Pakosti paikalla painimassa

[London Morel]

Vaikkei London saanut tällä kertaa Nicolakselta ainoatakaan kommenttia, tuon olemus oli tarpeeksi tyhjentävä vastaus pojalle. Voi kumpa London olisi tiennyt, millaisia ajatuksia tuon pään sisällä risteili.

"Sä varmaan ymmärrät, että sä oot vaikeuksissa, jos multa vahingossa lipsahtaa... jotain", London totesi välinpitämättömästi ja katsoi peilikuvaansa juuri kiillottamansa pokaalin pinnasta. Poika virnisti peilikuvalleen ja asetti pokaalin hyllyyn muiden puhdistettujen pokaalien viereen. "Taikakoulu Châteaun mallioppilasta syytetään alaikäisen tytön ahdistelusta - katso karmivat kuvat! Mustahan tulisi hyvä toimittaja", poika jatkoi ärsyttämistään naurahtaen ja siirtyi puunaamaan seuraavaa pokaalia.

London rakasti sitä tunnetta, kun hän onnistui olemaan se sanavalmiimpi ja ovelampi osapuoli. Jopa sivistynyt ja laajan sanavaraston omaava Nicolas jäi nyt toiseksi. London ei olisi ikinä voinut kuvitella olevansa tällaisessa tilanteessa kyseisen pojan kanssa, ja tuskin kukaan muukaan olisi kuvitellut - ja sepä tekikin tästä tilanteesta erityisen hauskaa. London virnuili itsekseen kiillottaessaan vuoden 2007 huispauspokaalia. Miten tämä palkintojen puunaaminen alkoikaan tuntua yhtäkkiä astetta miellyttävämmältä?

[Nicolas Cartier]

Nicolas oli ollut niin uppoutunut pohtimaan Londonin sanoja, että oli lopulta unohtanut vastata tuolle. Ehkä pitäisi yrittää olla välittämättä tuon sanoista. Mitali kaappiin ja uusia tilalle. Pitäisi vielä oikeasti tehdäkin jotain, jos halusi joskus pois täältä. Mitä nopeammin siivoisi, sen parempi. Hän hinkkasi mitalin nopeasti puhtaaksi ja vaihtoi toiseen ja jatkoi samaa rataa. Keskity, keskity, keskity.

Londonin kiusanteko aiheutti kasvavaa epätoivoa. Nic ymmärsi mahdollisesti jopa Londonia paremmin, miten paljon ongelmia tuon paljastukset voisivat saada aikaan. Opettajan ura lentäisi roskiin nopeammin kuin Nimbukset kuuna päivänä. Kesän tukiopetuskaan tuskin toteutuisi, jos vain epäilyjä oli ilmassa. Todennäköisesti Nic päätyisi oikeuteen, jos O'Harat saisivat tietää. Ja varmaan noilla olisi huomattavasti enemmän vaikutusvaltaa ja rahaa ajaa asia läpi. Kulaus totuusjuomaa ja asia alkaisi kuulostaa jopa huomattavan lähelle totuutta. Vähintäänkin sen verran, että Nic saisi ikuisen lähestymiskiellon Heatheriin.

Jos London välittäisi Heatherista yhtään, niin hän ei tekisi sitä hänelle. Toisaalta... entä minä sitten? Mitäköhän tuo halusi hiljaisuudestaan? Nic kuvitteli, miten London nauttisi Nicin pompottelusta ja käskisi tehdä jotain älyttömiä asioita toistensa perään. Kaada vettä tuon yhden päälle. Hiero jalkoja. Aiheuta räjähdys liemitunnilla. Tuo mulle tuliviskiä. Tilanne varmaan eskaloituisi, tai paremminkin soskaloituisi, pahasti ja vaatimukset muuttuisivat koko ajan vain älyttömämmiksi. Lopputulos olisi varmasti huomattavasti enemmän harmia ja huomattavasti kuuluvammin kuin seurustelun puolesta. Mutta se saattaisi säästää Heatherin tulitukselta...

