Sylvester Kärmesin testamentti

[Karakatus Kärmes]

Karakatus istui kuppilassa erään syrjäisen pöydän ääressä. Hänellä oli päällään sotilasunivormua muistuttava musta puku ja punainen käsivarsinauha, jossa oli mustan ympyrän sisässä UAKS.RY:n tunnus. Pöydällä oli musta koppalakki, jossa oli samainen tunnus. Karakatuksen tuolin alla lojui musta nahkasalkku. Hän odotti erästä henkilöä...

/Alue on varattu minulle ja Benjamin Blanchardille./

[Benjamin Blanchard]

Oli pilvinen iltapäivä. Taivas oli harmaiden pilvien peitossa, mutta sadetta ei kuulunut. Vastaan kävelevät ihmiset loivat minuun paheksuvia tai sydämellisiä katseita. Osa taas oli kuin ei olisi huomannut minua. Se oli ihan ymmärrettävää. Olin jo tottunut tälläiseen aikoja sitten.

Miksi minua sitten vilkaistiin hymähtäen tai lähes kauhistellen? Miksi jotkut taas hymyilivät minulle kiltisti? Noh, sehän oli täysin ihmisen luonteesta ja mieltymyksistä kiinni. Osa piti koirista, osa ei. Jonkun mielestä iso, musta ja arpinen, sutta muistuttava otus oli pelottava, jonkun toisen mielestä vain lutuinen ja viaton hauva.

Ravasin Poudlardinen tyhjällä kadulla etsien tiettyä kuppilaa. Heilutin häntääni hermostuneesti kantaen taikasauvaa suussani, kuin keppiä. Hehheh. Pysähdyin. Olinkohan oikeassa paikassa nyt, ajattelin hieman epävarmana katsoessani pientä kahvilaa edessäni. Paikka näytti ulkoa päin vaatimattomalta ja viihtyisältä.

Enempää pohtimatta pudotin sauvan maahan ja muutuin koirasta omaksi itsekseni. Muodonmuutos oli nopea ja se tapahtui yksinkertaisesti mielenvoimalla. Muutama ihminen katsoi minua. Hymyilin heille. Noukin sauvan maasta käteeni ja menin kuppilaan jonka edessä olin. Tuntui mukavalta katsella maailmaa taas korkeammalta, kuin hetki sitten. Tuntui myös jännältä kun häntä ja kaiken kuulevat suuret korvat olivat poissa.

Musta turkkikin oli kadonnut. Sen sijaan minua lämmittivät nyt ruskeansävyiset vaatteet -tummanruskeat housut, valkoinen kauluspaita ja tummanruskea takki. Valkoiset converset kuuluivat asukokonaisuuteni myös. Jos minulla olisi nyt ollut eläinmuotoni kaltaiset korvat, olisin varmasti luimistanut niitä. Katsoin kauempana, syrjässä istuvaa henkilöä. Hymyilin kuppilasta huolta pitävälle myyjättärelle kohteliaasti kun hän tervehti minua. Kävelin syrjään, erään oppilaan luokse.

Oikeastaan en enää ollut varma oliko hän pelkkä oppilas, kun otti huomioon viimeaikaiset tapahtumat ja UAKS.RY:n. Istuuduin pöydän ääreen, Karaktusta vastapäätä. Katsoin häntä hetken. Kuinka huonossa kunnossa poika olikaan, ajattelin säälien toista. Vaatteet olivat kieltämättä varsin koreat ja huolitellut, mutta muuten nuori herra Kärmes ei näyttänyt hyvinvoivalta.

"Ettet vain yritä värvätä minua velhonatsismin puolelle?" kysyin virnistäen pienesti sillä pojan vaatetus muistutti hieman Hitlerin sotilaiden -ja kyseisen miehen omaa- univormua. Oli käsivarsinauhat ja kaikki, -tietenkin UAKS.RY:n tunnuksella varustettuina. Mitään hakaristejä ei ollut. "Ei vaan. Mitä varten kutsuit minut tänne?" kysyin hieman vakavempaan sävyyn, kuin hetki sitten. En tosiaankaan tietänyt miksi minut oltiin tänne pyydetty. Karakatus osasi olla ärsyttävän salaperäinen.

