Michelle Gay
Perustiedot:
Koko nimi: Michelle Marie Gay
Kutsumanimi: Michelle
Lempinimet: Mic, lukutoukka
Sukupuoli: Nainen
Syntymäpäivä: 5.4.1996, eli Michelle on 24 vuotta
Asuinpaikka: Pariisi, Ranska
Työtehtävä: Kirjaston hoitaja
Verisääty: Puoliverinen
Muuta:
Taikasauva: Päärynäpuuta ja yksisarvisen häntäjouhi, 12 ja 1/2 tuumaa, vankka
Suojelius: Saukko, osaa melko hyvin
Työkokemus:
2013: Valmistui Châteausta
2018: Sai taikaeläin tutkintonsa loppuun ja valmistui tutkijaksi
2019: Julkaisi ensimmäisen, taikaeläimiä käsittelevän kirjansa
2020: Sai paikan Taikakoulu Châteaun kirjaston hoitajana
PERHE JA HISTORIA
Michelle syntyi 5.4.1996 Pariisissa Ranskassa. Hänellä oli erittäin hyvä lapsuus sillä hän asui Äitinsä isänsä ja isosiskonsa Bellan kanssa ihanassa talossa Seine joen varrella. Michelle piti paljon Pariisista. Hän vietti aikaansa katselemalla Pariisin nähtävyyksiä, syömällä Pariisin ravintoloissa ja viettämällä aikaansa perheen kanssa.
Michellen elämä muuttui vielä ihanammaksi kun hän sai tietää että saisi pikkusiskon. Pikkusisko Jeannie syntyi kesällä 2007. Michelle oli hyvin onnellinen, hän leikki melkein kaiken ajan pikkusiskonsa kanssa. Mutta kaikki muuttui kun Michelle täytti neljätoista.
Bellaa ei kuulunut sinä päivänä ministeriöistä juhlimaan Michellen syntymäpäiviä, vaikka tämän työpäivä oli loppunut jo monta tuntia sitten. Pian ministeriöistä lähetettiin kirje, että Bella oli lähtenyt selvittämään muutaman muun ministeriöläisen kanssa jotain kahden velhon taistelua jästialueella Marseillessa, eikä ollut tullut vieläkään takaisin. Michelle jäi pikkusiskonsa kanssa pelokkaana kotiin kun hänen isänsä ja äistinsä lähtivät selvittämään tilannettta. He palasivat kahden tunnin kukuttua itkien ja Michelle sai tietää Bellan kuolleen käsistä karanneen taistelun aiheuttamassa räjähdyksessä.Koko perhe oli surun murtama paitsi Jeannie, joka oli vasta kolme vuotias, eikä ymmärtänyt siskonsa kuolemaa, joten kyseli jatkuvasti milloin tämä palaisi kotiin. Vuoden päästä perhe alkoi vähitellen päästä yli surusta ja pystyi taas elämään vapaammin. Mutta murheet eivät jääneet siihen.
Kun Michelle täytti kuusitoista ja Jeannie viisi, perhe päätti lähteä lomalle erämaahan vuoristoon. He halusivat perheen tekevän välillä jotain mukavaa yhdessä. He olivat viettäneet teltassa viisi päivää, kun eräänä pimeänä iltana, Jeannie oli lähtenyt leikkimään läheiseen metsään ja eksynyt. Se ilta oli Michellen mielestä kamalin ilta koskaan. He huomasivat pian, että oli täysi kuun aika ja metsässä näköjään asusti ihmissusia. Michelle joutui eron vanhemmistaan ja joutui taistelemaan kunnolla päästäkseen ihmissuia pakoon. Lopulta tämä löysi Jeannien maasta makaamassa ja tajusi, että ihmissusi oli purrut tätä. Hän nosti Jeaanien ja lähti juoksemaan pois metsästä. Hän löysi vanhempansa ja he lähtivät yhdessä viemään Jeannieta hoitoon. Jeannie oli kuitenkin saanut kunnon pureman ja hänestäkin tuli ihmissusi. He joutuivat joka kuukausi viemään Jeannien erämaahan ja odottaa kunnes hän palautuisi takaisin omaan muotoonsa. Vuoden päästä he lopulta löysivät taikajuoman, joka esti Jeannien riahaantumisen ja heidän elämänsä muuttui paljon.
Michelle kävi Câteaun loppuun ja lähti sitten taikaolentojen hoitoa opiskelemaan. Hän kirjoitti kirjan ja huomasi pitävänsä enemmän kirjoittamisesta, kuin taika olentojen tutkimisesta. Hän päätti lähteä Châteauhun takaisin kirjaston hoitajaksi ja kirjoittaa samalla fantasia kirjaa, joka pohjautui hänen elämäänsä. Hän aloitti samalla äidinkielen kirjekurssin.
Michellen perhe:
ÄITI:
•Nimi on Emily Gay
•Käy töissä ministeriössä, on unhoituttaja
ISÄ:
•Nimi on Michael Gay
•Käy töissä ministeriössä, on aurori
SISKO, JEANNIE:
•On tällä hetkellä kolmetoista
•On ihmissusi
SISKO, BELLA
•On kuollut
•Olisi tällä hetkellä 30 vuotta
LUONNE JA KÄYTTÄYTYMINEN
Michelle on aina ollut hyvin kiltti ja hyvä tapainen. Mutta osa hänestä on muuttunut sen jälkeen kun hänen siskonsa kuoli ja hänen toinen siskonsa muuttui ihmissudeksi. Esimerkiksi luultavasti hänen halunsa auttaa kaikkia on luultavasti tullut näistä kokemuksista. Hänen on pakko saada auttaa muita niin paljon kuin pystyy ja vielä enemmänkin. Tämä kuluttaakin häntä paljon ja hän on joskus hyvin väsynyt. Muille hän ei kuitenkaan yleensä näytä väsymystään. Myös hänen varovaisuutensa ja erikoinen sääntöjen valvominen johtuu luultavasti hänen kokemuksistaan. Michelle vaatii äärimmäistä sääntöjen noudattamista ja menee joskus liian pitkällä. Hän määrää joskus liian äärimmäisiä sääntöjä ja vahtii silmä kovana että niitä noudatetaan. Mutta yllensä Michelle ei ole tiukka tai vihainen, vaan suurimman osan ajasta hän on iloinen, mukava ja avulias. Sääntöjen noudattamisen lisäksi hän on hyvin varovainen. Hän ei anna kenenkään, ainakaan nuoremman, osallistua mihinkään yhtään vaaralliseen.
Michelle suhtautuu ylisuojelevasti omaan pikkusiskonsa. Hän pelkää, että jos Jeannie paljastuu, hänet erotetaan koulusta ja silloin Michelle joutuisi jättämään työnsä pitääkseen siskosta huolta. Tämä ärsyttää välillä Jeaaniea ja heille tulee yleensä riitaa asiasta. Michelle ei päästä Jennieta täyden kuun lähipäivinä, edes tapaamaan ystäviään, vaikka oikeasti tietää, ettei pikkusisko yhtäkkiä vain muutu ihmissudeksi, muuten kuin vain täyden kuun aikaan.
Michelle on sisimmässään hyvin kiltti ja avulias. Hän on edelleen melkein oma itsensä vaikka onkin saanut kokea järkyttäviä asioita.
Michelle ei hätäänny helposti, vaan on rauhallinen, määrätietoinen ja tietää aina mitä tekee. Jos sattuu jotain ja mut alkavat vain säntäillä ympäriinsä, Michelle on rauhallinen ja kertoo muille mitä pitää tehdä. Hän on hyvin fiksu ja keksii yllensä ratkaisun pulmaan muita nopeammin. Michelle on määrätietoinen. Hän tietää mitä tahtoo ja hänellä on suuria unelmoita. Mutta Michelle ei ole ollenkaan unelmoija tyyppiä, vaan hänellä on tiukasti jalat maassa.
Michellen kuvaavat sanat:
•avulias
•iloinen
•tiukka
•varovainen
•määrätietoinen
•rauhallinen
•fiksu
ULNÄKÖ
Michellellä on kauniit, tumman ruskeat, keski pitkät hiukset, joissa on kauniita vaaleampaa raitoja. Hänen hiuksensa ovat luonnostaan hieman kihartuvat latvasta. Hiukset Michellellä näkee usein auki tai taitavasti nutturalle nostettuna, mutta myös ponihännällä tai letillä. Michelle tykkää muuttaa kampausta. Tässä on suuntaa antava kuva Michellellä takaa päin, jossa himuksetkin näkyvät: https://cdn.pixabay.com/photo/2016/08/0 ... 5_1280.jpg
Michellellä on aika kapeat kasvot. Michellellä on hieman korkea otsa ja aina kun hän hymyilee, hänelle tulee pienet hymy kuopat. Michellen iho on hyvin vaaleaa.
Michellen silmät ovat kauniin tumman ruskeat. Michellen silmät ovat pienet ja silmä ripset taas tuuheat. Silmien yläpuolelta löytyy ohuet, mutta aika tuuheat kulmakarvat, jotka nekin ovat tumman ruskeat.
Michellen nenä on hieman pyöreä. Se ei ole mitenkään hirveän iso, vain aika pieni. Michellen suu on sekin aika pieni. Hänen huulensa ovat ohuet ja luonnostaan tumman punaiset. Hänen hymyillessään suu pieliin muodostuu pienet hymykuopat. Tässä suuntaa antava kuva Michellestä: https://cdn.pixabay.com/photo/2018/02/2 ... 6_1280.jpg
TYÖHAKEMUS
1.Mihin tehtävään koululla haluat? Jos haluat opettajaksi, minkä aineen opettajaksi haluat?
– Haluaisin kirjaston hoitajaksi.
2.Mikä olet koulutukseltasi ja mistä olet saanut taidot kyseiseen tehtävään?
-Opiskelin taikaeläin tutkijaksi. Nyt olen kuitenkin tullut toisiin aatoksiin ja päätin että taika eläinten tutkiminen ei ole minun juttuni. Nyt siis tähtään kirjailijaksi. Ja tarvitsen nyt kirjailijan työn kanssa jonkin muunkin työn. Joten päätin hakea tänne.
Minä en ole ennen toiminut kirjaston hoitajana, mutta olen ollut kirjastossa kesätöissä ja muutenkin lukenut paljon kirjoja. Sen lisäksi olen opiskellut nyt muutaman vuoden erikoisen ahkerasti äidinkieltä.
3.Kuvaile luonnettasi (Voit kertoa joko vain muutamalla sanalla tai kirjoittaa pidemmän kuvailun)
– Olen kiltti, hauska ja avulias liikunnallinen ihminen. Tykkään puhua minua nuorempien ihmisten kanssa ja ratkoa heidän ongelmiaan. Olen välillä kyllä aika tiukka, varsinkin, jos juku rikkoo antamiani sääntöjä.
4.Miksi olisit sopiva henkilö kyseiseen tehtävään?
-Olen hyvin avulias ja opastan mielellään muita ihmisiä. Pidän kiinni säännöistä kirjatossa. Luen myös tosi paljon kirjoja, joten osaisin varmasti antaa hyvät kirja vinkit ja näyttää oikeat kirjat.
5.Kuinka vanha olet? (vähintään 22-vuotias)
-Olen 24 vuotias.
