Pullonpyöräytyksen päässä pimeydestä

[Noah Andersson]

Kun Hattarapää kyllästyi kuuntelemaan tyttöjen hihittelyä, hän paukautti sen, että tämä Lontoo-pallero oli pettänyt häntä. Ilmeisesti jonkun vanhemman ja "seksikkäämmän" kanssa. Tyttö sai mielessäni pari pistettä siitä, ettei kaunistellut asiaa. Myös hänen kommenttinsa ovea vasten seisomisesta sai hymyn huulilleni. Suorasukainen, muttei töykeä. Ainoa asia, joka häiritsi minua oli tämän ulkoisen- ja sisäisen olemuksen ristiriita. Tämän korutonta puhetta oli vaikeaa yhdistää tytön suloiseen ulkomuotoon.

Kun Alainiksi paljastunut poika pohti hetken ja totesi ettei välitä asiasta x (jossa oli hieno ja iso sana!) ja ihmisten laittamisesta paremmuusjärjestykseen, ajattelin hieman vahingoniloisena, etteivät nämä ihmiset saisi haluamaansa draamaa. Ihan oikein heille. Kun poika vielä virnisti ja osoitti sormella rintaansa, en voinut olla purskahtamatta nauruun. Vislasin hampaiden välistä ja tein vielä kunniatervehdyksen kaupan päälle. Tuossa olisi hyvin todennäköisesti ihminen, jonka kanssa tulisin toimeen.

Pullo laitettiin jälleen kerran pyörimään. Toivoin sen osuvan vaikkapa siihen inhottavaan brunetteen, jotta saisin hänet soittamaan pilapuhelun rehtori Molinalle. Tosin tuskin ainakaan puolet ringissä olijoista osaisi käyttää puhelinta, joten tempaus saattaisi sinänsä menettää tehonsa. Silti minua hymyilytti ajatus "puhelinmyyjän" soitosta äkäiselle rehtorille keskellä yötä.

Pullo osui Hattarapäähän. Tämä kertoi ottavansa tehtävän totuuksien jälkeen. Päätin kerrankin osallistua ja keksiä tälle tehtävän. Annoin silmieni kiertää ympäri huonetta, kunnes katseeni osui patsaaseen takanreunuksella. Nousin ylös ja kävelin patsaan luokse. Tunsin kummastuneita katseita, kun kiikutin patsaan tytön naaman eteen. Lähempää katsottuna patsaan kasvot kuuluivat noin seitsemänkymppiselle miehelle. "No niin Hattarapää. Minä haastan sinut puhumaan tai flirttailemaan, miten vain tahdot, tuolle patsaalle minuutin repeilemättä." Olin hieman ylpeä itsestäni. Moni pitäisi tehtävää lapsellisena, mutta tiesin kuinka viihdyttävää tuota oli seurata.

Palasin paikalleni ja nappasin sivupöydälle hyläämäni pullon käteeni. Odotin innolla tämän "näytöksen" alkua. Halusin pitää oman pokerinaamani, jotta Hattarapää ei nauraisi ihan koko aikaa. Painoin pullon huulilleni ja join sen irvistäen tyhjäksi. Litku maistui edelleen hirveälle. Mutta toisaalta, eihän tätä jaksaisi kovin kauaa selvinpäin.

//ANTEEKSI. Minä äyssi huomasin vasta pari päivää sitten, että jaahas, sehän on minun vuoroni. Tämäkin viesti on vielä lyhyt ja kömpelö, sori taas vaihteeksi.

[Alain Astier]

Alainin omaksi mukavuudeksi yksi toinen pelaaja lopulta pyöräytti pulloa. Oma ’fiksu’ veto oli käynyt ja sopinut, ja nuorukainen keskittyi takaisin tämän pelin etenemiseen ja ympärillä oleviin ihmisiin. Pullo pysähtyi seuraan liittyneen uuden pelaajan bilehileen kohdalle ja Alain vaihtoi lopulta asentoaan. Huomiohan oli jo kääntynyt muualle ja ennen pitkää omat jalkaparat olisivat vainaat. Alainilla oli suunnitelmana palata ennen pitkään tupaan, eikä se haudassa olevien jalkojen kanssa onnistuisi erityisen hyvin.

Jalkojen asennon parannuttua, oli rinki pienentynyt. Alain ei ihan saanut selkoa siitä, että miksi Nate – vai olikohan se edes Nate? – oli lähtenyt piiristä, mutta peli jatkui. Vaaleatukkainen tulokas oli valinnut tehtävän, ja kunhan se ei sukupuolittavaan tai muuhun tällaiseen lokeroivaan tai epäasiallisuuteen kallistuvaan tehtävään kallistuisi, olisi Alainille kaikki ihan fine. Sitä paitsi, hänen olisi vähän huono sanoa nyt hetkeen mitään. Tällä pojallahan oli nyt väliaikainen itserakkaan leima otsassaan. Alain virnisti vielä muistolle, sipaisi hiukset pois otsaltaan ja tihrusti ringin tapahtumia.

Musiikki jytisi, ja Alain joutui silti turvautumaan kuuloaistiinsa. Näköaisti antoi viestiä siitä, että piirin toinen avoimempi tasa-arvokannattaja oli tuonut piirin keskustaan jotain suurta, joka saattoi muistuttaa puhujan koroketta, mutta jolla silti oli omat erikoiset muotonsa. Oikeastaan se näytti joltain ihan muulta kuin puhujan korokkeelta. Kuuloaisti kertoi sen oikeasti olevan patsas…. Viesti oli sama. Oli uskottava.

Pullonpyörityspiiri oli suurentunut yhdellä, patsaalla. Ajatus ei kuitenkaan tuntunut tästä Pouffsoufflepojasta vastenmieliseltä. Enemmänkin ehkä vähän nerokkaalta, hieman hämärältä, mutta nerokkaalta, ainakin jotenkin kierouden ulottumattomuudessa.

Tehtäväksi ilmoitettiin patsaan kanssa vietettävä tosikkomaisempi keskustelu, halutessaan sai olla vähän vihjailevampi. Vakavana pysyminen olisi kuitenkin pyrkimyksenä. Alainin suupielet nykivät ylöspäin. Mukavan harmiton, mutta tavallaan myös aika vaativa tehtävä. Palkkiona ei kuitenkaan ollut muuta kuin hyvä mieli. Sama kuin epäonnistumisen kohdalla, tai eihän mitään epäonnistumisia tunnettukaan.

”Ooh, ketä meillä tässä onkaan?” Alain kysäisi ja kumartui hieman lähemmäs pullonpyörityspiirin keskustaa. Nyt lähempänä, vaikka patsas olikin vielä aika kaukana, vaikutti siltä, että patsas esitti, tai ei esittänyt vaan oli, joku vanhempi herrasmies. Herrasmiehiä on tosin olemassa aika monia ja patsaita varmaan myös useampi, minkä vuoksi tehtävän kannalta olisi varmasti hauskaa, mikäli tälläkin patsaalla olisi nyt jokin nimi, jota siitä käyttää.

[Rebecca Hope]

Joku tyttö heitti minulle pullonavaajan, ja yritin hetken aikaa avata pulloa sillä. Hetken päästä piilotin avaamattoman pullon ja pullonavaajan selkäni taakse. Aur mutisi: "Ihan pirun itserakasta" Alainin vastaukseen. Minun vuoroni jälkeen avasin vihdoin suuni aikomuksena sanoa Aurille jotain, kun yksi tyttö raahasi jonkin möhkäleen eteeni.

Jos olisin silloin ollut juomassa tai syömässä mitään, olisin luultavasti vetäissyt sitä henkeeni ja alkanut yskimään kamalasti. Tuo möhkäle olikin noin seitsemänkymppistä miestä esittävä patsas. Hillitsin haluni kiljaista. "No niin Hattarapää. Minä haastan sinut puhumaan tai flirttailemaan, miten vain tahdot, tuolle patsaalle minuutin repeilemättä", patsaan tuoja sanoi. Virnistin. Tjaa, Hattarapää. Ja pitäisi keskustella ja/tai flirttailla. Juttuhan on niin, etten osaa flirttailla, ei ole koskaan tullut kamalasti tarpeeseen.

"Mitä tapahtuu jos epäonnistun? Pitääkö tehdä toinen tehtävä vai sanonko totuuden?" kysyin. Nojasin samalla kämmeniini kyynerpäät painettuna lattiaan. Katselin tehtävän antanutta tyttöä. Hän nosti pullonsa huulilleen ja joi sen tyhjäksi irvistäen. Mietin, että mitä juomaa se oli. Minullekkin tuli jano. Olisinpa uskaltanut mennä hakemaan jotain, vaikka vettä tai mehua.

