Pakosti paikalla painimassa

[London Morel]

Londonin mielestä Nicolas oli ärsyttävä, lapsellinen ja typerä, ja tunne oli varmasti molemminpuolinen. Nicolas ansaitsi saada kunnolla turpaansa, ja sen hän tulisi saamaan, jos jatkaisi ärsyttävänä omana itsenään oloaan. Tuo arvosteli Londonin loitsintataitoja ja nimitti poikaa säälittäväksi, typeräksi ja ääliöksi. London tiesi Nicolaksen olevan häntä parempi teorettisissa oppiaineissa, mutta uskoi pärjäävänsä tälle mahdollisessa kaksintaistelutilanteessa.

"Vaikka sä kuinka haukut mua, se ei poista sitä tosiasiaa, että mä aion kertoa susta ja Heatherista heti, kun mä pääsen tästä huoneesta pois", London sanoi tiukasti, "Mieluummin typerä ääliö, kuin koulusta erotettu ja Azkabanissa", poika sanoi liioitellen. Ennen kuin poika kuunteli Nicolaksen vastausta, hän vetäisi taikasauvansa uudestaan esille ja osoitti tuota.

"Calvorio", poika lausui hiustenlähdetysloitsun sanat. Jos loitsu onnistuisi, Nicolas saisi erittäin aikaistetun hiustenländön. Poika halusi antaa tuolle takaisin samalla mitalla kuin mitä tuo oli antanut viimeksi huispauskentällä.

[Nicolas Cartier]

Tunne oli hyvinkin molemminpuolinen. Londonin ärsyttävyys kiiri liian kauas ja Nic olisi halunnut kauas tuosta ja tuon rasittavan paljon tilaa vievästä egosta. Nicolas sivuutti nopeasti ajatukset, että käyttäytyi itse lapsellisesti, sillä juuri nyt vain viha tuota tumpeloa kohtaan merkitsi.

”Kerrot vai? Voi, enpä haluaisi olla sinä silloin. Tosin kuka nyt haluaisi olla sä muutenkaan. Azkabanissa? Ihan totta, en mä nyt pimeyden voi – ääää!” Nic oli vastaamassa Londonille, mutta tuo saikin päähänsä heittää herjan kuuntelemisen sijaan. Nic ei ehtinyt reagoida. Herja rysähti suoraan päin näköä ja pian sen vaikutukset kävivät ilmeisiksi.

Nic näki tupon tipahtavan maahan ja liikutti kauhuissaan kättään päähänsä. Käsiin tarttui lisää hiuksia. Nic kaljuuntui. Poika sadatteli ja mulkaisi Londonia happamana. Hän puristi käsiään nyrkkiin. ”Tän sä saat maksaa!”

”Tuuhennus hiukset”
"Kampitus"
”Höpötys”
"Liikkumitor kuolitus"
”Hyytelöaivous”

Poika loitsi välittämättä sen suuremmin osuivatko aikaisemmat loitsut vai eivät.

[London Morel]

Poikien kinastelu eteni nopeasti tappelutasolle, kun sanat eivät enää riittäneet ja täytyi siirtyä toisen vahingoittamiseen ja satuttamiseen. Ärsyttämistä, haukkumista ja uhkailuja puolin ja toisin, sekä lopulta kirousten langettamista. London oli ylpeä itsestään kirouksen osuessa päin Nicolasta. Tuon hiukset alkoivat irrota päästä tuppoina ja poika näytti vanhenevan sekunneissa. London rämähti raikuvaan nauruun. Siitäs sai.

London ei osannut reagoida riittävän nopeasti Nicolaksen seuraavaan siirtoon. Hän olisi kyennyt torjumaan yhden loitsun, mutta viiden loitsun peräkkäinen torjuminen oli mahdotonta. Ensimmäinen loitsu kumoutui pojan luoman suojausloitsun avulla, toisen hän sai väistettyä, mutta kolmas osui häntä rintaan. Neljäs ja viides loitsu sujahtivat ohi pojan korvan vierestä. Hän odotti hetken, mutta mitään ei tapahtunut. Pahinta tässä oli se, ettei hän tiennyt, mikä loitsuista oli osunut, sillä vaikutusta ei tuntenut. Nicolas saisi kuulla kyllä kunniansa.

"Yksisarviset lienevät maailman kauneimpia hevoseläimiä, sillä kauniina päivänä saatat nähdä taivaalla kulhollisen makaronilaatikkoa. Lisäksi Ranskan koulunkäyntipolitiikka ihastuttaa kanssamatkustajia", London aloitti ja läimäisi sitten käden suulleen. Hänen oli tarkoitus sättiä Nicolasta ja kertoa suoran mielipiteensä tuosta pojasta, mutta suusta pääsikin ulos aivan muita sanoja. Nicolas oli loitsinut häneen höpötysherjan! Pojan kasvoille nousi ärtynyt ilme. Hiusten lähtöön sopisi hyvin valuos räkä -kirous.

"Kananmunakastike!", poika huudahti ja osoitti taikasauvallaan Nicolasta. Taikasauvasta ei tullut ainoatakaan kipinää, sillä loitsun sanat olivat väärät. Londonia tämä ei huvittanut lainkaan, vaan suurin hallitseva tunne oli ärtymys ja inho Nicolasta kohtaan. Hän tahtoi päästä tästä herjasta eroon välittömästi!

[Nicolas Cartier]

Londonin raikuva nauru vaihtui pian irvistykseksi. Ikävä kyllä tuo onnistui jotenkin ihmeellä väistämään suurosan kirouksista, mutta ei sentään kaikkia. Nic katsoi virnuillen Londonia tuon puhuessa yksisarvisista naama mutrulla. "Aika pohjalla oot, ku toi on varmaan sun järkevin lause koko päivänä".

Nic osoitti sauvallaan Londonia ja mietti, miten tästä jatkaisi. Tuon hölynpölypuhekin oli oikeastaan rasittavaa, joten ehkä voisi vain tainnuttaa tuon ja olla sitten rauhassa? London oli käytännössä puolustuskyvytön, koska tuon sanattomat loitsutaidot olivat surkeat. Tai ainakin tunneilla vaikutti, että tuo ei hirveästi panostanut niiden opetteluun. Sitä paitsi tuo oli niin ääliö, että tuskin edes osaisi miettiä sanattomia loitsuja vaihtoehtona. Nic nautti hieman tästä hetkellisestä vallantunteesta.

Vaikka ilo ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun Nic ajattelutauko toi oivalluksen mukanaan. Nic tajusi, mitä oli tekemässä. Hän oli juuri kironnut Londonin! Taas! Mikä häntä vaivasi? Hetken epävarmuus paistoi hänen kasvoillaan. Mitä ihmettä hän oikein haki tällä? Miksi hän teki näin? Hän oli jo kostanut Londonin sanat Heatherille... ja teot... tuo oli haukkunu, satuttanut ja uhkaillut häntä itseään. Mutta Nic oli itsekin tehnyt vastaavaa. Nic katsoi tuota ärtynyttä naamaa ja laski sauvansa. Hän oli koulussa. Jälki-istunnossa. Ja käyttäytyi kuin lapsi. Pitäisi rauhoittua.

[London Morel]

Londonia ärsytti yhä enemmän ja enemmän. Nicolaksen sanat, naama, olemus ja kaikki muukin, mikä tuosta huokui, oli vastenmielistä. Nicolas oli loitsinut poikaan höpötysherjan ja sen jälkeen vielä kehtasi jatkaa naljailuaan. Missä oli se harmiton ja lähes huomaamaton Nicolas, joka pysyi kaukana turhasta kiusanteosta?

"Kirpeitä karhunvatukoita ankeuttajan taskussa! Muista, että suutarin erottaa räätälistä vain keskiyöllä Timbuktuun vievän kujan varrella", London jatkoi höpötystään, mutta ymmärsi pian, että kaikki ne pahat sanat, joita hän luuli päästävänsä suusta, muuttui hölynpölyksi matkan varrella. Oli turhaa puhua enää yhtään enempää, sillä herjan vaikutus ei ollut vieläkään loppunut.

London heilautti taikasauvaansa kohti pokaaleja, joissa oli vielä pölykerros päällä. Sanattomalla loitsulla hän pyyhkäisi palkintojen päältä pölyt pois. Koska sanattomat loitsut eivät olleet tämän pojan vahvuus, olisi puhtaanpaa jälkeä saanut rättiä käyttämällä, mutta tämä sai nyt kelvata. Hän oli nyt tehnyt oman asuutensa jälki-istunnosta.

[Nicolas Cartier]

Nicolakseen sattui. London ansaitsi tulla kirotuksi, mutta silti tuntui ikävältä. Kiroaminen ei tuntunut auttavan ikävään oloon lainkaan, vain pahentaneen sitä. London jatkoi paasausta karhunvatukoista ja suutarista, eikä Nic halunnut edes tietää, mitä tuo yritti sanoa. Hän heilautti vaiennusloitsun ympärilleen. Ainakin hän voisi olla kuulematta Londonia, antaisi tuon puhua itselleen.

Kumma pala tuntui kurkussa, poskia kuumotti yhäkin ja asiat tuntuivat sekavilta. Ahdisti ajatella Londonia. Nic oli jännittynyt ja tuntui hiljaisuudesta huolimatta mahdottomalta yrittää olla huomioimatta Londonia. Saada tuo pois ajatuksista. Nic tuijotti pokaaleja ja hänen teki mieli potkaista niitä. Pitäisi rauhoittua.

Yksi, kaksi, kolme... Nic laski kymmeneen ja tuijotti kaappia. Tuo yksi kirottu pokaali oli yhäkin tuolla kaapin alla. Sen olemassaolo sai olon tuntumaan epäonnistuneelta. Kuin todiste, että hän yritti liikaa ja kaikki päättyisi entistäkin pölyisempänä. Hän ei halunnut nostaa sitä. Mutta London ei tekisi niin ja jälki-istunto oli yhä kesken. Se pokaali pitäisi puhdistaa. Nic päätti olla vilkaisemattakaan tuota ja laskeutui kontilleen yltääkseen kädellä pokaaliin. Toinen käsi ja sauva tukivat lattiaa vasten.

[London Morel]

Höpötysloitsun aiheuttama tunne oli hyvin kummallinen. Vaikka lauseet yritti muodostaa oikein ja vielä lausumisvaiheessa luuli tuottavansa puheen normaalisti, suu liikkui itsepäisesti täysin päinvastaisiin asentoihin. Poika kuuli itse väärät sanat omalla äänellään lausuttuna ja tietyissä tilanteissa tämä vaiva olisi ollut hyvin kiusallinen, mutta tällä hetkellä ärsytys oli tunteista suurin. Hän halusi yhä kostaa.

London seurasi katseellaan kuinka Nicolas asettui kontilleen lattialle ja kumartui palkintohyllyn suuntaan. Tuon päämääränä oli ilmeisesti poimia talteen se pokaali, jonka London oli aiemmin potkaissut piiloon. Pojan teki mieli nauraa ääneen Nicolaksen liialliselle tunnollisuudelle ja typeryydelle, mutta kirous olisi taatusti muuttanut naurun joko itkun tai röyhtäilyn ääneksi.

London asteli Nicolaksen viereen ja tähtäsi kenkänsä pohjalla lujan tallauksen tuon sauvakäden päälle. Tarkoituksena oli kruunata heidän jälki-istuntonsa aiheuttamalla mahdollisimman kovaa kipua tuolle pojalle. Mikä olisikaan parempaa kuin katkennut taikasauva ja murtunut käsi? Jos Nicolas viettäisi seuraavat viikot sairaalasiivessä, olisi elämä jatko-opiskelijoiden tuvassa huomattavasti rennompaa.

[Nicolas Cartier]

Yleensä vaiennusloitsu oli käytännöllinen. Sillä sai rauhan, kun ei tarvinnut enää kuunnella Londonin märinää. Tällä kertaa se kuitenkin aiheutti ongelmia, sillä Nic ei huomannut lainkaan, että London oli tullut hänen viereensä. Tappelun piti olla jo päättynyt, mutta ilmeisesti poikien välillä ei siinäkään asiassa ollut yhteisymmärrystä.

Nicin käsi ja sauva liiskaantuivat Londonin kengän alle. Huudahdus sekoittui irvistykseen ja sitä jatkavaan ähkinään, kun poika yritti saada kättään painon alta pois. Lopulta hän kierähti pepulleen istumaan ja veti itseään kauemmas Londonista, mutta törmäsi seinään. Hän yritti nousta, mutta painon siirtäminen oikealle oli typerä ajatus ja lopulta hän jäi vain istumaan lattialle.

Sattui. Eikä tämä kipu ollut enää henkistä, vaan käteen sattui. Nic tuijotti sauvaansa ja toivoi sen olevan kunnossa iskusta huolimatta. Hän yritti liikutta sormiaan, mutta kipu sai vain kirosanat pääsemään ulos pojan suusta. Sattui. Käteen pitäisi luoda side. Mutta miten, jos oikea käsi oli puristuskelvoton? Ei sillä saanut otetta sauvasta? Voisiko loitsia väärällä kädellä? Tämä oli typerää... Pitäisi mennä sairaalasiipeen. Mutta voiko jälki-istunnon keskeyttää? Tosin oliko tämä jälki-istunto muutenkaan noudattanut yhtäkään sääntöä? Oliko koko jälki-istunnossa mitään idea, jos se ei opettanut mitään. London ainakin vaikutti vain entistäkin aasimmalta. Ihan totta, Nic voisi tehdä kymmenen jälki-istuntoa, kunhan voisi olla siellä ilman Londonia. "Paskiainen", Nic mutisi.

[London Morel]

London siirtyi kauemmaksi lattialla huutavasta Nicolaksesta. Tuo oli säälittävä näky, ja pojan kasvoille nousi jokin irvistyksen ja omahyväisen hymyn välimaastossa oleva ilme. Hän kykeni lähes tuntemaan tuon lattialla pölyn ja itsesäälin seassa pyöriskelevän paskiaisen tunteet. Liikaa empatiaa poika ei kuitenkaan tuolle suonut ja niinpä hän ryhtyi astelemaan kohti ovea, tarkoituksenaan poistua tilanteesta ja jatkaa omaa elämäänsä.

"Tiedätkö, että poolopaidan nukkakerros lähentelee Himalajan huippua? Vaikka kettu ja kaappikello muistuttavat jokailtaisesta aamuauringosta, älä koskaan kiusaa puulusikkaa!"

Nämä olivat Londonin viimeiset sanat ennen kuin hän poistui huoneesta provosoivaa käsimerkkiä näyttäen. Jos höpötyskirouksen vaikutus olisi jo lakannut, Nicolas olisi kuullut hyvin törkeitä nimityksiä sekä ilkeitä toiveita tuon tulevaisuuteen liittyen. Poika ei muistanut, oliko hän koskaan tuntenut henkilöä, jolle tahtoi yhtä karun kohtalon kuin mitä hän Nicolakselle toivoi.

// Jos Nicolas ei hyökkää vielä kerran kimppuun, tämä peli voisi olla osaltani tässä. Kiitos mielenkiintoisesta ja viihdyttävästä pelistä! :D

[Nicolas Cartier]

Londonia ei kiinnostanut Nicin pahoinvointi, kipu tai koko jälki-istunto. Itse asiassa tuo näytti tavattoman tyytyväiseltä itseensä. Nic ei tiennyt oliko pojan kirous jo päättynyt ja puhuiko tuo puutaheinää vai haukkumasanoja, koska vaimennus oli yhäkin voimassa. Kuulumattomat sanat antoivat kuitenkin Nicin mielikuvitukselle siivet ja niinpä Nic saattoi kuvitella Londonin haukkuneen häntä pahasti. Osuneen ja kaivaneen juuri ne epävarmimmat kohdat pojan sisältä. Vaikka eihän tuo tietenkään voinut niitä tietää. Silti ajatukset sattuivat, koska Nic tiesi.

London oli kuitenkin mässäillyt Nicin tuskalla tarpeeksi, sillä hän lähti pois. Nic istui lattialla seinää vasten ja uikutti hiljaa. Hän ei uskaltanut liikkua. Tupapokaaleja ja palkintoja oli paljon puhdistammatta. Joku toinen päivä Nic olisi voinut sadatella sitä, että London jätti hänet yksin niiden kanssa. Nyt Nic oli vain helpottunut. Joku toinen kerta Nic olisi valvonut vaikka koko yön, jotta kaikki olisi puunattu kirkkaaksi. Nyt Nicin käsi sattui ja hän tunsi olonsa uupuneemmaksi kuin aikoihin. Saattoiko hän lähteä sairaalasiipeen vai pitäisikö hänen yrittää hoitaa kahden edestä jälki-istunto pois? Uskaltaisiko hän yrittää loitsia? Tosin eihän se silloin ollut oikeaa suorittamista vain huijausta? Sauvakäsi oli sitä paitsi pahasti vaivainen...

Nic huokaisi ja nousi hitaasti ylös kuin olisi vanhentunut puolisataa vuotta tämän... Kuinkahan kauan jälki-istunto oli kestänyt? Tuntui kuin kaikki olisi ollut niin nopeaa ja samalla jatkunut ikuisuuden. Nic käveli ovea kohti ja kääntyi vielä kerran ovella. Aikoiko hän oikeasti tehdä näin? Lähteä kesken kaiken jälki-istunnosta? Mikä hänet enää erotti halveksimastaan Londonista, kun hän käyttäytyi ihan samalla tavalla? Mutta olihan se sentään eri mennä parantajalle kuin lähteä huvin vuoksi, koska ei jaksa siivota? Kai? Mutta seuraukset olisivat silti samoja... Äh... Nicin pitäisi puhua Feylle. Tunnustaa kaikki. Mutta eihän hän... ehkä Fey ei saisi tietää? London varmasti kertoisi... miksei kertoisi? Hänhän leveili muutenkin sääntörikkomisillaan ja nyt hän saisi vielä loattua samalla Nicin? Mutta kuka uskoisi? Toisaalta miksei uskoisi, Nicin käsikin oli kipeä, eikä Nic voinut sitä vain piilottaa. Ehkä jos Nic yrittäisi siivota nyt niin kaikki rangaistukset olisivat sillä hoidettu...

Mutta kipu kädessä kuitenkin vaati polttavaa huomiota, joten vaihtoehtoja ei ollut. Nic astui kynnyksen yli, laittoi salin oven kiinni ja suuntasi askeleensa sairaalasiipeen. Hän hämmentyi käytävien hiljaisuudesta, kuin koko koulu olisi korostanut hänen jälki-istunto pakoaan, mutta tajusi sitten kyseessä olevan vaimennusloitsun. Huoh, mitähän hoitamisestakin tulisi, jos hän ei kerran kuullut mitään... oivoi... kirottu London. Vaikka hiljaisuus kai oli oma syy. Miksi se tuntui niin pahalta?

// London hushus vaan heti tilaisuuden tullen, ei missään nimessä jatkohyökkäyksiä XD
Mut kiitos munkin puolesta pelistä! Tää on ollut ihan hauskaa ja vähän erilainen puoli Nicistä. Rakastan näitä Londonin höpinöitä //