Mukana olevat hahmot: Rain Savage & Deborah Fey
Ajankohta: 23.5.2020 10:00 ->
Tapahtumapaikka: Poudlardine
Juoni: Rain käy Poudlardinessa ostamassa mäkimeiramia ja...
Varoitukset: Alussa vähän verta, alkoholi mainittu yms.
Muuta: Vapaa peli, kuka/ ketkä vain tervetulleita mukaan!
Astuin ulos Poudlardinen apoteekista mäkimeiramipurkki mukanani, ja kävelin katuja taas vaihteeksi melkolailla zombielta vaikuttaen. Viime yön jälkeen näytin luultavasti kalpeammalta kuin olin näyttänyt melkein vuoteen, mihin oli osallisena niin verenhukka, vodka kuin valvominenkin. Ensimmäiseen liittyvät asiat olivat kuitenkin nyt hoidossa, kunhan vain löytäisin sopivan paikan levittää mäkimeirami liian uteliailta katseilta suojassa. Oli kuitenkin viikonloppu, joten kylä oli täynnä oppilaita ja henkilökuntaa, jotka tunnistaisivat minut jos näkisivät.
Käännyin kulman taakse ja livahdin jonkin liikkeen takapihalle, missä näytti autiolta ja hiljaiselta. Vilkaisin vielä ympärilleni, ja kun en edelleenkään nähnyt ketään, päätin että se paikka sai kelvata. Istuin maahan ison roskiksen viereen ja nojasin selkääni rakennuksen seinään. Olin pukeutunut revittyihin mustiin farkkuihin, maihareihin sekä tummanharmaaseen crop top -huppariin, jonka vasemman hihan käärin ylös paljastaen käsivarressani olevan siteen. Se oli verestä tahmainen, ja koko käsi tuntui sykkivän kipua. Käärin aivan punaiseksi värjäytyneen siteen varovasti pois ja viskasin sen roskiksen kannen päälle. Viiltohaavoja täynnä oleva käsivarsi näytti siltä, että olisin ollut tosiaankin pulassa sen kanssa, jos en olisi saanut ostettua sitä mäkimeiramiuutetta. Valelin käden lääkeaineella ja katsoin, kuinka haavat paranivat silmissä, katosivat vain. Se oli melko kallista mutta näemmä myös tehokasta. Kohta kädessä ei näkynyt enää jälkeäkään, ei edes arpia, ja saatoin vetää hihan takaisin alas huojentuneena.
Kipu oli kadonnut kädestä täysin, kuin mitään haavoja ei olisi koskaan ollutkaan. Samaa ei tosin voinut sanoa krapulasta, jonka vuoksi minulla oli edelleen kohtalaisen kammottava olo. Päätä särki ja mieleni olisi tehnyt yrjötä roskikseen, vaikka en uskonut vatsassani edes olevan mitään, mikä olisi voinut tulla ylös. Sitä vain kiersi ja poltteli joka tapauksessa melkein kuin alkoholi olisi onnistunut syövyttämään sisuskaluja. Minun oli yhä vaikea käsittää miten paljon huonommin tämä pienempi, nuorempi ja naispuolinen keho tuntui juomista kestävän. Tai ehkä verenhukka ja viina vain olivat olleet erityisen huono yhdistelmä. Tunsin itseni heikoksi ja äärettömän väsyneeksi. Olisi kannattanut mennä hakemaan vettä ja palata sitten koululle nukkumaan, mutta jo ajatus seisomaan nousemisesta tuntui ylivoimaiselta. Hetken jopa harkitsin, että käpertyisin nukkumaan maahan kuin jokin pultsari, mutta oli minussa sentään sen verran ylpeyttä jäljellä että tyydyin vain istumaan siinä ja sulkemaan silmäni vähäksi aikaa. Nousisin kyllä ihan kohta ylös. Ihan kohta...
