Koulujuttuja keskellä kesää

[Ophelia Villard]

Mukana olevat hahmot: Ophelia Villard ja Riria Dubois
Ajankohta: Elokuun toinen lauantai, 2018, jos sopii?
Tapahtumapaikka: Velhokuja Pariisissa
Juoni: Ophelia tutustuu koulutarvikeostoksilla käydessään uuden koulunsa oppilaaseen, Ririaan.
Varoitukset: -
Muuta: -

Eräällä Pariisin kujalla oli väkeä liikkellä tusinoittain. Pilvinen sää ei ollut säikyttänyt ostoksille pyrkijöitä, montaa se näytti jopa miellyttävän enemmän kuin auringon paiste, jota oli kesän mittaan riittänyt riesaksi saakka. Katu poikkesi suuresti tavallisesta pariisilaisesta kadusta, olivathan sen varrella olevat putiikit sen verran erikoisia. Ophelia Villardille liemet, itsehämmentävät noidankattilat ja kaavut olivat kuitenkin arkipäivää ja samaa ne olivat valtaosalle kadun väkijoukosta. Toki sekaan mahtui niitäkin, joita taikaesineet hämmästyttivät. Jästejä. Hetken aikaa valkoiseen t-paitaan ja vaaleanpunaisesen, kukalliseen hameeseen pukeutunut Ophelia silmäili heitä uteliaana, olivathan jästit niin kovin erikoisia tapauksia. Nytkin eräs jästirouva ihmetteli suureen ääneen kaiken kummallisuutta. Se oli vain huvittavaa. Ophelian mielestä kun tässä ei ollut kerrassaan mitään ihmettelemistä.

Edessäpäin näkyi pari Beauxbatonsin väreihin pukeutunutta tyttöä. Ophelia oli jo vähällä mennä tervehtimään, mutta juuri silloin hän huomasi jotakin vielä jännittävämpää. Erään pergamenttia myyvän kaupan ovella näkyi kerrassaan upea ilmestys. Nuori mies, jonka oljenväriset hiukset olivat sopivasti sekaisin ja jonka iho oli kauniin ruskettunut. Neiti Villard ei voinut kuin tuijottaa poikaa. Ja sitten heidän väliinsä pysähtyi kaksi pyylevää velhoa, jotka peittivät näkymät. Kun Ophelia pääsi miesten ohi, poika oli jo mennyt. Aina hänelle kävi näin! Se oli kerrassaan epäreilua. Kauaa tyttö ei kuitenkaan ehtinyt asiaa murehtia. Hänellä oli vielä niin kovin paljon ostettavaa. Äiti ja isä olivat menneet syömään erään tuttavapariskuntansa kanssa ja antaneet hänen kerrankin mennä ostoksille yksin. Tänne ei kuulemma voinut hänkään eksyä. Olihan hän käynyt täällä monesti ennenkin.

Ophelia unohtui kuitenkin taas tuijottamaan uutta ilmestystä. Tällä kertaa kyse oli pörröisestä, mustasta kissanpennusta, joka tuijotti häntä häkkinsä uumenista uteliaana. Otus oli niin suloinen, että tytön oli suorastaan pakko ryhtyä lepertelemään kissalle mukavia. Jos hänellä ei olisi jo ollut pöllöä ja jos kotona ei olisi ollut toista kissaa, hän olisi tehnyt kaikkensa saadakseen vanhemmiltaan luvan uuteen lemmikkiin. Nyt piti kuitenkin tyytyä vain katselemaan. Ja juttelemaan kissalle. Ophelia oli varma, että pikku otus ymmärsi ainakin osan hänen puheistaan, sillä se näytti niin viisaalta.
"Sinäpä olet suloinen pikku kisuli," Ophelia höpisi, välittämättä lainkaan ympärillä kulkevista ihmisistä. "Ottaisin sinut mukaani jos voisin, mutta se ei valitettavasti taida onnistua. Vaikka toisaalta, voisin minä kysyä isältä ja äidiltä. Mitäs sanot?"

