauska nähdä tämän luulevan parantaneensa tilanteen itse.
- Mikäs se osa on? Sairaanhoitaja kysyi oltuaan hetken tyrmistyneessä hiljaisuudessa. Hill näytti hirveän tyytyväiseltä tilanteesta, virnisteli kuin olisi voittanut Nobel -palkinnon. Hän näytti kuin olisi nyt saanut sairaalanhoitajan omaksi siivousrobotikseen. Mistä tuo vertaus oikein tuli?

- Se on salainen. Tosin voimme kertoa sen, jos et ota kunniaa itsellesi, koska me lisäsimme ja keksimme sen, Hill jatkoi hymyillen Nobel -hymyään.
Höh, pilaat kaiken hauskan! Eihän tästä mitään kehkeydy jos et anna hänen edes yrittää omia kunniaa? Ja miten niin me lisäsimme ja keksimme sen? Oliko hän kaatunut tahallaan tai jotain? Olipa siinä hyvä tyyppi käskemään jättää kunnia!

Hill oli kyllä uskomaton!

Sairaanhoitaja mulkoili Hilliä vähän loukkaantuneen näköisenä, tämä hoitaja taisikin olla liian pehmo varastamaan kunniaa.
- Kerroppas tyttö hyvä, hoitaja sanoi ja Hill osoitti märkiä kasveja.
- Nuo, hän sanoi.
Clément kertoi heti kasvin oikean nimen, ja kertoi tilanteen vahingoksi. Nyökkäsin vähän.
- Ihan vain selitän, että olet täällä, koska silloin järvessä basiliskinpoikanen hyökkäsi kimppuusi ja kangisti sinut, sanoin ja osoitin sanani Lehtiselle, koska olimme hänelle selityksen velkaa, eikä minulla ollut mitään häntä vastaan.

[Liina Lehtinen]

//Anteeksi etanavastaus//

Liina kömpi istumaan tyynyyn tukien. Epämääräisiä vilahduksia menneestä vilahteli hänen mielessään ja nyt mukaan tunki vielä uusia mielikuvia. Basiliski, oli Evelyn sanonut.
Basiliski. Oliko peto yhä jossin järven pohjassa tai koululla?

- Ihan vain selitän, että olet täällä, koska silloin järvessä basiliskinpoikanen hyökkäsi kimppuusi ja kangisti sinut, Rosaliné selitti Liinalle palaten paikalleen. Nähtävästi tuo ajatteli, että he olivat Liinalle velkaa. Liina henkäisi kauhistuneena. Hänen ympärillään näkyi professoreja, oppilaita.
Kaikki lepäsivät kuin suolapatsaat vuoteissaan. Kangistuneen kasvot, Liina ajatteli.

"Mutta- kuinka basiliski pääsi koululle"? Liina kysyi vilkaisetn Rosaa ja Evelyniä. Onneksi tieto tapahtumista
oli saavuttanut hänet näin pian, olisi ollut kamalaa vaeltaa tietämättömänä mitä oli tapahtunut.

Sitten päähän pamahti vielä yksi ajatus. Molina. Ja Lily Lyon. Hehän olivat myös olleet järvellä.

"Lily Lyon ja professori Molina olivat myös järvellä"! Liina ähkäisi, ja lötkähti tyynyn varaan puoli-istuvaan asentoon. Ylös ei jaksanut vielä nousta, kun tapahtumat poukkosivat sekamelskana mielessä.
Ennenkaikkea Liinan mielessä takoi kysymys, kuinka hän oli elossa, vaikka basiliskin katseen piti olla tappava.