Jäätelöä ja kuulumisten vaihtoa

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Jäätelöä ja kuulumisten vaihtoa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 30 Kesä 2015, 23:16

// Alue Effien ja Londonin pelille, sijoittuu kesäloman loppuun lauantaille 22. elokuuta. //

Ilmiinnyin harhautusloitsun alaisena vaimeasti poksahtaen Charing Cross Roadille ja harpoin ripein askelin kohti jästeille näkymätöntä Vuotavaa Noidankattilaa. Ennen kuin astuin sisään, poistin loitsun, mutten laskenut viittani huppua. Baarissa oli hiljaista ja baarimikko Tom kohotti katseensa minuun kun astuin sisälle ja kävelin häneen vilkaisematta kohti pubin takapihaa. Valitsin kohdan ja tökkäsin sitä sauvallani. Muuriin avautui holvikäytävä. Kuljin sen läpi ja ilmestyin vilkkaalle Viistokujalle. Liityin ihmismassaan ja ajauduin kohti Lurppuluomen pöllökeskusta, sillä olin ajatellut ostavani pöllölleni jotain hyvää.

Astuin sisälle pöllökeskukseen ja kuulin monenmoisia ääniä. Vaimeaa huhuilua, äänekästä sirkutusta ja parkaisun. Pöllö oli varmaaniin näykkäissyt jotakuta varomatonta. Riisuin ohuen viitan hupun ja astuin myyntitiskin eteen. "Olisiko teillä pöllönnameja tunturipöllöille?", kysyin myyjältä kylmällä äänellä. Tänään minulla ei ollut ollut kovin hyvä päivä ja olin pahalla tuulella. Heti aamusta olin katkaissut taikasauvani ja sen jälkeen vielä kadottanut rahapussini sotkuiseen asuntooni. Onneksi olin menossa Viistokujalle joten voin saman tien hankkia uuden sauvan ja käydä Irvetassa nostamassa rahaa holvistani. Myyjä ojensi minulle pöllönnamit ja sujautin ne käsilaukkuuni, annettuani maksuksi kuusi sirppiä ja kaksi sulmua, jotka oli löytänyt laukkuni pohjalta.

Astelin ulos Viistokujalle ja vilkaisin kelloani. Se oli vasta puoli yksi. Päätin samantien käväistä ostamassa uuden sauvan ja suuntasin Ollivanderille. Kello kilahti avatessani oven ja herra Ollivander istui pöytänsä takana ja katsoi vaaleilla silmillään jotenkin pelottavasti, tuntui kuin hän olisi nähnyt lävitsesi. "Päivää, herra Ollivander. Sauvani katkesi tänä aamuna, joten tulin ostamaan uuden.", kerroin ja kaivoin edellisen sauvan palaset laukustani Ollivanderin tutkailtavaksi. "Kastanjaa, ydin feeniksin pyrstösulka, 10 tuumaa, taipuu hieman, ollut käytössä kahdeksan vuotta. Pitääkö paikkansa?", sauvaseppä kysyi minulta. "Pitää paikkansa.", vastasin hivenen ärtyneenä, sillä tottahan toki Ollivander oli oikeassa, itse oli sauvan minulle tehnyt.

Ollivander alkoi mittailla minua ja kysellä kaikenlaista, antoi välillä sauvan käteeni ja mutisi itsekseen. Kolmas sauva jota koetin, syöksi kipinöitä niin kovaa, että sauvaseppä kaatui selälleen. Autettuani hänet ylös, hän mutisi: "Ei, ei, ei... Jossain sen on pakko olla..." En ymmärtänyt sepän puheesta mitään ja kohotin vain kulmiani. Neljäs sauva tuntui hyvältä ja sanoin sen ääneen, mutta Ollivander oli eri mieltä ja jatkoi mittaamista ja mutisemista. Viides sauva sisälsi veelan hiuksen, materiaali oli pyökkiä ja sauva oli 9 tuumaa pitkä eikä taipunut lainkaan. Sen sauvaseppä ilmoitti sopivaksi. Maksoin, kiitin ja uusi sauva mukani poistuin liikkeestä.