//Eka pelini täällä, saa nähdä miten käy. Siitä on niin pitkä aika kun oon viimeksi aloittanut uudessa roolipelissä :D//

[Luol Crunel]

// Anteeksi kun vastaamisessa kesti näin onnettoman kauan ja anteeksi ettet saanutkaan seuraksesi Ririaa vaan Luolin. :'D //

Luol Crunel huokaisi turhautuneena. Hän oli juuri tullut Pariisin pimeyden voimiin erikoistuneelta kujalta Pariisin tavalliselle velhokujalle ja tällä kujalla olikin porukkaa ainakin kaksin kerroin sen verran kuin edellisellä. Luol ei pitänyt suurista ihmismassoista. Vielä vähemmän hän kuitenkin piti jästeistä, jotka haahuilivat ympäri katua toljottaen kaikkea ja kaikkia, päivitellen isoon ääneen kuinka outoa ja ihmeellistä kaikki oli. Nytkin joukko jästejä tukki muutenkin kapean kadun ihmetellessään muuan pimeyden voimilta suojautumiseen erikoistuneen putiikin ikkunassa olevia ilmiskooppeja. Luol rykäisi äänekkäästi ja jästit tekivät hänelle säikähtäneenä tilaa - taisivat tajuta, ettei kannata seisoa satakahdeksankymmentäsenttisen mustaan kaapuun verhoutuneen puhdasverisen velhon tiellä.

Luolilla oli tarkoitus vain rivakasti ostaa tarvitsemansa tarvikkeet tulevaa kouluvuotta varten ja sitten häipyä, mutta hän ei voinut olla hidastamatta askeliaan huispaustavaraliikkeen kohdalla. Hän oli kouluaikoinaan ollut tupansa huispausjoukkueen lyöjä ja jopa kapteeni. Valmistumisen jälkeen harrastus oli kuitenkin jäänyt, kun Luol oli päättänyt ryhtyä tosissaan tavoittelemaan kirouksenmurtajan uraa. Vaikka Luolin kasvot olivat ilmeettömät, hän tunsi haikeutta ja kaipuutta katsellessaan kaupan näyteikkunassa esillä olevaa luudanvartta. Ehkä hän voisi Châteauhon palattuaan käydä silloin tällöin huispauskentällä lentelemässä.

Aikansa katseltuaan Luol jatkoi matkaansa. Hän kaivoi kaapunsa taskusta pergamentinpalan, johon oli hieman suttuisella käsialallaan kirjoittanut muistilistan kaikesta, mitä hänen piti ostaa. Seuraavana listalla luki "pöllönnamuja Safiyalle". Safiya oli Luolin kirjonaamapöllönen, joka oli saanut nimensä tämän edesmenneeltä pikkusiskolta. Luol tunki pergamentinpalan takaisin taskuunsa ja jatkoi kävelyä. Taikaolentoihin erikoistuneen puodin edessä velho joutui taas pysähtymään. Tällä kertaa hänen tiensä tukki vaaleahiuksinen tyttö, joka leperteli jotain häkissä olevalle mustalle, pörröiselle kissanpennulle. "...kysyä isältä ja äidiltä. Mitäs sanot?" "Sanoisin, ettet tarvinne isäsi ja äitisi lupaa siirtyä hieman, Madamoiselle" Luol sanoi tytölle.

[Ophelia Villard]

Ophelia oli tuskin ehtinyt sanoa kissalle suunnattua lausettaan loppuun, kun hän jo kuuli viereltään kommentin siirtymisestä. Tyttö käänsi katseensa puhujaan ja huomasi tuijottavansa tummaihoista nuorta miestä, joka ilmeisesti odotti sanojensa saavan aikaan jonkinlaista toimintaa. Ophelia ei kuitenkaan hoksannut siirtyä mihinkään, hän kun oli vielä liian syvällä kissan sulouden lumoissa.
”Eihän sellaiseen tietenkään tarvitse vanhemmilta lupaa kysyä,” Ophelia myönsi, suu onnellisessa hymyssä. Suloisilla eläimillä oli aina sellainen vaikutus tyttöön. Ne saivat olon aina paremmaksi, tai ainakin useimmiten.

