En vielä ehtinyt ihan valmiiksi asti kokeiden ja viimeisten tupapisteiden kanssa, mutta teen ne ensi yönä pojan nukkuessa ja saan tupamestaruuden ja loput palkinnot julki huomenna. Tulossa on myös Verisen Paronin ritarikunnan palkintoja //
Suurten Saliin on katettu valkeat pöytäliinat, kultaiset astiat ja kristallipikarit. Kunkin tuvan pöytään on levitelty kukkia tuvan värien mukaisesti (Gryffondorilla punaisia keltaisia, Serailgella sinisiä ja oransseja, pouffsoufflella keltaisia ja mustia ja Serpentardilla vihreää ja valkoista, Cerfeurilla ja opettajilla on kaikkia värejä). Ilta-aurinko valaisee salin kauniisti ja kynttilät palavat sadoissa kyntilänjaloissa luoden oman lepattavan valonsa. Keskellä salia on pieni palkintopöytä, jossa on pokaaleja, mitalleja ja kirjekuoriin pakattuja stipendejä. Pitkä ja jännittävä lukuvuosi on vihdoinkin päättymässä.
Koulun rehtorikin on taas hieman paremmin ajan tasalla tehtävistään, kun hän on ehtinyt jo muutaman viikon olla hereillä kangistumisen jälkeen. Hän on onnistunut olemaan kangistettuna suuren osan opetuskaudesta, mutta saa silti ylpeänä palkita koulun ahertajia. Hän aloittaa palkintojen jaon ja pyytää aina palkittavaa tulemaan palkintopöydän ääreen hakemaan palkintoaan.
Huispauksen palkinnot

Aloitetaan huispauspokaalin jaolla. Lukuvuoden aikana tuvat ovat keränneet erillisiä huispauspisteitä kolmesta ottelusta. Parhaat pisteet on kerännyt ja näin ollen huispausmestaruuden voittanut tupa on SERDAIGLE! Onneksi olkoon! Annetaan raikuvat aplodit ja huispauspokaali tuvalle.
Lisäksi palkitaan jokaisesta tuvasta paras huispaaja. Lukuvuoden otteluiden (syyskuun harjoitusottelu mukaan lukien) parhaat pelaajat ovat:
Selena McLover, kaadon tarkka-ampuja ja muutenkin taidokas jahtaaja
Chelsea Crèin, tarkkasilmäinen moniosaaja, joka on pelannut erityisesti jahtaajaa ja etsijää
Louis Caldwell, pitäjänä hyvin menestynyt Pouffsoufflelainen
Lloyd Frankowski, nopea ja monipuolinen pelaaja, joka hallitsee kaikki pelipaikat
Effie Solender, jahtaaja, lyöjä ja etsijä aina tarpeen mukaan. Yksi harvoista siepin napanneista tänä lukuvuonna
Annetaan vielä aplodit kaikille huispauksessa menestyneille!
Henkilökohtaiset palkinnot hahmoille
Seuraavaksi jaamme joitakin stipendejä ja palkintoja koulun ahertajille. Aloitamme aktiivisimman oppilaan pokaalilla, johon kuuluu myös 100 kaljuunan stipendi. Tämä hopeinen pokaali on ollut kiertopalkintona koululla jo vuosikymmenen ajan.
Tällä kertaa aktiivisimman oppilaan pokaalin saa Serpentardin Evelyn Clèment. Evelyn on liittymisestään asti ollut osallisena niin roolipeleissä kuin oppitunneillakin, etsiskellyt pääsiäismunia ja kirjoitellut Ikimusteeseen. Hän on ehdottomasti ansainnut pokaalinsa.
Lisäksi jaamme neljälle muulle erittäin aktiiviselle oppilaalle 50 kaljuunan stipendit. He ovat:
Rose Hill, Chelsea Crèin, Sylviane Gren ja Karakatus Kärmes.
Aktiivisimpana opettajana palkitsemme paljon oppitunteja tehneen ja ahkerasti kokeiden luomiseen osallistuneen Cerinna Crèin.
Tunnollinen tukioppilas on kiertopalkintona kulkeva riipus, joka annetaan joka lukuvuonna parhaiten tukioppilaan tehtäviä hoitaneelle. Menneenä lukuvuonna parhaiten tehtävistä selviytyi Serdaiglen Viktor Mustalahti.
Annetaan vielä oikein hienot aplodit palkintoja saaneille!
...
"Teille on varmaan jo ehtinyt tulla nälkä", rehtori sitten tokaisee jaettuaan ison pinon palkintoja ja stipendejä. Pöydällä on vielä pari pokaalia, muutama hopeaesine ja muutama kultamitalli. Hän ei kuitenkaan aio jakaa niitä vielä. "Aloittakaamme juhlallisuudet nyt alkupalalla, jotta energiaa riittää vielä suurempien palkintojen juhlimiseen!" mies sanoo.
Evans taputtaa käsiään merkiksi kotitontuille ja pian pöytiin ilmestyykin kaikenlaista hyvää alkupalaksi. Suolaisia leipiä, sallaatteja, kalaa, vihanneksia jne. Myös juomia on tarjolla jos jonkinmoisia, tosin vain opettajien pöydässä on alkoholipitoista viiniä.
// Ja siis jatkuu huomenna. Halukkaat voivat jo aloittaa pelaamisen tässä välissä. Jos ei ehdi väliin, ei sekään haittaa. Mukaan pääsee myös loppujen palkintojen ilmestyttyä. :) //




