Tiivistä tunnelmaa

[Heather O'Hara]

Heatheria Rainin ilme nauratti. Onhan Rain kivannäköinen, ja sitä paitsi Londonille kelpaa kaikki, ja jos ei kelpaa niin Heather voisi kuvitella Londonin vetävän vain pussin uhrin päähän ja ottavansa takaapäin. Heather virnisti ajatukselleen huvittuneena ja katsoi Rainia. "Okei, piti vain varmistaa että oletko joutunut hänen katalogiinsa" Heather naurahti.

"Ja joo, huomasin että seurustelette Noahin kanssa, mutta ei seksuaalinen suuntautuminen päälleäpäin näy" Hän huomautti ja jatkoi kaksihaaraisten tutkimista. Eihän sitä tosiaan tiennyt, jos Rain oli bi-seksuaali. Mutta ilmeisemmin täysin lesbo ja Noahin pauloissa. Rain vaikutti myös tosi kivalta, vähän hiomattomalta timantilta.

"No, sanoin hänelle itsekin että voidaan olla ystäviä. Hän ei varsinaisesti lämmennyt asialle" Heather totesi vähän nolona, mutta pieni vino hymy nousi tytön huulille kun Rain kertoi tästä Londonin iskuyrityksestä. "London-parka, missähän vaiheessa se onnistuu levittään koululle jonkun kupan tai satiaiset" Heather mietti, sillä tämä ei olisi edes mahdoton ajatus. Hän oli kuullut paljon tarinoita Londonin naisseikkailuista, mikä sai myös Heatherin uskomaan itsestään, ettei ole kuin yksi tyttö muiden joukossa.

[Rain Savage]

En voinut olla nauramatta kun Heather mainitsi sukupuolitaudit. Pelkkä pentu vielä ja tuollaiset puheet! Hän ei ollutkaan ihan tylsä typykkä. ”Hah niimpä! Ei kai auta kuin toivoa, että Morel olisi jo oppinut, mitä kunnollinen ehkäisy tarkoittaa”, naurahdin. Oli Morel kai jo yli parikymppinen, mutta minä olin tavannut lapsellisia torveloita kolmekymppistenkin ikiteinien muodossa. Itseäni tosin olin tietysti (virheellisesti...) pitänyt täysin aikuisena jo täyttäessäni ensimmäisen kerran seitsemäntoista.

Huomasin miettiväni, että Heather oli luultavasti oikeassa siinä, ettei seksuaalista suuntautumista nähnyt päälle päin. Enhän minäkään edes oikeastaan tiennyt, oliko Noah kiinnostunut pelkästään tytöistä vaiko ei. Sattuneista syistä toivoin ettei, vaikka eipä kai sillä kauheasti merkitystä olisi. Eiköhän hän jättäisi minut joka tapauksessa sitten, kun saisi tietää, kuka oikeasti olin. Jos ei muuten niin vähintäänkin salailun takia. Ilmeeni muuttui huvittuneesta jälleen vakavammaksi ja jopa asteittain synkäksi, kun vajosin ajatuksiini.

Tavallaan olisin kyllä halunnut kertoa Noahille. Vaikka meillä menikin hyvin, niin kyllä se häiritsi etten tiennyt, pystyisikö hän edes rakastamaan oikeasti minua vai pelkästään Rainia, joka oli eri sukupuolta, nuorempi ja oletetusti paljon viattomampi. Joskus minä todella toivoin, että olisin vain syntynyt Rainiksi. Toki olisin varmasti silloin aina kokenut, että minun kuuluisi olla poika. Mutta ainakin suhteeni Noahiin olisi ollut varmemmalla pohjalla ja myös kaikki oikean minäni pimeyden ja syyllisyyden taakka kokonaan poissa.