Hän hymyili edelleen suoristautuessaan täyteen pituuteensa, mutta ei vieläkään väistänyt mihinkään suuntaan. Tuskin paikalle tupsahtaneella pojalla, tai kaipa tuo oli jo pikemminkin mies kuin poika, oli niin kiire, etteikö olisi voinut hetken siinä seisoa.
”Eikö ole suloinen otus,” Ophelia sanoi muina naisina ja osoitti kissaa, jolle oli äsken jutellut. ”En tajunnut ollenkaan, että olin tien tukkeena, tuo kissa vei kaiken huomioni. Vai olitteko tekin tulossa katsomaan sitä?” Sehän oli täysin mahdollista. Eläimet kyllä kiinnostivat montaakin ohikulkijaa enemmän kuin vaikkapa kouluvaatteita myyvän kaupan näyteikkuna. Toki paikalla olevia jästejä näytti ihmetyttävän kaikki. Se oli milteipä hullunkurista, kun kaikki kuitenkin oli niin arkipäiväistä.

”Harmi etteivät vanhempani todennäköisesti suostu ostamaan meille toista kissaa,” Ophelia jatkoi höpinäänsä. ”Mutta aion silti kysyä. Ja jos en saa kissaa, niin toivon että saisin edes uuden luudan.” Äänensävy oli muuttunut astetta haaveilevammaksi, Tytön katseen harhauduttua kadulla kulkevan tytön suuntaan, joka kantoi kädessään mitä ilmeisimmin uutta luutaa paketissaan. Luuta tosiaan olisi paljon tarpeellisempi kuin uusi kissa, mutta ei missään nimessä yhtä suloinen. Eikä luudasta saisi seuraa tylsiin iltoihin. Tosin eipä Ophelialla juuri tylsiä iltoja ollut. Luutaa hän kuitenkin tarvitsi, jos halusi päästä uuden koulun huispausjoukkueeseen.

[Luol Crunel]

Kissanpennulle leperrellyt tyttö käänsi katseensa Luoliin ja Luolista tuntui kuin joku olisi iskenyt häntä unhoitusloitsulla - hän unohti täysin missä oli ja mitä tekemässä. Tyttö oli todella sievä. Tällä oli ovaalinmuotoiset kasvot, hymyyn kaartuneet huulet, siro nenä ja kauniit ruskeat silmät, jotka muistuttivat Luolia savukvartsista. Vaikka velho ei sitä hevin myöntänytkään, olivat kauniit, vaaleahiuksiset naiset - kuten tämä hänen edessään - yksi hänen heikkouksistaan. Luol ei voinut kuitenkaan olla kiinnittämättä huomiota tytön pukeutumiseen - jästivaatteita. Mahtoikohan tyttö olla jästisyntyinen? Kyllähän Luolkin käytti jästivaatteita vaikka puhdasverinen olikin, mutta vain jästien ilmoilla, kotona, sekä Châteaussa oppituntien ulkopuolella. Ranskan vilkkaimmalla velhokadulla Luol koki asialliseksi pukeutua velhojen vaatteisiin.

”Eihän sellaiseen tietenkään tarvitse vanhemmilta lupaa kysyä", tyttö sanoi hymyillen ja nousi seisomaan. Luolilla kesti hetki muistaa, mitä oli tytölle sanonut. ”Eikö ole suloinen otus", tyttö totesi viitaten kissanpentuun. Luol kohautti olkapäitään. Hän oli enemmän pöllö-, kuin kissaihmisiä. Silloin Luol muisti mitä oli tekemässä. Hänen piti ostaa ne pöllönnamit Safiyalle. ”En tajunnut ollenkaan, että olin tien tukkeena, tuo kissa vei kaiken huomioni. Vai olitteko tekin tulossa katsomaan sitä?” tyttö kyseli. "En ollut. Olin menossa ostamaan ruokaa pöllölleni", hän jatkoi ja liikahti merkiksi siitä, että olisi halunnut jatkaa ostoksiaan, mutta tyttö ei tehnyt elettäkään väistääkseen vaan jatkoi höpöttelyä:

”Harmi etteivät vanhempani todennäköisesti suostu ostamaan meille toista kissaa." Luol murahti myötätunnon merkiksi mutta alkoi jo turhautua. Ei Luolia kiinnostanut ventovieraan, mahdollisesti jästisyntyisen tytön lemmikkihaaveet, vaikka tuo varsin sievä olikin. "...mutta aion silti kysyä. Ja jos en saa kissaa, niin toivon että saisin edes uuden luudan", tyttö päätti viimein jorinansa. "Luudan?" Luolin kiinnostus heräsi taas. "Onko Madamoiselle taitavakin lentäjä?" tämä kysyi uteliaana ja katseli tyttöä uteliaana. Luolin silmään tytön vartalo näytti hieman keskivertaista urheilullisemmalta. Ehkäpä tämä pelasi huispausta?

// No nyt ei kestänyt kauaa. :'D //

[Ophelia Villard]

Nuori mies ei näyttänyt pahemmin välittävän kissasta, mutta Ophelia vähät välitti siitä. Hän oli itse yhä sitä mieltä, että pieni kissa oli mitä suloisin otus. Kaikki kissat olivat pienenä sellaisia, jotkut onneksi vielä isonakin. Joka tapauksessa eläinten pennut olivat hurmaavia. Koiratkin ja varmasti vaikka lehmävauvatkin! Ophelia kuunteli nuorukaisen puhetta sivukorvalla ja katseli jälleen kissaa, joka tepasteli häkissään kauemmas. Ilmeisesti se oli hieman pettynyt, kun ei saanutkaan herkkuja palkinnoksi suloisuudestaan. No, jos se olisi ollut mahdollista, olisi Ophelia totta kai sitä ruokkinut. Lapussa häkin vieressä kuitenkin kiellettiin ruokkimasta eläimiä ilman lupaa. Olipa tylsää.

Ophelian kiinnostus kissaan katosi miltei tyystin, kun puhe kääntyi lopulta lentämiseen. Se oli asia, josta hän toden teolla nautti ja jossa hän saattoi jopa kehua jotenkin pärjäävänsä. Monessa muussa puuhassa hän ei sitten päässytkään loistamaan. Lentäminen oli harvoja poikkeuksia.
”No, kyllä kai,” Ophelia vastasi. ”Ajattelin pyrkiä huispausjoukkueeseen, sitten kun koulu alkaa. Olen ainakin parempi lentäjä kuin veljeni ja hän sanoi, että minun kannattaisi yrittää päästä pelaamaan. Ja entisessä koulussa olin luokkani parhaimpia. Entä sinä, oletko hyväkin lentäjä?”

Pääsy koulun huispausjoukkueeseen oli ollut Ophelian haaveissa jo siitä saakka, kun hän sai kuulla saavansa vaihtaa koulua. Beauxbatonsissa hän oli ollut jonkin aikaa jahtaajana, mutta sitten se eräs typerä kieroilija oli jotenkin onnistunut pilaamaan senkin. Toivottavasti Cháteaussa olisi toisin. Kyllä vain, hän aikoi ehdottomasti pyrkiä mukaan joukkueeseen, olipa hänen tuleva tupansa sitten mikä tahansa.
”Oletko muuten vielä jossain koulussa?” Ophelia kysyi ja yritti katseellaan arvioida toisen ikää. Tuo oli jonkin verran häntä vanhempi ja saattoi olla, että tuo oli jo opiskelunsa opiskellut.

//Haha, voi Luol :D //

[Luol Crunel]

”No, kyllä kai", vaaleahiuksinen tyttö vastasi. Tämä kertoi olleensa luokkansa parhaita lentäjiä ja aikovansa pyrkiä huispausjoukkueeseen koulun alettua. Luol kuunteli mielenkiinnolla eikä voinut olla kiinnostumatta tytöstä entistä enemmän - kaunis tyttö, joka osasi lentää ja pelasi huispausta oli Luolin määritelmän mukaan jo lähes täydellinen. Tytön jästivaattet kuitenkin häiritsivät Luolia edelleen. Hän oli kerran aiemminkin ihastunut vaaleahiuksiseen jästisyntyiseen tyttöön - vuosia sitten Châteaussa ollessaan - eikä hän halunnut sen tapahtuvan uudestaan. Luol muisti edelleen elävästi, kuinka hänen sydämensä oli särkynyt ja kuinka hän oli inhonnut ja hävennyt itseään saatuaan tietää, että tytön vanhemmat olivat jästejä.