Toivottavasti tämä sauva toimii minulla hyvin. Päätin kokeilla jotakin taikaa ja loitsin sanomattomasti kuumailmaloitsum. Sauvan kärjestä alkoi oitis virrata lämmintä ilmaa käteeni. Hymyilin tyytyväisenä, Ehkä päivä ei sittenkään ollut vielä pilalla, vaikka siltä se oli aamulla vankasti näyttänyt. Tungin sauvan käsilaukkuuni ja heilautin hiuksiani pois silmiltä. Kävelin Viistokujaa eteenpäin ja katselin kuappojen ikkunoita. Minun pitäisi käydä Irvetassa nostamassa kultaa holvistani, minulla ei ollut enempää rahaa mukana, kun rahapussini oli merkillisesti kadonnut. Yhtäkkiä huomasin tutunnäköisen tummatukkaisen pojan hieman kauempana itsestäni
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Jäätelöä ja kuulumisten vaihtoa

ViestiKirjoittaja London Morel » 01 Heinä 2015, 23:44

London Morel, 18-vuotias komea miehenalku, käveli viistokujan pääkatua alaspäin päämäärättömästi. Pojalla ei ollut mitään aavistusta, minne mennä, hän vain käveli eteenpäin odottaen kohtaavansa jotain vähänkään mielenkiintoista.

Viime päivinä London oli saanut nukutuksi lievästi sanottuna aika vähän, ja tämä näkyi pojan kasvoilta. Silmäpussit ja väsymys kertoivat kaiken yöttömistä öistä Vuotavassa noidankattilassa. Hän oli vuokrannut hotellihuoneen viiden muun kaverinsa kanssa viikon ajaksi. Aluksi tämä vaikutti parhaimmalta idealta ikinä, mutta nyt viiden päivän jälkeen poika alkoi jo väsyä. Donovanin kuorsaus, Jackin oksentelu ja Austinin piereskely alkoi tulla korvista ulos. Kyllähän poika itsekin piti majatalossa hauskaa ja rellesti öisin, mutta päivisin hän olisi halunnut nukkua. Mutta minkäs teet, kun muut halusivat meluta vieressä.

London käveli ohi Lurppuluomen pöllökeskuksen, Ihmeiden eläintarjan ja Säilä & Imupaperin ja haroi mustia, pörröisiä hiuksiaan. Poika oli pukeutunut tyylilleen uskollisesti mustiin, matalalla roikkuviin farkkuihin, tummanpunaiseen lyhythihaiseen paitaan, mustiin tennareihin sekä aurinkolaseihin. Kaulassaan hänellä roikkui hopeinen ketju, huulessaan hopeinen rengas ja toisessa korvassaan hänellä oli pieni torahammaskoru.

London käänsi katseensa kohti Hienoja Huispausvarusteita -liikkeen näyteikkunaa. Hän oli käynyt kuluneen viikon aikana neljä kertaa Viistokujalla ja aina päätynyt saman näyteikkunan eteen ihailemaan, eikä hän tehnyt poikkeusta nytkään. Poika asteli päättäväisesti ikkunan luo ja luki siinä lukevan mainostekstin jo ties monettako kertaa tällä viikolla.

Valitse paras: Nimbus 2015.
Tämä on uusi ja upea lisä Nimbus-sarjaan.
Sen virtaviivainen muotoilu takaa todella
nopean ja mutkattoman lennon säähän
kuin säähän.

Valitse parhaista parhain: Nimbus 2015 pro.
Luudan lentotyylissä on ennennäkemätöntä
sulavuutta ja se kiihtyy nollasta sataan
nopeammin kuin uskoisittekaan.


Pojan katse harhaili luudissa. Joku päivä hän haluaisi omistaa toisen noista. Lisäksi hän haluaisi uudet varusteet huispaukseen sekä uuden huoltosarjan ja vaikka mitä muuta. Poika huokaisi. Ehkä joku päivä.

London oli juuri kääntynyt ympäri lähteäkseen jatkamaan matkaansa eteenpäin, kun hänen katseensa kohtasi jotain tuttua. Jonkin matkan päässä hänestä seisoi kaunis, vaaleahiuksinen, siro tyttö. Tuon tytön London tunnisti oitis Effieksi. Samaksi tytöksi, jonka kanssa hän oli viettänyt paljon aikaa viime vuonna ja johon hän oli jopa vähän ihastunut. Tällä hetkellä hänellä oli tyttöä kohtaan vähän ristiriitaiset tunteet, sillä he eivät olleet puhuneet pitkään aikaan.

"Moi!", London huikkasi tytölle ja levitti kasvoilleen luonnollisen hymyn. Ehkä Effie oli juuri se henkilö, jota poika kaipasi tähän päivään.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Jäätelöä ja kuulumisten vaihtoa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 02 Heinä 2015, 12:25

"Moi!", kuului tervehdys tummatukkaisen pojan suusta. Näytin hieman hämmentyneeltä. Minä en ollut edes kertonut Londonille että oli lähtenyt Châteausta joulua ennen. Kyllä minuakin ärsyttäisi jos ystäväni eivät ilmoittelisi itsestään mitään yli puoleen vuoteen. Minun täytyisi jotenkin pyytää anteeksi tai pahoitella tapahtunutta. Jos se ylipäätänsä edes auttaisi mitään. "Moi!", huikkasin takaisin ja menin lähemmäs poikaa, jottei meidän tarvinnut huutaa puhuessamme.

"Mitä kuuluu?", kysyin ja hymyilin pikaisesti. Nyt pitäisi ehkä pahoitella tapahtunutta... Vai pitäisikö? Jos Londonkaan ei nostaisi aihetta esille, tarvitsisiko minunkaan? Kyllä tarvitsee, päätin ja mietin miten muotoilisin asian. "Öh tota noin... Sori etten ilmoitellut itsestäni mitään, kun lähdin koulusta ennen joulua.", takeltelin hieman epävarmalla äänellä. Katsoin poikaa kysyvästi ja hymyilin vienosti. Tajusin, että minulla oli kuuma ja vedin viitan yltäni ja tungin sen käsilaukkuuni. Viitan alla minulla oli valkoinen yksinkertainen T-paita ja niin ikään valkoiset polvista revityt farkut. Jalkoihini olin laittanut mustat siistit converset.

Vilkaisin ruusukultaista kelloani, joka näytti ajan lisäksi lämpötilan ja planeettojen liikkeet. Lämpötila näytti +20 astetta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Katsoin Hienojen Huispausvarusteiden näyteikkunaa ja huomasin, että Nimbus oli kehittänyt kaksi uutta luutaa. Ne näyttivät huippuhyviltä, mutten viitsinyt tuhlata uuteen luutaan, kun minulla oli jo todella hyvä sellainen. Tajusin että minun piti mennä hakemaan kultaa Irvetasta.

"Mun pitäisi käydä Irvetassa hakemassa rahaa meidän perheen holvista. Tuutko mukaan?", kysyin Londonilta ja kaivoin laukustani pienen kultaisen avaimen ja tutkailin sitä. Avaimeen oli kaiverrettu numero 526.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Jäätelöä ja kuulumisten vaihtoa

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 04 Heinä 2015, 22:57

Pelin pisteytys

Effie Solender, Cerfeur: 6 p
London More, Gryffondor: 3 p

Olen jakamassa lukuvuoden 2014-2015 viimeisiä tupapisteitä. Jatkakaa peliä vapaasti.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Jäätelöä ja kuulumisten vaihtoa

ViestiKirjoittaja London Morel » 05 Heinä 2015, 02:57

London ei huomannut lainkaan Effien hämmentyneisyyttä, vaan kiinnitti enemmän huomiota tuon muuhun ulkonäköön. Vaikutti siltä, ettei tyttö ollut muuttunut lainkaan. Hänellä oli samat kauniit piirteet, samantyyliset vaatteet ja aivan samankaltainen olemus kuin ennenkin. Tuohon kokonaisuuteenhan London oli ihastunut, mutta hän ei tiennyt tällä hetkellä, mitä tunsi. Oli ollut lähes röyhkeää, kuinka Effie oli poistunut koulusta sanaakaan sanomatta. London oli lähettänyt hänelle jopa kirjeen, mutta tyttö ei ollut siihen vastannut. Mikä kumma tuota vaivasi?

Effie askelsi lähemmäs Londonia ja kysyi lyhyesti, mitä tälle kuuluu. London ohitti kysymyksen olkiaan kohauttamalla, mutta hänen kasvoillaan oli kuitenkin hymyn häivä - ei hän pystynyt olemaan vihainen Effielle. Tänä aikana oli tapahtunut niin paljon kaikkea, ettei hän pystyisi kertomaan kaikkea parissa minuutissa. Tiesiköhän tyttö edes mitään basiliskista tai mistään kauheuksista, mitä kevään aikana oli tapahtunut? Ymmärsiköhän tuo, miten kova huoli ja stressi kaikilla oli ollut tapahtumien vuoksi? Yksi Londonin parhaimmista koulukavereista oli kangistunut ja poika oli pelännyt, ettei enää koskaa näe tuota elävänä. Onneksi kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin.

Effie ilmeisesti aisti, että Londonilla oli muutama kysymys esitettävänään tytön puuhailuista. Ennen kuin poika ehti niitä esittää, tuo pyysi anteeksi, ettei ollut imoittanut itsestään mitään. London nyökkäsi ja virnisti sitten. Ei asia kuitenkaan niin vakava ollut.

"Saat anteeksi", poika vastasi lyhyesti. Tytöllä oli varmasti joku hyvä selitys tapahtuneelle, mutta sen hän ehtisi kuulla myöhemminkin. London vastasi myöntävästi tytön kysymykseen Irvetassa käymisestä, ja he lähtivät askeltamaan Viistokujaa eteenpäin, kohti irvetan suurta rakennusta. Samalla London kertoi pääpiirteittäin kaikki puolen vuoden kuulumisensa ja kyseli väliin kysymyksiä.

"Mutta mitä sulle kuuluu? Ootko kuullut mitä koululla tapahtui keväällä? Kauheuksia! Onneksi niistä kuitenkin selvittiin. Ehditkö sä muuten ollenkaan osallistua kokeisiin? Mä suoritin kolme V.I.P.:ia; loitsut, pimeydenvoimilta suojautumisen sekä tähtitiedon. En voi käsittää, miten pääsin tähtitiedon kokeen läpi, koska osallistuin siihen vähän niin kuin läpällä. Näköjään niinkin voi pärjätä. Gryffondorilla meni muuten tosi huonosti huispauksessa. En päässyt etsijäksi, mikä varmaan selittää häviöt. Ei Cerfeurillakaan kyllä mennyt sen paremmin. Olen muuten tällä hetkellä lomalla täällä Lontoossa Donovanin ja muutaman kaverin kanssa. Ollaan vuokrattu huone Vuotavasta Noidankattilasta. Voidaan käydä siellä jossain vaiheessa, jos haluat. Tai ehkä sä et halua, se on aikamoinen läävä.", London selitti ja virnisti lopuksi. Ehkä hän voisi antaa välillä puheenvuoron myös Effielle.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Jäätelöä ja kuulumisten vaihtoa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 05 Heinä 2015, 11:29

"Saat anteeksi.", London sanoi ja suostui tulemaan mukaani Irvetaan. Lähdimme kävelemään kohti suurta, mahtavaa rakennusta joka hallitsi katua. Olin pienestä pitäen ihaillut Irvetaa ja sen monimutkaista järjestelmää. Pankkiirimaahiset kiehtoivat minua ja olin haaveillut kiroustenmurtajan urasta, kunnes päätin, että minusta tulee aurori, sillä edesmennyt isänikin oli aurori. Älä ajattele isääsi nyt, tai alat itkeä ja pilaat kaikkien päivän, sanoin tiukasti itselleni, hiljaa mielessäni.

