Kohti korkeuksia (peli Serpentardeille)

[Matthias Frankowski]

//Hei! Tämä peli on tarkoitettu vain Serpentardin tuvan oppilaille. Lisää tietoa pelistä ja pelin suunnitteluvaiheista löytyisi tuvan salaisesta osiosta. Kaikessa lyhykäisyydessään: Kaikki Serpentardit ovat vapaita ja tervetulleita osallistumaan tähän yhteiseen lentely ja huispaus -aktiviteettipeliin (: Ajankohtana epämääräinen(?) loppusyksy. Tarkennustoiveita (ajankohdan suhteen) otetaan vastaan! Tämä peli ei suunnittelunsa pohjalta ole mitenkään sen erityisemmin kytköksissä pääjuoneen. (: //

Sää oli selkenemään päin, mikä tuntui ihan hyvältä. Sää ei pettänyt, jos tapahtumat oli tehty säävarauksella. Tiedä sitten, että kävikö joku oikeasti varaamassa silloin sen sään vai olivatko jotkut aikuiset sen sopivan sään takana joidenkin osaamiensa loitsujen avustuksella. Ihan mukavaa vaihtelevaa se ainakin oli. Kauhean moni eivät varmasti olisi edes paikalle tulleet, jos sää olisi astetta huonompi ja tuuli purevampi. Lentää tai vieläpä huispata. Sanottiinhan kylläkin, että lämmin ilma kohoaa ylös, mutta omat muistikuvat sanoisivat lentämisen olevan tavallista vilpoisempaa. Johtui varmaan vauhdista. Nyt en vain ollut enää hetkeen lentänyt ja se ehkä oli ihan hyväkin.

Vedin flat cab -päähinettäni syvemmälle, enemmän otsalle. Paikalle olivat jo joitain kerääntynyt, mikä oli varmaan arvattavissa, kun asiasta oli varmasti tiedotettu. Tuvan huispausjoukkueeseenkin olisi mahdollista päästä, jos tänään hyvin lentäisi ja mitä vielä. Varmasti jotkut olivat tänne tulleet jo ihan vain sen vuoksi, että pääsisivätkin kosketuksiin joidenkin huispaajien kanssa. Alkeiden opettelua, leikkimielistä huispausottelua ja tupajoukkueeseen pääsyä ilmaiseksi. Tietenkin ihmisiä ilmestyisi paikalle.

Tilaisuuden oikeat vetäjät olivat tekemässä omia asioitaan minun katsellessa heitä. Olin lupautunut katsomaan. En tekemään mitään. Katsomaan. Tarvikkeiden ja tavaroiden perään. Helppo homma. Etuna oli jo se, että minulla oli kaksi silmää, joiden kautta nähdä. En vain yhtään tiennyt, että minne muut jättäisivät tavaroitaan. Tavallaan osani oli hyvä ja mutkaton. Ei tarvinnut olla kontaktissa, näyttää miten luudalla olla tai edes katsoa, että kaikkia tuhottoman monia sääntöjä noudatettaisiin tai muuta. Vastuuta ei myöskään ollut liikaa. Jos kaikki sujuisi hyvin, ei kenenkään laukku olisi varastettu päivän taittuessa huomiseen.

Pistin hanskat takkini taskuun lähestyessäni yhtä luutatelinettä. Jo ihan silkan tekemisen vuoksi voisin varmistaa sen liitoskohdat ja varmistua siitä, että se oli vielä ihan hyvässä kunnossa eikä pettäisi kesken kaiken. Toimettomuuden tunteessa kylpeminen olisi vain tuntunut oudolta. Kyykistyin hieman ja tunnustelin sormillani telineen runkoa huispauskentän laitamilla.

[Mila Molina]

Matthias Frankowski, Serpentard: 3 p

Lukitaan keskeneräisenä.