Elician taikasauvan saatuaan velho otti askeleen nuorempaa poikaa kohden. Tämä sai Elician jälleen valppaaksi. Vaikka Elicia ei tuntenut poikaa, oli hän näinä lyhyinä hetkinä muodostanut tuohon jonkinlaisen tunnesiteen. Poika oli hänelle kuin pikkuveli, jota hänellä ei ollut koskaan ennen ollut. Eikä Elicia antaisi tuon pahan velhon satuttaa pikkuveljeään. Jos tuo edes yrittäisi, Elicia kävisi tuon kimppuun, vaikka sitten nyrkein ja hampain nyt kun hänen uskollinen omenapuusauvansa oli viety.
Velho ojensi kätensä kohti poikaa, vaatien tältä taikasauvaa. "M-m-mutta minun taikasauvani on makuusalissa", poika takelteli. Elician ei tarvinnut nähdä velhon kasvoja tietääkseen, että tuo oli tyytymätön. "M-mutta voin kyllä hakea sen", poika lisäsi hätääntyneenä. "No mene sitten hakemaan se!" velho tiuskaisi, eikä poika jäänyt hidastelemaan. Tästä huolimatta poika oli velhon mielestä ilmeisesti liian hidas, sillä tämä työnsi pojalle vauhtia selästä, mikä sai pojan mätkähtämään kipeän näköisesti vatsalleen lattialle. Elicia äännähti närkästyneenä, mikä sai velhon kääntymään ja osoittamaan tätä sauvalla. "Uskallatkin", tämä sanoi uhkaavasti. Elicia tijotti silmät kipinöiden velhoa suoraan tuon kylmiin silmiin, mikä sai velhon hymähtämään huvittuneena, ennen kuin tuo karjaisi pojalle pitämään kiirettä.
Pojan kadottua kierreportaisiin mies tarttui jälleen Eliciaa niskavilloista ja kiskoi tämän seisomaan. Hän asetti taikasauvansa tytön kurkulle ja sanoi kylmällä äänellä: "Sinun on parempi toivoa, että poikaystäväsi tulee alas. Jos ei..." Elicia vaikeroi hiljaa, kyyneleet olivat taas kihonneet hänen silmiinsä. Hän mietti äitiään, pöllöään, ystäviään Saksassa... jopa isäänsä, jota hän ei ollut koskaan tavannut. Juuri sen takia - sen, ettei Elicia tuntenut isäänsä, mutta halusi tutustua tähän - Elicia oli vaihtanut koulua. Hän oli jättänyt opintonsa äitinsä opinahjossa Saksassa ja vaihtanut Châteauhon, isänsä entiseen kouluun. Jos hän ei olisi tehnyt sitä, hän olisi nyt Saksassa, hän olisi turvassa.
Elicia palasi takaisin maan pinnalle velhon karjaistessa poikaa tulemaan takaisin alas. Velho piti edelleen tiukasti kiinni hänen niskavilloistaan, taikasauva oli edelleen hänen kaulallaan. Muut tuvan oppilaat seurasivat tilannetta kauhuissaan. Mitä jos poika ei tulisi? Mitä jos hän oli piiloutunut tai jotenkin paennut makuusalin ikkunasta? Päättäisikö velho Elician päivät nopeasti tappokirouksella, vai jättäisikö tämä hänet kitumaan hitaasti hengiltä? Kukaan ei ainakaan tässä tilanteessa pystyisi auttamaan häntä nyt, kun kaikkien taikasauvat oli viety. Eikä häntä varmasti ehdittäisi viedä sairaalasiipeen ajoissa. Jos koko sairaalasiipeä enää edes oli. Hyökkääjäthän olivat sanoneet vallanneensa koko koulun.
Elician sydän hypähti kun hän kuuli askelia poikien makuusaliin vievistä kierreportaista. Poika tuli alas, taikasauva mukanaan. Velho ei kuitenkaan hellittänyt otettaan tytön hiuksista tai laskenut taikasauvaansa. Päin vastoin, mies painoi sauvaa kovemmin hänen kaulaansa vasten. Elicia haukkoi henkeä kivusta. Sitten mies sanoi kovalla äänellä kaikille tuvassa olijoille: "Tästä päivästä lähtien te tottelette meitä. Taikakoulu Châteauta ei enää ole, vaan teistä aletaan kouluttaa kunnon pimeyden voimien noitia ja velhoja. Kapinoimisesta, vastustamisesta, sekä avun hakemisen tai karkaamisen yrittämisestä seuraa rangaistus."
Elicia huokaisi helpotuksesta, kun mies vihdoin lakkasi painamasta taikasauvaa hänen kurkkuaan vasten. Pian hän kuitenkin kirkaisi säikähdyksestä ja kivusta, kun mies viilsi taikasauvalla hänen vasemman silmänsä alle syvän haavan. Veri valui lämpimänä norona hänen poskeaan pitkin ja putosi pisaroina vaaleanbeigelle villapuserolle. Mies irrotti otteensa tytön hiuksista ja Elicia tunsi jalkojensa pettävän altaan. "Tämä käyköön varoituksesta", mies tuumasi ja ojensi kätensä kohti vaaleahiuksista poikaa, ottaakseen tämän taikasauvan viimein haltuunsa.