"Entä sinä, oletko hyväkin lentäjä?" tyttö esitti vastakysymyksen. "Kaipa minä olen", Luol sanoi rehellisesti. "Pelasin huipausta lyöjänä kuusi vuotta, joista kolme viimeistä olin joukkueeni kapteeni", hän lisäsi ylpeänä. Ne olivat hyviä aikoja. Jo toista kertaa sinä päivänä Luol ajatteli, että hänen täytyisi Châteauhon palattuaan alkaa käydä lentelemässä silloin tällöin. Ehkä hän voisi jopa liittyä koulun huispauskerhoon. Vaikka toinen kerhon johtajista olikin se ääliö fuckboy London Morel, joka oli Luolin tavoin jatko-opiskelija. Toisesta kerhon johtajasta Luol ei tiennyt muuta, kuin että tuo oli tyttö, metamorfimaagi ja Serdaiglen valvojaoppilas. Ja todennäköisesti pannut Londonin kanssa.

”Oletko muuten vielä jossain koulussa?” vaaleahiuksisen tytön kysymys herätti Luolin ajatuksistaan. Tyttö katseli Luolia arvioivasti kauniilla savukvartsisilmillään eikä Luol voinut estää pientä hymynpoikasta nykimästä toista suupieltään. "Valmistuin Uagadousta neljä vuotta sitten, mutta hain takaisin opiskelemaan Châteauhon jatko-opiskelijana tänä keväänä", Luol vastasi. "Entä Madamoiselle? Vaihdat siis koulua? Mistä mihin?" Luol esitti vastakysymyksen. Luolin mielestä tyttö näytti ihan Beauxbatonslaiselta, ehkä siksi, että tuo oli niin sievä, ja Beauxbatons oli tunnettu kauniista naisistaan.

// Luol on paras!! :D //

[Ophelia Villard]

Ophelia nyökytteli päätään tummahipiäisen seuralaisensa kertoessa huispaustaidoistaan. Kuulosti tosiaan siltä, ettei tuo ollut luudan kanssa mikään turha tapaus, jos oli ollut niin monta vuotta lyöjänä ja vielä kapteenikin. Ei siihen ihan kuka tahansa pystynyt. Kapteenina olo oli varmasti vaikeaa. Ainakin Ophelia olisi saanut siinä puuhassa harmaita hiuksia kullanvaaleiden suortuviensa sekaan. Kapteenin hommat hän jättäisi suosiolla muille, niin pääsisi itse helpommalla.
”Oho, no mutta sittenhän olet varmasti tosi hyvä,” Ophelia kehaisi. ”Ei kapteeniksi varmasti ihan kuka tahansa pääse.” Tytön mielenkiinto heräsi entisestään hänen pähkäillessään hiljaa mielessä sitä mahdollisuutta, että nuorukaisella saattoi jopa olla hänelle hyviä vinkkejä lentämistä varten. Sellaiset olivat aina tervetulleita.

”Uagadousta?” Ophelia katsoi nuorukaista kasvoillaan kysyvä ilme. ”Missä se on? Ei ainakaan Ranskassa.” Kuulosti melkein joltakin alkuasukasmaalta. Valitettavasti tyttö ei ollut kovin hyvin perillä maailman velhokouluista. Hän tiesi parhaiten ne, mitkä olivat Ranskassa ja oli kuullut vain parista muusta. Uagadoustakin hän tietysti oli saattanut joskus kuulla, mutta ei hän sitä muistanut. Jos se oli jossakin kaukana, niin ei kai sitä edes tarvinnut muistaa? Eiköhän se riittänyt, että muisti oman koulunsa. Sehän se oli tietysti tärkeintä.

”Juu, vaihdan koulua. Beauxbatonsista Châteauhon. Päästään siis samaan kouluun,” Ophelia iloitsi, vaikkei nuorukaista sen kummemmin tuntenut. Ainakaan vielä. Mutta olihan se nyt hienoa törmätä johonkin tulevan koulun oppilaaseen tällä tavalla sattumalta ja ennen koulun alkua. Tietysti hän törmäsi veljeensä ja tuon kavereihin, mutta ei se ollut sama asia.
”Veljenikin on Châteaussa, hän on ollut ensimmäisestä luokasta asti, mutta äiti halusi minut Beauxbatonsiin. Hän kävi koulunsa siellä. Luulen, että viihdyn Châteaussa paremmin. Tai ainakin toivon niin. Ja niin, ei tarvitse kutsua minua mademoiselleksi, sano vain Ophelia.”

//No niin on!//

[Luol Crunel]

”Oho, no mutta sittenhän olet varmasti tosi hyvä. Ei kapteeniksi varmasti ihan kuka tahansa pääse", vaaleahiuksinen tyttö kehui. Luol oli hyvillään kommentista muttei sanonut mitään, kohautti vain olkapäitään ja raapi niskaansa. Niin. Luol oli ollut hyvä. Hänen koko joukkueensa oli ollut. He olivat pärjänneet hyvin koulun otteluissa, voittaneetkin useamman kerran. Jos Luol olisi saanut käsiinsä ajankääntäjän, hän olisi palannut takaisin noihin päiviin. Ne olivat varmaan Luolin elämän onnellisimpia.

”Uagadousta?” vaaleahiuksisen tytön kysyvä äänensävy ja ilme eivät yllättäneet Luolia. Valkoiset harvemmin tiesivät mitään Euroopen ja Amerikan ulkopuolisesta maailmasta. "Se on Afrikan mantereen suurin taikakoulu. Sijaitsee jossain päin Ugandaa, kuun vuorilla", Luol kertoi lyhyesti. Jos tyttö haluaisi tietää enemmän, saisi tuo kysyä, mutta harvemmin valkoisia kiinnosti. Olihan Uagadou sentään Afrikasta, missä kaikki olivat "köyhiä, sairaita ja vähemmän edistyneitä".

Vaaleahiuksinen tyttö kertoi vaihtavansa koulua Beauxbatonsista Châteauhon. Luol hymähti, hän oli arvannut oikein, että tyttö oli Beauxbatonsista. Sitä Luol ei kuitenkaan ollut odottanut, että tyttö tulisi opiskelemaan Châteauhon. Tyttö kertoi, että myös hänen veljensä opiskeli Châteaussa, oli opiskellut ensimmäiseltä luokalta asti. Lopuksi tämä kertoi olevansa nimeltään Ophelia.

"Hauska tutustua, Ophelia", Luol sanoi ja ojensi kätensä tytölle. "Minä olen Luol Crunel", hän esittäytyi. "Mikä sinun sukunimesi on?" Sukunimen kysyminen oli tahdikkaampaa kuin verisäädyn kysyminen ja Luol tunsi jonkin verran ranskalaisia velhosukuja, sillä hän oli kiinnostunut velhosukututkimuksesta. Luol vain toivoi, että Ophelia kuuluisi velhosukuun eikä sanoisi jotain jästisukunimeä.

"Ja tervetuloa Châteauhon. Jos sinulla on jotain kysyttävää koulusta, niin minä osaan varmaan vastata. Olin siellä kolme vuotta ennen Uagadouiin siirtymistä sekä viime lukukauden."

[Ophelia Villard]

Ophelia oli toki kuullut Afrikasta. Ehkä oli jopa kuullut Uagadoustakin. Kuun vuoret kuulostivat kuitenkin jo hyvin vierailta. Miksi ne olivat kuun vuoret, jos eivät olleet Kuussa, vaan Afrikassa? Jotain tekemistä niillä kai sitten kuun kanssa oli, kun olivat sellaisen nimen saaneet.
”Ahaa, niinpä tietysti,” Ophelia totesi. ”Kyllähän Uagadou kuulostaa melko afrikkalaiselta, kun tarkemmin ajattelee.” Afrikassa paikkojen nimet taisivat olla hassuja. Mikähän ihme oli sitten saanut nuorukaisen tulemaan Ranskaan, jossa oli varmaankin kylmempi kuin Afrikassa. Ainakin talvella, vaikka eihän sitä tietenkään voinut verrata oikein pohjoisten maiden talviin, jos Ophelia oli oikein ymmärtänyt.

”Hauskaa tosiaan, Luol” Ophelia kätteli toista, eikä hymy ollut juurikaan kadonnut hänen kasvoiltaan vieläkään. Minkäs sille mahtoi, että oli aina mukavaa jutella ihmisille. Ei tietenkään kaikille, mutta useimmille.
”Sukunimeni on Villard,” tyttö kertoi, eikä tajunnut edes ihmetellä, miksi sekin tieto piti kertoa. Olihan Luol tietysti kertonut omansa, joten kaipa se oli ihan kohteliasta. Jos Luol oli perillä taikaministeriön työntekijöistä, saattoi tuo jopa tunnistaa sukunimen, kyse ei kuitenkaan ollut mistään Ranskan eniten käytetyistä nimistä. Olihan ministeriössä sentään kaksi Villardia, isä ja poika.

”Kiitos, isoveljeni on kyllä kertonut vaikka mitä, hän on ollut Châteaussa jo ensimmäiseltä luokalta asti. Hän menee seitsemännelle,” Ophelia kertoi. ”Mutta tietysti on aina mukavaa kuulla koulusta muiltakin kuin häneltä. Edmond on kuitenkin viihtynyt siellä, joten ei se kai ihan mahdoton paikka ole. Vai onko sinusta? Ei kai, jos kerran olet mennyt sinne takaisin. Miksi muuten tulit takaisin, etkä jäänyt Uagadouhun?” tyttö kysyi.

[Luol Crunel]

Ophelia kertoi sukunimensä olevan Villard. Merlinin kiitos, Luol ajatteli. Villardit olivat yksi Ranskan vanhimmista ja puhtaimmista velhosuvuista, joten kaipa Opheliakin oli puhdasverinen, elleivät nuo sitten olleet alkaneet verenpetturiksi. Luol ei ymmärtänyt, miksi kukaan täysjärkinen olisi halunnut ryhtyä seurustelemaan jästin tai jästisyntyisen kanssa. Luol olisi mielummin nainut vaikka pahan hengen.

"... joten ei se kai ihan mahdoton paikka ole. Vai onko sinusta? Ei kai, jos kerran olet mennyt sinne takaisin. Miksi muuten tulit takaisin, etkä jäänyt Uagadouhun?” Ophelia uteli. "Uagadou oli hyvä koulu, siellä ei vaan ollut jatko-opiskelumahdollisuutta", Luol vastasi. "Ja Château on ihan okei. Siellä vaan tapahtuu vähän väliä kaikkea - minun toisena vuotena se paljastui jästeille, kolmantena vuotena sen silloinen rehtori murhattiin, ja viime lukukautena joukko pimeyden velhoja otti sen hallintaansa", Luol luetteli, eikä voinut olla huvittumatta hieman. Miten Château saattoi kaikkien noiden vuosien jälkeen olla edelleen laillisesti toiminnassa?

"Minun on nyt kuitenkin jatkettava ostoksiani", Luol sanoi hetken päästä. Hänen piti vielä hakea pöllönnamut, pari opusta, lisää mustetta ja ehkä uusi sulkakynä, täydentää liemiainevarastoa... "Jos haluat, voimme sopia tapaavamme vaikkapa kermakaljan merkeissä Les Trois Balaisissa, noin tunnin päästä", Luol ehdotti rannekelloa vilkaistuaan. Hän olisi mielellään tutustunut Opheliaan paremmin - tuo oli aivan täydellinen pakkaus. Vaikkakin ehkä vähän liian hölösuu. Toisaalta, sellaisia naiset olivat.

// Ophelia voi joko kieltäytyä jolloin voimme pikkuhiljaa päättää pelin, tai sitten suostua jolloin jatkamme peliä tuolla Luolin mainitsemassa kahvilassa/pubissa. :D //