Riitaisa kohtaus käytävällä ja selvittelyä.

[Emilie Lehtinen]

//Tämä roolipeli on tarkoitettu vain Emilie ja Eerika Lehtiselle, Evelyn Clémentille, Rose Hill:lle ja Rosella McDevonille//

~Emilie Lehtinen~

Kävelin käytävällä ja mietiskelin miten kivaa ja helppoa muiden elämä on. Minulle ei ollut isää, minulla on äiti joka ei kuuntele lastaan, minulla oli sisko mutta hän tapettiin ja olin päälle päätteeksi vielä köyhä. Minua alkoi raivostuttaa. Käytävä oli harmaa ja tunkkainen olin niin kuin arvata saattoi yksin. Paiskasin kaikki kristallipulloni lattialle olin ihan tukahtua raivooni. Ympärillä ei onneksi ollut pelkkiä hymyjä. Näin kun joku Gryffindor tuli minua vastaan ja katseli kun paiskoin pullojani.
- Mitä sinä siinä toljotat? kysyin tytöltä. Olin aivan vihan ja raivon sokaisema. Sitten näin, että käytävältä kulki ohitsemme kaksi tyttöä.
- Tarantallegro, huusin ja se osui toiseen tytöistä.
- Sytyjo, osuin toisen tytön kaapuun. Olin jälleen kerran pakahtua raivosta kun näin taas hymyjä ja naurua. Tytöt olivat onneksi selviytyneet loitsuistani. En halunnut jälki-istuntoa.

[Rose Hill]

Kävelin käytävällä ja huomasin kun joku tyttö paiskoi tavaroita maahan. "Mitä siinä toljotat?" Hän tiuskaisi. Jatkoin kävelemistä ja huomasin kun hän lausui "Tarantallegro". Sen jälkeen hän huusi "Sytyjo" Ja se osui minun kaapuuni. "Ääks!" Huudahdin ja kaivoin taskustani taikasauvan. "Aguatulio!" Huusin ja sauvastani suihkusi vettä. "Kiitos vaan." Sanoin tytölle. Toinen tyttö joka oli kulkenut käytävää- Johon tarkoitettu loitsu ilmeisesti osui minuun- Oli jo kadonnut. Jäljellä oli vain minä, se raivohullu ja toinen tyttö jota arvelin tokaluokkalaiseksi. lausuin "Lopeti loitsuimes" ja tyttö lopetti steppaamisen.

[Rosella McDevon]

Kävelin käytävällä ihan normaalisti kun tunsin että jalkani alkoivat stepata ilman että pystyin tekemään niille mitään. "Iiik! Lopettakaa tämä!" Kiljuin tytölle joka oli sen tehnyt. Vierelläni kävelevä tyttö oli häipynyt. "Lopeta tämä nyt!" Huusin tytölle. Toinen tyttö lausui "Lopeti loitsuimes" ja lysähdin maahan.

[Emilie Lehtinen]

~Emilie~

Ja sitten tuli vielä yksi tyttö jonka tunsin joksikin tupalaisekseni. Ja aloin sihistä käärmeskielellä jotain hymyistä ja rikkaudesta. Olin nyt iloinen ja vihainen. //uusi kyky XD//

[Evelyn Clément]

//Kelpaisiko, jos tämä olisi kesällä ja 22.7 ?

Olin iloinen, että reppu oli keksitty, sillä kirjaston kirjoja oli todella ärsyttävä rahdata kassissa. Silloin joutui kulkemaan vinossa asennossa, kun paino vietti maata kohti, eikä rahtaaminen koulun rappuja ylös ja alas ollut mitenkään mukavaa. Oli itse asiassa harmillista, että Serpentardin tupahuoneen piti sijaita kaukana kirjastosta. Olin ollut kuulevinani, että Serdaiglella oli jopa oma ovi kirjastoonja ne nyt olivat muutenkin vierekkäin.

Epäreilua, mutta saattoi taas lukeutua niihin ennakkoluuloihin tupalaisista. Miksi ihmeessä aina jaksoin vouhottaa niistä? Turhaa. Nytkin tosin voisin miettiä jotain järkevämpää. Esimerkiksi uniennustusmerkkejä, sillä niitä taidettiin tarvita pyromantiassakin. Minua tosin harmitti, että koko ennustus alkoi tuntua huuhaalta, mutta ainakin siinä oli asioita, jotka voisin opetella. Ja voisin sitten todeta, että teekuppisi kaali kertoo kateudesta, mutta se, uskoisinkosiihen itse, oli sitten toinen asia, eikä muiden tarvitsisi tietää sitä.

Mutta ne unisymboolit. Ikkuna huonoa, ilta toteutumattomia toiveita, rikkonaisia haaveita, putoaminen ponnisteluja, purema tekemisten pohdiskeluja, perhonen, tuo menestyksen... Olin nähnyt juuri unta karhusta, mutta tuosta merkistä ei ollut lukenut Unisymboleiden ABC:ssä. Kirjaston unitulkintojen almanakassa oli tosin mainintoja siitä, että se liittyi vahvasti äitiin ja saattoi merkitä jotain uhkaavaa, tai pelkoani häntä kohtaan. En tosin ajatellut pelkääväni äitiäni, mutten voinut sanoa, että olisin ollut hänen kanssaan mitenkään hyvissä väleissä juuri nyt. Siihen tosin tulisi vielä muutos. Oli pakko.

"Iiik! Lopettakaa tämä!" mutkan takaa kuului. "Lopeta tämä nyt!"

Kipitin kaiken järjen vastaisesti ääntä kohti juuri nähdäkseni, miten minulle tuttu henkilö osoitti sauvallaan luultavasti toisella, tai ensimmäisellä luokalla olevaa oppilasta, joka steppasi kovaa vauhtia. En olisi koskaan uskonut, että Rose Hill, joka oli aina naama hymyssä, olisi taikonut nuorempiin tarantallegron. Tyttö tosin ei tainnutkaan olla taikonut sitä, sillä loitsi nyt lopetusloitsun ja nuorempi tyttö rojahti maahan.

Katsoin ihmeissäni ympärilleni ja näin enää yhden tytön, joka näytti ehdottomasti vihaiselta ja hänelläkin oli sauva kohollaan. Olin hetken aikaa ymmälläni, mutta sitten tunnistin tytön Emilie Lehtiseksi, professori Lehtisen tyttäreksi. En ollut hänen kanssaan paljoa jutellut, mutta tuo nuorempi oppilas oli luultavasti Rosella McDevon, tyttö joka myös kuului tupaani ja jonka olin nähnyt tupahuoneeessani, sekä Serpentardien bileillassa Poudlardinessa. Vilkaisin vielä Rose Hilliä ja huomasin yllätyksekseni, että tytön kaapu näytti märältä.

"Okei. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?" ääneni sanoi ja tavoittelin jotain naurahtavaa sävyä. En tosin tajunnut miksi ihmeessä jäin seisomaan siihen. Kaikki järki käski kulkea ohitse ja olla kuin ei olisikaan. Tämä ei liittynyt mitenkään minuun, joten miksi ihmeessä puutuin tähän? Ja sitä paitsi puhuminen herätti huomiota. Eikä mallioppilaan kuulunut olla mukana häslingissä. Olin typerys. Miksi avasin suuni? He voisivat selvittää itse omat asiansa. Se ei kuulunut minulle.

[Rosella McDevon]

Loitsiva tyttö alkoi puhua käärmeskielellä jotain hymyistä ja rikkaudesta. Muut pelästyivät ja kavahtivat taaksepäin mutta minä jäin paikoilleni ja sanoin käärmeskielellä "Mikä sinulla on?" En hymyillyt ja kasvoni olivat aivan ilmeettömät. Seisoin normaalisti ja puhuin "Okei. Mitä ihmettä täältä tapahtuu?" Kuului kysymys, käännyin jasanoin. "Hän on raivon vallassa ja pani minut steppaamaan ja tuon tytön kaavun tuleen!" Huusin.

[Rose Hill]

Muut tytöt alkoivat puhua käärmeskieltä ja kohta joku kysyi mitä täällä tapahtuu "Hän on raivon vallassa ja pani minut steppaamaan ja tuon tytön kaavun tuleen!" Nuorempi tyttö huusi. "Öm juu. Ai moi Eve!" Sanoin ja tervehdin Evelyniä. Huomasin että opettajia purhalti käytävää pitkin. Olivat kai kuulleet nuorimman tytön huudot ja tulevat nyt katsomaan mitä tapahtuu. "Voi ei..." Mutisin.

[Eerika Lehtinen]

~Eerika~

-Mitä tämä on olevinaan, huusin. Olin jo pitkään katsellut tuota menoa.
-Em mitä tämä on on, //äiti kutsuu tyttöään hänen lempinimellään XD XD// etkö käsitä mitä teet? kysyin hiljaa suhisten. Minulla oli myös jotain taipuvuuksia kärmes kieleen mutta en osannut puhua sitä yhtä hyvin kuin Em.

[Rosella McDevon]

Seisoin paikallani kun opettaja tuli. Hän alkoi sihistä tyttärelleen-niin ainakin ymmärsin- ja minä sanoin. "Hän laittoi minut steppaamaan ja hänen kaapunsa tuleen." Kasvoni olivat imeettömät ja vain seisoin.

[Evelyn Clément]

Okei tapahtumat tuntuivat vaihtuvan karmaisevaa vauhtia, enkä tainnut pysyä niiden mukana. Mutta kukaan ei tosin tehnyt mitään sen eteenkään. Tuo tyttö, jonka olin tunnistanut Emilieksi alkoi sihistä ja pihistä ja epäilin jo, että joku oli loitsinut jonkinlaisen muututeepannuksi-taian, kun tajusin, että hän puhui. Hän puhui kärmeskieltä.

Kavahdin taaemmas ja olin jännityin silminnähden. Eikä karmiva kokemus päättynyt siihen, sillä Rosellakin alkoi suhisemaan jotain ilmeettömänä. En todellakaan ollut iloinen, kun tyttö käänsi katseensa minuun. "Hän on raivon vallassa ja pani minut steppaamaan ja tuon tytön kaavun tuleen!" hän kertoi.

Se selitti, miksi Rosen viitta oli märkä, muttei selittänyt paljoa muuta. "Öm juu. Ai, moi Eve!" Rose sopersi. Häkellyin hieman. Miten kukaan onnistui sanomaan hei, kun oli juuri saanut loitsun, tai ilmeisesti kirouksen niskaansa? Rose oli kyllä uskomattoman positiivinen... ja minä taisin olla jotenkin mielenvikainen, kun edes kuvittelin jääväni tähän.

"Miksi hän on vihainen?" kysyin, vaikka tiesin, että minun pitäisi mennä. Tämä oli haitallista ja he puhuivat kärmeskieltä! Siis kärmeille. Sehän oli paha merkki, eikö ollutkin?

"Voi ei...", Rose sanoi ja näin professori Lehtisen. Huh, ajattelin ja helpotus tuli ylitseni. Professori tulee ja hoitaa tilanteen, eikä minun tarvitsisi olla mitenkään huolissani, tai peloissani. Professori selvittäisi tilanteen ja kiroukset loppuisivat. Ja minä voisin taas paneutua opiskeluun.

Tosin, oli kummallista, että Rose sanoi voi ei. Viittasiko se, että professorin tulo mukaan oli huono juttu? Mitäköhän tuo oli tehnyt? Pitäisiköhän minun tehdä jotain? Olinko jo tehnyt jotain väärää? Olisiko minun pitänyt auttaa jotenkin jotain tai olla olematta tässä?

"Mitä tämä on olevinaan?" professori huusi. Hän näytti yllättävän paljon tyttäreltään. Ei vaan hetkinen, Emilie olisi hänen tyttärensä, joten se vain pahentaisi tilannetta. Eih, en halunnut ongelmia. Ei juuri nyt. Miten minä onnistuin ajautumaan kaikkiin harmeihin?

Eikä asia siitä parantunut, vaan professorikin alkoi suhisemaan. En voinut olla enempää järkyttynyt. Eerika, joka oli aina ollut melko lempeä olikin yht'äkkiä kärmeskielen taitaja.

"Hän laittoi minut steppaamaan ja hänen kaapunsa tuleen", Rosella sanoi, mutta näytti enemmänkin siltä, kuin olisi jähmettynyt kiveksi, eikä liikkuisi mihinkään. Hän ei näyttänyt järkyttyneeltä, eikä pelokkaalta, eikä epätoivoiselta, eikä pahoittelevalta, eikä erityisemmin miltään, vaan hänen kasvonsa olivan aivan peruslukemilla. Yritin matkia tuota ilmettä ja olla samalla kuin ilmaa.

Minun teki ehdottomasti mieli liueta paikanpäältä mahdollisimman vähin äänin ja toivoa, ettei kukaan hoksaisi minun olleenkaan paikalla. Minun ei olisi pitänyt olla täällä.