”Ooh, ketä meillä tässä onkaan?” yksi poika sanoi. "äh, hetkonen.." sanoin ja tutkailin patsasta. Ehkä nimi olisi patsaan alla. Nostin patsaan reunaa ja se alkoi kaatua taaksepäin. Yritin ottaa sitä kiinni, mutta patsas jymähti maahan. Onneksi se ei osunut keneenkään. Nimeä ei lukenut pohjassakaan, joten nostin patsaan takaisin pystyyn. "Okeiii, sovitaan että hänen nimensä on vaikkapas... Prinssi Ruusuposki", möläytin. Ughh, onneksi olin niin hyvä keksimään nimiä.

"Nomutta, siis, mitäs sinulle tänään kuuluu, Herra Kivinen? Minulle kuuluu hyvää. Sinä oletkin tänään.. öh, kovan-", löin käteni suuni eteen ja yritin pidättää naurua parhaani mukaan. Tänään aivoni eivät kyllä toimineet hyvin. En edes ollut juonut mitään. Pari ringissä istujaa alkoivat nauraa minulle. Pokkani petti ja aloin nauraa hiukan hermostuneesti. Epäonnistuin tehtävässäni parissa sekunnissa.

//Anteeksianteeksianteeksi kun en ole päässyt vastailemaan. Kamalasti kouluprojekteja ja viime viikonloppuna oli teatterinäytöksetkin :( Ja anteeksi myös nopeasti ja huonosti kirjoitettu viesti//

[Aurora Smith]

Yhtäkkiä joku raahasi Reben eteen patsaan ja sanoi "No niin Hattarapää. Minä haastan sinut puhumaan tai flirttailemaan, miten vain tahdot, tuolle patsaalle minuutin repeilemättä". Vaikka tehtävä oli ihan surkea päätin olla tällä kertaa hiljaa ja pöyräytin vain silmiäni.
"Mitä tapahtuu jos epäonnistun? Pitääkö tehdä toinen tehtävä vai sanonko totuuden?" Rebe sanoi, kohautin hartoitani ja katsoin epävarmana muita ringissä olioita. Kötkiäkseeni epävarmuuteni otin siiderin avasin sen ja aloin juomaan sitä itsevarmasti.
”Ooh, ketä meillä tässä onkaan?” eräs poika sanoo. "äh, hetkonen.." Rebe sanoo ja tutkii patsasta, ja kaatoi patsaan. "Okeiii, sovitaan että hänen nimensä on vaikkapas... Prinssi Ruusuposki", Rebe möläytti javpidätin hihitystä yskimällä, ja ottamalla sen jälkeen kulauksen siideriä.
"Nomutta, siis, mitäs sinulle tänään kuuluu, Herra Kivinen? Minulle kuuluu hyvää. Sinä oletkin tänään.. öh, kovan-", Rebe sanoi ja minä ja pari muuta tyttöä alamme kikattamaan. Ja Rebenkin pokka petti ja hän alkoi nauramaan. Hän oli epäonnistunut tehtävässä.
Sain nauruni loppumaan, otin kulauksen siideriä ja kysyin "Tuleeko Rebelle joku rangaistus vai mitä?"

[Noah Andersson]

Vaikka suuri osa etenkin ringin ympärillä olevista tytöistä näytti tylsistynyttä ja hapanta naamaa, kihersin tyytyväisenä ylpeän ulkoasuni alla. Voi, kuinka loistavia kivijalkavitsejä (hahah) Hattarapää voisi tehdä. ”Voi herttinen sentään, kaikki on teidän kanssanne niin paljon kivenpaa!”, ”Ulkokuorenne on kylmä ja kova, melkein kuin kivi” ja ”Eikö nais(tai mies)ystävänne pahastu, kun olette tuollainen kivikasvo?” olivat vain muutamia sutkautuksia jotka olisin itse ehdottomasti heittänyt. Eihän kyse loppujen lopuksi muusta, kuin komediataidoista ja luovuudesta. Sekä sopivasta ilmeilystä. Ilmeily oli tärkeää.

Hattarapää nimesi patsaan (joka taisi esittää koulun edesmennyttä rehtoria) prinssi Ruusuposkeksi. Mieleni teki huomauttaa, ettei toisen sukupuolta pitänyt olettaa, mutta epäilin vahvasti ettei se lisäisi suosiotani piirin keskuudessa. Se olisi ollut vitsi, jota kovin suuri osa näistä pienistä kaljakaloista ei olisi osannut arvostaa. Olin lievästi hiprakassa, mutta se ei ilmeisesti saanut minua ”löysäämään nutturaani”. Enemmänkin repimään jo valmiiksi revityt pelihousuni. Sinänsä jo ajatuksieni harvinaisen ontuvat mielikuvat saattoivat todistaa, etten ollut enään ”terävin muumi penaalissa”, vai miten sekään meni. En välttämättä muutenkaan ollut riittävän selvä antamaan itsestäni tavanomaisen järkevää, mutta huumorintajuista kuvaa. Olin mennyt jo hieman sekaisin laskuissa ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun nautin jotain ”verta makeampaa”, joka ei ole ehtoollisviiniä. Ilmeisesti viinapääni ei ole kummoinen, sillä oloni on omituisen kevyt enkä ole varma pidinkö siitä. Koin jo, miten ennestäänkin yllytyshullu bilepeikkoni heitti alkomahoolia kiukaalle nostaakseen viinakset korkealle päähän ja laskeakseen huonot päätökset roikkumaan sen tahmaisten näppien ulottuville. Mielessäni piirtämät lainausmerkitkään eivät tainneet osua ihan kohdilleen, mutta mitäs pienistä, jos tykkää sienistä!

Hattarapää aloitti esityksensä hieman takeltelevasti. Hänen pokkansa ei valitettavasti pitänyt muutamaa lausetta pidemmälle. Pysäytin aloittamani timerin ja katsoin Hattarapäätä hieman pettyneesti. Aur katsoi minuun ja tiedusteli saisiko Hattarapää rangaistusta. Hattarapään oikea nimi taisi siis Rebe, tai jokin pidempi, jonka lyhenne Rebe oli.

Tavallisissa olosuhteissa olisin laittanut tehtävässään epäonnistuneen vähintään juoksemaan opettajainhuoneeseen alusvaatteisillaan, mutta jokin Hattarapään viattomuudessa kertoi, että tämän suostuttelemiseen menisi vähintään puoli elämää. Opettajien taukotila olisi muutenkin todennäköisesti tyhjillään, joten tehtävä olisi hyvin huono. Olisi varmaankin vain järkevintä laittaa toinen vastaamaan mahdollisimman kiperään totuuteen.

”Rangaistus tulee tietääkseni vasta sen jälkeen, kun vuorossa oleva henkilö epäonnistuu sekä totuudessa, että tehtävässä. Joten Hattarapää, se olisi sinullekin totuuden paikka. Ideoita?” Tunsin, että kaikki piirissä eivät olleet tyytyväisiä tähänkään ratkaisuun, mutta moni kuitenkin vaikutti pohtivan asiaa. Huomasin, kuinka se yksi likainen brunetti kuiskaili jotakin varmasti perverssiä vieressään istuvalle pojalle. Molemmat herrasmiehistä hihittelivät, mutta vaikenivat, kun mulkaisin heitä terävästi. Harkitsin hetken aikaa, että tinttaisin brunettea käkättimeen, mutta se ei varmaankaan olisi järkevää. Juuh, ei olisi. Sääli sinänsä.

[Rebecca Hope]

//sain Alainilta luvan skipata hänet, ja lisäksi Aurora pyysi rolaamaan itsensä ulos pelistä//

Tehtävän antanut tyttö näytti pettyneeltä. Voi luoja. Halusin sulaa lätäköksi ja valua viemäriin, mutta yritin vaikuttaa itsevarmalta samalla kun Aur tiedusteli rangaistuksesta. Avasin nopeasti hiukseni ja sitaisin ne ponnarille jotta saisin jotain tekemistä käsilleni. Se vaalea-ish tukkainen tehtävän antanut tyttö - mikä hänen nimensä oli? - selitti jotain siitä, miten rangaistus tulee vasta kun on epäonnistuttu sekä tehtävässä, että totuudessa, ja kyseli ideoita sitten totuuteen. Miten totuudessa voisi epäonnistua? Valehtelemallako? Mutta miten se saataisiin selville? Piiri hiljeni hiukan, ei se kyllä erityisesti huoneessa olevan yleisen melun määrää muuttanut, ja pistin merkille läheisellä sohvalla puolivaakatasossa makaavan parin jotka nuoleskelivat toisiaan. Kas, siinähän se minun kaverini nyt olikin. Hymähdin virnistäen mielessäni. Hän löysi selvästi parempaa seuraa kuin minä.