[Karakatus Kärmes]

"Älä viitsi, Blanchard. Kutsuin sinut tänne isäni testamentin vuoksi. Olen nykyään hyvin kiireinen. Luitko lehdestä Sylvesterin murhasta? Tiedän sinun lukeneen", Karakatus sanoi. Hänen päälakensa oli jo osaksi kaljuuntunut. Hänen hampaistaan oli tullut teräviä. Hampaat paljastuivat hänen virnistäessään.

Karakatus nosti kätensä pöydälle niissä oli nyt yhteensä neljä sormusta. Sormet tosin muistuttivat enemmän luurangon kuin ihmisen sormia. Kynnet olivat pitkät.

[Benjamin Blanchard]

"Älä viitsi, Blanchard. Kutsuin sinut tänne isäni testamentin vuoksi", poika kertoi ja kohotin kulmiani hieman. Miten minä Sylvesterin testamenttiin muka liityin? "Olen nykyään hyvin kiireinen", Karakatus jatkoi vaikuttamatta kuitenkaan niin kiireiseltä kun antoi ymmärtää. Nyökkäsin nuorikon sanoille. "Luitko lehdestä Sylvesterin murhasta? Tiedän sinun lukeneen", hän kertoi vielä enkä voinut muuta kuin hymyillä hieman. Olinhan minä lukenut Karakatuksen isän murhasta. Epäilin kyllä että hänet ja hänen vaimonsa oli tappanut joku aivan muu kuin majatalon työntekijä. Kenties Karakatus itse, tai joku Karakatuksen kannattajista? Katsoin edessäni istuvan pojan virnettä ja teräviä torahampaita. Hyi että.

"Eikös sinulla ollut kiire?" huomautin pian ja hymyilin hieman. Karakatus oli niin nuori, mutta silti niin pilattu. Hänet oltiin myrkytetty niin mielen kuin ruumiin osalta. Myrkkynä oli toiminut -ja toimi yhä- pimeyden voimat. Käänsin sinisten silmieni katseen pöydälle jonka päällä nuorikko piti kättään. Hänen sormensa olivat täynnä sormuksia. Oli ihme että korut pysyivät hänen langanlaihoissa sormissaan.

En ollut koskaan ymmärtänyt pinnallisia, materiaa havittelevia ihmisiä. Mikäköhän ilo noissa sormuksissakin oli, ajattelin ihmeissäni. Kihlasormuksen ymmärsin kyllä, mutta tuollaiset koristeet... ei niissä ollut järkeä. Tai no olihan naimisiin menokin ihan outoa hommaa. Se oli vain parisuhteen rekisteröintiä ja silti sitä pidettiin uskomattoman tärkeänä ja välttämättömänä? Sitä pidettiin suuressa arvossa. Noh, kaikki omalla tyylillään, ajattelin avomielisesti katsoessani kaljuuntuvaa luurankoa edessäni.

[Karakatus Kärmes]

"Kiire? Kyllä, mutta varasin kaksi tuntia kalenteristani tälle tapaamiselle. Sen jälkeen minun on lähdettävä kohti Kuubaa. Mitä olet puuhannut kesällä? Itse valmistelen Operaatio Neljättä valtakuntaa", Karakatus selitti. "Olen päässyt tavoitteeseeni minulla on nyt yhdeksän hirnyrkkiä."

[Benjamin Blanchard]

"Kiire? Kyllä, mutta varasin kaksi tuntia kalenteristani tälle tapaamiselle. Sen jälkeen minun on lähdettävä kohti Kuubaa", Karakatus selitti ja hymähdin. Kaksi tuntia? Olin itse ajatellut että kymmenen minuuttia olisi parempi aika. Mutta mitäköhän poika tekisi Kuubassa? Toivottavasti en joutuisi lukemaan mitään kauhuuksia huomisesta lehdestä, juuri Kuubaan ja Karakatukseen liittyen.

"Mitä olet puuhannut kesällä? Itse valmistelen Operaatio Neljättä valtakuntaa", poika kysyi ja kertoi omasta kesästään ja suunnitelmistaan. Vai että operaatio neljäs valtakunta.. Oli Karakatuksella suuret aikeet, tulisiko hän välttämättä onnistumaan niissä? Olihan hänellä kannattajia paljon, mutta Karakatusta ja hänen mielenvikaisia toimiaan vastustavia oli varmasti kannattajiakin enemmän. Tosin olivathan kuolonsyöjät silloin 1990 -luvulla onnistuneet voittamaan kaikki pimeyden lordia vastustavat monin eri keinoin, joten miksi he eivät onnistuisi nyt 2010 -luvulla? Hmh. Pitäisiköhän minun puuttua tähän?

"Mitäs tässä, koululla olen ollut ja tässä elokuun loppu puolella käyn Ruotsissa opettajankoulutuksen merkeissä", vastasin ja hymyilin pikaisesti. En ollut käynyt Ruotsissa ennen, mutta tiesin siitä jonkin verran. Maan pääkaupunki oli Tukholma ja maassa ei käytetty euroja, vaan sen sijaan kruunuja. Kieli oli myöskin outo ja osa nimistä varsin erikoisia. "Entäs miten itselläsi on mennyt? Pimeiden suunnitelmiesi lisäksi tietenkin", kysyin hieman sarkastiseen sävyyn ja katsoin Karakatuksen värittömiä silmiä, omilla sinisillä silmilläni.

[Karakatus Kärmes]

"Lähes kaikki aikani on kulunut Kuuban taikaministeriön maanitteluun liittymään puolelleni ja asetuotannon aloittaminen. Olen toki ehtinyt tappaa Sylvesterin ja Madeleinin. Sääli. Sylvester alkoi jopa pitää sinusta", Karakatus sanoi ja nauroi.

[Benjamin Blanchard]

"Lähes kaikki aikani on kulunut Kuuban taikaministeriön maanitteluun liittymään puolelleni ja asetuotannon aloittaminen", Karakatus kertoi ja katsoin häntä epäuskoisena. Ehkä jopa huvittuneena. Pojan kertomuksethan vain paranivat hetki hetkeltä. "Enpä usko että Kuuban -tai minkään muun maan taikaministeriö liittyy puolellesi ja hyvä niin", kerroin. Aseista en puhunut vaikka olihan Karakatus niiden tuotannosta maininnut. En pitänyt jästien tuliaseista ja tavasta millä ne toimivat. Ne saivat paljon tuhoa aikaan ihmiseen osuessaan. Oli niitäkin tapauksia joissa taikova henkilö oli saanut luodista, eikä vammaa pystytty parantaa taikakeinoin. Hyi hyi, miksi edes ajatella tälläisiä?

"Olen toki ehtinyt tappaa Sylvesterin ja Madeleinin. Sääli. Sylvester alkoi jopa pitää sinusta", poika kertoi ja nauroi. Siis nauroi. Olin tyrmistynyt. Karakatus oli sairas, täysin seonnut. Katsoin häntä kylmästi, kuin inhoten. "Tapoit vanhempasi?" täsmensin ja pudistin päätäni hieman. "Voi Karakatus", sanoin säälien. "Miksi sinä niin teit?" kysyin hiljaa. Tiesin toki että Karakatuksen olot olivat hänen kotonaan olleet huonot. Siis todella huonot. Mutta silti. Tappaa nyt omat vanhempansa? Se oli väärin. Mutta ei sillä etteikö Karakatusta oltu kohdeltu väärin...

Purin hampaitani yhteen. Miksi en ollut puuttunut asiaan aikaisemmin. Ilmoittanut asiasta taikaministeriölle, jolloin Karakatus olisi saanut paremman kodin ja hänen vanhempansa olisivat joutuneet vastuuseen teoistaan. Ehkäpä Karakatus olisi välttynyt kaikelta tältä? Kuuban käännyttämiseltä puolelleen, aseteollisuuden kehittämiseltä, UAKS.RYltä ja sen sellaisilta.

Olin ollut typerä. Muistin sen hetken kun Karakatus oli jäänyt luokkaani ja keskustellut kanssani kodistaan ja siitä millaisissa oloissa joutui elämään. Ja mitä minä olin tehnyt? Kuunnellut, säälinyt ja ollut hyödytön, vaikka olisin sinä samana päivänä voinut mennä suoraa tietä taikaministeriöön asti ja puhua asiat suoriksi. Pelastaa Karakatuksen pimeiltä voimilta ja huonoilta teiltä. Mutta sekin oli vain suuri ehkä. Vanhoista tavoista oli vaikea oppia pois. Uusi koti ei olisi välttämättä auttanut nimittäin. Huoh. Ei ollut mukavaa tämä tälläinen.

//tattadadaa, miksi mua ei vaan inspaa. .-. Möh.//

[Mila Molina]

Pelin väliaikainen pisteytys:

Karakatus Kärmes: 4 p
Benjamin Blanchard: 10 p

Jatkakaa peli loppuun, niin saatte kaikki 5 lisäpistettä!