"Ei kukaan uskoisi", Nic lausui katkaisten pitkän puhumattomuuden kierteensä. Ei Nic ollut mallioppilas. Miksi jopa se tuntui niin negatiiviselta sanalta? Miten tuo saattoikin osua niin pahasti? Jos sitoisi Londonin kielen, niin tuo ei voisi puhua? Tosin kielensidontakirous ei ollut pysyvä tapa ja eihän se estänyt esimerkiksi kirjoittamista tai loitsimista. London ei tosin varmaan osannut kirjoittaa loitsuilla ilmaan, vaikka olikin lojunut koulussa niin pitkään. Mitähän tuo edes teki koulussa, kun opiskelu ei kiinnostanut?

"Sitä paitsi, jos yhtään välität Heatherista, niin sun kannattaisi jättää hänet rauhaan. Tollaset uutiset aiheuttais hänelle vaan ongelmia. Heatherin isä varmaan asettais Heatherin jonnekin loppuiän kotiarestiin, muut oppilaat naureskelisi selän takana ja opettajat katselisi säälivänä. Heather tuskin enää haluis koskaan tavata sua. Keskittyisit hänen satuttamisen sijaan vaikka muhun." Oli selvää, että paljastuminen aiheuttaisi huomattavasti enemmän ongelmia Nicille, mutta ehkä London ei tajuaisi sitä. Nic oli sitä paitsi tosissaan siinä, ettei sietänyt Heatheriin kohdistuvaa harmia. Itseen kohdistuvat jutut varmaan imeytyisi pesusienen tapaan, mutta perhettä ei satutettaisi.

[London Morel]

London naurahti Nicolaksen vastauksille, mutta naurahdus oli hivenen väkinäinen. Tuntui, että tuo yritti kaikkensa, ettei poika kertoisi asiasta eteenpäin. London tiesi Nicolaksen omaavan viattoman pojan maineen, johon suurin osa opiskelijoista ja henkilökunnasta edelleen uskoivat. Toisaalta tämä jälki-istunto oli yksi halkeama tuohon viattomuuden kuplaan, ja kunhan hakeamia tulisi lisää, katoaisi kupla kokonaan ja totuus paljastuisi. Olisi vain ajan kysymys, milloin tämä tapahtuisi.

"Säkö väität, että sun seura on vain ja ainoastaan hyödyksi Heatherille?", London kysyi Nicolakselta kuitenkaan kääntämättä katsettaan tuohon. Hän oli poiminut hyllystä jälleen uuden palkinnon (tupamestaruus lukukaudelta 6), jota alkoi puhdistamaan. "Sun kannattaisi pitää keskittymisesi ainoastaan niissä typerissä kirjoissasi - naisasiat eivät sovi sulle", poika jatkoi puhumistaan. Oli havaittavissa, että myös tämän pojan stressitaso oli lähtenyt nousuun. Nicolaksen sanat olivat taatusti liioiteltuja ja niiden tarkoituksena täytyi olla vain oman nahkan pelastaminen.

"Sitä paitsi luuletko sä todella pystyväsi pitämään suhteen salassa? Täällä koulussa seinilläkin on korvat", Londonin äänenvoimakkuus oli noussut, mutta sanat pysyivät luultavasti edelleen vain tämän huoneen seinien sisäpuolella. Poika oli selkeästi katkera omasta kohtalostaan. Hän puhdisti pokaalia aggressiivisin liikkein ja kuvitteli Nicolaksen naaman olevan sen tilalla.

[Nicolas Cartier]

Nicolas sai mitalit puunattua, joten hän nappasi jonkinlaisen kunnialaatan käsiinsä. Se oli osoitettu jollekin Auberjonois Rodolphelle kiitoksena tuhannen ja yhden jättiläiskärpässienen lähettämisestä koulun opetuskäyttöön. Jokin sen näennäisessä turhuudessa sai Nicin hieman huvittumaan kaiken sen jännittyneisyyden keskellä. Huvitus vaihtui kuitenkin pian ärtymykseen, kun London muistutti itsestään.

Nic katsoi Londonin suuntaan murhaavasti tämän vihjaillessa, ettei sopinut Heatherin kumppaniksi. "Oon huomattavasti parempaa seuraa kuin sä ikinä voisit olla", hän totesi ja vaihtoi puhdistuslaatan toiseen. Nic oli aina pitänyt itseään hyvänä ihmisenä. London sen sijaan tuntui moraalittomalta nahjukselta, joka ei osanut ajatella kunnolla, mutta luuli silti maailman pyörivän ympärillään. Tai ehkä juuri siksi.

"Sä oot säälittävä. Kaikki tietää, et sulle kelpaa jokainen joka vähän tyrkyttää itseään. Sit, kun joku fiksumpi tajuaa sanoa sulle vastaan, niin lapsellisesti vaan alat haukkua sitä henkilöä. Oot alhainen, itsekäs ja halpamainen ääliö", hän sylkäisi suustaa ja nyrpisti ylimielisesti nenäänsä. Tuo törppö mäntti oli haukkunut Heatheria putainiksi ja sitten kehtasi siinä edelleen marista. Ei ihme, että Heather oli jättänyt hänet.

"Sehän muuten pysyy salassa", Nic sanoi hiljaisella murinalla. Ehkä se kielensidontakirous ei sittenkään ollut huono vaihtoehto? Se hidastaisi ainakin jonkin aikaa, kun voisi miettiä muita kirouksia joilla tuo voisi mykistyä.

[London Morel]

London ei olisi ikinä uskonut kuulevansa tuon pojan suusta moisia sanoja. Säälittävä, tyrkyttää itseään ja halpamainen ääliö. Missä oli se kohtelias ja sivistynyt poika, joka miellytti opettajia ja käyttäytyi aina asiallisesti jokaista kohtaan? Nyt tuon tilalle oli ilmestynyt ärtynyt ja katkera poika, joka ei säästellyt sanojaan.

"Sä et mua voi estää. Mä kyllä kerron asiasta, jos musta tuntuu siltä", London töksäytti. Myös tässä pojassa oli havaittaessa ärsyyntymistä. Hänen teki mieli heittää Nicolasta pokaalilla naamaan. Kuinka tuo kuvitteli pystyvänsä manipuloimaan Londonia olemaan kertomatta. Tuo ajatteli taatusti vain omaa napaansa.

"Mä nautin niin paljon, kun sun tulevaisuuden suunnitelmat tuhoutuvat tämän myötä. Sut erotetaan koulusta ja voit vain haaveilla jostain aurorin tai lakimiehen urasta", London ärsytti tahallaan poikaa. Hänellä ei ollut aavistustakaan Nicolaksen tulevaisuuden haaveista, mutta luultavasti ne pitäisivät sisällään opiskelua sekä jonkin kunnianhimoisen ammatin. Olisi varmasti harmillista, jos tuo poika ei voisi niitä ikinä saavuttaa.

Rätti alkoi olla jo niin pölyinen, että pokaaleissa oleva lika pikemminkin siirtyi paikasta toiseen kuin poistui kokonaan. London asteli laiskasti Nicolaksen lähellä olevan ämpärin luokse, liotti rättiä hetken pesuainevedessä ja puristi sen jälleen kuivaksi. Oli pakko myöntää, että palkintojen kiillottaminen alkoi käydä tylsäksi.

[Nicolas Cartier]

Nicillä oli kuuma ja mahaan sattui. Hengitys tiheni ja sydän alkoi pamppailla. Hän oli vihainen. Vihainen Londonin typeryydestä, tuo käytöksestä ja sanoista. Vihainen, että tuo ylipäätään oli olemassa. Vihainen, että tuo oli mennyt tekemään. Että tuo oli koskenut hänen Heatheriinsa. Satuttanut Heatheria. Tuo oli pilaamassa kaiken vaikkei tajunnut mistään mitään. Hän tuijotti halveksuvasti Londonia.

"Aurorin ura? Ei voisi vähempää kiinnostaa", Nic nyrpisti nenäänsä. Nic ei ikinä haluaisi olla tekemisissään missään, mikä liittyi isäänsä. "Toisaalta, ehkä pitäisi alkaa harkita kiroustentutkijan uraa. Siinä paljastusten seurauksena voisi harjoitella tulevaisuutta varten, sä varmaan voisit olla hyvä harjoituskohde. Haluatko jalan pakettiin vai naaman paiseiseksi? Luulen, että huispauskatsomon ihailu lähtee molemmista."

Oliko Nic joskus ollut Pouffsoufflejen perikuva? Ei, sellainen oli kaikonnut tyystin. Hän sortui jopa lapselliseen uhkailuun. Tätä teetti, jos antoi tunteille vallan. Hänen vihansa oli kerännyt pitkän aikaa katkeria kerroksia purkautumatta. Vaikka muodonmuutokset eivät olleet Nicin tuoreimmassa muistissa, se ei estäisi, sillä ei haittaisi vaikka London jäisi epämuodostuneeksi möykyksi koko loppuiäkseen.

Nic puristi käsiään nyrkkiin ja tarttui puunattavaan pokaaliin. Se kuitenkin lipesi pojan käsistä ja tippui kolisten lattialle kierien seinän vierelle. "Merde!" poika huudahti ja kirosana-aalto pulpahti sen perässä.

[London Morel]

London oli tottunut saamaan osakseen pahoinpitelyllä uhkailuja, muttei olisi ikinä pystynyt kuvittelemaan saavansa sellaisia Nicolakselta. Toisaalta paiseet olisivat kyllä looginen jatkumo viimekertaiselle etanaoksennusloitsulle, jonka kohteeksi poika oli joutunut. Pahoinvointi oli kestänyt seuraavaan aamuun asti, eikä hän olisi halunnut kokea kyseistä tunnetta heti uudestaan. Poika ei kuitenkaan uskonut, että Nicolas olisi ryhtynyt moiseen nyt jälki-istunnon aikana.

"Sillä ei ole väliä, minkä kirouksen sä muhun langetat, koska mä näytän joka tapauksessa paremmalta kuin tuollainen rimpula nörtti", London täräytti takaisin puristaen siivousrättiä ämpärin yläpuolella. Hänen olisi tehnyt mieli lätkäistä rätti Nicolaksen naamalle tai heittää ämpärissä olevat likavedet tuon päälle, mutta päätti olla tekemättä mitään niin lapsellista.

"Mä oon 100% varma ettei sun ja Heatherin suhde tule kestämään viikkoa kauempaa. Se ei jaksa katsoa tuollaista epäonnistujaa. Sitä paitsi -", pojan kommentti keskeytyi, kun Nicolaksen kädessä ollut pokaali putosi kolisten lattialle. London katsoi, kun palkinto vieri läheisen seinän viereen. Hänen kasvoilleen nousi virne.

"- mähän sanoin", London jatkoi, asteli pokaalin luokse ja potkaisi sen viereisen hyllyn alle. Se kolahti hyllyn takana olevaan seinään ja jäi näkymättömiin. Poika levitti kasvoilleen hivenen ylimielisen hymyn ja siirtyi takaisin muiden pokaalien pariin jatkamaan puhdistustehtäväänsä.

[Nicolas Cartier]

Pokaalin tippuminen ja Londonin ilkkuminen oli viimeinen pisara. Yksinkertaisesti liikaa. Hetken aikaa Nic tuijotti kun tuo potkaisi palkintoa. Nic ei varmana kumartuisi nostamaan sitä kaapin alta, London voisi tehdä niin ihan itse. Hän vain tunsi kyltymätöntä raivoa ja sen ainoa kohde seisoskeli hänen edessään.

Sillä ei ole väliä, minkä kirouksen sä muhun langetat, oli London sanonut. Hän saisi katua sitä. Saisi katua loukkauksiaan. Kyllä. Nicolas kaivoi sauvan taskustaan ja osoitti sillä Londonia. Kielensidontakirous olisi hauska, kielensidontaherja vielä hauskempi, mutta kielilukko olisi loogisin vaihtoehto. Puheen solmuuntuminen, rakkulainen kielijäteksti naamassa vai kielen liimaantuminen suuhun?

Ajattelu tuntui vihan sumentamalta ja kivuliaat paiseet sen myötä kutsuvilta. Nécessité fait loi, hän pohti. Tarkoitus hyvittää keinot. Nic heilautti sauvaansa ylhäältä pienellä kaarroksella alas ja yhdisti sanattomaan loitsuunsa furnunculuksen ja hänen ja Heatherin suhteen. Jos London ei ehtisi estää, hänen kasvoilleen ilmestyisi tämän jälkeen rakkulaisia paiseita, jos hän enää mainitsisi ääneen Nicin suhteen Heatheriin. Jokin siinä sai Nicin virnistämään ylimielisen pahantahtoisesti.

"Mein suhde kyllä kestää", Nic murisi enemmän itsekseen kuin Londonille.

// Oletuksellisesti loitsu näyttäytyy onnistuessaan ja epäonnistuessaan suhteellisen samalta tässä hetkessä, koska sillä ei ole välittömiä seurauksia ellei London harrasta lavertelua :D ko. loitsusta käytetään ainakin nimityksiä: Sneak`s Jinx tai Dumbledore's Army parchment jinx vaikka sitä ei nyt ole paperille istutettukaan//

[London Morel]

London ei ehtinyt ottaa kovinkaan montaa askelta palkintohyllynsä suuntaan, kun Nicolas veti taikasauvansa esiin ja heilautti sitä pojan suuntaan. Vaikka pojan reaktiokyky oli huippuluokkaa huispauskentän harjoittelujen tuloksena, hän ei osannut reagoida tarpeeksi nopeasti tähän yllättävään hyökkäykseen. Oli huomattavan erilaista reagoida luudalla lentäen ryhmyn väistöön ja siepin nappaamiseen, kun yhtäkkiseen sauvan heilautukseen siellä, jossa ei kuvitellut sen kohteeksi joutuvan. Poika vei kätensä taskussa olevalle sauvalleen, mutta ennen kuin ehti ottaa sen esiin, kehon läpi hulmahti outo tunne. Se ei ollut kipua, vaan tuntui ennemminkin ilmiintymisen ja aivastuksen sekoitukselta. Mitään muuta ei tapahtunut.

"Nicolas Cartier ei onnistu edes kiroamaan minua!", London julisti ja nauroi ääneen, "Huomaatko nyt, kuinka pohjalla olet?", hän kysyi jälleen kerran tahallaan ärsyttäen. Poika ei ymmärtänyt, että loitsu tulisi vaikuttamaan vasta jälkikäteen, jos hän päätyisi paljastamaan jotain Nicolaksen ja Heatherin suhteesta. London piti kättään taskussa olevalla sauvallaan. Hän koki, että pystyisi takuulla parempaan kuin edessään seisova poika. Hän ei pystynyt hillitsemään itseään loitsimasta.

"Hammasiso", London lausui, otti sauvan taskustaan ja heilautti sitä Nicolaksen suuntaan. Jos tuo osuisi kohteeseensa, tuon etuhampaiden olisi määrä kasvaa epäluonnollisiin mittoihin. Toisaalta, jos tuo väistäisi, loitsu osuisi takana olevaan lasikaappiin, jonka sisällä oli koulun vanhimmat palkinnot.

[Nicolas Cartier]

"Säälittävää. Oot opiskellut loitsuja ja kirouksia yli kymmenen vuotta, etkä vieläkään tajua mistään mitään", Nicolas sanoi päätään pudistellen. Pohjasta hän tosin ei ihan tiennyt. Harvemmin Nicolas nimittäin alentui kiroamaan toisia. Nyt hän ei kuitenkaan tajunnut pohjalla oloaan, sillä raivo sumensi järkiperäisen ajattelun.

Sitten London odotetusti kaivoikin jo oman sauvansa esille. Tietysti tuollakin oli sauva jälki-istunnossa. Tuo nyt rikkoi kaikkia mahdollisia sääntöjä. Nicolas heilautti sauvaansa ylhäältä alas päin huudahtaen "varjelum!" Hän katsahti Londonia edelleen ylimielisesti. Tietysti hän osasi kilpiloitsun. "Säälittävää. Mä sentään osuin suhun, vaikka sä oot liian ääliö tajutaksesi sitä. Vai yritätkö sä tuhota koulun tärkeimpiä palkintoja? Kuulostaa niin sun tapaiselta typeryydeltä."