Miten helppoa olisikaan ollut olla oikeasti vain huoleton teini elämänsä alussa, joka ei ollut ehtinyt tehdä vielä yhtäkään suurta virhettä tai kohtalokasta väärää valintaa. Ei se riittänyt, että kaikki muut luulivat minun olevan sitä, kun itse tiesin totuuden enkä voinut unohtaa. Mutta halusinko minä sitten edes enää palata takaisin oikeaan kehooni? En ainakaan niin kauan, kuin toisessa vaakakupissa olisi Noah. Kenties se oli jopa vähän naurettavaa, että aikuinen ihminen tahtoi mieluummin elää illuusioon ja valheeseen perustuvaa rakkaustarinaa kuin palata todellisuuteen ja olla oma itsensä. Mutta toisaalta valinta oli hyvin selkeä kun ajatteli, että Noahia minä rakastin ja itseäni lähinnä inhosin tai en edes halunnut ajatella. Ei todellisuudessa ollut minulle enää yhtään mitään. Jos en olisi tavannut Noahia, niin olisinkohan edes viitsinyt pysytellä hengissä tähän päivään asti. Olisin hyvinkin saattanut tehdä jotakin todella päätöntä vain puoliksi vahingossa.

[Heather O'Hara]

Heather virnisti. "No, ei Londonin pitäisi nyt niiiiiiin tyhmä olla, muutenhan puoli Chateauta olisi raskaana hänelle" Hän katsoi Rainia, joka muuttui yhtäkkiä kovin mietteliään näköiseksi. Miksi? Onko hän vahingossa sittenkin hairahtunut Londoniin, ja miettii nyt viittaavatko oireet kuppaan?

Hän katsoi Rainia kysyvänä, tuo näytti siltä että kaikki ongelmat ja murheet olisivat kipattu hänen niskaansa. "Onko kaikki okei?" Heather kysyi varovasti, Rain näytti niin synkältä. Hänellä ei ollut mitään käsitystä Rainin elämästä ja sen ristiriidoista, mutta tuo vaikutti kivalta. Ehkä hän voisi yrittää auttaa jotenkin, tai olla edes kuuntelevana korvana. Ehkä Noahin kanssa menee huonosti?

[Rain Savage]

Palasin hiukan hätkähtäen maan pinnalle, kun kuulin Heatherin kysymyksen. ”Mitä? Äh, joo. Mietin vain... yhtä juttua”, vastasin vähän vaivaantuneena. Ajatusteni laadun oli täytynyt näkyä naamastani. Katsoin Heatheria ja jotenkin minulle tuli tunne, että hän oli kysynyt oikeasti. Siis ei pelkästään muodon vuoksi vaan siksi, että halusi tietää tai ehkä jopa auttaa tai jotain. Ei kyllä sillä, että olisin ymmärtänyt miksi. Tällä kertaa olimme ehkä tulleet paremmin toimeen, mutta oliko se nyt mikään syy välittää sentään? Tai ehkä se olikin... Luulen, että saatoin itse jopa välittää hänestä. Tavallaan. Minussa oli jokin sellainen puoli, joka suhtautui nuoriin suojelevasti. Vaikka olin kai yrittänyt olla ajattelematta sitä sen jälkeen, kun niin moni nuori oli joutunut minun takiani tekemisiin kammottavien asioiden kanssa.

En tietenkään ollut rääkännyt lapsia itse pari vuotta sitten, mutta jos kaikelle tapahtuneelle haluttiin etsiä yksi syyllinen, niin juuri minä se olin. Olin pannut kaiken alulle ja minulla oli ollut komentovastuu. Olin ollut typerä kuvitellessani, että olisin voinut hallita laumaa pimeydenvelhoja ja saada heidät toimimaan minun rajojeni sisällä. He eivät olleet kuunnelleet minua vaan tehneet mitä itse halusivat, ja olin tajunnut sen vasta liian myöhään. Ne osasivat mielistellä, olivat kai saaneet minut luulemaan, että olin pomo ja kaikki muut pelkäsivät minua. Jälkeenpäin ajatellen olin ollut aivan liian lepsu, että sellainen asema olisi voinut olla edes mahdollinen. Pimeydenvelhot tottelivat kuuliaisesti Voldemortin kaltaisia sadisteja, jotka kiduttivat ja tappoivat omia alaisiaan. Eivät mitään suuruudenhulluja ex-auroreita, joilla oli kaaoksenkin keskellä jäljellä tuhoon tuomittuja visioita siitä, että jopa pimeydenvoimien harjoittamisessa voisi olla jotakin jaloa.

