Iseeviot-haaste

[Evelyn Clément]

//Tämä alue on vain Evelyn Clémentille, Serpentardista. Viesti on vastaus toukokuun kuukaudenhaasteeseen. //

Oli keskipäivä, kun kuljin käytävää pitkin tapani mukaan yksin. Yritin hartaasti muistaa ulkoa teenlehti-ennustuksien merkkien merkityksiä, eikä ajatukseni ollut lainkaan kävelyssä, tai ylipäätään määränpäässä.

Aurinko pilkisti taas vaihteeksi pilvien lomasta ja monet jatkuneesta sateesta riutuneet kasvot iloitsivat ulkona. Minä en tuohon ilakointiin ehtinyt liittyä, sillä kaiken koulun ongelmien lisäksi täytyi sitä jonkun lukea kokeisiinkin.

Englanti sujui nykyään kuin vettä vain ja vaikka ranskalainen aksentti kuului sanojen takaa, se ei ollut enää niin läpikuultava. Oli myös mielenkiintoista huomata, että osaa lukea tuon ja tuon tekstin, joka ei ollutkaan ranskaksi.

Seuraavaan tuntiin olisi vielä neljäkymmentäviisi minuuttia, eli minulla ei olisi mikään kiire. Hetken pohdittuani ajattelin vain istahtaa tuohon käytävälle ja kaivaa jonkin kirjan esiin. Turhaan minä täällä tallustin.

Pudotin repun maahan ja nojasin seinään. Liu'uin alas ja koukistin jalkoja kehoa vasten. Kummallisesti minua väsytti. Väsytti ja kyllästytti koko koulu.

Sitten tapahtui jotain outoa. Alkoi kuulua raahaavaa ääntä ja takanani oleva seinä painui taakse päin. Pomppasin pystyyn ja tuijotin paljastunutta tilaa, käytävää, jonka päässä oli ovi. Vilkaisin ympärilleni, mutta kukaan ei ollut paikalla.

Miksi juuri minulle käy näin? Huokaisin. Miksi juuri tässä kohtaa voi olla joku ihmeellinen salareitti. Miksi nyt? Mutta silloin tajusin, että minulla oli kumma tunne, kuin haluaisin ottaa selvää, mihin käytävä johti, mitä sen päässä oli, mitä oven takana oli? Uteliaisuus saattaisi koitua joku päivä virheekseni.
Astuin käytävään, mutta mitään ei tapahtunut. Liikuin muutaman askeleen, mutta käytävä pysyi paikallaan, ovi ei sulkeutunut, tai mitään. Käytävä oli, kuin olisi aina ollut siinä.

Tepsuttelin tuota käytävää pitkin ovelle asti, mutta mitään erikoista ei tapahtunut. Ehkä tämä oli turvallista, tai sitten siellä oli joku huomaamaton taika ja tukehtuisin muutamassa minuutissa. Ikäväkseni satuin olemaan Serpentard ja ottamaan sen riskin, sillä jollei ota riskejä, ei voi voittaa.

Ovi narahti auki juuri, kun meinasin tarttua kahvaan. Hymähdin asialle. Miksi oveen, jossa on taiallinen avausloitsu, täytyy edes tehdä ovennuppia?

Huone johon saavuin oli avara. Ikkunat oli peitetty kauhtunein verhoin ja seinät olivat pelkkää kiveä. Huoneessa oli useita tolppia, jotka kohosivat jykevinä kierteinä maasta ylös. Ja kaiken tuon keskellä oli vain yksi ainoa esine.

Peili.

Kallistin aavistuksen päätäni ja tuijotin tuota esinettä. Se oli suuri ja koristeellinen. Siinä oli useita merkkejä ja se hohti kullertavana. Ylhäällä oli jotain tekstiä, astuin askeleen eteenpäin, jotta saisin siitä selvää.

"Iseeviot nämmi vysna avisajo vsak ätyänne"

Minulla taitaa olla laseissa vikaa. Eihän se tarkoita mitään? Tai sitten se on salakirjoitusta, jolla on jokin merkitys? Merkitys...

Hetkeksi minulle tuli kumma olo, ei samanlainen kuin se, joka sanoi, että mene käytävää pitkin, vaan kiusaantunut tunne. Minun ei pitäisi olla täällä.

Jokainen, joka kasvaa taikuuden parissa saa joskus kuulla ensimmäisen kerran pahoista taioista. Pimeästä magiasta ja sen vaikutuksista. Joko se on pieni kirous sisarukselta, tai vanhempien vakava vahingossa kuultu keskustelu, mutta se jää mieleen. Se tunne, että on olemassa pahaa, joka on väärin. Jotain joka voi satuttaa ja aiheuttaa julmuuksia. Vanhemmiten sen ymmärtää paremmin. Hyvä loppuu siihen, mistä paha alkaa, vaikka väitetäänkin, että kaikissa on ripaus kumpaakin.

Tuo peili saattaa olla pimeän esine, joka vain odottaa, että joku varomaton nulikka tulee ja koskee, tai edes katsoo siihen ja sitten imaisee minut ikuisiksi ajoiksi syövereihinsä. Ties kuinka moni on jäänyt peiliin loukkuun? Mutta siitä huolimatta uteliaisuus vei voiton. Kuljin peilin luo ja katsoin siihen.

Ensin näin itseni ja mietin, että mitä ideaa tässä edes on, mutta sitten peilikuva tuntui muuttuvan.
Näin minut suosittuna, minä tietäisin – ei vaan tiesin - niin paljon kuin voi, äitini kehui minua Biancalle, joka oli sivuosassa. Osasin kaiken kaikesta. Mitä vain mietin, niin tiesin, että osasin sen. Tuntui kuin jokainen maailman mysteeri olisi ratkennut. Osasin nauraa, osasin taikoa, Beuxbatonksin oppilaat kunnioittivat minua, kaikki pitivät minusta, pystyin mihin vain, pystyin muuttamaan maailman, saatoin tehdä sen. Tiesin taikuuden olomuodon ja sijainnin. Tiesin asioita, joiden uskottiin olevan kadonneet ikiajoiksi. Olin saavuttanut täydellisyyden.

Biancan nyrpeä katse. Sanat: ”Täydellisyyttä ei voi saavuttaa. Voi vain kuihtua sitä yrittäessään.” Sisar täydellinen sanoi niin minulle, kun viimeksi kutsuin häntä lempinimeltään.

Peili. Katsoin siihen.

Räpyttelin silmiäni. Kaikki mitä peili sanoi ei ollut totta. En tiedä miksi olin uskonut sitä. Olin halunnut sitä. Kaivannut sitä. Kaipasin täydellisyyttä? Täydellisyyttä? Eihän sen tavoittelu ollut väärin? Kun näin itseni peilistä, tuntui, että olisin saavuttanut sen, tai voisin saavuttaa sen, mutta miksi? Haluanko todella olla sellainen? Vai uskonko niin? Iseeviot. Mikä tämä paikka on? Mikä tuo peili on? Mitä se yrittää kertoa, vai kuvittelenko vaan? Iseeviot.

Miten minulla riittäisi aikaa tämmöiseen? Voisin nytkin tehdä jotain hyödyllistä, kuten lukea kokeisiin, tai päntätä englannin kielioppia, tai harjoitella loitsuja, niistä ennustuksen teenlehdistä puhumattakaan. Miksi edes tulin tänne? Tämähän on ajanhukkaa!

Tulin tänne. Voi puhpallura! Mitä kello on? Minun piti ehtiä seuraavalle tunnille ja tuijotan täällä peileihin! Vai täydellisyyttä, pah. Miksi minä sitä tavottelisin?

Ovi auki. Ovi kiinni. Käytävä on tallella. Muutama juoksuaskel ja reppu selkään. Minulla kesti hetki hahmottaa missä olin, ennen kuin lähdin pinkomaan kohti loitsujen luokkaa.

Outo olo jäi kuitenkin kalvamaan minua sisältä. Epävarmuus. Mistähän sen tietää? Voisiko peilin sanoma olla totta? Täydellisyys voisi olla mahdollinen. Sen voisi saavuttaa ja napata, jos jaksaisi yrittää. Kuka muu sen voisi tietää kuin taikuus?

Vilkaisin pikaisesti taaksepäin, mutta käytävä jatkui suorana, eikä seinässä ollut enää poikkeavaa käytävää, ei mitään sen suuntaistakaan. Ehkä se oli kuvitelmaa. Kummallinen peili, joka kertoi jotain. Mitä ihmettä sellainen tekisi koululla, Châteaussa? Taisin kuvitella kaiken.

Ehkä.

[Mila Molina]

Vau, tämä oli kyllä ihan mallisuoritus kuukauden haasteeseen osallistumisesta. Peliviesti oli kirjoitettu tosi hyvin ja sitä oli mielenkiintoista lukea. Olet ehdottomasti ansainnut 10 tupapistettä toukokuun haasteeseen osallistumisesta.