// Tämä alue varattu Lily-Bella Daviesille ja Rose Hillille.
Paikka: Taikakoulu Châteaun kielletty metsä
Ajankohta: 30. heinäkuuta 2015, noin keskiyöllä //
Kävelin jännittyneenä makuusalista autioon oleskeluhuoneeseen. Muut minun makuusalissani nukkuivat ja oleskeluhuone oli tyhjentynyt aikoja sitten. Olin tähdännyt tähän hetkeen monta päivää. Vihdoin ja viimein aika koitti. Oli sysipimeä ilta eikä kuukaan valaisisi linnan tiluksia. Olin vetänyt hiukseni poninhännälle ja pukeutunut kokonaan mustaan. Minulla oli musta hupullinen viitta, musta maksihame ja samaa väriä pitkähihainen. Arvelin, että matiin pukeutuneena minua ei helposti tunnistaisi, jos joku sattuisi vilkaisemaan ikkunasta ulos.
Olin varustautunut taikasauvalla ja viitalla, johon Bella-tätini oli ystävällisesti loihtinut harhautusloitsun. Minua ei helposti näkisi, jos joku sattuisi minuun törmäämään linnan käytävillä. Olin napannut mukaani myös suklaata ja kolme tyhjää taikaliemipulloa sekä yhden pullon täynnä älynteroitusjuomaa. Jos joutuisin tiukkaan paikkaan, voisin ottaa hörpyn ja pelastuisin tilanteesta todennäköisemmin, kuin jos en joisi juomaa. Olin kaikin puolin tyytyväinen varustukseeni ja itsevarmana kävelin Serpentardin oleskeluhuoneen seinästä läpi.
Serpentardin oleskeluhuoneeseen pääsi, jos osasi koputtaa oikeaa seinää umpikujaan päättyvässä käytävässä ja sanoa tunnussanan. Kesällä tunnussana oli "totuusseerumi", mutta syksyllä se taas vaihdettaisiin. Toivoin, että tuvanjohtajamme ei valitsisi tunnussanaksi jotain kauhean hankalasti muistettavaa, kuten Hiroto Shizuka tai jotain sen tapaista. Vaikka minulla oli hyvä muisti, joskus vaikeasti lausuttavien nimien kirjoitusasu tuotti hankaluuksia.
Ollessani käytävän puolella, pysähdyin liikkumattomaksi. Kuuntelin linnaa. Oli kuolemanhiljaista. Ei ketään, ei missään. Olin napannyt kengät laukkuuni; voisin laittaa ne jalkoihini eteishallissa, sillä sukkasillaan askeleni eivät kuuluisi. Hiippailin varpaisillani käytävää eteenpäin ja käännyin vasemmalle ylöspäin viettäviin kierreportaisiin. Tiesin kokemuksesta, että portaat liikkuivat pyörien ylöspäin, jos ensimmäiselle portaalle astui. Päätin mennä pidempää, mutta äänettömämpää reittiä ja käännyin oikealle.
…
Syöksyin kylki edellä salakäytävään, jonka tiesin johtavan eteishalliin. Hiivin käytävän päähän ja pysähdyin kuuntelemaan. Ei kuulunut ihmisten (eikä sen puoleen eläimienkään, lukuunottamatta vaimeaa pöllön huhuilua joka kuului olettamukseni mukaan pöllölästä) ääniä, ei askeleita. Kosketin etusormellani oveen maalatun kuvan velhon oikeanpuoleista kumisaapasta ja ovi lennähti auki. Tämänkin salakäytävän oli viidesluokkalainen ystäväni, Victoria, opettamut minulle.
Eteishalli oli autio ja valoa toivat vain muutama lyhty, joka paloi hallin seinustalla. Osoittelin lyhtyjä sauvallani ja ne sammuivat. En juuri nyt kaivannut valoa, sillä silloin joku huomaisi minutkin helpommin. Kaivoin kengät lauksutani ja kumartuin sitomaan mustien lyhytvaetisten Conversejen nauhoja.
// Äsken mainitsemani Serpentardin oleskeluhuoneen salasana ei sitten oikeasti ole se, kunhan nyt keksin vain jonkun päästäni. Tai no, voihan sitä mennä yrittämään sisään Serpentardin oleskeluhuoneeseen "totuusseerumi"-sanan siihen salasanalle tarkoitettuun ruutuun laittaen, en voi estää (; //