"Mutta mitä sulle kuuluu? Ootko kuullut mitä koululla tapahtui keväällä? Kauheuksia! Onneksi niistä kuitenkin selvittiin. Ehditkö sä muuten ollenkaan osallistua kokeisiin? Mä suoritin kolme V.I.P.:ia; loitsut, pimeydenvoimilta suojautumisen sekä tähtitiedon. En voi käsittää, miten pääsin tähtitiedon kokeen läpi, koska osallistuin siihen vähän niin kuin läpällä. Näköjään niinkin voi pärjätä. Gryffondorilla meni muuten tosi huonosti huispauksessa. En päässyt etsijäksi, mikä varmaan selittää häviöt. Ei Cerfeurillakaan kyllä mennyt sen paremmin. Olen muuten tällä hetkellä lomalla täällä Lontoossa Donovanin ja muutaman kaverin kanssa. Ollaan vuokrattu huone Vuotavasta Noidankattilasta. Voidaan käydä siellä jossain vaiheessa, jos haluat. Tai ehkä sä et halua, se on aikamoinen läävä.", London selitti ja virnisti. Pojalla oli ilmeisesti ollut tapahtumarikas kevät, toisin kuin minulla.

"Joo kyllä mä kuulin koulun tapahtumista. Kuinka idiootti ihmisen pitää olla, että kasvattaa basiliskin? Mä tiedän sen suvun josta se tyttö tulee, se on aika maineikas puhdasverinen suku, ihmettelen miten se uskalsi tehdä sen. Kuulin viikko sitten tätini ja äitini keskustelusta sen verran, että se on eronnut koulusta. Siirtyy varmaan Beauxbatonsiin.", kerroin ja jatkoi vielä huvittuneeseen sävyyn: "Tai Durmstrangiin." London oli kysynyt minun kuulumisiani. Mitenköhän ne muotoilisin?

"Noh, minä olen ollut lapsenvahtina.", lausahdin ja tajusin että London tietenkin käsittäisi asian väärin, jollen muotoilisi sitä paremmin. "Tai oikeastaan varaäitinä. Siskopuoleni sai vauvan ja meinasi kuolla, joten olen pitänyt huolta hänen vauvastaan. Sen takia alun perin lähdinkin koulusta, kun kuulin mitä oli tapahtunut.", lisäsin hieman pahoittelevaan sävyyn. "Tällä hetkellä vauva on äidilläni hoidossa, mutta hän ei voi pitää sitä arkisin, koska tekee pitkää päivää ministeriössä."

Saavuimme Irvetan ovelle ja ovissa kimalteli tuttu varoitus Irvetan ryöstämisestä. Itse en yrittäisi moista maksustakaan. Ovet avautuivat ja niidne takaa paljastui marmorisali kristallikruunuineen ja tiskeineen. Maahiset merkitsivät tilikirjoihin lukuja, punnitsivat kolikoita ja palvelivat asiakkaita. Huomasin salin keskivaiheilla sijaitsevan tiskin maahisen olevan vapaa. Harpoin sen luokse ja odotin, että se kohottaisi katseensa tilikirjasta.

Rykäisin maahiselle ja se katsoi minua. "Niin, neiti?". Hämmennyin hieman maahisen epäluonnollisen kimeästä äänestä. "Effie Solender. Tulin hakemaan kultaa perheemme holvista.", sanoin ja ojensin kultaisen avaimen maahiselle. "Holvi 526.", sanoin ja katsahdin maahista. "Kyllä, kyllä aivan, odota hetki." Katsoin kun maahinen merkitsi tilikirjaan jotain ja sulki sen.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Jäätelöä ja kuulumisten vaihtoa

ViestiKirjoittaja London Morel » 06 Heinä 2015, 23:20

Effie kertoi kuulleensa koulun tapahtumista jo aikaisemmin. Tuo kertoi, että ihmisen pitää olla todella idiottii, että kasvattaa basiliskin, ja kuulemma kyseisellä kasvattajalla olikin taustallaan maineikas puhdasverinen suku. Lisäksi tyttö kertoi, että kasvattaja oli juuri eronnut Taikakoulu Châteausta.

London kohautti harteitaan. Hänen mielestään oli sääli, että Chelsea päätti erota koulusta, sillä hänen mielestään tuo tyttö oli ollut ihan mukava ja nättikin kaiken lisäksi. Mutta olihan basiliskin kasvattaminen tältä erittäin tyhmä teko. Luulisi puhdasverisen tietävän, mitä seurauksia tuollaisella käytöksellä voi olla. "Tai sitten hänet erotettiin koulusta", London lisäsi perään oman ehdotuksensa. Se voisi olla hyvin mahdollista kaiken tapahtuneen jälkeen.

Effie kertoi olleensa lastenvahtina koko kevään aikana. London kohautti hänelle kulmiaan. Outoa, että tyttö lähti koulusta vain tuollaisen asian takia. Effie kuitenkin pian tarkensi, että kyseinen lapsi oli hänen siskonsa, joka meinasi kuolla. Tällä hetkellä lapsi oli kuulemma hänen äidillään hoidossa. London katsoi ihmetellen Effietä. Tarina kuulosti hyvin rankalta, ja vaikutti siltä, että Effiellä oli suuri sydän, kun uhrautui hoitamaan lasta. "Joo", London vastasi lyhyesti tytön tarinalle. Hän oli todella huono keskustelemaan näin vakavista asioista.

Pian kaksikko saapui Irvetan eteen ja he astuivat sisään rakennuksen suurista ovista. London oli käynyt aikaisemminkin Irvetassa, monta kertaa, mutta näky oli aina yhtä hieno. Putipuhdas marmorisali ja kirkkaat kristallikruunut häikäisivät hänen silmänsä, ja ne loistivat kirkkaimpina kuin ulkona ollut aurinko. Pitkien tiskien takana oli monen monta maahista, jotka palvelivat asiakkaita yksi kerrallaan. Effie huomasi vapaan maahisen tiskin keskivaiheilla. London asteli tytön perässä tiskille ja kuunteli, kuinka tuo kertoi asioinninsa aiheen. Maahinen merkitsi jotain tilikirjaansa ja sulki sen.

"Voisit nostaa koko tilin tyhjäksi, niin voitaisiin ostaa meille molemmille uudet Nimbus 2015:et", London heitti tytölle ja naurahti kömpelölle vitsilleen. Poika totta kai oletti, että Solenderin perheen tili olisi täynnä kultakolikoita, mutta hän voisi olla väärässäkin. Pojan oman perheen tilillä oli aina ollut jonkin verran rahaa - juuri sopivasti tuhlattavaksi, muttei todellakaan niin paljon, että niillä olisi voinut monia kalliita luutia ostaa.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Jäätelöä ja kuulumisten vaihtoa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 08 Heinä 2015, 22:09

"Voisit nostaa koko tilin tyhjäksi, niin voitaisiin ostaa meille molemmille uudet Nimbus 2015:et.", London ehdotti ja naurahdin. Kuvittelin hetken äitini ja siskoni ilmettä, kun heille selviäisi mitä olin tehnyt. Äiti luultavasti murhaisi minut ja sisko saattaisi kirota. Vaikka eihän Ashlyn pystyisi ikinä kiroamaan minua, olin paljon nopeampi kuin hän ja ennen kuin hän olisi edes ottanut sauvansa esiin, minä olisin jo kironnut hänet. Hah.

"Ja arvaatko mitä sitten tapahtuisi? Me jouduttaisiin lentämään niillä Nimbuksillamme timbuktuun, koska äitini yrittäisi murhata minut. Ja kenties sinutkin, koska olit seurassani kun nostin tilin tyhjäksi ja annoit sen vain tapahtua.", heitin ja hymyilin. Maahinen johdatti meitä hänen tiskinsä vieressä olevasta ovesta sisään sokkeloon, jonka varrella holvit sijaitsivat.

Pienenä minua oli aina pelottanut holveihin meneminen. Olin pohtinut, mitä tapahtuu, jos kärry pysähtyisikin, eikä sitä saataisi liikkeelle. Joutuisimme kävelemään sieltä takaisin varmaankin monia kilometrejä. Ja sitten kun emme jaksaisi kävellä kuolisimme hitaasti ja tuskallisesti janoon. Kauhea ajatus, lopeta tuollainen, käskin itseäni ja päätin keskittyä vaunuun kiipeämiseen.

Äkkiä tulin ajatelleeksi, että mitä London ajattelisi nähdessään holvin? Jos hänen perheellään ei olisikaan niin paljon rahaa kuin minun? Ehkei ajatus ottaa poika mukaan Irvetaan, ollutkaan niin hyvä. Siitä voisi tulla kiusallinen tilanne. Toivoin, ettei Londonin perhe olisi köyhä... Hän voisi ajatella minua sen jälkeen rikkaana ja leuhkana. Päätin, että selittäisin tuolle jotenkin, miksi meillä oli niin paljon rahaa. Pakko.

Raha-pelkojen jälkeen tulin ajatelleeksi vuoristorataa vaunulla. Toivoin, etten oksentaisi niin kuin edellisellä kerralla kun olin ollut Irvetan holvissa. Se olisi aika noloa ja ällöttävää. Maahinenkaan ei varmaan erityisemmin pitäisi siitä. Mutta kyllä minulle joka tapauksessa tulisi huono olo, sen tiesin. Toivoin, ettei London ehdottaisi Irvetassa käynnin jälkeen syömistä tai jätskillä käymistä.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Jäätelöä ja kuulumisten vaihtoa

ViestiKirjoittaja London Morel » 09 Heinä 2015, 00:11

"Ja arvaatko mitä sitten tapahtuisi? Me jouduttaisiin lentämään niillä Nimbuksillamme timbuktuun, koska äitini yrittäisi murhata minut", Effie vastasi, mutta hymyili kuitenkin. Hänen puheissaan oli sama humoristinen sävy, kuin ennenkin oli ollut, "Ja kenties sinutkin, koska olit seurassani kun nostin tilin tyhjäksi ja annoit sen vain tapahtua."

London naurahti tytön kommentille. Ehkei hän haluaisi ottaa sitä riskiä, että hänen pitäisi asua koko loppuelämänsä Timbuktussa. Tosin Effien kanssa asuminen siellä saattaisikin olla ihan kivaa. "Joo. Mä mieluummin lentelisin ihan vaan huispauskentällä", London vastasi lyhyesti tytön kommentiin. Tuntui, että siitä oli ikuisuus, kun poika oli viimeeksi lentänyt huispauskentällä tai huispannut. Se taisi olla viime keväänä joskus. Poika kaipasi niin kovasti jo sitä ihanaa tunnetta, joka tuli ryhmyjä lyödessä, kaatoa heitellessä ja sieppiä napatessa.

London ja Effie seurasivat maahista, joka johdatti kaksikon tiskin vieressä olevasta ovesta sisään sokkeloon. Tuon sokkelon varrella sijaitsivat Irvetan tuhannet holvit, jotka pursusivat rahaa. Siellä sijaitsi myös Londonin perheen holvi, mutta poika ei kuollakseenkaan muistanut, mikä heidän holvinsa numero oli.

Kolmikko kiipesi huteraan vaunuun, jonka maahinen napautti liikkeelle. Ensiksi vauhti oli hidasta, mutta sitten se koveni kovenemistaan. London näki, kuinka he ohittivat eri kokoisia holveja, mutta pian hän ei nähnyt kuin harmaata seinää ja kuuli vain ulinaa ja kärryn kirskahtelua korvissaan. Poika oli aina pitänyt tällä vaunulla matkustamisesta, sillä hän piti vauhdista. Irveta oli kuin jästien vuoristorata; kova vauhti ja tiukat käännökset.

Matka loppui Londonin mielestä liian nopeasti, kun maahinen alkoi hiljentää vaunua, joka pian pysähtyi. London katsahti sivulleen ja näki holvin, jossa luki numero 526. "Onko tuo se teidän perheen holvi?", London kysyi ja astui vaunusta ulos maahisen johdattamana. Ehkä oli liian tungettelevaa mennä kurkkimaan toisen holviin, mutta poika halusi tietää, oliko Effien perhe rikas vai rutiköyhä.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Jäätelöä ja kuulumisten vaihtoa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 09 Heinä 2015, 15:28

Vaunu alkoi liikkua, ensin hitaasti ja sitten lujempaa. Holvit vilahtelivat ohi huimaa vauhtia ja pidin kaksin käsin kiinni kärryn reunoista. Katsoin eteenpäin, sillä jos katsoisin alas, luultavasti oksentaisin. Yllätyksekseni minulle ei tullutkaan ihan niin kamalan huono olo, kuin olin ounastellut. Huokaisin helpottuneena, kun vaunu alkoi jarruttaa ja pysähdyimme holvin 526 eteen.

Nousimme kärrystä ja nojasin hetken käytävän seinään. Kaivoin pienen kultaisen avaimen maahiselle ja hän avasi sillä holvin. Ovi suli pois. Holvin lattialla oli jonkin verran kultakaljuunoita, hopeasirppejä ja pronssisulmuja. Holvi oli kapea, mutta jatkui pitkälle ja sen päässä oli kymmenen suurta puuarkkua, joiden tiesin olevan täynnä kultaa. Vain murto-osa rahasta oli pinoina lattialla. Heti oven vieressä oli hylly, jolle oli aseteltu hopeakypärä, kultainen medaljonki ja suuri pronssilaatta. Pronssilaattaan oli kaiverrettu kaikkien sellaisten ihmisten etunimet, joilla oli sukunimi Solender. Toiseksi viimeisenä listassa oli nimi Effie Alicia. Minun nimeni alapuolella oli sisareni vauvan nimi, Julie Andressa. Katselin hetken nimen kaiverrusta laatassa. Katseeni harhaili isäni nimeen. Purin huulta, etten alkaisi itkeä.

Muistin, että olin tullut tänne hakemaan kultaa, en tuijottelemaan nimiä laatassa. Kaivoin laukustani nahkapussukan ja täytin sen kaljuunoilla, sirpeillä ja sulmuilla. Kiristin pussin kiinni nauhoista ja sujautin pussin takaisin laukkuuni. "Mennään.", tokaisin maahiselle ja Londonille. Astuin ulos holvista käytävään. Ovi ilmestyi takaisin paikoilleen.

Astuin kärryyn ja mietin, mitäköhän London oli mahtanut ajatella. Kyllähän minä tiesin, että Solender oli vanha, rikas ja puhdasverinen velhosuku, eikä läheskään kaikki kulta ollut tienattua. Osa kullasta oli palkkioita kaikenmoisista asioista, mutä isoisoisäni oli ministeriölle tehnyt. Hän oli esimerkiksi auttanut ministeriötä merkittävästi erään sopimuksen sopimisessa, josta en oikeastaan tiennyt mitään. Siitä hän oli isoäitini mukaan saanut monta tuhatta kaljuunaa.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa