Viedä murheet mukanaan...

[Nicolas Cartier]

Osallistujat: Nicolas Cartier ja Rain Savage (cerfeureja molemmat, toki toinen kai tilapäisesti erotettu koulusta?)
Ajankohta: Pikkujoulujen jälkeen. Todennäköisesti su 6.12. (?)
Varoitukset: sisältää alkoholia, epätervettä tunteiden käsittelyä ja mielenterveyden alasajoa
Juoni: Murheita (SPOILERS: Rain erotettiin koulusta Londonin tappelun jälkeen ja Nicin ja Herin suhde päättyi, koska Her petti Luolin kanssa) ja juomista, let's see mitä tästäkin tulee
Muuta: Oma vastuu lukemisessa, vältä jos aihe ahdistaa. Peli ei ole kaikenikäisille soveltuva

Nicolas Cartier ei ollut nukkunut viime yönä yhtään, hyvä että hän edes oli löytänyt itsensä koskaan Cerfeurien tupahuoneelle. Sunnuntaiaamu keskipäivään saakka sen sijaan oli kulunut sängyssä, kunnes makuusalitoveri oli epäillyt Nicin olevan kipeä. Kipeältä Nicistä tuntuikin, päätä särki ja väsytti. Nic ei jaksanut selittää yhtään mitään, sillä ei hän saanut itsekään tilanteesta tolkkua. Oli kuin eiliset sanat olisivat samaan aikaan kaikuneet korvissa, että tuntuneet unelta. Ruokailustakaan ei tullut mitään, joten Nic vain harhaili käytävillä ja päätyi jossain välissä takaisin sänkyynsä. Kun tilanne ei tästä muuttunut pitkään aikaan, hän päätti lopulta ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä ulos haukkaamaan happea. Toki ajatuksen heitti eräs tuttu, joka katseli Nicin kärsivää olemassaoloa ja ajatteli, että tuo oli vain väsynyt.

Niinpä Nic päätyi pihalle, tummassa hupparissa ja farkuissa, mutta niiden päällä oli sentään talviviitta, jonka lämpöloitsu hieman auttoi pitämään kylmää ulkopuolella. Tai olisi voinut, jos kyse ei olisi ollut hyisestä tunteesta, joka kalvoi olemassaoloa. Miten tässä oli voinut käydä näin? Miksi Heather oli tehnyt sen? Se kirottu Luol... Nicin teki mieli satuttaa tuota. Lyödä ja satuttaa... Tai ehkä jotain hienompaa? Viedä vaikka tuolta rakkaus alta, tuntisi saman... Kaikki ne hetket, kun tuo oli sattumalta tullut Nicin ja Herin luo, Nic ei enää ollut varma oliko niistä mikään sattumaa. Hän vain halveksi. Inhosi. Vihasi. Kuin kaikki ikävä olisi saanut kasvot.

Jalat kävelivät eteenpäin, vaikka ajatukset jumittivat menneessä. Nic huomasi pian, että Poudlardinen tutut talot kohosivat hänen edessään. Lumisateen hiutaleet tanssivat illan hämärässä, mutta Nic tuskin huomasi niitä. Sen sijaan hänen päässään välähti kumma ajatus, jota siellä ei aiemmin ollut. Hän katsoi edessään olevaa rakennusta syvään huokaisten ja astui ajatuksen mukana sisään. Sisällä kuului puheensorinaa, jossain nurkassa oli biljardipeli meneillään. Tumma puu sävytti tilaa, mutta Nic havaitsi myös muutaman tumman sohvan houkuttelevan olemassaolon. Hän näytti henkkarinsa äkäisen näköiselle körmylle ennen kuin asteli baaritiskille.

"Pari shottia ilolientä ja PurskeenPärske", Nic sanoi tuijotettuaan hetken listaa. Hän istui korkealle jakkaralle odottamaan. Mitä hän olikaan tekemässä? Tämä oli typerää... sama se. Oliko millään mitään väliä? Voisi olla kerrankin ihan tavallinen nuori. Enemmän, mitä Heather haluaisi... Unohda Heather! Nic otti juomansa ja maistoi Pärskettä. Hän irvisti.

[Rain Savage]

Sen jälkeen, kun Rain oli erotettu väliaikaisesti koulusta, tuntui hänen elämänsä menneen taas vaihteeksi sekaisin ja kunnolla. Ei se tosin siitä erottamisesta johtunut. Ei koululla ollut niin väliä, jos Rainilta kysyttiin. Mutta Noah... Noahilla oli enemmän väliä kuin millään, mitä Rain tiesi. Ja Noah oli joko pettänyt Rainia Londonin kanssa, tai sitten menettänyt neitsyytensä Londonille, ennen kuin oli alkanut seurustella Rainin kanssa, ja jättänyt sen kertomatta hänelle. Rain ei edes tiennyt, kumpi oli pahempi. Ja oliko hän oikeastaan edes vihainen Noahille vai yhä vain Londonille? Oliko hän edes vihainen? Ehkä hän oli vain toivoton. Ehkä hän ei vain tiennyt, mitä olisi tehnyt.

Rain istuskeli eräässä Poudlardinen kapakassa ja joi. Hän oli juonut jo useamman päivän. Tai juonut useamman yön ja nukkunut päivät. Hänen unirytminsä oli täysin sekaisin. Niin oli myös tytön tukka ja pukeutuminenkin näytti hieman resuiselta. Eihän sellaisilla asioilla ollut väliä, jos hän ei voinut nähdä Noahia. Eikä hän voinut myöskään soittaa Noahille tai lähettää tälle pöllöä. Ei hän pystynyt, ei vain hitto pystynyt. Ei hän pystynyt puhumaan siitä tai kysymään, koska ei halunnut tietää totuutta. Ja Rain myös pelkäsi. Hän pelkäsi, että jotenkin tämä nyt päättyisi eroon. Että ehkä Noah valitsisikin Londonin tai... tai jotain sellaista. Niinpä hän vain joi. Humalassa oli helpompaa. Ajatukset sattuivat vähemmän. Keho voi huonommin mutta mielen kanssa pystyi paremmin olemaan.

Rain havahtui hiukan horrosmaisesta olotilastaan kuullessaan tutun äänen vierestään. Tyttö siirsi tukkaa pois silmiltään ja siristeli yrittäen saada selkoa hiukan hämärästi näkyvästä hahmosta. ”Cartierin poika?” Rain kysyi ja katsoi Nicolasta kulmiaan kurtistaen. ”Mä jotenkin luulin, että sä et juo”, hän tuhahti ja siemaisi omaa juomaansa: tuliviskiä. Rain nojaili käteensä väsyneen ja varsin pöllähtäneen näköisenä, mutta Nicolasin katsominen näytti saavan tämän edes hitusen uteliaaksi. Mitä ihmettä tuo kiltti poika täällä teki PurskeenPärskeitä tilaamassa?

[Sophie Everett]

Kiitos pelistä!

Nicolas Cartier, Cerfeur: 2p
Rain Savage, Cerfeur: 2p