En voisi kertoa sitä Heatherille tai luultavasti koskaan kenellekään. Ei kukaan ymmärtäisi tai hyväksyisi sitä, mitä olin tehnyt. Ei uskoakseni ainakaan ellei olisi itse syyllistynyt johonkin yhtä vakavaan ja elänyt sen kanssa kuitenkin välittäen seurauksista. Mutta ehkä voisin silti sanoa jotakin. Hetken mielijohteesta istahdin Heatherin viereen ja avasin suuni. ”Mä olen tehnyt mun menneisyydessä jotain anteeksiantamatonta. Ja Noah... Kyllä hän varmaan ihan oikeasti luulee rakastavansa mua nyt. Mutta jos Noah tietäis musta kaiken, niin luulen et se rakkaus loppuis kyllä aika nopeesti.” Noah oli kunnollinen ja vahvat arvot omaava ja lisäksi vielä kovin nuori. Eihän hän voisi mitenkään ymmärtää. Ei Heatherkaan tietysti voisi, joten minä en ymmärtänyt, miksi olin sanonut hänelle noinkin paljon. Niin nyt vain kävi, ja toivoin, ettei se osoittautuisi kauhean kohtalokkaaksi virheliikkeeksi. Periaatteessa minä kyllä olin jo kertonut Noahillekin tuon saman sinä yönä, kun löysin hänet lukittuna luokkahuoneeseen. Hän ei vain ollut tainnut oikein uskoa minua vaan luulla että liioittelin.

[Heather O'Hara]

Heatheria hämmensi Rain. Tuo vaikutti ulkoapäin todella vahvalta ja itsenäiseltä naiselta, kukaan ei kävelisi hänen ylitseen. Omalla tavallaan Heather ihaili Rainia ja tuon itsenäisyyttä, älykkyyttä ja taitoja. Heather kohotti kulmiaan Rainille kysyvästi ja odottaen jatkoa tuon "yhdelle jutulle", vaikkei hän tiennyt miksi Rain edes kertoisi. Pitäisi vielä kakarana.

Heather mietti, että mitä kaikkea se voisi olla. Ehkä hänellä on huonot perhesuhteet, jokin kamala sairaus... tai jotain. Loppupeleissä Heather oli elänyt todella suojattua puhdasverisen elämää, eikä osannut paljon ajatella mitä ongelmia ihmisillä edes oli. Hän oli omalla tavallaan onnekas, mutta samalla Heather tunsi itsensä kahlituksi siihen elämään jonka hänen vanhemmat olivat hänelle ennalta suunnitelleet.

Heather käänsi katseensa Rainiin, kun tuo istahti alas. Mä olen tehnyt mun menneisyydessä jotain anteeksiantamatonta Hän katsoi tuota kysyvänä, mitä pahaa Rain olisi tehnyt? Jotain niin pahaa, että Noahin rakkaus loppuisi? "Nimenomaan luulet, eikö rakkauden pitäisi voittaa kaikki tämmöiset esteet?" Heather kysyi vähän hämillään, hän halusi uskoa että rakkaus voittaa kaiken. "Jos kertoisit Noahille, saattaisit yllättyä..." Hän jatkoi. "Tosin en tiedä mitä olet oikein tehnyt... joten, ei kai minusta ole mitään sanomaan" Heather totesi ja oikaisi jalkansa suoriksi.

[Rain Savage]

Katsoin Heatheria vähän ihmetellen, kuinka hän oli niin... toiveikas? asian suhteen. Eikä myöskään näyttänyt pelästyvän, vaikka olin juuri kertonut tehneeni jotakin kamalaa. Ehkä hän oli vain viaton eikä siksi ajatellut minua vaarallisena. Aikaisemmin olin kuvitellut, että Heather oli sellainen muuten vain ilkeä ihminen, joka halusi tarkoituksella iskeä toisten heikkoihin kohtiin riidellessään. Mutta ehkä Noah oli ollut oikeassa. Heather oli tosi nuori. Ehkä tuo oli vain viaton mutta joskus temperamenttinen teiniriiviö, jonka kiukunpuuskista ei ollut aihetta loukkaantua.

”Mhh, niin... Mutta ei kai rakkauskaan ihan kaikkia esteitä voita. Se on aika monimutkaista. On hirveän monta eri asianhaaraa, joista jokin voisi olla Noahille liikaa. Tai ne kaikki yhdessä olis.” Niin kuten nyt vaikkapa koulun valtaaminen, runsas pimeän taikuuden harjoittaminen, se että olin etsintäkuulutettu rikollinen, todellisuudessa mies ja jopa kymmenisen vuotta vanhempi kuin hän. Tai se, etten ollut kertonut hänelle mitään näistä asioista, ennen kuin aloimme seurustella. Enkä myöskään ennen kuin vein hänen neitsyytensä... Nojasin päätäni seinään ja naurahdin itseironisesti. Miten oli edes mahdollista, että kukaan sai aikaan elämässään tällaisen sotkun! Tuskin Morelkaan pystyisi parempaan. Olin rakastunut Noahiin huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Edes suhteeni Laylahiin ja tapa, jolla se alkoi, ei vetänyt vääryydessään vertoja kaikelle tälle.

”Kai sitä voisi verrata vaikka siihen, jos saisin yllättäen tietää, että Noah onkin itseasiassa nelikymppinen mies, jolla oli aiemmin tapana vangita pikkutyttöjä kellariin ja paistaa heidät ruuaksi. Heh! Tuskinpa olisin itsekään enää kauhean rakastunut häneen silloin.” Koska eihän hän silloin edes olisi Noah! Ei olisi koskaan ollutkaan. Koko ajatus oli täysin järjetön, mutta silti pelottavan lähellä sitä, mikä oli totuus itsestäni. Miten Noah muka voisi rakastaa ihmistä, jota ei ollut edes koskaan varsinaisesti tavannut. Ei kai se ihan niinkään mennyt, että rakastuminen voisi kohdistua pelkkiin sieluihin ilman mausteita. Että se tapahtuisi välittämättä kaikesta siitä konkreettisesta ja fyysisestä, mikä teki ihmisestä havaittavasti jonkun. Ehkä en ollut valehdellut Noahille tunteistani tai ajatuksistani, siitä kuka minä persoonana olin. Mutta mihin se muka riittäisi, jos mikään muu ei ollut niin kuin piti.

[Heather O'Hara]

Rain näytti todella ihmettelevältä. Mitä sanoin väärin? Heather mietti ihmeissään, mutta jätti asian sikseen. Totuus oli, että Heather oli sisimmissään herkkä tapaus, joka kyllä iskisi toisen heikkoihin kohtiin riidellessä, mutta vain puolustaakseen itseään.

"Ei kai, mutta kai se nyt aika monet esteet voittaa. Tai haluaisin uskoa niin" Heather sanoi ja katsoi Rainia. Heather halusi todella uskoa, että rakkaus voittaa kaiken, mikään ei menisi rakkauden eteen. Mikään ei menisi hänen ja Nicolaksen väliin, ei olisi mitään mitä he ei voisivat voittaa. Naiivia ehkä, mutta ei kai se haittaa.

Heather kurtisti kulmiaan Rainin vertaukselle. "No... tuskin sun rakkaus siitä mihinkään loppuisi, näkökulma voisi olla vain eri ja tulisi inho tilalle" Heather sanoi hämmentyneenä. "Onhan murhaajillakin puolisoita, jotka rakastaa niitä" Hän huomautti, koska oli kuullut kaikenlaista.

"Ellei toinen ole täysin psykopaatti hullu, niin en näkisi mitään mahdottomana..." Heather sanoi vähän varovasti. Miksi rakkaus ei voisi koskea pelkästään sieluja? Ja voisi unohtaa vain kaiken muun.

[Rain Savage]

Ilmeeni oli hitusen tuskainen, kun Heather sanoi, että murhaajillakin oli rakastavia puolisoita. Ehkä niin, mutta ajatus siitä, että Noah vain sinnikkäästi rakastaisi minua vaikka inhoaisi ja halveksuisi samalla, oli jollain tasolla ehkä vielä kauheampi kuin ajatus erosta. Sehän olisi ihan hirveää hänelle, jotenkin todella surullista. Että vain rakastaisi kamalaa ihmistä kun ei pystynyt sitä lopettamaankaan... Millaista elämää se muka olisi? En todellakaan toivonut Noahille mitään sellaista.

Kiedoin kädet vatsani ympärille ja hengitin syvään väristen hieman. Minulla oli yhtäkkiä kylmä ja todella huono olo. Heather tarkoitti varmasti hyvää, mutta mielikuvat, joita hänen pohdintansa saivat aikaan, kirjaimellisesti kuvottivat minua. ”Entä jos olenkin, mistä mä tiedän”, sanoin hiljaa ja vedin polvet rintaan kiinni. ”En mä halua, että Noah joutuisi rakastamaan mua, vaikkei voisi olla inhoamatta. Sehän olisi ihan kamalaa! Ehkä... ehkä mun on pakko kertoa? Mutta en mä halua menettää Noahia vielä. Meillä vois olla vielä aikaa, edes vähän lisää...”, sopersin hieman sekavana ja suljin silmäni. Oli jotenkin vaikea hengittää ja sydän hakkasi. Ihan kuin olisin juossut, vaikka vain istuin paikallani. ”Lo-loppuuks se happi nyt..?” Mutisin vaikka olin melko varma, ettei tällä tunteella ollut mitään tekemistä hissin huoneilman kanssa. En tiennyt meinasinko oksentaa vai pyörtyä vai saada sydänkohtauksen. Painoin kynsiä syvälle kylkiini yrittäen olla ajattelematta tai tuntematta mitään.

[Heather O'Hara]

Rain näytti siltä, kuin oksentaisi kohta ulos. Heather oli hämmentynyt, mikä tyttöä vaivasi? Toisaalta, Rainin reaktio muistutti hänen serkkunsa reaktiota... Heatherin ilme oli miettivä, kun hän katsoi Rainia. Mitä tässä pitäisi tehdä?

"Hei, et välttämättä menettäisi Noahia. Mut eikö kannattaisi kertoa, saisit ehkä rauhan jossain vaiheessa?" Heather kysyi ja katsoi Rainia, hivuttautuen vähän lähemmäs.

"Kaikki on ihan hyvin..." hän sai sanotuksi ja yritti kiertää varovasti kätensä tuon ympärille. "Happi ei lopu, hengitä vain syvään rauhallisesti" Niin ainakin Lorcan sanoi aina Gwenille, jos tuolla oli paniikkikohtaus.

"Sisään... ja ulos" Heather yllättyi itsekin kuinka rauhallinen oli. Ehkä hän oli huumannut itsensä vahingossa, tai sitten epätoivoiset teinit olivat hänen juttunsa.

[Rain Savage]

Vai saisin rauhan? Mutta mitä ihmettä minä rauhalla tekisin, jos menettäisin Noahin. Tietysti minun olisi pitänyt kertoa kaikki Noahille hänen takiaan, mutta kun en voinut! Voisin tehdä Noahin puolesta mitä tahansa muuta. Olin varma että voisin kuolla hänen puolestaan tai tappaa hänen puolestaan, ottaa minkä tahansa muun riskin... paitsi sen että menettäisin hänet. En osannut kuvitella enää mitään, mikä olisi ollut pelottavampaa. Tai ehkä se että Noah olisi minun kanssani mutta äärettömän onnettomana. Sehän olisi samaa, kuin mitä elpymiskivi teki sen sadun mukaan. Kuolleista herännyt olisi paikalla mutta onneton, ei oikeasti läsnä. En minä halunnut mitään sisältä kuollutta Noahia! Hänen olisi pakko olla onnellinen! Ja jos nykytila oli se, mikä teki myös Noahin onnelliseksi... eikö se sitten muka olisi hänenkin parhaakseen, että se jatkuisi niin kauan kuin mahdollista?

Heather yritti rauhoitella minua, ja kai se olisi tavallaan voinutkin olla lohduttavaa, jos ongelma olisi ollut vain kehossa. Rintaani koski ja haukoin henkeä, mutta ei se ollut mitään verrattuna siihen, miltä minusta psyykkisesti tuntui. En voinut lakata ajattelemasta Noahin menettämistä mutta en myöskään hyväksyä sitä, mitä tapahtui nyt. Että jonkun täytyi muistuttaa minulle, miten hengitetään. Se oli niin noloa ja typerää ja minun olisi tehnyt mieli vain työntää Heather irti minusta. En halunnut mitään lohdutusta! En halunnut olla minä! Viha, häpeä, pelko, suru, itseinho... kaikki vain sekoittui ja paisui valtaviin mittoihin. Ja minä olin niin paha, heikko, itsekäs, väärä ja iljettävä etten voinut sietää sitä. Tuntui kuin sieluni olisi vihdoin saanut itsestään kunnon otteen ja purrut myrkkyhampailla, yrittänyt repiä itsensä kappaleiksi. Ei se halunnut antaa armoa.

Tunsin miten lattia ja seinä, johon nojasin, alkoi hiljalleen täristä ja valot välkkyä katossa yhä nopeampaan tahtiin. Niistä sinkoili tulisia kipinöitä. Sen täytyi johtua minusta, tunsin että se johtui. Hallitsemattomat tunteet purkautuivat hallitsemattomana taikuutena. Minusta tuntui, että jos en saisi tätä pian loppumaan, räjäyttäisin koko hissin! Oli pakko keskittyä johonkin muuhun, mihin tahansa. Se tuoksu... Heatherin hajuvesi. Heitin käteni tytön niskan ympärille ja pyrin pitämään hänet siinä paikoillaan keskittyen pelkästään tuohon hedelmäiseen tuoksuun. Se oli neutraali, ei merkinnyt mitään, ei tarkoittanut mitään. Siihen ei liittynyt muita tunteita kuin ehkä hivenen mielihyvää.

Ja hiljalleen hengitykseni alkoi tasaantua. Hissi lakkasi tärisemästä ja valot välkkymästä, ne jäivät päälle. Ja vihdoin, kun oli täysin hiljaista ja kaikki pysyi paikallaan, minä uskalsin päästää Heatherista irti ja vetää henkeä lähes normaalisti. Katsoin hissin valoja hämmentyneenä edelleen vähän huohottaen, kun niissä tanssi vielä muutama kipinä. En aivan käsittänyt, mitä oli tapahtunut, mutta surkuhupaisaa kyllä tämäkin antoi minulle uuden tekosyyn olla kertomatta Noahille. Minähän voisin vaikka räjäyttää hänet, jos yrittäisin!