Illan ohjelma tiivistetysti
Rehtori pitää erittäin lyhyen ja tiiviin avajaispuheen ja aloittaa ensimmäisen tanssin. Muut saavat liittyä mukaan heti uskaltaessaan.
Alussa tanssitaan perinteisempiä tansseja (valssia, tangoa ja mahdollisesti muuta, jos joku toivoo). Nämä ovat paritansseja ja niistä saa kätevästi aikaan lyhyitä kaksinpelejä hahmojen välille. (Noin 6 tanssia, jotta kaikki halukkaat "vanhukset" pääsevät tanssimaan. Jos tarvetta löytyy, laajennetaan tätä määrää.)
Perinteisemmät tanssit (valssia yms) annetaan aluksi kolme vaihtoehtoa pelattavasi. Tarvittaessa voi pelata useampiakin ja niitä varten on siksi varattu numerot 1-6 (jos kysyntä on vielä tätä suurempaa, sumplitaan numerointi jotenkin). Tanssit ovat aikajärjestyksessä illalla tässä numeroidulla tavalla. Näin kaikki, jotka pelaavat Tanssin 1 aikana jonkun parin kanssa, ovat tanssilattialla samaan aikaan. (Tai jos ovat syömässä tai jossain muualla tanssin 1 aikaan, he eivät voi olla salissa)
Sopivassa vaiheessa iltaa joku pitää juhlapuheen. Haluatko ilmoittaa hahmosi pitämään puhetta?
Tämän jälkeen tanssitaan vapaammin diskotyyppisesti ja voi tanssia yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Tämäkin on selkeyden vuoksi jaettu tansseihin. Niitä voi kuitenkin tanssia yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Tanssit ovat aikajärjestyksessä ja niitä on aluksi neljä kappaletta. Tarvittaessa aikajanaa näiden osalta kuitenkin laajennetaan. Diskotansseille on varattu numerot seitsemästä eteenpäin.
Koko illan ajan on myös viereisessä tilassa tarjolla naposteltavaa ja juotavaa. Lisäksi pääsee viettämään aikaa ulos ruusuiseen puutarhaan, missä helposti saa enemmän omaa rauhaa. Tietenkin on mahdollista seikkailla muuallakin linnassa, vaikka vieraita onkin toivottu pitäytymään juhlalle varatulla alueella.
Muilla alueilla voi pelata kaikkien tanssien kanssa samanaikaisesti. Kerro kuitenkin pelin ensimmäisessä viestissä minkä tanssin (tai useampien tanssien) kanssa peli ajoittuu päällekkäin.
Missä kukakin on illan aikana?
Juhlapuhe Suurten salissa
- Michael Evans, salin edessä pitämässä puhetta
- Kuuntelemassa: Ronja Blomroos, Maurice Poulin, Effie Solender, Chelsea Crèin, Cerinna Crèin, London Morel, Lora Shelly, Sharnee Ispahan, Salena Bloke, Shanietta Kei, Adelé Damiano, Sylviane Gren, Inés Ortega, Austin Willsson, Anastasia Willsson, Ashley Smith, Alanna Willsson, Andrea Dupont, Darya Gotheam, Vicky Midford, Newton Ratcate
- Karakatus Kärmes koulun portilla yrittämässä auttaa isäänsä sisään, Benjamin Blanchard estämässä.
- Ross Padmore matkalla Suurten saliin
- Missä sinä olet ja kenen kanssa?
Tanssi 1, perinteinen valssi
- Tarjoilusalissa: Sharnee Ispahan, Inés Ortega
- Puutarhassa: Anastasia Willsson
- Tanssisalissa: Chelsea Crèin, Lora Shelly, Salena Bloke, Shanietta Kei, Adelé Damiano, Sylviane Gren, Ross Padmore, Austin Willsson, Ashley Smith, Alanna Willsson, Andrea Dupont, Darya Gotheam, Vicky Midford
- Michael Evans & Mila Molina tanssimassa
- Ronja Blomroos & Maurice Poulin tanssimassa
- Newton Ratcate & Adelé Damiano tanssimassa
- Effie Solender & London Morel tanssimassa
- Cerinna Crèin valvomassa lapsien käyttäytymistä
- Benjamin Blanchard saa Karakatus Kärmesin ja hänen isänsä joukot kiinni
- Missä sinä olet ja kenen kanssa?
Tanssi 2, jokin perinteinen paritanssi, toivo tanssin tyyliä pelistä sopiessasi
- Tarjoilusalissa: London Morel, Sharnee Ispahan, Salena Bloke, Inés Ortega, Ashley Smith, Newton Ratcate
- Puutarhassa: Anastasia Willsson, Alanna Willsson
- Tanssisalissa: Effie Solender, Chelsea Crèin, Cerinna Crèin, Lora Shelly, Shanietta Kei, Sylviane Gren, Benjamin Blanchard, Ross Padmore, Andrea Dupont, Darya Gotheam
- Ronja Blomroos & Maurice Poulin tanssimassa
- Austin Willsson ja Vicky Midford tanssimassa
- Karakatus Kärmes & Adelé Damiano tanssimassa
- Missä sinä olet ja kenen kanssa?
Tanssi 3, tango
- Tarjoilusalissa: Ronja Blomroos, Cerinna Crèin, Lora Shelly, Shanietta Kei, Sylviane Gren, Anastasia Willsson, Alanna Willsson
- Puutarhassa: Shanee Ispahan, Ashley Smith, Andrea Dupont, Darya Gotheam, Vicky Midford, Newton Ratcate
- Tanssisalissa: Karakatus Kärmes, Ross Padmore, Austin Willsson
- Effie Solender & London Morel puutarhassa
- Benjamin Blanchard & Salena Bloke tanssivat
- Adelé Damiano & Chelsea Crèin säätävät tarjoilusalissa
- Inés Ortega kiertelemässä puutarhassa & linnassa
- Missä sinä olet ja kenen kanssa?
(Perinteiset tanssit 4-6 lisätään aikajanalle, jos joku haluaa pelata jotakin peliä niiden aikana.)
Juhlapuhe (tai puheet)
- Pitämässä puhetta: Ronja Blomroos, Chelsea Crèin, Karakatus Kärmes, Adelé Damiano. Onko muita kiinnostuneita puhujia?
- Kuuntelemassa: Michael Evans, Effie Solender, Cerinna Crèin, London Morel, Lora Shelly, Sharnee Ispahan, Salena Bloke, Shanietta Kei, Sylviane Gren, Inés Ortega, Benjamin Blanchard, Ross Padmore, Austin Willsson, Anastasia Willsson, Ashley Smith, Alanna Willsson, Andrea Dupont, Darya Gotheam, Vicky Midford, Newton Ratcate
- Missä sinä olet ja kenen kanssa?
Tanssi 7, disko
- Tanssisalissa: Ronja Blomroos, Maurice Poulin, Effie Solender, Chelsea Crèin, Sharnee Ispahan, Lora Shelly, Salena Bloke, Inés Ortega, Anastasia Willsson, Ashley Smith, Alanna Willsson
- Tarjoilusalissa: London Morel, Shanietta Kei, Sylviane Gren, Ross Padmore, Andrea Dupont
- Puutarhassa: Cerinna Crèin, Adelé Damiano, Austin Willsson, Darya Gotheam
- Vicky Midford ja Sylviane Gren tapaavat tarjoilusalissa
- Benjamin Blanchard keskustelemassa Adelé Damianon kanssa tanssisalissa.
- Missä sinä olet ja kenen kanssa?
Tanssi 8, disko
- Tanssisalissa: Lora Shelly, Salena Bloke, Sylviane Gren, Ross Padmore, Anastasia Willsson, Ashley Smith, Alanna Willsson, Andrea Dupont, Vicky Midford
- Tarjoilusalissa: Effie Solender, Adelé Damiano, Karakatus Kärmes, Inés Ortega, Austin Willsson
- Puutarhassa: Shanietta Kei
- Darya Gotheam, Ronja Blomroos ja Benjamin Blanchard lohikäärmeen luona puutarhassa
- London Morel, Sharnee Ispahan ja Cerinna Crèin säätävät tarjoilusalissa
- Chelsea Crèin tutustumassa muihin tokaluokkalaisiin
- Cerinna valvomassa lapsien käytöstä
- Missä sinä olet ja kenen kanssa?
Tanssi 9, disko
- Tanssisalissa: Effie Solender, Cerinna Crèin, Sharnee Ispahan, Adelé Damiano, Inés Ortega, Anastasia Willsson, Darya Gotheam
- Tarjoilusalissa: Ronja Blomroos, Chelsea Crèin, London Morel, Lora Shelly, Salena Bloke, Benjamin Blanchard, Ross Padmore
- Puutarhassa: Shanietta Kei, Karakatus Kärmes, Sylviane Gren, Austin Willsson, Ashley Smith, Alanna Willsson, Andrea Dupont, Vicky Midford, Newton Ratcate
- Michael Evans on tarjoilusalissa valvomassa nuorten käytöstä ja samalla napostelemassa
- Missä sinä olet ja kenen kanssa?
Tanssi 10, disko
- Tanssisalissa: Ronja Blomroos, Chelsea Crèin, Lora Shelly, Sharnee Ispahan, Salena Bloke, Karakatus Kärmes, Sylviane Gren, Inés Ortega, Benjamin Blanchard, Ross Padmore, Austin Willsson, Ashley Smith, Darya Gotheam, Vicky Midford
- Tarjoilusalissa: Alanna Willsson
- Puutarhassa: Shanietta Kei, Anastasia Willsson, Andrea Dupont
- London Morel tanssimassa Adelé Damianon kanssa
- Cerinna Crèin valvomassa lapsia
- Effie kuljeskelemassa ympäriinsä salissa ja etsien muita jatko-opiskelijoita
- Missä sinä olet ja kenen kanssa?
Pidetään aikajanasta huolta!
Pidetään kaikki tekeminen tämän aikajanan mukaisessa aikajärjestyksessä! Jokaiseen juhlan peliin tulee siis ilmoittaa kesto tanssien aikajanalla (mitkä tanssit/puheet olet poissa salista). Sama hahmo voi olla vain yhdessä paikassa tanssin ajan.
Voitte sopia tässä keskustellen, kenen kanssa pelaatte missäkin vaiheessa. Sopikaa myös missäpäin koulua peli tapahtuu. Pelejä saa aloittaa heti 1.8. riippumatta siitä, mihin tanssiin ne ajallisesti sijoittuvat.