Hiljaisuuden jälkeen upea tummatukkainen tyttö avasi suunsa. "Kuka on tän ringin kaunein tyttö?" tuo kysyi. Huomasin joidenkin tyytymättömyyden kysymykseen, muttei kenelläkään tainnut olla parempaa ehdotusta. Se Auroran tämän illan säätö aukaisi suunsa vastalauseeseen, mutta hänet keskeytti poika, joka istui melkein minua vastapäätä. "Mikä lesbokysymys tuo on?" hän sanoi selvästi ylpeänä sanomastaan. Poika ja pari tuon kaveria nauroivat tuon loistavalle letkautukselle. Tuijotin heitä epäuskon vallassa. Jaaettämitäettä? Lesbokysymys? "Oh honey, eiköhän nyt ole tullut jo juotua tarpeeksi", totesin. "Kuinka humalassa oikein olet jos ajattelet tuon olevan hauskaa?" jatkoin naurahtaen pienesti. Pojan omahyväinen virne hyytyi ja tuo mulkaisi minua vihaisesti.

"Mutta palatakseni tuohon kysymykseen", sanoin tutkaillen ringissä istujia. Katseeni pysähtyi hetkeksi sen keltapaitaisen puoliblondin tytön kohdalle. Jokin hänessä viehätti minua. Kiersin rivin loppuun ja vetäisin syvään henkeä. "Okei, noh, en yleensä tykkää arvioida ihmisiä ulkoisten piirteiden perusteella, enkä haluaisi oletella sukupuolia tai listata ihmisiä mutta", puraisin huultani nopeasti. Miten vastaisin fiksusti kun en tiennyt lähes kenenkään nimeä. "Sanoisin että sinä", yritin tehdä käsilläni jonkonnäköistä "hei katsokaa, häntä tarkoitan" - liikettä kohti sitä aiemmin mainitsemaani keltapaitaista tyttöä joka raahasi patsaan paikalle. "Mikäonnimesi?" kysyin nopeasti ja hymyilin vähän anteeksipyytelevästi.

Sitten Aurin säätö pimahti. Poika työnsi Auroran sylistään ja nojasi eteenpäin. "Aur on kyllä kauniimpi kuin joku tuollainen voisi koskaan olla!" poika heilutteli sormellaan kohti valitsemaani tyttöä. Sanoista tihkui viha, ja haistoin tuon alkoholilta löyhkäävän hengitykseni omalle istumapaikalleni asti. Aur katsoi tapahtumia hymyillen pienesti, ja minä käänsin nopeasti katseeni kohti keltapaitaitaista puoliblondia tyttöä. Loihdin hätääntyneen ilmeeni tilalle itsevarman ilmeen hiukan liian hitaasti ja tuo ehkä huomasi sen. Katsoin poikaa. Tuo selvästi odotti jonkun sanovan jotain. Keräsin itseni ja "Pardon, mutta minun mielipiteeni on minun mielipiteeni, ja honestly voisit ajatella vähän mitä sanot", sanoin katsoen poikaa ilmeettömästi.

"Hah! Tule Aur, lähdetään", poika nousi ylös ja lähti astelemaan poispäin ringistä kiskaisten Aurin mukaansa. Pienen hiljaisuuden jälkeen se vieressäni istuva kiva tyttö kysyi, että jatkettaisiinko peliä. Ihmiset nyökyttelivät ja mumisivat myöntymyksen merkiksi, joten pyöräytin pulloa.

[Noah Andersson]

Huoneeseen laskeutui rauhaton hiljaisuus. Ilmeisesti ideoiden puutteen takia joku kysyi ringin kauneinta tyttöä. Oleskeluhuoneen läpi kävi tyytymätön mutina, mutta kenelläkään ei tainnut olla mitään rakentavampaakaan. Eräs ringin laidalla olevista tampioista kyseenalaisti tämän lesbokysymyksen. Voi taivaan talikynttilät, että ihmiset osasivat olla idiootteja. Hattarapää näytti kohtalaisen pöyristyneeltä ja mutisi jotain pojalle. Tämän jälkeen hän vastasi kysymykseensä yrittäen todeta mahdollisimman tahdikkaasti, ettei haluaisi olettaa kenenkään sukupuolta, mutta hänen mielestään minä olin ringin kaunein tyttö. Hattarapää oli hyvin soma, joten olin yllättynyt, että hän piti minua kauniina. Jokin humalatilassani sai minut punastumaan otetusti, vaikka aistinkin huoneessa vellovan epäuskon vyöryn.

Aurora-nimisen tytön kanssa sylkeä vaihtanut herra X kilahti. Tämä alkoi huutamaan ettei minun kaltaiseni otus voisi missään tapauksessa olla hänen syl(k)ikissaansa kuumempi. ”Nimi on Noa-hik!- ja vi-hik!-aajat vihaa”, nikkottelin tyylistäni poiketen käyttäen ehkä yhtä eniten inhoamistani lausahduksista. Lause oli vain... ällöttävä. Sellainen tekopirteä rallatus, jota mutistiin aina liikuntatuntien jälkeen pukkarissa epäreilusti voitetun korispelin jälkeen.

Aurora ja hänen halinallensa poistuivat tilasta myrskyn merkkeinä. Oi voi, pitäisikö olla huolissaan, että tuo kaksikko tekisi jotain harkisematonta? Noh, eivätpä he kuuluneet minun tuttavapiiriini. Iskin silmää Hattarapäälle ja kohotin pulloani eräänlaiseen kännitervehdykseen. ”Kippis ja kiitos! Vai oliko se sit-hik!-tenkin kulaus?” Näkökenttäni oli kapeampi ja sumeampi kuin tavallisesti. Otin pöydällä olevan tuliviskipullon ja huikkkasin siitä. Oloni oli kaukana paraatikunnosta, mutta kai sekin unohtuisi jos tarpeeksi joisi?

Pullo laitettiin pyörimään ja useampi ihminen ehti vastata tai tehdä mitä kummallisimpia tehtäviä. Mitä useamman hörpyn tuliviskistä otin, sitä vaikeampaa minun alkoi olla seurata pullon pyörimistä lattialla. Huoneessa oli kuuma, ja tunsin kuinka löysät farkkuni liimaantuivat hikiseen ihooni. Koko paikka lemusi viinalta ja hieltä. Ilman hiilidioksidipitoisuus oli noussut pelottavan korkealle, huomasin, että minun alkoi olla hieman vaikea hengittää. Olisi varmaankin päästävä haukkaamaan hieman ulkoilmaa tai tulisi huono olo.

Aproproo huono olo: taisi olla jo hieman liian myöhäistä. Tunsin ison palan kurkussani ja nousin varovaisesti ylös. Näkökenttäni heilui kuin humalaiset hattivatit ja tuntui, kuin aivoni olisivat tehneet lentovoltteja pääni sisällä. Apua, oksentaisin kohta lattialle. Mutta samaan aikaan alkoi itkettää? Nyyhkäisin, mutta onnistuin pitämään siirappitorttuni ruokatorven paremmalla puolella. Hoipertelin ulos oleskeluhuoneesta ja näin vessan käytävän varressa. Miesten vessahan se oli, mutta tuskin sillä oli tähän kellonaikaan väliä.

Ryntäsin pisuaarejen ohi -yäk mikä lemu- ja ehdin juuri ja juuri pöntölle ennen kuin ensimmäin oksennustsunami nousi ylös kurkustani. Oksennusta, tai ainakin sen vastenmielistä löyhkää oli nenässäni, joka sai minut oksentamaan vielä enemmän. Kykin lattialla vapisten ja ehdin juuri vetää hiuksiani pois tieltä ennen kuin yrjösin taas. Kuulin, kuinka vessan ovi kävi ja mieleni valtasi humalainen paniikki. Mitä jos minut erotettaisiin? Mitä jos se olisi vaikkapa rehtori Molina joka tulisi ja söisi minut? Mitäpä jos se olisi Madame Rousseau, joka tulisi saarnaamaan vastuuttomuudestani ja alkoholin vaaroista? Askeleet tulivat koppini viereen ja joku tökkäsi viereeni kengänkärjellä paperilapun. Tungin lapun taskuuni yökkäysten välissä. Askeleet kaikkosivat, kunnes kuulin, kuinka ovi kävi hetken päästä uudestaan.

[Rebecca Hope]

Sain vihdoin selville tytön nimen! Jes! Hän oli Noah. Tuo teki jonkinnäköisen pullokiitostervehdyksen minua kohti, joten virnistin nopeasti ja keskitin sitten huomioni takaisin peliin. Pian tosin löysin taas katseeni harhailemasta kohti tuota tyttöä. Hän kittasi kurkkuunsa lisää alkoholilitkua kovalla kyydillä, vaikka jo äsken vaikutti olevan hiprakassa. Noh, tulella tulta vastaan. Tai tuliviskillä.

Peli jatkui pullon pyöriessä ja poukkoilessa. Yksi laitettiin juomaan pullollisen jotain aika monta astetta epämääräisempää juomaa, jonka pullon kyljessä oli paljon merkkejä. Vaikken kemiantunneilta muistanut melkein mitään, olin aika varma että huomenna tuo löytyisi sairaalasiivestä ties minkälaisen myrkytyksen seurauksena. Pullo pysähtyi minunkin kohdalleni pari kertaa, ja parin totuuden jälkeen olin itsekin joutunut avaamaan aiemmin piilottamani pullon. Olin tosin vain antanut sen muille ihmisille kiertoon, sillä heiltä olivat loppuneet juomat eikä kukaan jaksanut mennä hakemaan. Tai itse asiassa pari yritti, mutteivät koskaan tulleet takaisin.

Oleskeluhuoneessa oli kuuma, aivan järkyttävän paljon melua ja siellä löyhkäsi alkoholilta ja ties miltä muulta. Olisin pian varmaan umpikännissä pelkästään ilmassa roikkuvan viinankatkun takia. Joku hoipperoi ringimme ohitse kaataen lasinsa sen järjen jättiläisen päähän, jonka loistava läppä se lesbokysymysjuttu oli ollut. Tuo nousi salamana ylös ja alkoi karjua kaatajalle jotain epämääräistä. Molemmat heistä loittonivat piiristä kädet toistensa kurkuilla.

Rinkimme pieneni jälleen yhdellä, kun Noah nousi pystyy. Tyttö näytti huonovointiselta ja pistin vasta silloin merkille sen, että hän oli tyhjentänyt koko pullon. Hän hoiperteli kohti oleskeluhuoneen ovea (ainakin epäilin että se oli siellä, paikalla oli liikaa ihmisiä). Ponkaisin pystyyn, kompastuin pikkuiseen laukkuuni ja kompuroin törmäten nojatuoliin. Hyvin meni taas. Vaikutin ihan humalaiselta vaikken ollut juonut yhtään. Onneksi kauhean moni ei näyttänyt huomaavan sähläämistäni tai ainakaan kiinnittävän siihen kamalasti huomiota, joten nostin itseni nojatuolin käsinojalta ja nappasin pienen laukkuni lattialta. En ollut edes muistanut että minulla sellainen oli mukanani.

Ihmisten perässä pysyminen halloweenjuhlien jatkoilla oli yllättävän vaikeaa. Kaikki tanssivat ympäri huonetta kuin muumit juhannuksena, ja jouduin keskittymään kamalasti ihan vain siihen että pysyisin pystyssä ihmisten törmäillessä toisiinsa. Hukkasin Noahin ihmismassaan, mutta arvelin tytön suuntaavan vessoja kohti, jotka olivat jossain päin käytävää oleskeluhuoneen ulkopuolella. Niimpä suuntasin sinne.

Kun pääsin ulos oleskeluhuoneesta, huomasin saman tien vessat. Käytävällä oli myös paljon parempi ilma. Painelin suoraan ensimmäiseen vessatilaan tajuamatta sen olevan miesten vessa, ja avasin ensimmäisen vessakopin oven. Mahdollisuutenahan olisi ollut se, että Noahin oli yksinkertaisesti tarvinnut ihan vain mennä vessaan ja hän oli vain unohtanut lukita oven, mutta onneksi ei. Avaamani ovi rysähti kovaäänisesti seuraavan vessakopin oveen, ja hypähdin siitä poispäin.
Hemmettihemmettihemmettihemmettihemmetti.
Kyykistyin vessanpönttöä halaavan Noahin viereen ja vedin tytön hiukset tuon selän taakse pitäen niistä kiinni. Varoin hengittämästä nenän kautta, sillä epäilin itsekin oksentavani jos nuuhkisin kamalasti jo itsessään kamalaan vessojen hajuun sekoittunutta oksennuksen löyhkää. Mieleeni ei juuri sillä hetkellä juolahtanut, että hei, mehän emme edes kunnolla tutustuneet, mitä ihmettä sinä täällä kökit kun toinen oksentaa, vaikka olisi ehkä pitänyt.

[Noah Andersson]

Tunsin, kuinka selkääni laskeutui ystävällinen käsi ja kuinka joku veti hiuksiani hellästi taaksepäin. En voinut olla varma kuka bileistä lähtijä oli seurannut minua, mutta olin totisesti kiitollinen avusta. Hengitin syvään, kun oksennus ei enää tullut ja kehoani ravistelleet pahoinvoinnin allot olivat lakkaneet. Sylkäisin pyttyyn ja kierähdin istumaan kopin seinää vasten. Hengitin raskaasti eikä oloni ollut edelleenkään kummoinen, mutta tunsin kuinka oloni oli kohentunut hieman. Mutta nyt, kun olin hieman alkoholia pois systeemistäni, niin nolottihan minua aivan järjettömästi.

Näkökenttäni täyttyi jostakin hyvin vaaleanpunaisesta. Epäsumeuden tarkennettua huomasin, että tuijotin Hattarapään- eli Rebeccan?- suuriin sympaattisiin silmiin. Voi paska, minä varmaan lemusin kauheasti ja olin muutenkin aivan ällöttävä. Tyttöhän taisi olla aivan todella sellainen arjen sankari tai sitten hänen hajuaistinsa ei toiminut kunnolla. Lähempää huomasin, että Rebecca todellakin oli aivan järkyttävän kaunis. Hän oli juuri sellainen siro ja naisellinen ilmestys jollainen minä olin aina halunnut olla. Olin riittävän varma heteroseksuaalisuudestani, että uskaltaisin jopa sanoa, että Rebecca oli kuuma.

”Kiitti kun tulit. En minä yleensä juo. Tänään oikeastaan ensimmäistä kertaa ja nyt jo -hik!- kaduttaa”, totesin Hattarapäälle. Väristyksien aaltokohosi selkääni pitkin. Naurahdin hiljaa. ”Taidat olla melkoinen tapa-hik!-us kun tulit auttamaan vierasta tyttöä joka oksentaa sielunsa pellolle juotuaan liikaa. En tiedä muistatko mun nimeä, mutta minä olen Noah. Voin kerrankin -hik- sanoa täysin vilpittömästi, että on mukava tavata.” Totesin hieman sammaltaen samalla kun kampesin itseni seisomaan kopissa. ”Minä en muutenkaan loista ensivaikutelmissa, mutta tämä taitaakin olla tämän -hik!-hetkinen pullonpohjanoteeraus”, totesin. Huomasin, että käteeni oli unohtunut pahuuden ruumillistuma, eli se pirullinen tuliviski. Laitoin pullon vessan roskikseen ja vedin pöntön. Olin hieman kyseenalaisesti ylpeä siitä, että olin pitänyt oksennukseni pöntön reunojen sisäpuolella.

”Mä en ole ihan varma missä minun tu-hik!-pani on, mutta minä olen Gryffondorin tuvan jäsen. Sattuisitko muistamaan missä me ollaan?” Kysyin vielä Rebecalta. Tämä kertoi tietävänsä sijainnin. ”Voisitko sä mi-hik!-tenkään saattaa mut takaisin tupaan? Sinä olet muuten tosi kaunis. Minä aijon kutsua sinua tästälähtien Beckyksi ja jos sinä jaksat minua, niin meistä tulee ehkä vielä ystäviä.” Ajatus ystävästä piristi minua ihan kummasti, eikä itkettänytkään enään. Löllerilöö, kuinka alkoi taas yhtäkkiä tuntua hyvältä. Rebecca oli sievä ja auttaisi minut kotiin. Rebecca saatteli minut tuvan ovelle asti, jossa sain koputtaa melkoisen tovin ennen kuin jatkojen-jatkoja viettävä tupatoverini tuli avaamaan. Nukuin pitkään ja näin unia hattarapilvistä. Seuraavan aamun krapula sai minut tosin pysymään kaukana pullosta vielä pitkään...

//Apua, valmista tuli. Kiitos kaikille pelaajille! ((Lupa löytyi tuohon Reben autohitaamiseen, joten kaikki kunnossa?)) jätetään varmaan vaan tähän.

[Mila Molina]

Kiitos pelistä! Ne hahmot, jotka pelasivat pelin omalta osaltaan loppuun asti, saavat 5 lisäpistettä.

Noah Andersson, Gryffondor: 27 + 5 = 32 p
Aurora Smith, Serpentard: 13 p
Alain Astier, Pouffsouffle: 17 p
Rebecca Hope, Serdaigle: 17 p
Natrix Goldenrod, Pouffsouffle: 12 + 5 = 17 p