Rikottuja sydämiä

[Heather O'Hara]

Osallistujat:Heather O'Hara ja Nicolas Cartier
Ajankohta:Pariisin reissua seuraava iltapäivä, Ronjan paljastusten jälkeen
Tapahtumapaikka:WC-tilat ja käytävät
Juoni:Heather ja Nicolas törmäävät toisiinsa tyrmäävien uutisten jälkeen
Varoitukset:Ottakaa nenäliinat esiin

Heatherin päivä oli yksinkertaisesti perseestä. Aamu alkoi hienosti kivoilla paljastuksilla Nicolaksesta, taikahistorian koe meni päin persettä ja oikeastaan... Kaikki oli syvältä just nyt. Hän oli vältellyt systemaattisesti Nicolasta koko päivän, eikä ollut ilmestynyt tukiopetukseenkaan. Hän ei halunnut nähdä Nicolasta, Heatheria vitutti koko äijän kaksinaamainen olemus.

Hän seisoi vessan lavuaarien ääressä ja nojasi käsillään kevyesti siihen. Heather ei edes tiennyt mikä tämä olo oli, hän vain yksinkertaisesti voi pahoin. Häntä oksetti, hän olisi voinut valua vain istuun lattialle ja unohtua olemaan siinä. Heather ei pitänyt tunteesta, hän ei edes tiennyt miten käsittelisi asian. Mitä tässä pitäisi tehdä?

Vessaan hän ei voisi kuitenkaan jäädä, joku tulisi vielä ja ihmettelisi liikaa. Heather tarkisti ulkonäkönsä peilistä. Koulupuku oli ok, meikki hyvä, hiukset laitettu, mikään ei näyttänyt normaalia kummemmalta. Kasvoilla oli vähän tyhjä ilme, mutta ei ollut mitään ylihymyilevää tyyppiä. Tai ei ainakaan hymyillyt huvikseen.

Heather astui vessasta ulos, vilkaisematta ympärilleen ja suuntasi askeleet kohti tupaansa.

[Nicolas Cartier]

Nic ei ollut oikeastaan saanut aikaan koko päivänä mitään. Hän oli herännyt jörönä eilistä katuen, eikä se tunne ollut kadonnut mihinkään. Aamupala oli nimittäin katastrofaalisesti saanut aikaan sen, että kaikki tiesivät Nicin ja Jillin suudelmasta. Kaikista pahinta oli kuitenkin se, että Heather tiesi asiasta. Todennäköisesti myös paljosta muusta paikkansa pitämättömästä, mitä Ronja oli ikinä jäänytkin saliin levittämään, kun Nic oli poistunut paikalta.

Sen jälkeen Nic oli epämääräisen ajan ollut pihalla - ahdistuneen itkuisena, mikä tosin olisi hyvä yrittää unohtaa - ja sitten Nicin oli pakko saada ruokaa. Hän ei ollut jaksanut raahautua Poudlardineen, joten hän oli käynyt keittiössä. Käytävillä kävely tosin oli ollut huono idea, sillä virneitä ja kuiskutusta sateli vähän joka suunnalta. Aamupala oli tietysti hyvä hetki saada mahdollisimman monta ihmistä tietoiseksi tapahtuneesta ja iltapäivään mennessä puskaradio oli levittänyt sanaa niillekin, jotka eivät muuten paikalla olleet. Sen seurauksena Nic hoksasi pian, että hänen kasvonsa olivat juuri nyt todella tunnetut. Niimpä Nic oli vältellyt ihmisiä, yrittäen epäonnistuneesti etsiä Soniaa, ja oli melkein jopa unohtanut tukiopetuksen.

Vatsaa vääntäen Nic oli raahannut itsensä paikalle opetusluokkaan, mutta Heather ei ollut koskaan saapunut. Nic tunsi veitsen iskevän itseään vasten yhä uudestaan ja uudestaan. Heather ei halunnut nähdä häntä. Heather vihasi häntä. Hän vihasi itseään siitä hyvästä. Ja samalla hän tunsi kummaa helpotusta siitä, ettei hänen tarvinnut kohdata Heatheria heti. Hän ei osannut juuri nyt ajatella mitään. Olisi parempi, että hän voisi tavata Heatherin, kun tilanne olisi rauhoittunut. Kun hän pystyisi ajattelemaan loogisesti.

Nicin keho ei oikein pysynyt ajatusten tasolla ja mukana ihmisten välttelyssä. Sille tuli hätä, joten Nic pakotti itsensä taas liikkumaan ja kulkemaan vessaa kohti. Hän sai asiansa toimitettua ja astui vessasta ulos nähden edessään sen yhden ja ainoan, josta välitti enemmän kuin muista. Jonka mielipiteellä oli väliä. Ja joka saattoi tuhota hänen elämänsä.

"Heather", Nic vikisi.

[Heather O'Hara]

Heather pysähtyi kuullessaan vikinää ja tuijotti Niciä silmiin. Pitkään. Hänellä ei ollut mitään sanottavaa Nicille, eihän heillä ollut suhdetta. Paitsi niin, ainahan voisi pahoitella sitä, ettei päässyt tukiopetukseen. Heather päätti käyttäytyä juuri niin kuin Nicolas olisi vain hänen tukiopettajansa. Unohtaen kaiken muun.

Hän veti kasvoilleen ilmeen, joka näytti perinteiseltä koppavalta itseltään. "Olen pahoillani herra Cartier, mutta minulle tuli selittämätön meno etten päässyt tukiopetukseen" Heather ei voinut jättää äänestään pois pientä ivallista reunaa. Häneen vain sattui, Nicolas oli ollut kuin kuka tahansa idiootti jätkä.

"Mutta nyt mulla olisi kiire, pitää lukea kokeisiin" Paskat Heather mihinkään kokeisiin lukenut, se oli vain loistava tekosyy kaikkeen. Heather oli tekemässä lähtöä jälleen.

[Nicolas Cartier]

Sen sanottuaan Nicolaksella ei oikein ollut pakopaikkoja. Hän sai vastaansa Heatherin jäätävän tuijotuksen. Sekunnit kuluivat ja tuntuivat iäisyydeltä, Nic yritti kestää sen, mutta lopulta hän laski katseensa. Tiestysti hän väisti ensimmäisenä. Oli oikeastaan ihme, että hän edes pystyi enää katsomaan Heatheria.

Heatherin kylmyys oli hirveintä, mitä Nic tiesi. Kurkkua kuristi. Vaikka hän puhuikin ivalliseen sävyyn, Nicistä tuntui pahalta kuulla herroittelua. Sukunimiä. Etäisyyttä. Hänen tässä pitäisi olla se, joka käytti arvonimiä. Hän aukoi suutaan, mutta ääntäkään ei pihahtanut ulos.

Heather sanoi lukevansa kokeisiin ja Nic tiesi sen valheeksi. Ei hänellä ollut mitään syytä valittaa valehtelusta. Heather käyttäytyi, kuten julkisesti pitäisi. Hän tiesi, että kokeet oli vain tekosyy, mutta halusi silti päästää Heatherin menemään, jotta tilanne päättyisi. Voi, miten helppoa se olisikaan... Ajatukselleen ristiriitaisena suu kuitenkin sanoi anelevasti: "odota. Pyydän."

Oliko Nicin pyynnöillä väliä? Tuskin. Mutta Nicin oli pakko yrittää. Vaikka pelko, nöyryytys ja häpeä puristivat rintaa, tämä oli varmaan tärkein hetki, millon Nicin pitäisi puhua. Hän paini itsensä kanssa. Yritti saada sanottua asiansa. Sanat tuntuivat takertuvan kurkkuun.

"Ronja. Ronjan sanat... " Hän halusi sanoa, että se ei ollut totta. Ronja oli vain kuvitellut kaiken saadakseen hauskan juorun. Mutta hän ei voinut. Ei voinut valehdella Heatherille. Eikä tuo, eikä kukaan muukaan salissaolija ikinä uskoisi, etteikö se ollut totta. Nic oli helottanut syyllisyyttään varmasti hyvinkin nähtävästi.

"Hän liioitteli. En... Emme... Em...", Nic takelteli. Miksi puhuminen tuntui niin painostavan piinalliselta juuri nyt? "Emme me maanneet pöydällä Jillin kanssa." Heatherin piti tietää se. Piti tietää totuus.

[Heather O'Hara]

Heatherin vatsassa tuntui kierähtävän uudestaan, hän halusi vain paeta ja oksentaa ja... Tämä tilanne oli kaikinpuolin vain kamala. Ilmeisemmin jonkin voiman kosto siitä, mitä oli tehnyt Londonille. Lälläslää, nyt tiedät miltä Londonista tuntui. Heather jopa mietti, että pitäisikö hänen pyytää Londonilta anteeksi.

Hän oli jo kääntynyt lähteäkseen, kun kuuli Nicolaksen sanat. Odota? Mitä helvettiä? Okei, toisaalta, hän voisi antaa Nicolaksen selittää. Se olisi vain reilua, ja Heatheria kiinnosti tietää tämän versio tapahtuneesta. Heather kääntyi ympäri ja katsoi Nicolasta, kohottaen kulmiaan. Kädet menivät automaattisesti puuskaan. "Niin..?" Heather kysyi hiljaa.

Nicin syyllisyys paistoi kilometrin päähän. Toivottavasti poika ei tekisi koskaan mitään vaarallista rikosta ja joutuisi kuulusteltavaksi, hänet tuomittaisiin silmänräpäyksessä, kun hän tunnustaisi kaiken. Heather voisi opettaa Nicolasille neutraalimpia ilmeitä ja valistaa, että kasvoilta näkyi ihmisistä tosi paljon. Heatherin kasvoille tosin nousi tyrmistys, kun hän kuuli Nicolaksen niin sanotun puolustuksen.

"...okei? Ja sä kuvittelet että tämä liikuttaa mua koska?" Heatherin sisintä kylmäsi. Häntä ei voinut paskaakaan kiinnostaa, että makasik Nic ja Jill pöydällä nuoleskellen toisiaan. Häntä kiinnosti, että kuinka laskelmoiva poika oli ollut. Kuinka nopeasti hän oli karannut eksänsä seuraan. Heather puri huultaan, hän pelkäsi että alkaisi itkemään tai raivoamaan pojalle julkisesti, niin että kohta kaikki luulivat tietävänsä tai jotain.

"Te suutelitte, kiva juttu. Toivottavasti oli hauskaa ja olet nyt onnellinen, herra Cartier" Jep, Nicolas oli hänelle edelleen VAIN tukiopettaja. Ei helvetti kesästä tulisi rankka. Heather yritti pitää äänensävynsä neutraalina, mutta sisällä oli patoutunutta raivoa. He olivat seurustelleet, tässä oli se ero miten Heather oli käsitellyt Londonin jutun. Nicolas oli pettänyt häntä.

[Nicolas Cartier]

Nicistä tuntui tuskalliselta. Kuin joku olisi repinyt hitaasti hajalleen hänen sydäntään. Hän kuuli kaukana Heatherin sanat ja sitten ne jäivät kaikumaan hänen pään sisälle. Liikuttaa. Toivottavasti oli hauskaa. Herra. Cartier. Olet nyt onnellinen.

Ei, Nic ei ollut onnellista nähnytkään. Hän mureni koko ajan entistä enemmän, pala palalta pienemmäksi ja vaivaisemmaksi. "En. Mä... välitän susta. Jill on puoliveela. Kerroinhan siitä - se on kuin lemmenjuomaa - Yritin... Sanoin Jillille, et seurustelin." Pitikö Heatherin sittenkään tietää totuutta? Mitä jos totuus ei kuulostanut hyvältä? Miten helppoa olisi sanoa, että Jill aloitti sen. "Veela... tai tiedäthän... vaikuttaa... Hän vaikutti apealta ja... en pystynyt ajattelemaan... ja... suutelimme. Kerran. Hän lähti sen jälkeen." Lähti taas... niin nopeasti. Miksi asian myöntäminen tuntui niin hirveältä?

Kamalinta oli se, että muisto ei tuntunut pahalta... Vaan hyvältä. Ei onnelliselta, mutta siinä oli hyvää. Jill oli lumoavan kaunis ja upea. Häntä oli mukava suudella. Hän oli taitava suutelemaan. Se sattui Niciin, sillä hän ei halunnut sitä. Tai halusi. Mutta hän ei rakastanut Jillia. Jill jätti hänet. Vai jättikö? Tuo sanoi ikävöineensä? Muttei ollut pitänyt mitään yhteyttä... vaikka se olisikin aiheuttanut perheongelmia. Heather ei ollut samanlainen. Jill ei ollut Heather. Nicin oli vaikea muistaa, milloin hän olisi oikeasti keskustellut Jillin kanssa samalla tavalla kuin Heatherin. Mikä häntä kiinnosti? Millainen perhe hänellä oli? Mitä hän haluaisi tulevaisuudeltaan? Jill ei tuntunut... läheiseltä? Hän sai olon hattaraksi, mutta Nic ei osannut kuvitella, miksi oli ihastunut ja mistä piti Jillin persoonassa. Hän rakasti Heatheria. Rakasti tuon naurua, ajatuksia, hulluja ideoita, energiaa, herkkyyttä, sydäntä. Sydäntä, joka riitti suloisille emottomille haiskuille. Ei. Hän ei voisi menettää Heatheria. Ei voisi...

[Heather O'Hara]

Heather katsoi Nicin kasvoja, poika näytti vähän tuskaiselta. Katuiko hän? Olisiko kannattanut ajatella ennenkuin kapsahti eksänsä kaulaan? Jos Nicolas olisi välittänyt, hän olisi vastustanut Jilliä, eikös vai? Muija oli puoliveela, ei täysiveela. Heatherin ilme oli epäuskoinen kun Nic selitteli, kippaako Nic koko jutun vain sen syyksi että Jill oli veela?

"Sä et ilmeisemmin tykännyt ollenkaan?" Heatherin ääni oli vähän ivallinen. "Koko suudelma oli sulle varmasti todella vastenmielinen?" Tajusiko Nicolas edes kuinka paljon hän oli satuttanut Heatheria? Heather oli ollut valmis luottamaan, Nicolas oli ensimmäinen hetkeen joka tiesi niin paljon Heatherista, ja silti... "Jos sulla olisi ollut tarpeeksi tunteita mua kohtaan, olisit saanut vastustettua" Heather sanoi hiljaa Nicolasille.

Heather pelkäsi, että joku kuulisi tämän. Onneksi käytävä oli tyhjä, ja onneksi sillä ei ole enää edes mitään väliä. Hän puri huultaan ja pidätteli itkua. Nyt olisi huonoin hetki itkeä, hän ei nolaisi itseään Nicolasin edessä. "Mä olin typerä kun luotin edes suhun, kun ajattelin että olisit erilainen. Samanlainen alapäällä ajatteleva jätkä sä olet kuin muutkin" Heatherin silmät kimalsivat. Hän ei tiennyt oliko enemmän surullinen, vihainen, pettynyt vai hieno coktail näitä kaikkia.

[Nicolas Cartier]

Heather ivasi. Halveksunnan täyttämät sanat ryöppyivät hänen suustaan ja osuivat tikarina kohteeseensa.

Nicolas näki Heatherin surun. Olisi ollut melkein jopa helpompaa, jos tuo olisi raivonnut. Huutanut. Sen sijaan tuo katsoi tyhjästi ja silti niin haavoittuneena. Nic tiesi, miten tuota oltiin loukattu. Ja hän tiesi olevansa syyllinen. Petturi. Heatherin silmissä, olisi ihan sama oliko Nic tehnyt niin tarkoituksellisesti vai ei. Hän oli tehnyt sen. Exälleen. Hän oli rikkonut Heatheria vastaan, satuttanut ja pettänyt.

Nic ei välittänyt, vaikka joku olisi ollut paikalla katsomassa. Kaikki nauroivat hänelle muutenkin. Hän ei nähnyt muita vaihtoehtoja. Hän näki vaan syyllisyyden. Eikä siihen ollut kuin yksi ratkaisu. Hän lankesi polvilleen Heatherin eteen ja anoi armoa. "Anteeksi. Anna anteeksi. Mä oon pahoillani. Oon tehnyt väärin, ollut jäätävä mäntti. Huolimatta veelauksista tai muusta, mä tein väärin suudellessani Jillia. Toivon, että tiiät, etten ikinä, ikinä, tekis sitä sulle ku lumottuna. Siitä huolimatta mun ois pitänyt taistella vastaan. Heather, sä oot ainoa, jota mä rakastan. Ainoa. Tekisin sun puolesta ihan mitä vaan."

Nic tuijotti lattiaa maahan kumartuneena. Miten hän olikin ajanut itsensä näin syvälle suohon?

[Heather O'Hara]

Heather oli valmis häipymään paikalta. Mitäpä tässä enää olisi, juttu oli ohi kaikin puolin. Jos Nicolas olisi noin helposti vietävissä, tästä ei tulisi edes mitään. Heather halusi Nicolaksen 100%, mutta ei yhtäkään Nicolaksen entistä hoitoa.

Heatherin silmät laajenivat, kun Nicolas lankesi polvilleen hänen eteensä. Hämmennys paistoi nyt tytön naamalta täysin, kun hän katsoi poikaa joka mateli hänen edessään. Hän kuunteli Nicolaksen selitystä. Poika pyysi anteeksi, okei. Hän on oli ollut jäätävä mäntti, kyllä. Teki väärin suudellessaan Jillä. Mutta, hän ei tekisi sitä mulle ikinä muuten kuin lumottuna. Eli, kun Jill tulee takaisin niin jään taas kakkoseksi? EI KÄY.

Nicolaksen sanat painuivat Heatherin mieleen. Nicolas rakasti häntä. Oikeasti? Ainoa jota tuo rakasti? Pari kyyneltä karkasi Heatherin poskelle ja hän nyyhkäisi. "...Nouse nyt ylös siitä, sä nolaat itsesi" Heather sai sanottua, hän ei halunnut että poika nolaisi itseään enemmän pahemmin.

"En mä voi luottaa siihen, että olisin ainoa, jos voit noin vain lähteä liiteleen Jillin matkaan. En edes ollut koko hiton laivassa Pariisissa, etkä huomannut mun poissaoloa" Heather totesi ja katsoi Nicolasta. "Mä en merkinnyt sulle edes senkään vertaa, että olisit huomannut mun poissaolon, kun näit vain Jillin" Heather halusi paeta tästä. Hän välitti Nicolasista, mutta miten hän luottaisi tuohon uudestaan?

[Nicolas Cartier]

Koulun käytävien kiviset lattiat olivat vähemmän yllätyksellisesti kovia. Nicolas ei oikeastaan uskaltanut katsoa Heatheria. Hän vain tuijotti kiviä ja tuntui, että muutamat sekuntitkin muuttuivat painostavaksi iäisyydeksi. Kuului nyyhkäisy. Ja sitten Heather pyysi häntä nousemaan. Itsensä nolaamisesta Nic ei oikeastaan tiennyt, mutta nyt puna hieman nousi hänen kasvoilleen. Mutta hän voisi tehdä niin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Jos Heather vain antaisi hänelle anteeksi.

Nic nousi, nieleskeli ja vilkaisi Heatheria. Itkikö hän? Nicin teki mieli halata. Kertoa, että asiat järjestyivät. Mutta ei, hän ei voinut, koska hän oli syy, miksi Heather itki. Hän oli saanut Heatherin itkemään. Hän halusi ottaa surun pois. Hän olisi voinut olla se, joka itki, ei Heather. Mutta hän ei pystynyt. Ei pystynyt auttamaan.

Nic toivoi anteeksiantoa, mutta ei saanut sitä. Hän sai kuulla, että oli menettänyt luottamuksen. Eikö Heather ollut laivassa? Nic ei ollut tiennyt sitä. Toki he eivät olisi muutenkaan olleet samassa pöydässä tai jutelleet, koska kyse oli julkisesta matkasta. Mutta Nic olisi voinut huomata, ettei Heatheria ollut. Oli täysin totta, että hän oli lumoutunut. Mutta Heather, Heather merkitsi niin paljon. Voi kertokaa joku, miten puoliveeloja vastustettiin?

Nicolas katsoi alas myrtyneenä. Hän voisi sanoa, että teki parhaani välttääkseni enää koskaan olemasta tekemissä Jillin kanssa. Mutta riittikö se? Parhaansa yrittäminen? Oliko hän enää paras yrittämään mitään. Riittikö hänen parhaansa mihinkään. En koskaan tapaisi Jillia. Se olisikin hieno lupaus. Heather haluaisi varmaan kuulla sen. Nic näki sen ainoan mahdollisuuden, mutta myös suuren riskin. Jos hän enää törmäisi Jilliin... Mutta eihän hän törmännyt. Tuo oli siirtynyt kotiopetukseen ja jos tuo hengaili Pariisissa muuten vaan, niin Nic voisi vain välttää Pariisia. Mutta... oli aina olemassa mutta. Olihan hän nytkin tavannut vahingossa, sattumalta. "Ymmärrän, ettet luota muhun. Mut anna mun yrittää hyvittää tää. Teen, mitä vaan sun vuoksi. Vältän Jillia. Ryhdyn vegaaniksi. Soitan ruokasalissa. Ihan totta... en ... en haluu menettää sua."

Absoluuttiset sanat vaivasivat Nicia. Lupaukset sitoivat. Jos jotain hän oli oppinut isältään, niin sen, että lupaukset eivät olleet pysyviä. Nic yleensä vältteli lupauksia. Mutta nyt, hän voisi olla valmis hakemaan kuuta taivaalta, jos Heather niin haluisi. Hän tunsi hirveää tuskaa siitä, että saattoi muistuttaa isäänsä. Isäänsä, joka oli ihminen, jota hän halveksi eniten. Tel Père, tel fils. Ja paskat.