Mukana olevat hahmot: Ophelia Villard ja Karolina Porras
Ajankohta: 2.9.2018
Tapahtumapaikka: Pikajuna koululle, Toulousesta eteenpäin
Juoni: Ophelia ja Karolina ovat matkalla uuteen kouluun ja tapaavat junassa
Varoitukset: -
Muuta: -
Jännitys kipristeli vatsassa. Se ei ollut sellaista jännitystä, joka olisi pakottanut jäämään kotiin vedoten pahoinvointiin tai johonkin muuhun yllättävään tautiin. Ei ollenkaan! Ophelia Villardin vatsassa myllertävä jännitys oli aivan toista laatua. Se oli sitä jännitystä, joka tuntui pikemminkin hyvältä kuin huonolta ja vaaleahiuksiselle uhrilleen se antoi vain lisää energiaa. Oli kovin vaikeaa, lähes mahdotonta, olla koko ajan puhua pulputtamatta isoveljelle, jonka kanssa hän odotti junaa saapuvaksi. Äiti ja isä olivat hiema sivummalla juttelemassa erään tuttavaperheen kanssa. Olivathan molemmat lapset jo sen verran isoja, että pääsivät junaan ilman vanhempiensa apua. Näin Ophelia ja Edmond olivat kovasti vakuutelleet ja onnekseen he olivat saaneet halailevat aikuiset pois kimpustaan. Kokonaan nuo eivät olleet heitä hylänneet, vaan viivyttelivät tahallaan juttelemassa. He halusivat omin silmin nähdä, että molemmat pääsisivät junaan, eivätkä vahingossakaan jäisi kyydistä.
Pitkältä tuntunut odotus päättyi viimein ja puksuttava juna saapui näkyviin. Pian se pysähtyi, ovet avautuivat ja oli aika nousta kyytiin. Leveä virne aurinkoisilla kasvoillaan Ophelia vilkutti hyvästit vanhemmilleen, nosti matkatavaransa ja häkin pöllöineen sisään junaan ja lähti veljensä perään.
"Pärjäät varmasti yksinkin?" Edmond kysyi valmiina ampaisemaan omien kavereidensa luokse. Ophelia nyökkäsi vastaukseksi, vaikkei ollutkaan täysin varma selviämisestään. Veli katosikin pian täpötäyteen vaunuosastoon, jossa joukko poikia ja tyttöjä tervehti tuota iloisin huudahduksin. Ophelia jatkoi matkaansa junan käytävää pitkin ja toivoi löytävänsä pian sopivan paikan istua. Hän tutki katseellaan, jos olisi nähnyt jossakin tutut kasvot, mutta luovutti viimein. Hän ei halunnut kävellä koko päivää pitkin käytäviä, joten löydettyään ensimmäisen vaunuosaston, jossa oli vapaita paikkoja enemmän kuin oppilaita, Ophelia astui sisään.
"Saako tänne tulla, vai ovatko nämä kaikki varattuja?" hän kysyi, toivoen kuulostavansa mahdollisimman reippaalta.
Ophelian mielessä ehti jo vilahtaa kauhukuvia siitä, että häntä ei huolittaisikaan mukaan porukkaan. Se jos mikä tekisi uudesta kouluvuodesta painajaismaisen. Jos alku sujuisi hyvin, niin varmasti kaikki muukin menisi nappiin. Tosin alku oli ollut mallikas myös Beauxbatonsissa, kunnes hän oli joutunut silmätikuksi. No, sitä ei nyt kannattanut muistella. Hän ei ollut menossa takaisin Beauxbatonsiin, eikä täällä tarvinnut murehtia sikäläisistä sattumuksista. Täällä sai aloittaa puhtaalta pöydältä. Se oli pelottavaa, mutta samalla myös tajuttoman mahtavaa. Hän ei olisi millään malttanut odottaa, että näkisi vihdoin koulun omin silmin. Edmond oli kertonut siitä liikaa kaikkea mukavaa.
