Päiväkirja

[Nicolas Cartier]

5.12. tai 6.12. Kuka tietää, yö kumminkin.

Mä oon huono. Huono. Olin tyhmä, kun en vaan tajunnut. Miksi sä katsoit välillä niin? Mitä sä ajattelit? Miksi sä himmailit? Miksi kaikki oli niin epävarmaa? Miksi niin pieni kipinä leisku niin suuresti? Mä en koskaan ollut sulle tarpeeks hyvä. En osannut tarpeeksi. En auttanut sua oikein. ÄRDGman... ihan totta miksi? Miksi? Mitä mä tein väärin? Miksi tää tapahtu? Mikset sä kertonut mulle, et asiat ei suju? Missä vitsissä se paperi on... tekis mieli heittää tää seinään, herättää kaikki sillä tömähdyksellä. Sattuu...

...

Mun piti saada ajatuksille tolkkua kirjottamalla. Tarvittisin sitä. En meinaa käsittää mitä tapahtui. En vaan pysty ymmärtämään. Sä petit mua. Toisen kanssa. En ymmärrä miten, en ees koskaan tiennyt, että olitte tekemissä. Ehkä se olisi pitänyt arvata sillon kaksintaisteluiltana? Pelasitte keskenänne leikkisästi ja Luol vielä kehtasi sen jälkeen irvailla, miten sun kanssa olisi pitänyt toimia. Tai ehkä mun ois pitänyt tajuta sillon, kun Everett keskeytti meidät. Sähän supatit silloin sen kanssa jotain salaista kirjaston eessä. "PVS-juttuja" tosiaankin. Ehkä mun ois pitänyt hoksata silloin huispauskentällä, sähän lähdit ennemmin Luolin mukaan ilmaan kuin jäit mun kanssa maahan. Vittu se äijä osaa lentää, sillä on lihakset ja se taikoo käsillään! Jos Londonkin kelpais, niin toi on vaan paranneltu versio aiemmasta... vituttaa.

Kaiken sen jälkeen, kun valitit veelan pussaamisesta ja Jillistä, sä teet jotain paljon pahempaa. Oikeesti muhun sattuu? Etkö sä nää sitä? Hetken aikaa mä oikeasti meinasin vaan jäädä sinne lumisateeseen. Tuntuu vieläkin siltä, että oisin jäässä. En oo mennyt makuutiloihin, joten istun tuvan oleskelutilassa. Täällä ei oo muita. Ei tietenkään, koska nyt on yö ja pitäs olla nukkumassa. En jaksa mennä ton takan luo.

Sä et ees kertonut asiaa. Et ellei se Villard ois tullut paikalle. Miten kauan sä oot valehdellut päin naamaa? Oikeasti en edes ymmärrä, mikä susta on enää totta ja mikä valetta. Oonko mä kuvittellut kaiken mein välillä? Mitä jos sä, et ees oikeasti oo rakastanut mua? Mitä jos mä olin olemassa vaan kulissina?

Me ei koskaan ees... päästy niin pitkälle. Ja sit sä meet tekee sen jonkun toisen kanssa. Miten niin voi ees käydä. Mä luulin, et kaiken sun kokeman jälkeen sä haluisit edetä hitaasti. Olla rauhassa. Mä yritin olla varovainen ja huomaavainen ja aina sun tukena ja sä...

Eihän Luol tehnyt sitä ilman sun tahtoa? Jos teki, ni mikset sä sanonut, mulla ei ois mitään syytä olla sulle vihanen siitä... Mä oon sulle vihanen. Mä itken ja itken ja itken. Ja oon yksin. Täällä ois pimeetä, jos toi tuli ei ois tuolla kaukana. Sen liekit on pelottavia. Mun tekis mieli heittää tää paperi sinne. Tai ensin repiä se ja sit polttaa...

...

Mun päähän sattuu. Olo tuntuu tyhjältä. En enää saa itkettyä. Varmana hyvä, koska oon itkenyt varmaan monta tuntia. Yritin lukea jotain, mikä veisi ajatuksia muualle. Se ei oikein toiminut, luin vaan samaa sivua uudestaan ja uudestaan tajuamatta mitään. Tältäkö sustakin aina tuntuu kirjojen kanssa? Oikeesti mua pelottaa, etten koskaan ymmärtänyt sua. En ymmärrä, miten sä saatoit tehdä näin. Mun tuntema Heather on välittävä, herkkä ja rohkea. Rohkea sanoakseen asiat suoraan, seisoessaan mielipiteidensä takana ja päättäväinen itsepäisyyteen saakka. Mikset sä käyttäydy niin? Mä tiedän, että suhun sattuu. Ja mä tiedän, että sä välität. Nyt en voi ees ajatella sua pelastamassa haiskuja ilman, että se polttaa.

...

Mun ois pakko nukkua nyt. Ei huvita. Sitä paitsi huomenna - tai tänään - on sunnuntai. Voin kumminkin nukkua koko päivän, jos siltä tuntuu. Mitä väliä sillä edes on, millon nukun. Muhun sattuu nyt, enkö voi vaan tuntee kipua. En kumminkaan sais unta.