Kirjoittaja Evelyn Clément » 01 Heinä 2015, 14:53
// Juu, semmost sattuu. Ja ööp. eikös Eve ja Rose oo tavannut silloin siellä tarvehuoneella ja sitä ennen Cerinnan ja Molinan kanssa sairaalasiivessä, kun salama iski Molinaan ?? Ajattelin, et tää ois vast niitten jälkeen, kun se salamakin oli kai huhtikuussa, mutta noh... //
"Ai öö", sisääntulija sopersi.
Saatoin hieman yllättyä, kun tulija ei ollutkaan sairaanhoitaja, vaan tyttö, jonka jopa tunsin. Rosaliné Clearwater, tyttö jonka muistaisin varmaan ikuisesti tarvehuoneen tyttönä. Rosalinén oli varmaan tullut katsomaan jotakin kangistuneista. Hyvä, sillä voisin yrittää ujuttautua tuohon mukaan. Ellen sitten vain lähtisi nyt jo.
"Kappas, sinäkin täällä", Rosaliné totesi hieman hämmentyneenä. Näin miten hän suuntasi katseensa kangistuneisiin ja jostain syystä minulle tuli olo, että hän tiesi. Hän tiesi syyllisen. Tavoittelin ilmeelläni samaa ilmeettömyyttä ja hylkäsin tuon äsköisen maskin.
"Kappas vain", sanoin hieman sen kuuloisena, kuin olisin itsekin huomannut vasta nyt olevani paikanpäällä. "Tunnetteko jonkun heistä?" sanoin hieman hiljaa ja heilautin päätäni kangistuneiden suuntaan. En halunnut vaikuttaa epäkohteliaalta, mutta minun ei tehnyt mieli katsella kangistuneita enää lainkaan. Sain mitä halusin, mutta olin silti tunkeilija täällä. Se tuntui väärältä.
"Moi!" joku kangistuneista huudahti yht'äkkiä ja nojauduin aavistuksen kauemmas. Mikä sairas jekku tuo oli olevinaan? Joku oli piiloutunut tänne ja nyt säikäytti minut melkeen henkihieveriin! Hetken olin ollut varma, että basiliski pomppaisi pystyyn ja saapuisi nyt, mutta sitten tunnistin nuo kasvot. "Rose, mitä ihmettä?" naurahdin hieman. Jos tämä oli hänestä hauskaa, niin taisin olla väärässä seurassa.
"Kuka sä oot?" Rose kuitenkin kysyin ja olin melko varma, ettei hän muistanut minua. Se oli hyvä, sillä en halunnutkaan hänen muistavan olleeni jälki-istunnossa. Itse asiassa en halunnut hänen, tai kenenkään muistavan sitä. Enkä periaatteessa halunnut muistavani tarvehuoneitakaan, koska sekin oli tapahtunut väärään aikaan.
"Evelyn", vastasin ja toivoin, että hän unohtaisi sen. Mitä harvempi tiesi nimeni, sen parempi, mutta mitä useamman nimen minä tiesin, vielä parempi.
"Taisin torkahtaa. Toivottavasti hoitaja ei huomannut", Rose seposti ja näytti iloiselta. Hän oli nukkunut, ajattelin. Silloin kyse ei ollut mistään huiputuksesta. Hymyilin hieman pahoittelevasti. "En usko, että huomasi. En ole nähnyt häntä vähään aikaan", kerroin, mutta samalla kadehdin Rosen tapaa elää. Miten kukaan saattoi olla niin iloinen, vaikka ympärillä oli niin monta jäykkää ihmistä?
Rose istuuntui sen sinivihreä silmäisen tytön sängylle ja vaihtoi näppärästi aihetta. "Mitä tiedätte Charlottesta?" tyttö kysyi. Mietin mahtoiko Rose tuntea tuon kangistuneen tytön. "Karakatus mainitsi hänestä ohimennen."
Minulla ei ollut hajuakaan miksi Rose oli puhunut Karakatuksen kanssa, mutta en epäillyt mitään hyvää. Siitä pojasta ja tämän perheestä oli liikkeellä paljon huhuja, eikä yksikään viitannut hyvään. Karakatus oli kuitenkin professori Kärmeksen poika ja minun täytyi käyttäytyä professoreita kohtaan kunnolla. Jos Rose kielisi Karakatukselle, tämä saattaisi puhua isälleen ja minun täytyi siksi vaikuttaa yhteistyökykyiseltä. Epäilin tosin, että Rose olisi tuntenut Karakatusta kovin hyvin. Hän oli Gryffindor, ajattelin. Mutta enkö itsekin ole todennut, että jokaisessa on ainakin ripaus jokaista tupaa, eikä ihmisiä saisi jakaa niihin? Ennakkoluuloja. Itsekin vihasin niitä.
"Charlotte Von Bouvieristä? " kysyin epäilevästi, sillä en ollut varma mistä Charlottesta tyttö puhui. Minua huvitti ajatus, että saattaisin tarjota hänelle jopa jonkun tiedonmurusen, sillä olin tavannut kyseisen tytön. Juuri tälläisiä tilanteita varten ajattelin painaa kaiken mieleeni.
"Saatampa jotain tietääkin. Hän soittaa taidokkaasti viulua ja näyttää melko kalpealta ja laihalta, mutta huulet ovat punaiset. Ja hänellä on ... hieman erikoiset hampaat", kerroin melko hitaasti. En ollut varma oliko tämä nyt etuni mukaista, mutten uskonut siihen.
"Tunnetteko hänet?" kysäisin vaihtaen puheenaihetta ja nyökkäsin tyttöä kohti, jonka sängyllä Rose istui. "Tai sattuisitteko tietämään mistä tämä johtuu?" lisäsin ja ilmeeni oli kuin vääristävä peili, eikä paljastanut mielenkiintoa, joka loisti sanojen takana.