Heather jäi pyöriin ajatuksissaan. He olivat oikeasti olleet hississä jumissa, ja mitä jos olisivat jääneet sinne? He olisivat kuolleet, kukaan ei olisi löytänyt sitä. Jos Rain olisi ilmiinnyttänyt pois, Rain olis ollut ministeriön kuulusteltavana ja tuon elämä olisi ollut pilalla... Hän säpsähti, kun Rain nappasi yhtäkkiä huoltomiestä kauluksesta kiinni. Tosin, hän vain tuijotti Rainin tekemisiä, sillä Heather ei ollut vieläkään kasannut ajatuksiaan tarpeeksi.
Heather antoi Rainin tarttua käteensä ja johdattaa pois hissistä, hänestä tuntui kun hänen jalkansa olisivat olleet spaghettia. Kauppakeskuksen hälinä tuntui korvissa vain todella kaukaiselta ja Rainin kosketus sai olon tuntuun siltä että kyllä tästä hengissä selvitään. Heather ei vain ymmärtänyt, että miksi nyt. Olisi ollut luonnollisempaa, jos tämä olisi tapahtunut paljon aiemmin.
Heatheria ärsytti oma reagoiminen näin jälkijunassa ja tavallaan hänellä oli myös vähän huono-olo. Tai heikko, ihan kun olisi voinut vain valua istuun takaisin lattialle ja jäädä siihen. Hän katsoi Rainia. "...Kiitti" Heather sai sanottua ja piti edelleen Rainista kiinni, hänestä tuntui että jalat pettäisi alta hetkenä minä hyvänsä varsinkin jos irrottaisi otteensa. Hän ei tiennyt pitäisikö sanoa muuta, Heather näytti kalpealta ja järkyttyneeltä, joka vasta nyt tajuaa olleensa aika huonossa tilanteessa. Itkuun hän ei ollut purskahtamassa, mutta ilme oli jotain hämmentyneisyyden ja järkyttyneisyyden sekoitusta.
"...Voisivat kehittää parempaa teknologiaa" Heather mutisi.
