Turnajaiset, kevät 2016

Tällä alueella keskustellaan lukuvuoden 2015-2016 suuremmista juonista ja tapahtumista. Juoni koostuu Kurpitsajuhlasta sekä Kolmivelhoturnajaisista.

Turnajaiset, kevät 2016

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 23 Heinä 2015, 13:05

Turnajaiset ovat kolmen taikakoulun väliset kolmivelhoturnajaisten kaltaiset turnajaiset, jotka koostuvat kolmesta haasteesta. Tällä hetkellä mukana on Taikakoulu Châteaun lisäksi Tylypahka AM.
Tässä alla Turnajaisten tämänhetkinen sisältö, johon voi tehdä vielä muutoksia.

Roolipelillisesti

Mitä?
Turnajaiset ovat kolmen taikakoulun väliset turnajaiset, jotka koostuvat kolmesta haasteesta, joihin kaikki oppilaat saavat ottaa osaa. Turnajaisten tarkoitus on pitää hauskaa, oppia uutta ja luoda suhteita muiden maiden taikakouluihin.

Missä?
Turnajaiset järjestetään Taikakoulu Châteaussa, Kaakkois-Ranskassa, Alloksessa. Haasteet sijoittuvat pääasiassa koulun tiluksille ja metsään, mutta muu toiminta tapahtuu koulun sisällä. Seremonia- ja haastepäiviä lukuunottamatta vieraskoulujen väki majoittuu normaaliin tapaan omissa kouluissaan. Taikakoulu Château on kuitenkin varautunut majoittamaan vieraskoulujen väkeä myös muulloin.

Milloin?
Keväällä 2016, tarkemmin ottaen tammi-toukokuun ajan.

Ketkä ovat mukana?
Taikakoulu Château, sekä Tylypahka AM ja Pensieve Englannista. Kyseiset koulut ovat Taikakoulu Châteaun yhteistyökouluja.

Miten vieraskoulut pääsevät Taikakoulu Châteauhon?
Taikakoulu Châteauhon ei pysty ilmiintymään eikä sieltä pysty kaikkoontumaan. Myöskään porttiavaimet eivät toimi koulun alueella. Niinpä vieraskoulujen väki siirtyy läheiseen kylään, Poudlardineen, porttiavaimilla. Sieltä väki pääsee Taikakoulu Châteauhon Pegasosten vetämien vaunujen kyydittämänä, vuoristotietä pitkin. Koska vieraat eivät pääsääntöisesti majoitu Taikakoulu Châteaussa vaan omassa koulussaan, siirtyvät he Ranskaan muutaman kerran kevään aikana. Eli haasteita ja muuta aktiviteettia lukuun ottamatta vieraskoulujen väki viettää aikaansa omissa kouluissaan.

Haasteet
Turnajaiset koostuvat kolmesta haasteesta, jotka mittaavat oppilaiden taitoja, tietoja ja etevyyttä. Kaikki halukkaat oppilaat ja jatko-opiskelijat saavat ottaa osaa haasteisiin. Haasteet ovat vaikeusasteeltaan sellaisia, että niihin voi osallistua sekä nuoremmat että vanhemmat oppilaat. Niissä on haastetta, mutta ne eivät ole vaarallisia, sillä valvonta on tiukkaa. Haasteet ovat monipuolisia. Haasteet pidetään tasaisin väliajoin tammi-huhtikuun aikana. Haasteita tuomaroi ja pisteyttää kolme tuomaria. Jokainen antaa kunkin hahmon osallistumiselle arvosanan 1-10 väliltä, ja suurimman pistemäärän saanut oppilas on voittaja. Koko turnajaisten voittajaksi valitaan oppilas, joka on saanut haasteista yhteensä suurimman pistemäärän. Myös muita osallistujia palkitaan. Jokainen kisaa yksilönä eikä koulu- tai tupajakoa oteta huomioon.

Muu toiminta
Haasteiden lisäksi turnajaiset koostuvat aloitusseremoniasta sekä mahdollisesta lopetusseremoniasta. Turnajaisten puolessa välissä pidetään yhteinen tapahtuma, esimerkiksi tanssiaiset. Koulujen väki saa haasteiden aikana ja niiden välissä vapaasti seurustella keskenään ja osallistua koulun muihin aktiviteetteihin.

