Jatko-opiskelijoiden kurssit 2014-15

Tälle alueelle koulun opettajat laittavat kurssisuunnitelmansa ja täällä oppilaat pääsevät ilmoittautumaan kursseille. Myös yleiset ohjeet kurssien tekoon löytyvät täältä. Kurssi koostuu 10-14 oppitunnista, joista valitaan roolipelattavaksi vähintään yksi tunti.

Jatko-opiskelijoiden kurssit 2014-15

ViestiKirjoittaja Michael Evans » 21 Syys 2014, 14:43

Jatko-opiskelijoille on edelleen tarkoitus järjestää opetusta kurssimuotoisesti ja siksi tämä alue ei ole kokonaan kadonnut pelien suunnittelualueelta. Ohjeistuksen päivittäminen on kuitenkin jäänyt minulta rehtorina epähuomiossa tekemättä. Mitä kursseja jatko-opiskelijat toivovat? Entä mitä opettajat ovat ideoineet?

Jatko-opiskelijoiden kurssit kestävät noin kolme kuukautta (syyslukukauden, tai sitten keväällä vastaavan ajan tai koko kevätlukukauden). Kursseilla ei kuitenkaan ole enää tarvetta järjestää niin laajoja 12 oppitunnin suunnitelmia, kun tähtäämme tekemään oppitunnit ihan oikeasti. Järkevämpi koostumus voisi olla 3-6 oppituntia. Tietenkin mausteeksi voi edelleen kehittää kymmenen tuntia lisää, joita ei pelata tai luoda. Tämän opettaja päättäkööt itse.

Syksyn kurssitarjontaan

Syksyllä kurssitarjonta on vielä hieman vajaata, kun opettajien jäsenyystasot eivät riitä jatko-opiskelijoiden opetukseen. Keväällä tulee varmasti kuitenkin enemmän kursseja tarjolle. Tässä kuitenkin rehtorin mietteet mahdollisista kursseista, joita hän voisi jatko-opiskelijoille järjestää. Näistä kursseista ainakin suosituin toteutetaan. Joten ota kantaa! Myös seitsemäsluokkalainen London Morel on tervetullut näille kursseille ja huispausvalmentajakurssi voisi olla toimiva jo kuudesluokkalaisille.

1. Itsensä muuntamisen peruskurssi (muodonmuutokset)
- Erilaisia pikku kikkoja vaatteiden, hiusten ja silmien ulkonäön muuntamiseen
- Erityisesti Aurorin opintoja harkitseville sopiva kurssi. Myös näyttelijöiksi ja valokuvamalleiksi tähtäävillä voi olla etua näistä taidoista.

2. Muodonmuutokset ja ruoka (muodonmuutokset)
- Mikä säätelee ruoanvalmistusta ja miksi kaikkea ei voi luoda tyhjästä?
- Pienen kukkaron kikkoja keittiöön ja ruoanlaittoon erityisesti muodonmuutosten kautta
- Sopii kaikille hyvän ruoan ystäville. Kurssi tarjotaan myös 6-7-luokkalaisille, jos jatko-opiskelijoiden kiinnostus ei täytä ilmoittautumislistaa

3. Poliittinen vaikuttaminen ("sekalaisaine")
- Politiikan kurssi, joka siis on normiainevalikoiman ulkopuolelta
- Järjestötoiminnan perusperiaatteet, oman mielipiteensä muotoileminen ja levittäminen julkisesti, ihmisjoukkoon vaikuttaminen
- Soveltuu kaikille vähintään 17 vuotta täyttäneille, joita kiinnostaa oman sanoman muotoilu ja vaikuttamisen harjoittelu

4. Huispausvalmentajan peruskurssi (huispaus)
- Huispausta ei virallisesti opeteta jatko-opiskelijoille, joten aine on normiainevalikoiman ulkopuolella
- Tavoitteena käydä läpi pelistrategiaa ja pelin opettamista aloitteleville. Valmennuksen eri osa-alueet otetaan huomioon.
- Kurssi on tarkoitettu vähintään 16-vuotiaille, joilla on useamman vuoden kokemus huispausjoukkueen pelaajana. (IRL-kokemuksella ei niin väliä, kunhan oppilas on ollut tuvan huispausjoukkueessa mukana ainakin leikisti).

