Noidat snorklaamassa Thamesissa

[Lily-Bella Davies]

Astuin sisään pieneen, kodikkaaseen, mintunvihreäksi sisustettuun kuppilaan, joka sijaitsi Lontoon Thames-joen rannassa. Istuuduin ikkunapöytään ja katselin jokea. Ilma oli lämmin, mutta pieni tuulenvire sai joen veden lainehtimaan hieman. Katselin joen toiselle puolelle, missä jästit kävelivät rantakatua pitkin, kukin minnekkin suuntaan, omille askareilleen. Jollain oli kiire, muutamat maleksivat eteenpäin osoittaen selkeästi, että heillä oli tuntikaupalla aikaa. Myös minulla oli aikaa, koko päivä, koko viikko, koko kuukausi. Äitini oli lähettänyt minut kuukaudeksi Lontooseen Bella-tätini luokse. Täti sanoi, että sain kulkea miten halusin ja missä halusin, kunhan tulisin illalla ennen kahdeksaa kotiin. Täti antoi minulle joka päivä sen verran rahaa, että sain ostettua lounaan, pienen välipalan, päivällisen, metrolipun ja hieman ylimääräistä ostoksiin. Tänään olin syönyt lounaaksi kanakeittoa pienessä lounaspaikassa Oxford Streetin poikkikadulla, jonka nimeä en muistanut. Ihana vapaudentunne valtasi mieleni, sama tunne kun ratsastan Maribellalla auringonlaskuun, Yorkshiren nummilla kiitolaukkaa ilman satulaa ja nostan kädet irti suitsista. Se tunne, kun tietää, että mikä tahansa on mahdollista kun kantti kestää ja osaa taikoa. Täytin mieleni hetkeksi ihanilla muistoilla ja uhkarohkeus iski minuun. Tänään pitäisi tehdä jotain hullua, jotain hauskaa jonkun kivan ja yhtä hullun tyypin kanssa, kuin minä.

Päälleni olin laittanut hieman kulahtaneet vaaleansiniset, rennot farkut ja valkoisen, löysän naruolkaintopin. Jalkoihini olin vetänyt valkoiset converset ja kädessäni oli pieni nahkarannekkeinen kultakello, jonka olin saanut Bella-tädiltä kymmenvuotislahjaksi. Mukaani olin ottanut vain taikasauvan taskuuni, rahakukkaron ja päiväkirjani. Avasin päiväkirjan ja annoin ajatusteni valua sinne.

11.7.2015, Lontoo, Thames
Olen pienessä kahvilassa Thamesin rannalla. Ohi kulkee paljon ihmisiä. Osalla on kiire, osa näyttää siltä, kuin heillä olisi koko maailman aika käytössään, vailla minkäänlaista kiirettä, minkäänlaista määränpäätä tai tarkoitusta. He vain kävelevät minne jalat vievät, vailla huolen häivää. En kyllä tiedä onko asia oikeasti noin, mutta he näyttävät siltä.

He näyttävät siltä. He vain näyttävät siltä. En minä tiedä mitä he todellisuudessa tekevät, minne menevät, mitä ajattelevat ja mikä on heidän elämän tavoitteensa. Minä en tiedä kenestäkään muusta kuin itsestäni. Minne olen menossa? Tekemään jotain hullua. Mitä ajattelen? En tiedä. Mikä on juuri minun elämäni tavoite? Kerätä mahdollisimman iso kasa onnellisia muistoja minulle tärkeiden ihmisten, isän, äidin, Liamin, Leonin, Luken, Maribellan, Mia Caran ja... Itseni kanssa. Minä olen tärkeä itselleni, minun täytyy kerätä vapauden, onnellisuuden, ilon ja tiedostamisen tunteita myös itseni kanssa. Näihin luen ehdottomasti myös tämän hetken. Minulla on kevyt, vapaa olo ja tiedän, että voin tehdä mitä ikinä haluan. Kaikki on minulle mahdollista, jos haluan. Kaikki. Koko maailma on avoin minulle ja minun on vain päätettävä minne mennä.
-Lily

Kirjoittamisen jälkeen suljin nahkakantisen kirjan ja hymyilin sille. Päiväkirjaan kirjoittamisen jälkeen kannan pari tuntia sisälläni hehkuvaa talismaania, salaisuutta. Minun ikiomaa salaisuuttani, minun päiväkirjaani. Kaivoin sauvan farkkujeni taskusta ja kopautin päiväkirjaa, jolloin se sinetöityi kiinni. Vain minä voin murtaa sen, kukaan muu ei pysty lukemaan kirjoituksiani, silä muutenhan he lukisivat minua, minun ajatuksiani kuin avointa kirjaa, enkä voinut sallia sitä. Ihmisten ei pidä tietää minun syvimpiä totuuksiani, ajatuksiani ja luonnettani.Hymyilin jälleen itsekseni ja nojasin päätä käsiini. Nousin pöydästä ylös ja astelin kuppilan kassalle. Tilasin minttu-mansikkapirtelön ja annoin myyjättärelle rahat. Kiitin, kannoin suuren pirtelölasin pöytään ja istuuduin jälleen.

Avasin päiväkirjan uudelleen ja kopautin sinetin auki. Etsin tyhjän sivun ja annoin käden päättää mitä piirtää, yhtään ajattelematta. Kynä liikkui paperilla hitaasti ja rauhallisesti. Se luonnosteli kaaria ja viivoja. Pikkuhiljaa paperille alkoi hahmottua kuva. Haukoin henkeäni, käteni oli piirtänyt papeeille ihan itsekseen uskomattoman kauniin linnun. Hetken pohdittuani totesin sen olevan satakieli, joka katsoi minua pienillä, sievillä silmillään. Satakieli heräsi henkiin ja lehahti lentoon. Lintu kaarteli paperilla ja osoitin paperia sauvallani, mumisten paperille ohjeita. Linnun taakse alkoi muodostua tyynen järven siluetti, puut paperin reunoilla ja kalastusvene järvellä. Satakieli lehahti puuhun istumaan. Käänsin kirjan kiinni ja muistin, että minun piti tehdä jotain hullua, ei istua kuppilassa ja herättää lintuja henkiin.

[Rose Hill]

Laitoin taikasauvan taskuuni ja huikkasin äidille heippa. Suljin oven ja lähdin kävelemään. Mietin mitä voisin tänään tehdä énkä huomannut pyöräiliää joka ajoi melkein päältäni. Hyppäsin sivuun ja jatkoin matkaa. Tulin Thames-joen rantaan ja päätin mennä kuppilaan joka oli kauempana. Kävelin Thames-joen varrella ja lähdin kuppilaan päin. Astuin sisään ja istahdin pöytään. Tilasin mansikkapirtelön ja kun se tuli aloin imeä sitä pillistä. Kaivoin esiin luonnoslehtiön ja aloin piirrellä siihen. Piirsin lintuja, eläimiä ja maisemaa. Laitoin lehtiön laukkuuni ja vaivuin omiin ajatuksiini. Ovi kävi ja hätkähdin. Huomasin tutun näköisen tytön joka istui pöytään. Hän kaivoi esiin kirjan ja kirjoitti siihen jotain. Tyttö laittoi kirjan laukkuunsa ja kaivoi sen uudestaan esiin. Hän laski kätensä kirjan päälle. Tunnistin tytön Lily-Bellaksi jonka olin nähnyt tunnilla. Siirryin hänen pöytäänsä ja sanoin "Moi! Mitä teet?" Huomasin sattumalta että Lilyn kirjaan oli piirretty satakieli. "Oih..." Huokaisin.

[Lily-Bella Davies]

Ajatukseni viipyilivät yhä satakielen lennossa. Lintu oli niin kaunis, melkein yhtä kaunis kuin rakas Mirabellani, joka söi tällä hetkellä varmaankin heinää karsinassaan ja viuhtoi hännällään kärpäsiä. Mirabella oli niin kaunis, lumoava. Se oli kauttaaltaan suklaanruskea,sen silmät olivat tummat, niiden katse oli viisas ja suloinen ja sen harjakset olivat kiiltävää jouhta, kuin silkkiä. Huomasin ikävöiväni rakasta hevostani, joka oli kaukana Yorkshiressä ja jolla en ratsastaisi vielä kolmeen viikkoon. Ikävöin sitä yhtä paljon kuin äitiäni Châteaussa, ensimmäisen luokan syksynä, kunnes hän oli lähettänyt minulle kaksisuuntaisen peilin, jonka avulla voimme nähdä toisemme ja jutella. Kumpa voisin jutella Mirabellankin kanssa peilin avulla.

Hätkähdin ajatuksistani, kun pöytääni siirtyi tutunnäköinen ruskeahiuksinen tyttö. Mietin ankarasti, mutten muistanut hänestä muuta kuin sen, että hän oli Châteaussa Gryffondorin tuvassa ja vuoden vanhempi kuin minä. "Moi! Mitä teet?", tyttö kysyi minulta. Hämmennyin hieman, mutta kokosin itseni. Ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan, tyttö päästi ihastuneen huokauksen. Huomasin, että hän katseli piirtämääni satakieltä, joka lenteli nyt kalastusveneen ympärillä järven ollessa yhä peilityyni. Järven pinnasta heijastui auringonlasku ja ympärillä kasvavat puut. Minäkin myönsin, että piirros oli upea. "Piirrän päiväkirjaani ja juon pirtelöä.", vastasin hivenen töykeään sävyyn, sillä omasta mielestäni tyttö oli esittänyt kysymyksensä kuin haastaen.

Jos tyttö halusi haastaa riitaa, niin haastakoot. Minua ei kiinnostanut riidellä. Vai olinko sittenkin vain kuvitellut omiani äänensävystä? Tyttö näytti ystävälliseltä ja mukavalta. "Olerko sinä Châteaussa? En muista nimeäsi. Minä olen Lily-Bella Davies, sano vain Lily.", sanoin ystävälliseen sävyyn, toivoen ettei tyttö ottaisi nokkiinsa töykeästä vastauksesta hänen kysymykseensä. Minua ärsytti suunnattomasti se, etten muistanut tytön nimeä. Minullahan piti olla hyvä muisti, äiti oli ainakin sanonut niin. Kai olin sitten jotenkin epähuomiossa tullut unohtaneeksi tytön nimen. Minusta tuntui, että nimi alkoi r-kirjaimella. Saatoin erehtyä. Niin kuin aika usein kävi. En ollut läheskään aina oikeassa aavistusteni kanssa. Olin itseasiassa useammin väärässä kuin oikeassa, heh.

"Kuule, haluaisitkos tehdä jotain hullua? Minä haluaisin.", sanoin. Ups, en ollut tarkoittanut sanoa noin, sanat vain lipsahtivat suustani. Niin kuin aika usein kävi. Sanon ennen kuin ajattelen. Siitä tavasta olisi päästävä eroon, sillä hankkisin rutkasti hankaluuksia itselleni jos en oppisi hillitsemään kieltäni ja miettimään sanomisiani. En halunnut joutua koulussa jälki-istuntoon terävän kieleni tähden saati sitten sen takia, että sanon ennen kuin ajattelen. Olin sanonut haluavani tehdä jotain hullua. Se ei ollut vale, olin oikeasti suunnitellut tekeväni jotain hullua, jotain hieman kapinallista, jotain, mitä kovin moni ei tee. Katsahdin ikkunasta Thamesia.

Sain idean. Idean, joka oli todellakin hullu sanan syvimmässä merkityksessä. Idean, joka saattoi kenties olla toteuttamiskelvoton. En tiedä vuokrasiko mikään firma tässä lähellä snorkkeleita ja uimapukuja. Päätin ehdottaa tytölle snorklaamista Thamesissa. Jos hän olisi hienohelma, siitä olisi turha uneksiakaan hänen seurassaan. Mutta jos ei, tyttö voisi suostua. Toivoin, että joen vesi olisi lämmintä ja siellä ei olisi roskia. Miksi ihmisten pitikään roskata luontoa. Ei kukaan heittäisi roskiaan toisen ikkunasta sisään, joten miksi kukaan heittää roskia ympäriinsä, älytöntä. Monet ihmiset kyllä olivat kyllin älyttömiä roskamaan paikkoja ja jättämään jätteet ylympäriinsä. Kuten eräskin minun tuntemani perhe, joka käyttää roskiksenaan läheistä kävelytietä. He vain sirottelevat roskansa kaunisiti tielle. Typerykset.

"Öh, tämä saattaa kuulostaa hullulta, mutta mitä mieltä olisit, jos mentäisiin sukeltamaan Thamesille?", ehdotin tytölle. Jos emme löytäisi sukellusvälineitä, voisimme vain loihtia kuplapääloitsut ja siinä se. Mutta jokin osa minusta halusi kuitenkin sukletaa jästien tavalla, sillä se olisi jokin erilainen kokemus, ei vain sukellusta taikomalla. Tai voisimmehan me tehdä niinkin, että aluksi kokeilemme jästityylillä ja sitten loitsuilla. Tai toisinpäin, ihan sama. Tungin taikasauvan ja päiväkirjan taskuuni ja hörppäsin minttupirtelöäni. Pirtelö oli herkullista ja hörpin sitä lisää. Rakastin mintun makua ja tuoksua. Niin raikas, puhdas ja makea. Ihanaa.

[Rose Hill]

//Rose on muuten samanikäinen :3//

[Mila Molina]

Pelin pisteytys

Lily-Bella Davies, Serpentard: 6 p
Rose Hill, Gryffondor: 2 p

Olen jakamassa lukuvuoden 2014-2015 viimeisiä tupapisteitä. Jatkakaa peliä vapaasti.

[Lily-Bella Davies]

// Sovitaan,nettä tämä peli päättyy tähän, kun kerran et suvaitse vastata. Roolipelillisesti Rose ei suostu Lilyn ehdotukseen ja Lily muistaa, että hänen pitäisi olla jo kotona ja lähtee kuppilasta. Kiitos peliseurasta. //

[Rose Hill]

//ei lopeteta! Sori kun on kestänyt mutta heti kun olin silleen "Nyt mä jatkan sitä!" Niin huomaan et oon toisella tyypillä enkä jaksa kirjautua ulos ja sisään.//

"Joo!" vastasin Lilylle ja jatkoin "Tosi hyvä idea!" Nousin, kaivoin taskusta pari kolikkoa ja maksoin pirtelöni. "Mennään!" Huudahdin ja lähdin kävelemään ovelle päin. "Tiedän yhden kaupan jossa myydään sukellustarvikkeita." Sanoin ja astuin ulos ovesta.

[Cerinna Crèin]

// Peli on lopetettu kesken. //

[Mila Molina]

Pelin pisteytys

Rose Hill, Gryffondor: 1 p