Turnajaisten aikajana
  • 15. tammikuuta
    klo 17:00 Vieraskoulujen väki saapuu Poudlardineen
    klo 18:00 Aloitusseremonia alkaa ja Turnajaiset julistetaan alkaneeksi; juhlaillallinen, info, puheita ja esittäytymisiä
    klo 20:00 Aloitusseremonia päättyy
    klo 22:00 Hiljaisuus; kaikkien oppilaiden tulee olla omissa tuvissaan
  • 16. tammikuuta
    klo 12:00 Ensimmäinen haaste alkaa
    klo 15:00 Ensimmäinen haaste päättyy
  • 17. tammikuuta
    klo 18:00 Vieraskoulut poistuvat omiin kouluihinsa

  • 26. helmikuuta
    klo 17:00 Vieraskoulujen väki saapuu Poudlardineen
    klo 18:00 Tanssiaiset alkavat; juhlaillallinen, vapaata tanssimista ja esiintymisiä
    klo 24:00 Tanssiaiset päättyvät
    klo 24:30 Hiljaisuus, kaikkien oppilaiden tulee olla omissa tuvissaan
  • 27. helmikuuta
    klo 12:00 Toinen haaste alkaa
    klo 15:00 Toinen haaste päättyy
  • 28. helmikuuta
    klo 18:00 Vieraskoulut poistuvat omiin kouluihinsa

  • 8. huhtikuuta
    klo 17:00 Vieraskoulujen väki saapuu Poudlardineen
    klo 18:00 Juhlaillallinen
    klo 20:00 Juhlaillallinen päättyy
    klo 22:00 Hiljaisuus, kaikkien oppilaiden tulee olla omissa tuvissaan
  • 9. huhtikuuta
    klo 12:00 Kolmas haaste alkaa
    klo 17:00 Kolmas haaste päättyy
    klo 18:00 Juhlaillallinen
  • 10. huhtikuuta
    klo 12:00 Päätösseremonia alkaa
    klo 15:00 Päätösseremonia päättyy
    klo 18:00 Vieraskoulut poistuvat omiin kouluihinsa

IRL (= In Real Life)

Mitä?
Leikkimieliset, roolipelilliset turnajaiset. Turnajaiset koostuvat haasteista ja lisäksi mahdollisuus on roolipelata sekä osallistua mahdollisiin muihin aktiviteetteihin. Tarkoituksena on päästä tutustumaan muiden virtuaalitaikakoulujen väkeen ja pitää hauskaa.

Missä?
Taikakoulu Châteaun foorumilla. Turnajaisille luodaan erillinen alue, jossa haasteet, roolipelaamiset ja muu toiminta tapahtuu. Vieraskoulujen väki pystyy kirjoittamaan alueelle myös rekisteröitymättä.

Milloin?
Keväällä 2016. Turnajaiset aloitetaan tammikuussa ja niitä voi pelata kesään asti, mahdollisesti myös pidempäänkin.

Ketkä ovat mukana?
Virtuaalitylypahkat Tylypahka AM sekä Pensieve. Olemme olleet linkinvaihdossa ja yhteistyössä kyseisten roolipelien kanssa aikaisemminkin. Tylypahka AM:n kanssa suunnittelimme esimerkiksi animaagikurssia.

Mikseivät nämä ole Kolmivelhoturnajaiset?
Olisi tylsää, jos vain yksi hahmo koulusta pääsisi osallistumaan haasteisiin. Tällöin muiden pelaajien täytyisi tyytyä vain roolipelaamiseen ja muihin aktiviteetteihin. Lisäksi emme voi luottaa yksittäisen pelaajan aktiivisuuteen koko kevään ajan. Sitä kivempaa, mitä enemmän saadaan osallistujia mukaan.

Haasteet
Haasteet pelataan Taikakoulu Châteaun foorumilla erillisellä aluella. Haasteet ilmestyvät tasaisin väliajoin tammi-huhtikuun aikana, ja jokaiseen haasteeseen on osallistumisaikaa neljä viikkoa. Haasteet voivat olla joko roolipelillisiä tai "oikeita tehtäviä". Jos kyseessä on roolipelillinen tehtävä, tehtävänä on kirjoittaa roolipeliviesti hahmon suoriutumisesta haasteessa. Suoriutumiselle asetetaan kuitenkin rajoitteita, eli kukaan ei voi suoriutua haasteesta täydellisesti. Jokainen koulu suunnittelee yhden haasteen. Taikakoulu Châteausta rehtori ylläpitotiimeineen suunnittelee labyrinttiteemaisen haasteen. Muiden koulujen haasteista ei ole vielä tietoa.

Turnajaisissa on kolme tuomaria, yksi jokaisesta koulusta, tai osa voi olla ulkoistettuja. Kun osallistumisaika on umpeutunut, tuomareilla on 1-2 viikkoa aikaa pisteyttää suoritukset. He arvioivat hahmon suoriutumisen lisäksi roolipeliviestin mielikuvituksellisuutta, realistisuutta sekä hieman myös kirjoitusasua. Haasteen voittaja ja sijoitukset julkaistaan ennen seuraavan haasteen alkua. Turnajaisten voittaja julkaistaan toukokuussa, kun kaikki haasteet ovat pisteytetty.

Muu toiminta
Myös muu turnajaisten ohjeinen toiminta tapahtuu turnajaisalueella, Taikakoulu Châteaun foorumilla. Alueelle luodaan erikseen roolipelialue, jossa on alueita haasteiden aikaiselle kannustamiselle että muunlaiselle jutustelulle ja tapaamisille. Backstagella pääsee tunnelmoimaan haasteiden aikaan ja muilla alueilla vapaa-aikana. Aloitus- ja lopetusseremoinat sekä tanssiaiset järjestetään myös kyseisellä alueella.

Turnajaisten aikajana (IRL)
  • 1. tammikuuta: Turnajaisalue aukeaa foorumilla, ja roolipelaaminen sekä muu toiminta voidaan aloittaa. Aloitusseremonian pelaaminen aukeaa.
  • 16. tammikuuta: Ensimmäiseen haasteeseen osallistuminen aukeaa
  • 14. helmikuuta: Ensimmäiseen haasteeseen osallistuminen sulkeutuu
  • 15. helmikuuta: Tanssiaisten pelaaminen aukeaa
  • 22. helmikuuta: Tuomarit julkaisevat pisteet, ja ensimmäisen haasteen voittaja julkistetaan
  • 27. helmikuuta: Toiseen haasteeseen osallistuminen aukeaa
  • 27. maaliskuuta: Toiseen haasteeseen osallistuminen sulkeutuu
  • 4. huhtikuuta: Tuomarit julkaisevat pisteet, ja toisen haasteen voittaja julkistetaan
  • 9. huhtikuuta: Kolmanteen haasteeseen osallistuminen aukeaa
  • 8. toukokuuta: Kolmanteen haasteeseen osallistuminen sulkeutuu
  • 16. toukokuuta: Tuomarit julkaisevat pisteet, ja kolmannen haasteen voittaja julkistetaan. Turnajaisten voittaja julkistetaan. Lopetusseremonian pelaaminen aukeaa.

Turnajaisten sisältöä voi vapaasti kommentoida, kysymyksiä saa kysyä ja ehdotuksia saa vapaasti esittää. Mikä olisi hyvä nimi turnajaisille? Mitä yhteistä tekemistä voisi olla tanssiaisten paikalla (sekä meillä että Tylypahka AM:lla on ollut nyt syksyllä tanssiaiset)? Mitä muuta lisäaktiviteettia voisi olla? Muita kommentteja/ehdotuksia/kysymyksiä?
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Kolmivelhoturnajaiset

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 27 Heinä 2015, 21:09

Nyt se on virallista!

Turnajaisissa on mukana kolme koulua: Taikakoulu Château, Tylypahka AM ja MagWander.

Laitoin molemmille kouluille sähköpostia ja kysymyksiä liittyen aiheeseen. Kun saan heiltä vastauksia, ilmoitan ne tänne, jotta tekin pysytte ajantasalla.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Kolmivelhoturnajaiset

ViestiKirjoittaja Elyon Deepforest » 27 Heinä 2015, 21:28

Miten koulun ottelija arvotaan? Vai miten menetellään?
//Menihän kysymys oikeaan paikkaan?//
Iloinen, herkkäuskoinen, sinisilmäinen ja hitusen ylitunteellinen tyttö Gryffondorista!
Elyon Deepforest
Oppilas
 
Viestit: 34
Liittynyt: 06 Heinä 2015, 13:54

Re: Kolmivelhoturnajaiset

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 27 Heinä 2015, 21:41

"Kaikki koulujen oppilaat ja jatko-opiskelijat saavat osallistua iästään riippumatta mukaan haasteisiin."

Eli jokainen halukas saa ottaa osaa haasteisiin. Muilla olisi vähän tylsää, jos vain yksi saisi olla mukana suorittamassa haasteita. Jokaisesta haasteesta tuomarit valitsevat sitten yhden voittajan.

Ja kyllä, tässä keskustelussa saa vapaasti kysyä kaikkea turnajaisiin liittyen ja esittää ideoita ja mielipiteitä.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Kolmivelhoturnajaiset

ViestiKirjoittaja Athelard J. Gryan » 30 Heinä 2015, 01:00

Vuosi 2015 kevät? O.o Ellei meillä ole Hermionen ajankääntäjää, on tuommoinen ajankohta hieman mahdoton ;D
Hahmojani ovat Athelard J. Gryan, kuolonsyöjä ja yksi Chateaun jatko-opiskelijoista, sekä keittäjätär ja tarjoilijatar Annie Djejúblan, joka asuu pääsääntöisesti Poudlardinessa. Declan Halliwell, vampyyri on uusin tulokkaani Athelard on jatko-opiskelijoiden tuutori, joten jos on kysyttävää/tarvitset apua, ota ihmeessä yhteyttä! Vastaan parhaani mukaan!
Athelard J. Gryan
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 238
Liittynyt: 02 Loka 2014, 21:57
Tupa: Cerfeur

Re: Kolmivelhoturnajaiset

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 30 Heinä 2015, 01:34

Hihi, hups! Korjattu. :)
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Kolmivelhoturnajaiset

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 30 Heinä 2015, 22:51

Ihanaa, että saatiin mukaan huikeat kolme koulua! Odotan vain innolla haasteiden alkua!

Mitä ilmeisemmin haasteita olisi nyt jokaiselta koululta, joten kolme kaiken kaikkiaan. Onko turnajaisille sovittu jokin tarkempi nimi, vai mennäänkö kolmivelhoturnajaisilla, tai vain turnajaisilla? Mukaanhan luultavasti tulee yli kolme henkilöä, joten tuo aiempi ehkei sovi ja myöhempi taas on melko perus.

Luoko ylläpitotiimi koulumme haasteen labyrintin, vai valitaanko tehtävään joku suunnittelija? Itse kannatan yptiimiä (julmaa, mutta kannatan silti).
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Kolmivelhoturnajaiset

ViestiKirjoittaja Liina Lehtinen » 31 Heinä 2015, 00:33

Jee, kolme koulua mukana!

YPT haastemestareina meidän koulusta voisi olla hyvä idea.
Nimestä ei kai ole puhuttu?
Ihan turnajaiset voisi toimia?
Kakkosluokkalainen keppostelia Pouffsouflesta, iloinen ja ystävällinen Liina Lehtinen.

Puoliaktiivinen ainakin marraskuun ajan, vastaan roolipeleihin säännöllisesti.
Avatar
Liina Lehtinen
Oppilas
 
Viestit: 244
Liittynyt: 13 Touko 2015, 10:33
Tupa: Pouffsouffle

Re: Kolmivelhoturnajaiset

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 31 Heinä 2015, 17:37

Nimi nyt on aikas turhanpäiväinen asia, mutta noh, vaihtoehtoja siihenkin voi löytyä. Turnajaiset, mittelö, matsi, ottelu, taisto, kisa, kilpailu... ja niiden voisi sitten pistää, tai olla pistämättä vaika velho-, taika-, taikuus-, kolmikoulu-, kolmi-, kolmois-...

Mutta ehkäpä sillä ei ole väliä sanooko kolmoistaikuusmittelö, vai kisa. Jotain sanottavaa itselle nyt vaan keksin :P vaikka voisihan kaiken aina määrittääkin, jos jaksaisi.
Viimeksi muokannut Evelyn Clément päivämäärä 31 Heinä 2015, 20:46, muokattu yhteensä 1 kerran
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Kolmivelhoturnajaiset

ViestiKirjoittaja Rosalie Smith » 31 Heinä 2015, 18:57

Olisko kaikista kouluista ainakin 1 tuomari? Ja ihan turnajaisilla voidaan mennä koska kolmivelho ei toimi tähän hätään xD
Rosalie Smith (13v): Rosalie on kiltti, joskus vähän ärsyttävä, pirteä, tyttö joka yrittää kaikkensa, rakastaa lukea ja muutenkin on hyvä koulussa.
Hahmoni: Rosalie Smith, Melody Wood, Keira Kingsley ja Bella Whitley
Avatar
Rosalie Smith
Oppilas
 
Viestit: 160
Liittynyt: 13 Heinä 2015, 10:20
Paikkakunta: Marseille
Tupa: Serdaigle

Seuraava

Paluu Juoni lukukaudelle 2015-2016

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa