Ajankohta: ?
Tapahtumapaikka: sairaalasiipi
Deborah Fey, henkilökunta
Fey vaappui kiireesti sairaalasiipeä kohti. Liemitunti oli sujahtanut nopeasti, mutta aivan viime metreillä yksi kattiloista oli päästänyt räjähdyksestä varoittelevia vaaleanpunaisia tupruja ja Deb oli rientänyt kattilan luo sammuttamaan sen. Hän oli kuitenkin saanut samassa rytäkässä kätensä täyteen roiskeiden polttamia pieniä palovammoja. Pieni ensiapusalva oli kuitenkin kaapista päässyt loppumaan, joten sitä piti sittenkin rientää koulun käytävien halki toisesta päästä toiseen. Onneksi liemiluokka ei sentään ollut siivestä kovinkaan kaukana, olihan sen oppilaat aika vakioasiakkaita siiven puolella, vaikka Deb nopeasti sai asioita hoideltua luokassakin kuntoon. Pääasia, että oppilaat olivat nyt kunnossa. Tuprupilvet olivat välillä arvaamattomia, mutta tämä pilvi oli kyllä tehnyt tuhojaan hieman ennen aikojaan. Melkein olisi voinut uskoa, että joku oli tahalteen yllyttänyt sitä, mutta eipä pikkuiset alaluokkien oppilaat siihen kyenneet, jos olisivat osanneetkin manipuloida liemien reaktioita ja toimintaa, niin Deb olisi varmasti antanut Upean liemilupaukselle.
Deborah avasi oven nopeasti ja asteli parantajien pesään. "Bonsoir!" professori huikkasi tervehdyksen ja etsi katseellaan apujoukkoja. "Kukaan paikalla?" Se tästä vielä puuttuisikin, jos porukka oli ruokatauolla. Toisaalta Deb ei epäröisi kaivella kaapeista salvaa itsekään.
Malik Huxley
Päivä oli sujunut rauhallisesti omalla painollaan. Hyvä puoli pitemmästä harjoittelumahdollisuudesta oli oman isän näkemisen sijaan se, että osasi asennoitua ja sopeuttaa itsensä koulun tapoihin ja asenteisiin. Vaikka asennekysymykset olivatkin tavallaan mielipidekysymyksiä, ja mielipiteitä oli olemassa ties miten rauhallisia, herkästi muuttuvia ja kärkkäitä, niin asenteissa ja mielipiteissä oli eronsa. Eronsa tietenkin myös siitä, kumman asenteista ja mielipiteistä olikaan kyse – henkilökohtaisen minän vai työminän.
Malik oli palannut hetki sitten – tarkalleen ottaen tuntia aiemmin – henkilökunnan taukotilasta, josta oli hakenut itsellensä teekupillisen earl greyta. Kuppi sijaitsi nyt läheisellä pöydällä parin kirjan päällä, kun nuori mies itse kävi yliopistoaikojen luentomuistiinpanojaan läpi. Joillain tavalla sitä piti itseään kehittää kenties hiljaisillakin hetkillä ja sen sijaan, että olisi tarttunut vallankahvaan ja tehnyt jotakin suurta ja merkittävää muutosta, kävi hän papereitaan lävitse. Asiat olivat jotenkuten hallussa, vaikka paperit olivat jo vähän auringolta ottaneet osumaa.
Ovi avautui niin nopeasti, ettei Malik pistänyt kaikella päivän rauhallisuudellaan sitä ensin merkille. Vasta tervehdys sai hänet kohottamaan katsettaan ja vaistomaisesti parantamaan silmälasiensa sijaa nenällään. ”Bonsoir”, Malik vastasi vararehtorin ja lienten saloihin perehtyneen Feyn tervehdykseen hieman jäljessä ja nousi vasta tämän sanomansa jälkeen ylös mitäänsanomattomalta tuolilta, jolle oli laskeutunut lukemaan.
Feyn tiedustelu paikallaolosta ei ollut mennyt ohitse, vaan siihen Malik vastasi pienellä eleellä, jolla kohotti oikean avoimen kämmenensä olkapäänsä korkeudelle samalla, kun vasemmalla kädellä laski äsken lukemansa muistiinpanosivunsa takaisin pöydän reunalla olevaan pinoon. Ele oli tuttu opiskeluajoista. Se muistutti niistä hetkistä, joina piti ensin ilmoittaa oma paikallaolonsa ennen kuin sai mitään krediittejä suorituksistaan.
Deborah Fey, henkilökunta
Professori Fey hoksasi kaipaamansa avun pöydän vierestä ja kasvoille levisi lämmin hymy. Parantajaharjoittelija Huxley oli mukava, mutta toisaalta Fey ajatteli niin aikalailla kaikista, jotka jaksoivat edes kerran kuunnella hänen juttujaan. Sitten polttelu palasi tietoisuuteen ja naisen kasvot vääntyivät pieneen pahoittelevaan irveeseen.
"Kaipailen apua. Minulla on ensimmäisen asteen palovammoja", nainen meni kerrankin suoraan asiaan ja näytti kättään toisen suuntaan. Rakkuloita ei näkynyt, mutta kädessä näkyi punottavia pisteitä siellä täällä. "Olimme tekemässä tulensuojalientä, mutta yksi oppilaista meni lisäämään ylimääräistä salamanterin verta ja todennäköisesti sekoitti kahdeksasti vastapäivään", professori kertoi päättelyketjuaan. Väärä suuntavalinta oli ehkä suurin ongelma, se lisäsi negatiivisia vaikutteita. Epätasapainoinen liemi poksahtelisi odottamattomasti. "Niin se vain on, että jos ei keskity, niin liemet saattavat kääntyä tarkoituksensa vastaiseksi. Onneksi suuremmilta tuhoilta vältyttiin. Liemi oli vaarassa poksahtaa", Fey sanoi epäilyksensä ääneen. Hän oli kuitenkin pyytänyt oppilaat kauemmas kattilasta heti kun oli arvellut vaaranmerkkejä ja se oli tärkeintä.
Pitäisi varmaan muistuttaa liemiluokan säännöistä ensi tunnilla, mutta ehkäpä tämä oli jo toiminut sopivana huomautuksena. Yleensä monet oppilaat hoksasivat nopeasti, ettei tunneilla voinut leikkiä. Ainekset kun tosiaan reagoivat keskenään ja seurauksilta ei voinut välttyä, vaikka olisikin aiheen puolesta muuten välinpitämätön.
Malik Huxley
Malik asteli oitis lähemmäs tarkastelemaan vammaa. Ennen kuin hän pääsi edes käymään läpi valmiiksi mieleen painetun kysymyslistan ensimmäisiä kysymyksiä, osasi Fey tarjota jo jonkinlaisen taustatarinan siitä, mitä oli käynyt. ”Ymmärrän. Väärä suuntavalinta voi olla kohtalokas”, Malik lisäsi ihan omasta kokemuksestaan. Palovamman saaminen silloin, kun tekee tulensuojalientä lähenteli hieman kohtalon ivaa, jollei se olisi näin loogisesti selitettävissä oikean tekovaiheen laiminlyömisestä.
Vaikka harjoittelija luottikin henkilökuntakollegoihinsa joiltain osin, tarkasteli hän silti Feyn käden palovammaa ja teki siitä vielä omat päätelmänsä. ”Vaikuttaa olevan ensimmäisen asteen palovamma”, Malik sanoi ääneen vahvistaen vararehtorin aiemman epäilyksen todeksi.
”Oletteko yliherkkä tai allerginen jollekin lääkeaineelle tai onko jotain muuta huomioitavaa?” Malik vielä varmisti ennen kuin alkaisi toimeen. Nuorukainen otti jo puolikkaan askeleen taaksepäin, mutta katseli vielä Feytä silmiin. Hän oletti, ettei toinen ollut tehnyt vielä mitään ensihoitoa, kun tämä oli tullut sairaalasiipeen. Oppitunnitkin olivat päättyneet virallisesti vasta hetki sitten.
Deborah Fey, henkilökunta
Entisenä parantajana Fey tiesi aiheesta sitä sun tätä, mutta oli oppinut kuitenkin luottamaan enemmän nykyisiin tekijöihin. Tieto ja opetukset muuttuivat, hyvä niin. Mitä siitäkin tulisi jos yhä uskottaisiin pahaan sappeen? Tiede kehittyi.
"Kyllä, sitä minäkin epäilin", nainen totesi iloisesti suunta-asiaan. Olipa kätevää, kun toinen ymmärsi nopeasti liemitiedettä. Mutta mitäpä muuta sitä parantajalta olettaisikaan.
"Ei, minulla ei ole mitään allergioita tai yliherkkyyttä", onneksi, työnteko saattaisi hankaloitua huomattavasti, jos olisi. "Yritin etsiä salvaa, mutta se oli kurjasti loppunut juuri nyt", Fey selitti hoidon puutetta ja vierailusyytään. Professori ei ollut oikeastaan ehtinyt tehdä sen enempää, lievittittänyt vähän kipua nopealla loitsulla ja juossut sitten siipeä kohti. Oppilaat olivat päässeet muutaman minuutin aikaisemmin tunnilta, mutta sitä oltiin aikalailla valmiita muutenkin.
Malik Huxley
Malik nyökkäili ja totesi: ”Se helpottaa.”
Fey totesi, että oli etsinyt kyllä ensiaputarpeitaan, muttei ollut löytänyt. Toki inventaarion tekeminen oli aina tarpeellista. Etenkin, jos tämänkaltaisia liemiä opetti kokonaiselle oppilasryhmälle. Mitä kaikkea olisikaan voinut tapahtua? Kasvot eivät silti kuvastaneet näitä mietteitä.
”Tämäpä harmillista. On onnenne, ettei teille käynyt pahemmin”, Malik vastasi myötätuntoisesti ja asteli huoneen seinää vasten olevaa kaappirivistöä kohti. Jalat tunsivat tien jo, eikä matka ollut liian pitkä. Samoin tunsi Malik myös kaapistojen sisällöt. Olihan hän jo käynyt yksinäisillä tunneilla ne yksityiskohtaisesti läpi ja pannut merkille, mitä kaikkea oli riittämiin ja mitä ei.
Harjoittelija avasi hennosti kaapin oven ja ojensi tottuneesti oikean kätensä ottamaan pakkauksen salvaa esille. ”Oletteko jo tehneet tilauksen, vai haluatteko, että me tilaamme lisää?” Malik tiedusteli samalla, kun tarttui vaaleaan pakkaukseen. Olihan tietenkin myös näitä henkilöitä, jotka halusivat valmistaa asioita itse. Toki sekin onnistuisi, kunhan ei kovinkaan paljon väärin hämmentäisi.
Deborah Fey, henkilökunta
Fey sai vastaansa pahoittelut ja toteamuksen, että onni onnettomuudessa. Deb nyökytteli itsekin mukana, mutta ajatteli jo muuta, vaikka käteen yhäkin jomotti. Ei hän ollut niitä, jotka murehtisivat, mitä tapahtui. Elämässä sattui kaikenlaista ja huolehtimalla ei saisi elettyä täyttä elämää.
Liemiprofessorilla oli syystäkin purkkia ja purnukkaa ties mihin tilanteeseen olemassa, mutta eipä tuo niitä aina tullut ajatelleeksi ja hommasi silti myös valmistuotteita. Osittain siksi, että oppilaiden tuotoksista ei aina täysin ottanut selvää. Nyt siitä ei kuitenkaan voinut ajattelemattomuudesta syyttää sotkujakaan, sillä viime vuoden jälki-istuntojen apujoukkojen takia kaikki Feyn kaapit suorastaan kuulsivat organisoitua siisteyttä.
"Niin tilauksen... Teen sen varmaan samalla, kun pitää tilata liemiaineksia ensi vuodelle. Sitähän varten täällä sairaalasiipi on, että ongelmien sattuessa päästään nopeasti ammattimaiseen hoitoon, joten ei nyt hätiä mitiä. Tästä tulikin mieleen, että teen muuten jouluksi Darmosal tilauksia jouluksi henkilökunnan puolesta, laitoin niitä lappuja tuonne opettaijainhuoneen pöydille, niin olet varmaan huomannut. Satutko tarviimaan jotain? Saippuaa, silmälappuja, kynttilöitä?"
Malik Huxley
Malik nyökkäsi Feyn päätökselle. Niinpä tietenkin. Toinen myös mainitsi opettajainhuoneessa olevasta Darmosal-tilauksesta, jonka Malik oli pistänyt merkille. Esitteet olivat yhtäkkiä ilmestyneet pöydän kulmaan. Tämä nuori mies ei tosin ollut kovin kiinnostunut aiheesta, minkä vuoksi hän ei ollut juurikaan katsonut tarjontaa tai pistänyt merkille, miten monta nimeä ja tilausruksia oli jo listaan merkitty.
Harjoittelija palaisi salvapakkauksen kanssa takaisin Feyn luokse. Hän avasi näppärillä sormillaan pakkauksen helposti ja vetäisi muiden sormissa ehkä kylmältä tuntuvan tuubin esille.
”Oliko niillä se kasvipainotteinen täysin vegaanilinja, vai sekoitanko sen siihen toiseen?” Malik tiedusteli vielä tilauksesta. Ei hän ollut tällaisiin merkkeihin kovinkaan vihkiytynyt. Oma mielenkiinto suuntautuihin vähän muualle. Markkinoilla olevien tuotteiden nimet muistuttivat liikaa toisiaan. Toki joitain tuotteita tarvitsi aina, ja niiden itselle tutut merkit olivat tuttuja.
Malik piteli salvatuubia vielä kädessään, kun tarkasteli vastapuolen eleitä. Hän ei ollut aiemmin kohdannut tätä sairaalasiivessä, niin ei ollut varma, kuinka pitkälle Fey halusikaan mennä tässä, kun Feyltä itseltään oli vain loppunut se salva. Eipä levittäminen vaatinut niin erityisiä otteita ja eleitä, vaikka oli niilläkin väliä. Tästä syystä Malik otti hieman passiivisemman lähestymistavan ja antoi toisen tehdä valinnan olettamatta itse mitään.
Deborah Fey, henkilökunta
"Onhan heillä vastuullisia tuotteita, mutta ihan kaikki ei taida olla vegaanista. Suurinosa kumminkin" Kun toinen ei osoittanut Feyn mielestä sen suurempaa kiinnostusta hyvinvointituotteiden tilausta kohtaan ja Deborah ohitti asian olankohautuksella. Kyllä hän löytäisi niitä, ketkä jaksoivat pohtia tarvitsivatko lohenpunaisen, roosaa vai korallin sävyisen kynttilän.
Parantaja avasi jo salvapurkkia ja Fey ojensi kättään tuota kohti. Samapa tässä olisi nyt hoidettavana olla, kun jo tänne asti saapui. Ei sillä, että matka olisi ollut pitkä. Jostain syystä tämä toi mieleen Flinnin, kun tuo oli pienempänä halunnut maistaa teetä ja sitten juossut ympyrää kieli ulkona suusta. Kielen polttamiseen ei oikein voinut salvaa pistää, mutta kylmää juomaa kumminkin. Muisto sai Debin hieman hymyilemään kaihoisasti.
"Joko olet miettinyt jouluohjelmaa? Meidän perhe varmaan kokoontuu taas kotiin, kun lomat sen sallii. Pitää ehtiä ennen aattoja vielä laittaa ruokaa, siivota ja tehdä viimeisiä lahjahankintoja, vaikka aika paljon on tullut tänä vuonna tehtyä pöllötilauksia. Nyt kun lapset ovat jo vanhempia, niin ajattelin patistaa heidätkin avuksi touhuun. Se onkin sitten mukava, kun kotitalo kiiltää. Meidän jouluperinteisiin on aina kuulunut sellainen yhdessäolo, vaikka nyt mitään sukutapailuja ei saakaan pidettyä. Ehkäpä otamme peiliyhteyden Britanniaan", Fey paapatti ajatuksia ääneen.
Malik Huxley
Kun Malik ei ollut nähnyt mitään kielteisyyttä vihjaavia elkeitä, saati sellaisia, jotka olisivat kielineet siitä, että Fey tahtoisi itse levittää salvaa, hän itse parantajaharjoittelijan asemassa alkoi varovaisen tarkkaavaisesti levittää salvasta hitaasti pursuavaa tuotetta salvanlevitykseen tarkoitetulla sormella.
Toinen alkoi sillä välin kyselemään joulusta. Tavallaan yllättävää, ettei Huxleyn joulun arvo ollut laajemmassa tietoisuudessa. Olihan isä ollut koulussa jo jonkin aikaa opettamassa, eikä tämäkään joulun ihme ollut. Toki asiaan saattoi liittyä myös äiti, joka toisin kuin isä, lähti. Huxley kuunteli samalla, kun levitti salvaa ja nyökkäsi. Kerronta muistutti vähän omasta joulusta, joskin painopiste tuntui olevan enemmän yhdessäolo ja nautinto kuin asioiden tekeminen.
”En niinkään. Äitini on vastannut enemmän joulunteosta ja sen juhlinnasta. Nyt kun hän on lähtenyt, se on jäänyt muiden harteille”, Malik kertoi omasta kokemuksestaan. Sanomatta jäi, ettei joulua oikein ollut enää. Ainakaan perhepiireissä, kun kaksi kolmesta ei juurikaan puhunut sen teon puolesta. Sisko aina joinain vuosina yritti.
Katse käväisi levitetyssä salvakerroksessa, joka omaan silmään vaikutti ihan hyvältä. Tuubista oli tahtonut pursuta liikaa ulos, mutta sen taustalla piilevistä syistä Malik oli täysin tietoinen. Hän kiersi tuubin korkkia takaisin kiinni ja katsoi Fayta.
”Olen kyllä saanut joitain vapaapäiviä vuoden viimeisille viikoille, mutten ole vielä päättänyt, miten vietän niitä. En tiedä vielä siskostani”, parantajaharjoittelija vielä lisäsi. Isänsä työaikatauluistakaan hän ei ollut ihan varma.
Peli on keskeytetty.
