- Aseta se besoaari haavakohtaan, professori Molina opasti minua. Otin besooarista yhden oikein sileän kohdan ja laitoin sen haavan kohdalle. Veri valui besooaria pitkin käsiini ja käsiäni myöten kaavulle. Kohta kaapuni muistuttaisi lähinnä Durmstrangin koulukaapua.
Haavasta imeytyi kiveen jotain muutakin kuin verta; se oli myrkynvihreää, tahmeaa nestettä. Jos en olisi paremmin tiennyt, olisin voinut luulla sit avaruushunajaa. Mutta tiesin sen olevan myrkkyä. Myrkky ei valunut käsilleni (onneksi) vaan jotenkin imeytyi besoaariin. Besoaari alkoi tuntua märältä ja ällöttävältä. Myrkky ilmeisesti mädänsi besoaarin. En kuitenkaan irrottanut otettani siitä kunnes olin varma, että kaikki myrkky imeytynyt. Silloin se tuntui sammaloituneelta palalta suota. Pudotin sen maahan yökkien ja juoksin kuin päätön kana kohti pesuallasta. Pesin käsiäni pitkään ja hartaasti ja palasin sitten tutkimaan Lilyä. Haava vuoti edelleen, mutta näytti vähän terveemmältä (jos avohaava nyt voi näyttää terveeltä).
Katselin haavaa hetkisen ja menin puhumaan jälleen professorille.
- Tarvitsisikohan Lily vähän mäkimeiramiuutetta, professori? Mikäli muistan nimen oikein, kysyin kohteliaasti professorilta.

