Toiveena loitsuja taitajille

Lukuvuoden 2013-14 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Toiveena loitsuja taitajille

ViestiKirjoittaja Maurice Poulin » 15 Kesä 2014, 12:01

// Peli voisi sijoittua vaikka toukokuun lopulle, jonnekinpäin Cerinna Créinin työhuoneen ympäristöä. Pelissä mukana Maurice Poulin ja Cerinna Créin

Koulua oli käyty jo melkein vuosi, eikä jatko-opiskelijapoika Maurice ollut löytänyt yhtään loitsujen kurssia tälle vuodelle. Hän oli huolissaan myös ensi vuoden opinnoista ja lähinnä siitä, ettei silloinkaan saisi mitään järkevää opetusta lempiaineessaan. Beauxbatonsissa opiskellessa loitsut olivat olleet ainoa aine, missä Maurice oikeasti oli ollut hyvä. Siksi haasteet loitsujen saralla olivat paljon mielenkiintoisemman kuuloisia kuin yrttitiedon kertauskurssi tai taikaolentojen alkeet.

Maurice oli tänään päättänyt, ettei odottaminen ja ihmetteleminen enää tuottaisi tulosta. Niinpä hän suuntasi päättäväisesti ja hieman allapäin kohti loitsujen professorin huonetta. Hänellä oli strategia, joka pian paljastuisi tälle nuorelle professorille. Ilme vakavana hän kääntyi kulman ympäri ja jatkoi eteenpäin käytävällä, kunnes saapui puuovelle. Tämän sen pitäisi olla. Hän koputti napakasti ja oveen kolme kertaa ja otti sitten askeleen taakseppäin ja laski kädet rentoina sivulle.

Siinä seistessään Maurice vielä kertasi mielessään sen vähän, mitä hän tiesi professorista. Cerinna Créin oli koulun uusimpia professoreita ja aika nuori nainen. Lähtökohtaisena strategiana olisi vedota huolella opetuksen laadusta. Nuoreen naiseen voisi ehkä vaikuttaa ihan vain hymylläkin, joten se pitäisi yrittää kaivaa esiin jossain vaiheessa keskustelua.
Puhelias poliitikko, selittelijä ja väittelijä. Puhdasveristen oikeuksien puolestapuhuja. Jatko-opiskelija.

Katan hahmot: rehtori Michael Evans, jatko-opiskelija Maurice Poulin ja kummitus Baudouin Cornett.
Avatar
Maurice Poulin
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 44
Liittynyt: 07 Joulu 2013, 18:22

Re: Toiveena loitsuja taitajille

ViestiKirjoittaja Cerinna Crèin » 15 Kesä 2014, 17:50

"Niin, tottahan toki Chelsea" Cerinna puhui kummityttönsä kanssa hormiverkon kautta.
"Mitä aiot opettaa tokaluokkalaisille ensi
syksynä?" Chelsea kysyi Cerinnalta. Cerinna katseli hetken Chelsean huoneen sisustusta. "Ajattelin juuri kysyä sitä sinulta. Mitä sinä toivoisit minun opettavan toisen luokan oppilaille?" Cerinna kysyi. "Onhan minulla toki muutamia ajatuksia, mutta jos sinulla on ehdotuksia, kuulen niitä mielelläni".

Cerinna ei ehtinyt kuulla Chelsean vastausta, kun hänen oveensa koputettiin. "Sori Chelsea, mutta nyt minun täytyy mennä. Jutellaan myöhemmin" Cerinna sanoi ja hänen päänsä katosi tulesta.
Cerinna oikoi kaapuaan ja meni huoneensa ovelle. Hän avasi oven ja kesti hetken ennen kuin Cerinna muisti mikä ovella seisovan nuoren miehen nimi oli. "Päivää herra Poulin" Cerinna tervehti muodollisen kohteliaasti. "Mitä asiaa teillä on?"
Avatar
Cerinna Crèin
Vararehtori
 
Viestit: 262
Liittynyt: 16 Touko 2014, 21:22
Opetettava aine: Muinaiset riimut

Re: Toiveena loitsuja taitajille

ViestiKirjoittaja Chelsea Crèin » 31 Heinä 2014, 14:36

//Minulla aika on tällä hetkellä niin kortilla, ja ropeja kesken kuusi ja suunnitteilla kaksi. Tämän takiao mietin että lopettaisimmeko tämän pelin tähän? Sinullakin tuntuu pitävän kiirettä ylläpidossa, ja tanssiaisten järkkäämisessä, niin se olisi ehkä parempi molemmille. Vai mitä tuumaat? //
Chelsea Crèin (12): Serdaiglen 2.-luokkalainen oppilas ja huispaaja. Ilkeä, ärsyttävä, älykäs ja huomiota rakastava tyttö
Chelsea Crèin
Oppilas
 
Viestit: 102
Liittynyt: 05 Kesä 2014, 22:34
Tupa: Serdaigle

Re: Toiveena loitsuja taitajille

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 02 Kesä 2015, 00:51

Pelin pisteytys:

Maurice Poulin, Jatko-opiskelija: 2
Cerinna Crèin: 2

Tämä on väliaikainen pisteytys, saatte halutessanne vielä jatkaa peliä. Jos pelaatte pelinne loppuun, saatte molemmat 5 lisäpistettä.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Lukuvuosi 2013-14

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron