Psykoempaattinen

Psykoempaattinen

ViestiKirjoittaja Angel Lovelace » 27 Touko 2020, 21:14

Mukana olevat hahmot: Angel Lovelace & Heather O'Hara
Ajankohta: 27.5.2020 aamu ->
Tapahtumapaikka: Sairaalasiipi
Juoni: Heather saapuu sairaalasiipeen potilaaksi Angelin ensimmäisenä työpäivänä.
Varoitukset: -
Muuta: -


Olin herännyt aikaisin ensimmäistä työpäivääni varten mutta aivan liian innoissani ollakseni väsynyt. En oikein vieläkään voinut uskoa, että olin päässyt tänne ensimmäisellä yrittämällä vaikka menneisyyteni oli mitä oli. No ehkä se rehellisyys sitten tosiaan maan peri tai tässä tapauksessa työpaikan. Istahdin yhdelle siististi pedatulle valkoiselle potilassängylle ja katselin haltioituneena ympärilleni tyhjässä sairaalasiivessä. Olin saanut aamuvuoron yksin itselleni, sillä kaikki edelliset potilaat olivat kotiutuneet, eikä uusia kuulemma yleensä tullut montaa aikaisin keskellä viikkoa. Hymyilin itsekseni ja kävin aukaisemassa sairaalasiiven oven raolleen, jotta se olisi kutsuva kenelle tahansa, jolla vain olisi mitä tahansa asiaa. Odotin jo kovasti ihmisten näkemistä ja sosiaalista vuorovaikutusta heidän kanssaan.

Huoneessa oli kiva kotoisa tunnelma, miellyttävä puhdas haju ja aamuauringonsäteet tulvivat jo kauniina ikkunasta sisälle. Huomasin tämän astellessani ympäriinsä aikani kuluksi. Kaikki oli niin rauhallista, niin nättiä, olin varma että tämä aamu enteili jotakin hyvää. Uutta valoisaa alkua elämälleni, yhtä tuoretta ja kukkasilta tuoksuvaa kuin tämä kesän alku. Olin pukeutunut ensimmäisen päivän kunniaksi vaaleansinisiin boy friend -mallisiin farkkuihin sekä neonkeltaiseen pari kokoa liian suureen huppariin. Minulla oli jalassani paksut valkoiset Niken lenkkarit, poskilla meikattuna kultaisena kimaltavia pisamia ja päässäni isot kirkkaanvihreät läpinäkyvät muovilasit aurinkolasien kaltaisena asusteena. Rastat olin ikään kuin osittain letittänyt taakse.

Aika kului eikä potilaita vielä näkynyt. Vain jostakin kaukaa käytävältä kuului ohi kulkevien nuorten naurua. Mitään ei oikeastaan tapahtunut, joten minä haukottelin ja heittäydyin selälleni levälleen yhdelle sängyistä. Voi miten se oli pehmeä, aivan täydellinen! Lakanat tuoksuivat kevyesti kukkasilta. Se sänky oli pieni paratiisi. Silmäni kostuivat hieman joten suljin ne. Huokaisin haaveksivasti itsekseni ja tunsin kuin olisin maannut pilvellä, turvallisella, vapaalla pilvellä. Leijailin hitaasti sinisellä taivaalla ja silmäluomieni sisäpinnat loistivat rakkauden punaisina. En kylläkään kuullut sitä itse, mutta hetken päästä minä aloin kuorsata. Uskoakseni, siinä viattomassa päiväunien tilassa sekä valitsemassani asussa, minä en näyttänyt varsinaisesti kolmikymppiseltä aikuiselta saati sitten henkilöltä, jonka olisi voinut kuvitella olleen missään tekemisissä sellaisten asioiden kuin pimeiden voimien tai velhovankiloiden kanssa. Tai luultavammin edes henkilöltä, jonka olisi voinut kuvitella olevan töissä.
Angel Lovelace
 

Re: Psykoempaattinen

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 28 Touko 2020, 00:10

Heather oli herännyt aamulla järkyttävään oloon. Hän ei varsinaisesti tuntenut itseään kipeäksi, mutta pää tuntui siltä kuin siellä olisi useampi Molina mäkättämässä samaan aikaan, Ronja hakkaamassa kattilan kansia sekä joku kirskuttelemassa haarukkaa lautasta vasten. Vaatteiden pukeminen oli jokseenkin haasteellista, eikä Heather ollut enää varma näkikökään hän edes kunnolla. Näkökenttä tuntui sumentuneen vähän väliä.

Mistä lähtien vaatteiden pukemisesta voi tulla näin vaikeaa? Ja mikä tää olotila on? Mun pää räjähtää. Heather sai vain vaivoin kiskottua päälleen jonkinlaisen koulupuvun viritelmän, joutuen tosin napittamaan paitansa useampaan kertaan. Kaksi ensimmäistä kertaa meni juoponnapille, kolmas kerta toden sanoi. Tyttö jätti kaksi ylintä nappia auki, hän ei edes yrittäisi värkätä kravaattiaan tässä olotilassa.

Tum. Tum. Tum. Helvetin pää. Heather kirosi mielessään ja lähti käveleen hitaaaaaaasti tuvasta pois, sairaalasiipeen oli aivan liian pitkä matka. Todella pitkä. Välistä Heatherista tuntui, että joku katsoi oudosti. Kai nyt, tyttö käveli portaita pitkin ja piti kaiteesta kiinni, jos hän irrottaisi niin olisi pieninä palasin portaiden alapäässä. Se ei ollut toivottava tilanne. Yhtään.

Heather jatkoi matkaansa päättäväisesti, häntä oksetti. Hän tosin toivoi, ettei tekisi sitä. Se olisi äärettömän noloa. Lopulta hän pääsi oikeaan kerrokseen, jyskytys pään sisällä oli vain pahentunut, sekä Heatherista tuntui siltä, että näkökenttä ei ollut se paras mahdollinen. Tyttö pääsi sairaalasiiven ovelle, oli ehtinyt kalveta matkalla liidun valkoiseksi ja halusi vain oksentaa.

Missä helvetissä se kahva oli... Heather hapuili kahvaa pitkän tovin, kunnes löysi näköharhoiltaan sen. Ovi sairaalasiipeen auki ja Heather tuli sisään. Ulkoinen habitus ei ollut ehkä paras mahdollinen, koulupuku oli vähän sinne päin, kasvoilla ei ollut meikkiä ja hiukset oli vedetty vain sotkuiselle nutturalle. Lisäksi, hän näytti pahoinvoivalta. Katse kiersi pitkin siipeä, valon osuessa silmiin Heather olisi voinut vain kiljua ääneen. Mikä tuska.

"Mua oksettaa..." Heather sai sanottua ja näytti surkealta.
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Psykoempaattinen

ViestiKirjoittaja Angel Lovelace » 28 Touko 2020, 01:25

Jokin ulkopuolelta kuuluva ääni häiritsi untani. Vaikka en tuohon ääneen vielä kunnolla herännyt, taisivat aivoni tunnistaa sen puheeksi, sillä seuraavaksi kuulin vastaavani siihen.
”Mmm niiin, ei voi vaan olettaa”, mutisin puoliunessa ja availin silmiäni. Sitten minä sen yhtäkkiä tajusin, että nyt ei ollutkaan yö vaan päivä, työpäivä. Nousin äkkiä istumaan.

”Olen hereillä!” Vakuutin oitis ja pälyilin ympärilleni kunnes silmäni osuivat oven luona seisovaan nuoreen. Nuoreen joka näytti tosiaankin sairaalta. Loikkasin ylös sängyltä ja riensin hänen luokseen.
”Mikä tilanne? Mitä tapahtui?” Kysyin kiireisen huolestuneesti, sillä sen lisäksi että olin nukahtamiseni takia hieman pihalla, olin aiemmin tottunut työskentelemään melko extreme-olosuhteissa. Kun joku entisessä elämässäni oli näyttänyt noin kalpealta, se oli saattanut tarkoittaa... En edes halunnut ajatella mitä se saattoi tarkoittaa.
”E-ei mitään hätää kultaseni, asetu vain tähän sängylle”, vakuutin hieman väristen, ja yritin auttaa oppilaan nopeasti lähimpään sänkyyn sekä ohjata kyljelleen oksentamisen varalta. Huomasin ihmetteleväni, miksei mukana ollut ketään paremmassa kunnossa olevaa, joka olisi voinut vastata kysymyksiin. Mitä jos potilas ei pystyisikään puhumaan tai menettäisi tajuntansa? Hänellä ei näyttänyt olevan ulkoisia vammoja, joten luultavasti jotakin oli vialla sisältä päin. Kirous? Myrkytys? Epäonnistunut taika?
Angel Lovelace
 

Re: Psykoempaattinen

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 28 Touko 2020, 14:44

Heather oli helpottunut kun sairaanhoitaja tuli auttamaan häntä. Voi Luoja, onko aurinko ollut aina NOIN kirkas? Heather asettui sängylle varovasti, ja siinä samassa kun tyttö pääsi vaakatasoon ja kyljelleen, oksensi hän lattialle.

Olo oli mitä kamalin, mutta tajuissaan Heather oli. "Mun pää hajoaa" tyttö sai sanottua ja katsoi hoitajaa, sulkien silmänsä, ettei valo ottaisi silmiin yhtään enempää. "Aurinko sattuu...." Heather nappasi tyynyn ja painoi sen kasvoilleen, yrittäen unohtaa tämän ikävän jyskytyksen. Hauskaa vain, ettei sitä niin vain unohdettu. Kipu tuntui vain kovenevan, mutta ainakin silmät olivat nyt suojattu.

Hetken Heather mietti, ettei ollut nähnyt hoitajaa aiemmin. Mitä jos tuo oli joku poppamies? Tai ihan mikä tahansa muu puoskari. Toisaalta, tyttö oli valmis ottamaan tropin kun tropin, jos sillä saataisiin tämä mahdollisimman nopeasti pois.
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Psykoempaattinen

ViestiKirjoittaja Angel Lovelace » 28 Touko 2020, 20:39

Oppilas oksensi lattialle heti sängylle päästyään, jolloin otin pikaisen askeleen taaksepäin, ettei sitä menisi melko uusille kengilleni. Valkoiset merkkilenkkarit eivät tarkemmin ajatellen olleet paras valinta tähän työhön, mutta en minä edes omistanut halpoja tai huonoja kenkiä, koska en pitänyt sellaisista. No ehkä sitten mustat adidakset huomiseksi. Oksennuksen haju sai vatsani heittämään kuperkeikkaa, joten hengitin suun kautta, ja taioin sen oitis pois lattialta kuuraannu-loitsulla.

Tyttöoletettu sai kerrottua, että kipu oli päässä, ja ilmeisesti hänellä oli myös valonarkuutta silmissä.
”Ahaa, o’right...” Sanoin enemmän itsekseni, ja loitsin sauvanheilautuksella verhot kaikkien ikkunoiden eteen, niin että huoneesta tuli hämärämpi. Oireet kuulostivat siltä, että kyseessä saattoi olla jokin jästeilläkin tavattu sairaus, mahdollisesti migreenikohtaus. Vaikken ollutkaan siitä täysin varma, mielestäni tarkemmin ajatellen ei vaikuttanut siltä, että potilas olisi ainakaan välittömässä hengenvaarassa. Olin vain hieman ylireagoinut. Nojasin sänkyyn ja huoahdin helpotuksesta. Sydämensykkeeni tuntui jo tasaantuvan adrenaliinipiikin jäljiltä.

”Onko sinulla ollut vastaavia oireita joskus aiemmin?” Kysyin ja loitsin hyllyltä käsiini kipua lievittävän liemen sekä mukin johon kaadoin sitä.
”Tai osaatko sanoa, mikä olisi voinut aiheuttaa ne?”
Liemi ei ollut vahvin mahdollinen kivunlievittäjä mitä siivestä löytyi, mutta sitä kannatti kokeilla ensin, sillä vahvempi lääke aiheuttaisi myös vahvempia haittavaikutuksia. Sitä paitsi jos potilas itse uskoisi juoman lievittävän kipua, lumevaikutus voisi hyvinkin poistaa sen kokonaan lääkkeen tehosta riippumatta. Kuulemma jästien burana esimerkiksi oli todellisuudessa täysin tehoton valmiste, mutta toimi silti oikein hyvin monilla, koska ihmiset luulivat sen olevan tujua tavaraa.

Otin taskustani vielä pienen pullon omaa inkiväärilientä, jota kaadoin mukiin pari tippaa.
”Tässä on kipua lievittävää taikalientä sekä inkivääriä pahoinvointiin. Jos pidät sen mausta, niin voisin laittaa meille myös inkivääriteetä. Ole hyvä, mon chéri!” Selitin iloiseen sävyyn ja ojensin oppilaalle mukia. Pohdin että inkivääritee voisi tehdä hyvää minunkin vatsalleni näinkin vauhdikkaan aloituksen jälkeen. Lisäksi saatoin kuvitella vähän turhankin helposti, miltä tytöstä suurinpiirtein täytyi tuntua, kun vain katsoin hänen olemustaan. Voih, aivan niin kuin vanha minäni sunnuntaiaamuisin.
Angel Lovelace
 

Re: Psykoempaattinen

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 28 Touko 2020, 22:52

Oi, ihana hämäryys. Heather siirsi tyynyn kasvoiltaan, jotta pystyi hengittämään paremmin. Silmät tytöllä oli edelleen kiinni, hän ei halunnut avata niitä. Joten, hän piti tiukasti silmänsä kiinni ja kuunteli hoitajan kysymyksen.

"Ei... ei ole. Heräsin pääkivun kanssa ja tämä vain pahenee" Heather saa sanottua. Hän raotti varovasti silmiään, oli ehkä turvallisempaa pitää ne kiinni. Hoitaja oli oikeasti varmaan uusi. Heather ei ainakaan häntä tuntenut. "Oletteko uusi?" Heather kysyi ja makasi paikoillaan, eikö tuo jyskytys loppuisi koskaan?

Hoitaja oli jälleen siinä ja Heather avasi silmänsä, katsoen nyt toista tarkemmin. Oli vaikea kohdistaa katsetta, kun silmissä näkyi sahalaitaa eikä Heather ollut varma missä tämä hoitajan mainitsema muki on. Epämääräisesti Heather sai kuitenkin otteen mukista. "Kiitos" Tyttö sanoi vähän voimattoman oloisena, maistaen juomaa varovasti. Hän ei hirveästi välittänyt inkivääristä, mutta kyllähän se meni alas, varsinkin jos sen väitetään auttavan.

Heather joi hitaasti, pääasiassa silmät kiinni kun sahalaidat oli helpommin käsiteltäviä niin. Juoma oli siedettävää, kipu ei.
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Psykoempaattinen

ViestiKirjoittaja Angel Lovelace » 29 Touko 2020, 00:20

Nyökkäsin hieman mietteliäs ilme kasvoillani, kun oppilas kertoi heränneensä pääkivun kanssa.
”Sanoisin että näiden tietojen perusteella sinulla on todennäköisesti migreenikohtaus. Sen ei siis pitäisi olla vaarallista, vaikka varmasti tuntuu hyvin ikävältä. Voisin kyllä ottaa vielä kuvan päästäsi varmuuden vuoksi kunhan vähän tokenet.” En oikeastaan ollut itse asiantuntija tällaisissa tapauksissa, mutta voisin näyttää kuvaa myöhemmin kokeneemmille kollegoille. Käsittääkseni taikaväellä harvoin oli mitään kasvaimia tai muuta sellaista, mutta ainahan kannatti varmistaa, kun kerran aikaakin oli. Jossakin täällä pitäisi olla sellainen kamera.
”Kyllä, olen uusi. Aloitin vasta tänään itseasiassa, joten saatkin kunnian olla ensimmäinen potilaani täällä!” Vastasin pirteästi.

Tyttö otti juoman vastaan eikä ainakaan kieltäytynyt teetarjouksesta, joten siirryin läheiselle taukotarvikekaapille valmistamaan sitä.
”Sen juoman pitäisi alkaa vaikuttaa melko nopeasti, mutta kerro jos kipu pahenee. Olen muuten Angel Lovelace, hauska tutustua! Kutsu as you like.” Rupattelin samalla, kun sekoitin mustaa teetä ja inkiväärilientä kahteen kuppiin.
”Mikä sinun nimesi on? Niin ja mitä saisi olla teen kanssa? Täällä on ainakin hunajaa, sokeria, maitoa, kaurajuomaa, minttua... gluteenittomia ja maidottomia keksejä”, luettelin kaapin sisältöä. Epäilin ettei teen juonti potilaiden kanssa tainnut olla varsinaisesti yleinen käytäntö, mutta mitä väärääkään siinä olisi voinut olla.
Angel Lovelace
 

Re: Psykoempaattinen

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 29 Touko 2020, 11:23

Migreenikouhtaus. Heather oli kuullut sanan, hänen isoäidillään oli joskus sellaisia. Okei, tästä selviää siis hengissä, loistavaa. Toivottavasti nopeasti, vaikka niin että ei tarvitse mennä tunneille mutta niin, että voisi nähdä Nicolasta. Heather kuunteli hoitajan selitystä. Kuva päästä? Häh? Miten? Millä? Kipu on pään SISÄLLÄ, ei ulkopuolella. Hän joi juomansa nopeasti, jos se vaikka veisi tajun tai jotain.

"Mun mummilla on ollut migreenikohtauksia..." Heather laski kupin pöydälle ja sulki silmänsä, maaten selälleen sängyllä ja hengitteli tasaisesti. "Ja se kipu on pään sisällä, ei ulkopuolella... Kuva mun päästä ei paljoa helpota tilannetta" tyttö jatkoi, puhuen aika hiljaa. Ahaa... Parantaja oli uusi, vaikutti aika tapaukselta. Ihan kun tuo olisi syönyt sokeria pussillisen aamupalaksi. Hyper. Joo, se oli oikea sana.

"Olen Heather O'Hara... ja en tiedä kykenenkö syömään, mutta olen vegaani, muuten ei rajoitteita" hän sanoi ja makasi, tarjosiko yleensä hoitajat teetä ja pikkuleipiä? Heather ei edes tiennyt oliko hänellä nälkä, hänellä kaiken logiikan mukaan pitäisi olla nälkä, mutta tällä hetkellä Heather tunsi vain päänsä.
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Psykoempaattinen

ViestiKirjoittaja Angel Lovelace » 29 Touko 2020, 20:55

”Se voi kyllä olla perinnöllistä”, totesin oppilaan kerrottua, että tämän mummilla oli ollut migreeniä. En voinut olla nauramatta hieman, kun hän sanoi kivun olevan pään sisä- eikä ulkopuolella, ja ettei valokuvasta olisi siis mitään hyötyä.
”Niin, ei sellaisesta kuvasta olisikaan hyötyä kuin korkeintaan kampaajalle tai hatuntekijälle”, totesin kepeästi.
”Mutta tämän pitäisikin olla vähän kuin jästien röntgenkuvat, if you know what I mean. Kuva josta näkee siis pään sisälle. En ole kokeillut ennen, mutta sen täytyy olla aika cool!”

”Heather! Voi miten kaunis nimi, sehän on sellainen kukka. Pinkki tai liila tai jotain siltä väliltä. Ja loistavaa, minäkin olen vegaani!” Katsoin keksien tuoteselostetta tarkemmin, eikä niissä ollut mitään eläinperäistä. Laitoin niitä siis pieneen kulhoon tarjottimelle, ja kasasin sille myös kauramaidon ja sokerin teekuppien viereen. Vein tarjottimen yöpöydälle ja istahdin itse viereiselle tyhjälle sängylle.
”Keksit ovat vegaanisia, voit ottaa niitä sitten kun siltä tuntuu. Pidätkö muuten sushista, Heather darling? Osaan tehdä todella hyvää kasvissushia vaikka itse sanonkin! No eihän minulla sitä tietenkään nyt ole, mutta koulun keittiössä saattaisi ehkä ollakin aineksia”, höpötin samalla kun tartuin pieneen kaurajuomakannuun.
”Otatko kauramaitoa?” Kysyin Heatherilta ennen kuin kaadoin itselleni. Sokeria en laittanut teeheni, ja katsoin keksejäkin hieman mietteliäästi. Vegaanisia ne olivat, mutta niissä oli sokeria, enkä minä oikein luottanut itseeni mitä tuli sokeriin. No ehkä päättäisin myöhemmin söisinkö keksin vaiko en. Tai kenties oikeammin söisinkö keksipaketin.
”Haluaisitko kylmän kääreen otsalle, ma belle? Sekin voisi auttaa kipuun.”
Angel Lovelace
 

Re: Psykoempaattinen

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 29 Touko 2020, 22:29

Heatherille tuli epäilyttävät aavistukset valokuvista jotka näkee pään sisälle. Se ei kuulostanut kovinkaan terveeltä, eikä varsinkaan luotettavalta. Epämääräistä. Eikä hän ollut kuullut edes röntgenkuvista, mitä ne ikinä sitten olivatkaan. Jästien hömpötyksiä. Pitäisi varmaan kysyä Nicolasilta.

Onneksi hoitaja oli sentään ajassa mukana, kun oli vegaani. Heatherilla ei vain ollut yhtään nälkä. Tai hän ei ollut vieläkään aivan varma, joku ruoka voisi olla fiksu valinta. Ties vaikka se auttaisi? Hoitaja voisi kyllä hiljentyä hetkeksi, puhuuko hän AINA noin paljon? Heather makasi edelleen paikoillaan.

"En ole hirveästi syönyt sushia...Ja söin silloin vielä kalaa" Heather sanoi ja raotti hieman silmiään. "En tiedä onko teen juominen mitenkään fiksu idea, mitä jos oksennan taas kaiken ulos?" tyttö kysyi vähän varoen. "Ja kauramaitoa voi laittaa vähäsen... jos sen teen juominen on kannattavaa"

Hoitajalla riitti EDELLEEN asiaa, eikä Heather ollut varma hiljenisikö tuo about ikinä. "En mä tiedä mikä tässä auttaa, tehän olette hoitaja, en minä" tyttö sanoi vähän tuskastuneena, kipu ei tuntunut hellittävän millää muotoa. "Ihan sama mitä teette, kunhan tämä loppuu"
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Seuraava

Paluu Foorumiroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron