Etu- ja sukunimi: Laszlo Siméon Silvestre
Lempinimi: Laslo
Sukupuoli: Poika
Syntymäaika- ja paikka: 28.6.1997 (15 v.), Arcachon, Ranska
Asuinpaikka: Arcachon, Ranska
Verisääty: Puhdasverinen
Perhe ja taustat:
Kesäkuussa vuonna 1997, Bordeauxin laitamille, syntyi pieni suloinen poikavauva, jolle myöhemmin annettiin nimeksi Laszlo Silvestre. Tämän lapsen onnelliset, vuosi sitten kihlautuneet velhovanhemmat olivat Nixon Silvestre ja Louise-Anne Dassonville, jotka olivat tunteneet toisensa ennestään viiden vuoden ajan. Nixon (42) oli työntekijänä Ranskan taikaministeriössä, kansainvälisen taikayhteistyön osastolla ja nykyään hän tekee samaa työtä Bordeauxissa, ministeriön pienemmässä konttorissa. Louise-Annen työpaikka on vaihtunut hänen 41 ikävuotensa aikana monesti, mutta nykyään hän työskentelee ruoanlaiton parissa Bordeauxin esikoulussa, jossa Laszlokin opiskeli ennen oikean koulunsa aloittamista. Pojalla on myös häntä kaksi vuotta nuorempi veli, Léo, joka käy esikoulua Arcachonissa. Veljekset tulevat keskenään toimeen todella hyvin, muutamia pienikokoisia riitoja lukuun ottamatta, jotka syntyvät lähinnä heidän erilaisten luonteidensa vuoksi. Léo on nimittäin huomattavasti menevämpi ja seikkailuhaluisempi kuin hänen isoveljensä.
Silvestren perhe on asunut koko ikänsä Arcachon-nimisessä, pienessä kaupungissa, Ranskan länsirannalla. Vaikkei perhettä voi sanoa rikkaaksi, he silti asuvat hulppeassa ympäristössä, pienessä omakotitalossa, kauniin järven rannalla. Heidän mielestään rauhallisempaa ja kotoisampaa asuinpaikkaa ei ole olemassa.
Luonne:
Ennen koulun aloittamista Laszlo oli hyvin rauhallinen ja jopa ujo. Uudessa paikassa ja uudessa seurassa poika oli aina arka sekä pelokas ja hän puhui väin vähän. Nykyään poika on saanut hivenen lisää itsevarmuutta, eikä hän karta vieraita tilanteita niin paljoa kuin ennen. Hän uskaltaa tehdä aloitteen ja tutustuu mieluusti saman ikävuoden oppilaisiin. Uudet ihmiset silti jännittävät Laszloa yhä ja poika saattaa vaikuttaa ujolta hennon äänensä vuoksi, mutta se ei häntä haittaa. Joskus Laszlon kanssa kaverustuminen voi viedä kuukauden, joskus vain minuutin.
Kun ensijännityksen yli on päästy, muut oppivat, että Laszlo sosiaalinen ja avoin poika, joka viettää mieluusti aikaansa kavereitten parissa. Silloin hän alkaa puhua enemmän ja tuomaan esille omia mielipiteitään ja ajatuksiaan. Poika ei silti koskaan ole se kaveriporukan äänekkäin, eikä hänellä ole juuri koskaan tapana keskeyttää toisen puhetta. Joskus hän silti saattaa ryhtyä selittämään innokkaasti avaruuden ihmeellisyyksistä tai rahakokoelmastaan. Laszlo on hyvin utelias ja hän kuuntelee usein myös vanhempien oppilaiden keskusteluja ja tekemisiä, vaikkei itse niihin osallistuisikaan. Joskus hän kyselee asioista, jotka eivät hänelle itselleen kuulu ja hän pettyy saadessaan ilkeän vastauksen kysymykseensä. Tuossa vaiheessa hän kuitenkin tajuaa viimeistään olevansa liian utelias. Lyhyen pituutensa vuoksi poika saattaa joutua usein myös kiusaamisenkohteeksi. Laszlo ei ole usein kovinkaan itsevarma, joten hänet voi saada helposti mukaan erilaisiin tempauksiin. Vaikka sääntöjen rikkominen ja vaarallinen seikkailu ovat pojalle välillä liiankin jännittäviä asioita, joku hyvä kaveri saattaa vahvoilla mielipiteillään saada käännettyä hänen päänsä. Jos poika jossain vaiheessa huomaa olevansa keskellä suuria, jännittäviä tapahtumia, hän ei niistä pakene. Siksi hänellä on myös hitusen seikkailijaluonnetta.
Laszlo on innokas ja elämänhaluinen nuori poika, joka tahtoo saada ilon irti jokaisesta asiasta. Hänen mielestään murjotus on tyhmää ja ikävystyttävää, minkä takia hän harrastaa sitä vain harvoin. Tämä poika on iloinen keräilijäluonne, joka keräilee kaikkea tarpeelliseksi näkemäänsä. Hänen rakkaimmat keräilykokoelmansa koostuvat puunlehdistä, kermakaljapullojen korkeista sekä velho- ja jästirahoista. Hänen mielestään keräileminen on kiehtovaa. Laszlon saa innostumaan helposti niin taikaolennoista ja metsän ihmeistä, kuin ennustuksesta ja taikuuden historiastakin, jos asiat esittää vain tarpeeksi innostavasti. Ei hän koulussa silti mikään hikipinko ole, sillä läksyjenteko ja kokeisiin luku saattavat vahingossa jäädä pois jonkin kiinnostavamman tekemisen takia. Yrttitieto, loitsut ja liemet kuuluvat pojan lempikouluaineisiin, mutta useimmiten hänen lempiaineensa määräytyvät opettajan perusteella. Hänen mielestään aine on kiehtova, kun opettaja opettaa sen mielenkiintoisella tavalla.
Tämä poika on luonteeltaan myös hyvin avulias ja ystävällinen, mutta joskus hän saattaa tuntua myös liian mielistelevältä.
Ulkonäkö:
Laszlo on ruumiinrakenteeltaan hintelä ja pienikokoinen, vain 160 cm pitkä ja painaa noin 55 kiloa. Pojan hiukset ovat tummanruskeat ja äärettömän kiharat, eikä hänellä ole tapana harjata niitä, sillä hän tietää, ettei se auttaisi mitään, hiukset näyttäisivät joka tapauksessa samanlaisilta. Laszlon pyöreät, yleensä innostuneen näköiset silmät, ovat ruskeat ja hänen pienet kulmakarvansa ovat täysin samaa väriä kuin hiukset. Hänellä on pieni nöpönenä. Pojan kasvoilla oleva ilme on yleensä innostunut ja hymyileväinen, mutta epävarman tilanteen sattuessa eteen hänen suupielensä kääntyvät helposti alaspäin. Itkuinenkaan ilme ei ole ihme pojan kasvoilla, mutta vihainen ilme on harvinaisempi. Poika punastuu myös melko helposti.
Pojan pukeutumistyyli on pirteä ja värikäs. Koulupäivinä hän käyttää mielellään tummaa kaapua, mutta vapaa-ajallaan hän ottaa käyttöön omat arkivaatteensa. Hän pitää erityisesti velhovaatteista, mutta joskus tämän päällä saattaa nähdä myös jonkin jästivaatekappaleen, kuten farkut. Laszlo pitää vaatteissaan kirkkaista, selkeistä kuvioista, sekä raidoista, pilkuista ja ruuduista. Hän pitää niin kauluspaidoista, kuin pitkistä viitoista ja kaavuista, jonka alle hän yleensä laittaa hieman hillitymmän väriset housut. Poika saattaa yhdistellä sokeasti pukeutumisessaan niin oranssia ja sinistä, kuin punaista ja vihreää, mikä on hänen omasta mielestään ihan ok. Hän ei yleensä ajattele etukäteen, mitä tulee päälleen pistämään, vaan pukee yllensä ne vaatteet, jotka sattuvat sillä hetkellä osumaan käsiinsä.
Muuta:
- Ei omista lemmikkiä, mutta toivoo saavansa sellaisen joskus
- Suurin toive: Haluaisi käydä kuussa
- Taikasauva: 10 tuumaa, omenapuuta, sisältää lumikvartsia
- On kiinnostunut huispauksesta
- Suhtautuu jästeihin melko avoimesti ja pitää niitä mielenkiintoisina ihmisinä
- Inhoaa ilkeitä ihmisiä, kiusaamista ja murjotusta
- Pitää keräilystä, iloisista ihmisistä ja kesästä
- On kiinnostunut lähes kaikesta