Onko sinulla sopivia kurssi-ideoita?

Kun olet opettajan saavuttanut jäsenyystason 3, voit aloittaa opetuksen jatko-opiskelijoille. Kerro ideasi kursseistasi tässä ketjussa, niin saat heiltä palautetta ja voit valita, minkä idean toteutat. Ainakin aluksi on suositeltavaa toteuttaa vain yksi jatko-opiskelijakurssi puolen vuoden aikana. Näin ei työtaakka kasva liikaa.
Hoitaa pientä lasta, eikä oikeastaan ehdi foorumille asti kuin satunnaisesti.

Koulun rehtori ja muodonmuutosten opettaja. Ylläpitotiimin pääjehu. Korpinkynsi, joka lähti maailmalle oppimaan kaiken muodonmuutoksista. Kangistettu joulukuun alussa, eikä osallistu peleihin.
(Kuva: http://avatars.jurko.net)

Katan hahmot: rehtori Michael Evans, jatko-opiskelija Maurice Poulin ja kummitus Baudouin Cornett.
Avatar
Michael Evans
Ylläpitäjä
 
Viestit: 395
Liittynyt: 23 Elo 2013, 19:20
Opetettava aine: Numerologia

Re: Jatko-opiskelijoiden kurssit 2014-15

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 21 Syys 2014, 18:47

Ronjaa kiinnostaa eniten kurssit 1. ja 2. Ruoka, vaatteet ja oman ulkonäön muuttaminen kiinnostaa aina. Jos noista yksi pitäisi valita, se olisi: 2. Muodonmuutokset ja ruoka (muodonmuutokset).

Ronjan lempiaine on taikaolentojen hoito, joten hän toivoisi jotain syventävää (jopa vähän vaarallista) kurssia kyseiseen aineeseen liittyen. Myös liemet ovat tytön mieleen. Myös muiden aineiden syventävät kurssit kiinnostaa, etenkin jos kurssit painottuvat käytäntöön.

Minulle tuli mieleen erästä peliviestiä kirjoittaessani, että mitä jos jatko-opiskelijoilla olisi opintojen aikana mahdollisuus suorittaa työharjoittelu jossakin paikassa? Ronja olisi ainakin innoissaan lähdössä töihin johonkin mielenkiintoiseen paikkaan. Tuosta olisi vaikea mitään kurssia järjestää, mutta esimerkiksi jokin pieni yksinpeli / tarina liittyen harjoitteluun?
Ronja Blomroos (28): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen tapaus. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava nainen on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 247
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Jatko-opiskelijoiden kurssit 2014-15

ViestiKirjoittaja Athelard J. Gryan » 03 Loka 2014, 12:30

Athea kiinnostaisi luultavasti eniten jatko-opiskelijoiden kurssit 1 ja 4, sillä hän oli aikoinaan koulunsa Huispausjoukkueen kapteeni. Olen samaa mieltä Ronja Blomroosin kanssa siitä että liemiä olisi varmasti mukava saada oppiaineeksi. Työharjoittelu taas voisi olla vapaaehtoinen toteutettava (muilla jatko-opiskelijoilla olisi vaikka lomaa silloin) jonain viikkona, ja jos sinne ei menisi, tulisi kirjoittaa vaikka essee opiskelemistaan aineista etc.

~ Athelard
Hahmojani ovat Athelard J. Gryan, kuolonsyöjä ja yksi Chateaun jatko-opiskelijoista, sekä keittäjätär ja tarjoilijatar Annie Djejúblan, joka asuu pääsääntöisesti Poudlardinessa. Declan Halliwell, vampyyri on uusin tulokkaani Athelard on jatko-opiskelijoiden tuutori, joten jos on kysyttävää/tarvitset apua, ota ihmeessä yhteyttä! Vastaan parhaani mukaan!
Athelard J. Gryan
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 238
Liittynyt: 02 Loka 2014, 21:57
Tupa: Cerfeur

Re: Jatko-opiskelijoiden kurssit 2014-15

ViestiKirjoittaja Michael Evans » 17 Loka 2014, 20:41

Voitaisiin aloittaa kurssilla itsensä muuntamisesta. Samalla saataisiin yhdistettyä se ainakin osittain seiskaluokkalaisten (= Londonin) opetukseen. Näin meidän yksinäinen seiskaluokkalainen ei ehkä olisikaan niin yksinäinen.

Loppukeväästä voisi yrittää pitää jonkin tunnin ruokaan liittyen.

Työharjoittelu kuulostaa oikein mukavalta idealta. Ehkä se olisi kurssia vastaava ja siitä saisi ihan vaan harjoitteluna kurssin. Varmasti ainakin Poudlardinen myyjät ottaisivat vastaan harjoittelijoita ja myös oma parantajamme voisi tarvita harjoittelijan apua, kun meillä on niitä kangistumisen uhreja hoidettavana. Tietenkin myös kaikkialle muualle maailmaan voi lähteä, esim. Pariisiin tai Lontooseen.

Taikakoulu Château tarvitsisi varmaan opinto-ohjaajan, joka osaisi suunnitella tämän vähän paremmin ja neuvoa opiskelijoita harjoittelun käytännön toteutuksessa.
Hoitaa pientä lasta, eikä oikeastaan ehdi foorumille asti kuin satunnaisesti.

Koulun rehtori ja muodonmuutosten opettaja. Ylläpitotiimin pääjehu. Korpinkynsi, joka lähti maailmalle oppimaan kaiken muodonmuutoksista. Kangistettu joulukuun alussa, eikä osallistu peleihin.
(Kuva: http://avatars.jurko.net)

Katan hahmot: rehtori Michael Evans, jatko-opiskelija Maurice Poulin ja kummitus Baudouin Cornett.
Avatar
Michael Evans
Ylläpitäjä
 
Viestit: 395
Liittynyt: 23 Elo 2013, 19:20
Opetettava aine: Numerologia

Re: Jatko-opiskelijoiden kurssit 2014-15

ViestiKirjoittaja Athelard J. Gryan » 25 Loka 2014, 21:04

Hyvä idea, rehtori! Haluaisin ainakin mahdollisimman pian edes yhden kurssin, jotta saisimme edes pikkuisen määrän noita pisteitä huoneellemme, ja voittaisimme (tai sitten emme) tupamestaruuden!

Tuon opinto-ohjaajan pestin voisi joko lisätä opettajiin (eli henkilökuntaan), mutta toisaalta sen voisi myös antaa vaikkapas tasolla 5 oleville vapaaehtoiseksi koulutukseksi, jonka käymällä saisi tupapisteitä, ja olisi myös kykenevä toimimaan tässä virassa opettajankoulutuksensa lisäksi (valittaisiin koulutukseen halukkaista pari). Tajusittekohan mitä ajan takaa?
Idea toimisi hieman samalla lailla siis kuin valvojaoppilaskoulutus etc :3

Kangistumisideaan työharjoittelijat olisivat kyllä varsin omiaan, varsinkin jos osa heistä olisi valmis myrkyttämään uhreja, jolloin nuo eivät ehkä heräisikään niin nopeasti jälleen, kuin mitä pitäisi ;) Eikä harjoittelijoita tietenkään epäiltäisi, kun hehän ovat vastuussa hyvinvoinnista ja ovat "työssä" sairaalasiivessä. Hehheh ;)

Mitä mieltä olette, jatko-opiskelijat?
Hahmojani ovat Athelard J. Gryan, kuolonsyöjä ja yksi Chateaun jatko-opiskelijoista, sekä keittäjätär ja tarjoilijatar Annie Djejúblan, joka asuu pääsääntöisesti Poudlardinessa. Declan Halliwell, vampyyri on uusin tulokkaani Athelard on jatko-opiskelijoiden tuutori, joten jos on kysyttävää/tarvitset apua, ota ihmeessä yhteyttä! Vastaan parhaani mukaan!
Athelard J. Gryan
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 238
Liittynyt: 02 Loka 2014, 21:57
Tupa: Cerfeur

Re: Jatko-opiskelijoiden kurssit 2014-15

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 28 Loka 2014, 19:04

Professori Molina ajatteli pitää jatko-opiskelijoille kolme kurssia ennustukseen liittyen. Nyt teillä, jatko-opiskelijat, on mahdollisuus vaikuttaa, mitä aiheita tullaan käsittelemään. Ajattelin, että julkaisen ensimmäisen kurssin heti, kun saan kuulla teiltä vähän mielipiteitä.

Mitä aihetta haluaisitte käsiteltävän ensimmäisellä kurssilla? Mitkä kaksi muuta aihetta ovat mieleenne?
Alla on muutama kurssiehdotus, mutta saatte ehdottaa myös muita aiheita.

A) Henkimaailman ennustuskurssi
Kurssin aikana harjoitellaan yhteydenottoa henkiin nekromantian ja spiritualismin eri menetelmin. Professori ottaa yhteyttä kuolleeseen äitiinsä ja näyttää, kuinka ennustaminen käytännössä toteutuu. Myös opiskelijat voivat ottaa kurssin aikana yhteyttä kuolleisiin läheisiinsä. Kurssi sisältää sekä teoriaa että käytäntöä. Ei herkimmille.

B) Krystallomantian syventävät
Tällä kurssilla ei enää riitä, että opiskelijat osaavat tulkita kristallipalloa vain joten kuten, joten kaikki on entistä tarkempaa. Tämän kurssin oppitunteja pidetään vain uuden kuun aikaan, varhain aamulla. Käytännössä opiskelijat istuvat tuntitolkulla kristallipallon ääressä yrittäen saada selvää sen symboleista.

C) Tarot-kortit tutuiksi
Kurssi aloitetaan leikkimielisesti Tarot-korteilla pelaamalla. Pikkuhiljaa osaamista syvennetään ja korttien merkitykset alkavat tulla opiskelijoille tutuiksi. Ennustamistyyli on helppo, mutta tulkitsemisessa tarvitsee älyä. Pohtiva ennustamisen ja itsetutkiskelun kurssi.

D) Oneiromantian syventävät
Unista ennustaminen viedään pintaa syvemmälle, eikä enää riitä, että opiskelijat osaavat tulkita vain omia uniaan. Opiskelijat nukutetaan tunnin aikana yksi kerrallaan ja unia analysoidaan ryhmän kanssa yhdessä. Menetelmä saattaa olla joilleki opiskelijoille kiusallinen, mutta näin varmistetaan oppiminen. Lisäksi kaikki unisymbolit tulee opetella ulkoa kurssin aikana.

E) Pyromantiaa kuumimmillaan
Kurssilla tutustutaan tulesta ennustamisen eri menetelmiin. Kuuma ennustusluokka muuttuu vieläkin kuumemmaksi, kun takan lisäksi roihuavat kasvit, suola, laakerinlehdet ja olki. Kurssin aikana yritetään saada selkoa liekeistä ja savusta.

F) Extispikiaa, hepatoskopiaa ja muita sisäelimellisiä ennustusmenetelmiä
Sisäelimistä ennustamista käsitellään ensiksi kuvien avulla, mutta pian siirrytään tutkimaan oikeita eläinten sisäelimiä. Niin lintujen kuin lampaidenkin maksat tulevat opiskelijoille hyvin tutuiksi. Ennen käytännönosuutta oppilaiden on kuitenkin itse hankittava sisäelimensä. Ei herkimmille.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Jatko-opiskelijoiden kurssit 2014-15

ViestiKirjoittaja Athelard J. Gryan » 29 Loka 2014, 16:15

"Ennen käytännönosuutta oppilaiden on kuitenkin itse hankittava sisäelimensä" Miksi mä aloin ajatella tätä kovin kaksimielisesti? Mutta toki on hieno jos Molina viitsii ja jaksaa luoda jopa kolme kurrsia meille :3 Saavat jatko-opiskelijatkin hieman opiskella xD
No mutta, Athelardia kiinnostaisi varmaankin kurssit A, E ja C tässä järjestyksessä.
Hahmojani ovat Athelard J. Gryan, kuolonsyöjä ja yksi Chateaun jatko-opiskelijoista, sekä keittäjätär ja tarjoilijatar Annie Djejúblan, joka asuu pääsääntöisesti Poudlardinessa. Declan Halliwell, vampyyri on uusin tulokkaani Athelard on jatko-opiskelijoiden tuutori, joten jos on kysyttävää/tarvitset apua, ota ihmeessä yhteyttä! Vastaan parhaani mukaan!
Athelard J. Gryan
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 238
Liittynyt: 02 Loka 2014, 21:57
Tupa: Cerfeur

Re: Jatko-opiskelijoiden kurssit 2014-15

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 29 Loka 2014, 18:01

Kiitos vastauksesta! Tuon yhden lauseen muotoilemisen kanssa minulla oli vähän vaikeuksia, ja sen ilmeisesti huomaa. :D Käytännössä tuo lause tarkoittaisi siis sitä, että oppilaiden tulee tappaa eläin, jolta sisäelimet sitten saadaan. Ajattelin tehdä muillekin luokille 3 oppituntia, joten sama määrä myös jatko-opiskelijoille.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Jatko-opiskelijoiden kurssit 2014-15

ViestiKirjoittaja Athelard J. Gryan » 29 Loka 2014, 18:07

Mila Molina kirjoitti:Kiitos vastauksesta! Tuon yhden lauseen muotoilemisen kanssa minulla oli vähän vaikeuksia, ja sen ilmeisesti huomaa. :D Käytännössä tuo lause tarkoittaisi siis sitä, että oppilaiden tulee tappaa eläin, jolta sisäelimet sitten saadaan. Ajattelin tehdä muillekin luokille 3 oppituntia, joten sama määrä myös jatko-opiskelijoille.


Eiköhän eläinten tappaminen ole kielletty taikalaissa... Ehkä pikemminkin mennä Poudlardineen ostamaan kaupasta ainekset? :D
Hahmojani ovat Athelard J. Gryan, kuolonsyöjä ja yksi Chateaun jatko-opiskelijoista, sekä keittäjätär ja tarjoilijatar Annie Djejúblan, joka asuu pääsääntöisesti Poudlardinessa. Declan Halliwell, vampyyri on uusin tulokkaani Athelard on jatko-opiskelijoiden tuutori, joten jos on kysyttävää/tarvitset apua, ota ihmeessä yhteyttä! Vastaan parhaani mukaan!
Athelard J. Gryan
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 238
Liittynyt: 02 Loka 2014, 21:57
Tupa: Cerfeur

Re: Jatko-opiskelijoiden kurssit 2014-15

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 29 Loka 2014, 18:26

Athelard J. Gryan kirjoitti:Eiköhän eläinten tappaminen ole kielletty taikalaissa... Ehkä pikemminkin mennä Poudlardineen ostamaan kaupasta ainekset? :D


Onkohan Poudlardinessa sisäelinkauppa? :D Ja eikös se ole vähän liian tylsää? Jos tuo kurssi pidetään, katsotaan saako Molina potkut ja joutuuko Azkabaniin. Ei Villisilmäkään joutunut, vaikka tappoi tunnilla hämähäkin. Tai sitten kyseessä voisi olla tyyliin muodonmuutoksen kokeneita pikareita, jotka näyttävät eläimiltä...
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Seuraava

Paluu Kurssisuunnitelmat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa