Sihinää kirjahyllyjen välissä

[Elicia Beaudouin]

// Peli sijoittuu kirjastoon, päivämäärä olkoon vaikka 2.2., perjantai. Mukaan odotellaan Sonia Carteria. //

Kello oli noin puoli seitsemän illalla, kun Elicia Beaudouin, viidesluokkalainen Pouffsouffle, astui sisään Châteaun kirjaston lasisten pariovien lävitse. Vieno hymy nousi tytön kasvoille - hän rakasti kirjaston hieman pölyistä, mystistä taikaa tihkuvaa tunnelmaa, hiljaisuutta, ja satoja, ellei tuhansia kirjoja ja oppaita, jotka odottivat hyllyissä siisteissä riveissä jotakuta avaamaan niiden pölyiset kannet.

Hiljaisin askelin Elicia käveli kirjahyllyjen välistä etsien vieraiden kielten osastoa. Hän oli löytänyt muinaisten riimujen kotitehtävistä riimun, jota ei löytynyt hänen omasta riimusanakirjastaan. Oikean kirjahyllyrivin löydyttyä Elicia alkoi etsiä oikeaa kirjaa, luetellen mielessään aakkoset tuiki tuiki tähtönen -laulun melodian säestyksellä. I... J... K... Elicia oli melkein oikean kirjaimen kohdalla, kun hän löysi jotain, mikä kiinnitti hänen mielenkiintonsa.

Elicia otti varovaisesti hyllystä paksun, tummanvihreän kirjan, jonka Elicia huomasi olevan tehty käärmeen nahasta. Kirjassa luki kiemurtelevin, hopeisin kirjaimin "Käärmeskielen alkeet". Kirja oli hyvin pölyinen ja Elicia puhalsi varovasti, saaden pölypilven lennähtämään ilmaan. "Atsiuh!" tyttö aivasti. Vaikka aivastus ei ollut kova, se kuulosti kuin tykin laukaisulta siinä hiljaisuudessa. "Anteeksi", Elicia kuiskasi hieman nolostuneena.

Täysin unohtaen mitä varten hän oli alun perin tullut kirjastoon, Elicia otti löytämänsä kirjan mukaansa ja etsi itselleen vapaan pöydän. Sellainen löytyikin pian ja Elicia laski kirjan pöydälle, veti tuolin pöydän alta, laski olkalaukkunsa roikkumaan hihnasta tuolin selkänojaan ja istuutui. Sinivihreät silmät tuikkien poufssouffletyttö avasi kirjan ensimmäisen sivun. Hän luki muutaman ensimmäisen lauseen esipuheesta, mutta kyllästyi pian ja selasi muutaman sivun eteenpäin. "Ääntäminen", luki sivun yläosassa ja sen alla oli taulukko käärmeskielen äänteistä.

Käärmeskielessä oli vain laveita vokaaleja ja paljon frikatiivejä. Monet niistä olivat Elicialle tuttuja muista kielistä, joita hän opiskeli, mutta hän kuitenkin toisteli hiljaa suhuässiä ja kurkku-h:ita harjoituksen vuoksi, eikä tullut ajatelleeksi, että joku saattaisi kuunnella häntä ja saada vääriä käsityksiä...

[Elicia Beaudouin]

// Ymmärrän Soniaa liian hyvin, yliopistossa on nyt kiireisin kuukausi menossa ja pitäisi kirjoitella kaiken maailman esseitä ja kääntää kaiken maailman tekstejä ja valmistella muutama esitelmäkin. Vaan mitä minä teen? Menen ja liityn virtuaalitylypahkaan ja aloitan heti kolme peliä yhtäaikaa. :'D //

Liike silmäkulmassa sai Elician nostamaan katseensa löytämästään aarteesta. Hänen luokseen käveli pitkä tyttö, jolla oli pitkät, punertavanruskeat hiukset. Tyttö istui häntä vastapäätä lupaa kyselemättä, mitä Elicia piti vähän epäkohteliaana. Hän kuitenkin unohti tämän pikkuseikan siinä samassa, kun katseli tytön kasvoja tarkemmin. Tämän pyöreähköjä kasvoja täplittivät lukuisat pisamat, kuin tähdet yötaivasta, ja tämän silmät olivat tummanruskeat kuin muutaman minuutin liian pitkäksi aikaa hautumaan jätetty aamutee. Tytön nenä oli kapea ja sopusuhtainen ja huulet kauniin vaaleanpunaiset ja täyteläiset. Tyttö oli hurjan kaunis.

"Kärmeskieli, vau. Kulkeeko se suvussa?" tyttö kysyi ja väläytti hymyn. Elicia ilahtui kysymyksestä. Ehkä tyttö oli myös kiinnostunut käärmeskielestä, tai kielistä yleensä. "Ei, ei käärmeskieli, ranska ja saksa kylläkin", Elicia naurahti. "Mutta se on hirveän kiehtova kieli. Eikö ole erikoista, että käärmeskieli periytyy geneettisesti eikä lapsen, jonka vanhempi on käärmessuu, tarvitse opetella kieltä vaan osaa sen lähestulkoon syntymästä asti?" Elicia selitti innoissaan. "Ja että vain synnynnäiset käärmessuut pystyvät kommunikoimaan käärmeiden kanssa. Vaikka minä nyt koluaisin tämän kirjan läpikotaisin ja opettelisin jokaisen sanan ja kaikki kielioppisäännöt en pystyisi puhumaan käärmeille sen enempää kuin nytkään", Elicia selitti ja esitteli samalla kirjan kantta tytölle.

Elicia huomasi, että tyttö näytti hieman väsyneeltä ja ehkä jopa kireältä. Eipä tuo oikeastaan ollut ihmekään. Pimeyden voimien kannattajien hyökättyä Châteauhon kaikki olivat olleet enemmän tai vähemmän varpaillaan. Joulukuisen taistelun jälkeen Elicia oli päättänyt, että oli parasta vain pitää pää matalana olla tekemättä itsestään numeroa, muuten sai pelätä koko ajan henkensä puolesta. Elicia huomasi vakavoituneensa ja loihti jälleen hymyn kasvoilleen, katsellen uteliaana seuralaistaan, joka näytti olevan gryffondor.

"Mikä sinun nimesi on?" tyttö kysyi seuraavaksi, ja esittäytyi itse heti perään: "Minä olen Sonia Cartier." "Olen Elicia Beaudouin, hauska tutustua", Elicia sanoi hymyillen ja ojensi kätensä kätelläkseen tyttöä. "Aloitin täällä opiskelun vasta viime syksynä, sitä ennen opiskelin Saksassa", Elicia kertoi.

[Elicia Beaudouin]

// Aah, tsemppiä, lukio oli kyllä kans yhdenlainen työmaa. :D Itellä tökki matikka niin, etten meinannu päästä tarpeeksi pakollisia kursseja läpi. Onneksi yliopistolla ei enää tarvitse matikkaa... //

"Ei millään pahalla, mutta mitä hyötyä kärmeskielen opiskelusta sitten on?" Soniaksi esittäytynyt tyttö kysyi. "Tai siis, sitä puhuu aika harva ihminen", tämä lisäsi. Elicia mutristi huuliaan. Hänestä sillä, kuinka monta ihmistä jotain kieltä puhui, ei ollut mitään väliä. Hänen mielestään kaikki kielet olivat arvokkaita ja mielenkiintoisia puhujamäärästä riippumatta. "Toki tarkoittaahan se myös sitä että sillä voi kommunikoida salaisesti niiden kanssa jotka kieltä osaavat..." Sonia lisäsi vielä vähän vaimeammalla äänellä.

"Niin kai. En vain tunne ketään joka osaa käärmeskieltä", Elicia sanoi tahtomattaan hieman kolkosti. Äskeinen innostus oli tiessään ja Elicialla oli outo tunne, että häntä jututtamaan tullulleella tytöllä oli taka-ajatuksia. Sonia ei selvästikään ollut kiinnostunut käärmeskielestä. Sen sijaan tyttö näytti olevan kiinnostunut hänestä, sillä tämä kysyi seuraavaksi hänen ikäänsä. "Täytän ensi kuussa kuusitoista ja olen viidennellä luokalla", Elicia vastasi. Hän huomasi pienen innostuneen pilkkeen syttyneen tytön ruskeisiin silmiin ja tuo näytti mahdollisesti vielä suloisemmalta kuin hetki sitten, kun hän oli tullut pöytään istumaan.

Elicia haroi mustaa tukkaansa ja laski katseensa tytöstä löytämäänsä kirjaan. "Minä taidan palauttaa tämän", hän sanoi sitten, lähinnä itselleen. Hän soi Sonialle pienen hymyn, nappasi kirjan pöydältä ja lähti viemään sitä takaisin paikalleen. Oikeaa hyllyvälikköä etsiessään Elician päähän putkahti ajatus. Käärmessuita pidettiin yleisesti ottaen pimeyden voimien kannattajina. Mitä jos Sonia piti häntä sellaisena ja luuli hänen olevan osallisena joulukuun hyökkäyksessä? Hänhän oli sanonut jotain... että käärmeskieltähän saattoi käyttää vaikka salaiseen kommunikointiin...

Elicia kiristi askeliaan ja oikean hyllykohdan löydettyään hän laittoi kirjan kiireesti omalle paikalleen. Hän katui sitä, että oli ottanut sen hyllystä. Se oli ollut typerää, harkitsematonta. Totta kai se herättäisi negatiivista huomiota nyt, kun kouluun oli vasta hyökätty. Samalla Elicia halusi kuitenkin puolustaa itseään ja käärmeskieltä. Minkä hän sille voi, että oli kiinnostunut kielistä. Eikä käärmeskieli suinkaan ollut hänen ainoa kiinnostuksen kohteensa, vaan yksi muiden joukossa. Eivätkä kaikki käärmessuut olleet pimeyden noitia ja velhoja. Se oli vain ikävä stereotypia.

Elicia huokaisi ja otti kirjahyllystä mukaansa kasan kirjoja: Maagiset hieroglyfit ja lologrammit, Riimukäännökset edistyneille, Sanataikurin Aapistus. Jostain niistä oli pakko löytyä läksyissä esiintynyt outo riimu. Vilkaistuaan vielä viimeisen kerran käärmeskielen kirjan tummanvihreää selkää Elicia suuntasi askeleensa takaisin pöydän suuntaan, miettien kuumeisesti, mitä tekisi. Pitäisikö hänen vain olla, kuin mitään ei olisi tapahtunut, vai sanoa Sonialle, että hän ei ollut mikään pimeyden voimien kannattaja?

Elicia päätti toistaiseksi mennä suunnitelma a:an mukaan ja palatessaan pöydän luo hän hymyili Sonialle ystävällisesti. "Tulin alun perin etsimään yhtä riimua, joka oli muinaisten riimujen läksyissä mutta jota en löytänyt riimusanakirjasta", hän kertoi naurahtaen. "Opiskeletko sinä muinaisia riimuja?"

[Elicia Beaudouin]

// Höö, itellä ruotsi sujuu ihan kivasti, käyn nyt yliopiston pakollista ruotsin kurssia. :') //

"Oih, sinulla on sitten V.I.P.-kokeet edessä tänä vuonna! Stressaavatko ne sinua?" Sonia kysyi Elician kerrottua ikänsä. Niin. V.I.P-kokeet. Elicia oli aloittanut lukemisen jo viime kesänä ennen lukukauden alkua ja hän oli keskittynyt opintoihinsa kunnolla syyslukukauden, mutta pimeyden voimien kannattajien hyökättyä Châteauhon koulun arki oli kääntynyt päälaelleen. Koulussa oli alettu opettaa pimeyden voimia ja professorit olivat joutuneet muuttamaan opetussuunnitelmiaan, eikä V.I.P-kokeista juuri enää puhuttu. Elicia ei ollut edes varma, tultaisiinko kokeita pitämään. "Mm... en oikein tiedä. Kaikki on ollut niin sekavaa", Elicia vastasi uskoen, että Sonia ymmärtäisi, mitä hän tarkoitti.

---

"En. Se kuulostaa liian teoreettiselta minun makuuni", Sonia vastasi Elician kysymykseen. "Olen enemmän käytännön opiskelun ihmisiä; opiskelen pimeyden voimilta suojautumista, loitsuja, huispausta... Sen sellaista. Kaikkea mitä tarvitaan jos haluaa tulla auroriksi", tyttö kertoi. "Vau, auroriksi", Elicia sanoi ihaillen. Se oli todella haastava ja jopa vaarallinen ammatti. "Minusta ei olisi siihen. Olen surkea muodonmuutoksissa ja liian heikkohermoinen", hän lisäsi naurahtaen ja istuutui, laskien kirjat sylistään pöydälle.

"Sinä sitten ilmeisesti pidät kielistä, jos kerran opiskelet sekä riimuja että kärmeskieltä", Sonia totesi. Elicia nyökkäsi ja pilke syttyi jälleen tytön sinivihreisiin silmiin, kuten aina, kun oli puhe kielistä. "Löytyykö vielä muuta? Onko täältä kirjoja joiden avulla voi opiskella vaikkapa peikkoa?" punapää kysyi virnistäen. Elicia ei ollut varma, oliko tyttö aidosti kiinnostunut vai tekikö tuo vain pilkkaa hänen omalaatuisesta harrastuksestaan.

"Osaan vähän maahistahista, koska äitini on töissä pankissa ja osaa sitä jonkun verran ja on opettanut sitten minullekin. Ja sitten latinaa, koska monet loitsut ja muut juontavat latinasta. Jästien alakoulussa opin englantia ja vähän viittomakieltä, koska siellä oli yksi tyttö, jolla oli kuulovamma, eikä kukaan muu leikkinyt hänen kanssaan joten minä opettelin vähän viittomakieltä jotta hän ei tuntisi itseään niin ulkopuoliseksi. Ja sitten vähän alkeita monista muista kielistä, kuten baskista, arabiasta, portugalista, unkarista, kreikasta, norjasta..." Elicia luetteli ujosti ja haroi jälleen mustaa tukkaansa. Hän ei halunnut vaikuttaa liian etevältä tai ylimieliseltä, sillä vaikka hän olikin opiskellut monia kieliä, hän ei ollut mikään supertaitava missään niistä ja puhui sujuvasti vain kahta äidinkieltään.

"Olitko sinä koululla hyökkäyksen aikana? Vai palasitko tänne vasta loman jälkeen?" pisamakasvoinen tyttö kysyi seuraavaksi. Elicia räpäytti silmiään hämmästyneenä. Hn oli olettanut heidän jatkavan jutustelua kiinnostuksen kohteista tai jostain muusta kevyestä. Elicia katsoi Soniaa tutkivasti sinivihreillä silmillään. Tyttö vaikutti ahdistuneelta. Ehkä hän edelleen kuvitteli Elician olevan pimeyden voimien kannattaja. Tai sitten tämä vain halusi puhua asiasta jollekin. Eliciakin halusi. Vaikka hän oli tapahtumahetkellä ja sen jälkeen yrittänyt esittää mahdollisimman rohkeaa ja reipasta, oli tapahtuma kuitenkin järkyttänyt häntä syvästi.

"Olin koululla", Elicia sanoi hiljaa. "Olin tuvassa neulomassa villasukkia, kun sinne hyökättiin." Elicia sulki hetkeksi silmänsä. Hän näki sielunsa silmin kaksi mustiin pukeutunutta hahmoa sauvat ojossa, itseään nuoremman pojan pää veressä, toisen tupatoverinsa makaavan maassa elottomana, ja hän kuuli taas kiljaisut, avunhuudot, kolkon naurun, särkyvien esineiden äänen. Hän muisti, kuinka hän oli yrittänyt auttaa ja suojella tupatovereitaan ja kuinka häntä oli sen takia rankaistu. "Se oli kamalaa." Elician puhe oli hiipunut kuiskaukseksi ja hän tunsi palan kurkussaan ja kyynelien kihoavan silmiinsä. "Ehkä minun ei olisikaan kannattanut vaihtaa koulua", Elicia sanoi paksulla äänellä, niiskaisi ja pyyhkäisi silmiään tummanharmaan villapuseronsa hihaan. "Sinäkin taisit olla täällä?"

[Elicia Beaudouin]

// Joo, käy se. :) Sopisiko vaikka 23.2.? //

Sonia puri huultaan ja nyökkäsi hitaasti ennen vastaamista. "Olin juuri käytävällä, matkalla Gryffondorien oleskeluhuoneeseen. Kun koulun läpi kuului se ääni - se joka ilmoitti että linna oli valloitettu - minä luulin että se oli joku pila", Sonia kertoi. Elicia nyökkäsi ja värähti. Hänkin muisti kuulutuksen, muisti, kuinka hänen päänsä oli silloin lyönyt tyhjää, ja kuinka hän oli vain epätoivoisesti yrittänyt lohduttaa nuorempaa tupatoveriaan, joka oli haudannut kasvonsa kämmeniinsä, ennen kuin hänet oli kiskottu väkivaltaisesti seisomaan...

"Mutta hetken päästä kuulin juoksuaskelia ja joku iski minut päin seinää, vaati saada taikasauvani. Se oli..." Elicia kohotti katseensa Soniaan ja huomasi tämänkin räpyttelevän silmiään kyyneliä vastaan. Elicia olisi halunnut nousta ylös, kiertää pöydän ympäri ja halata Soniaa. Hän pysyi kuitenkin paikallaan ja vain katsoi tyttöä myötätuntoisesti. Samalla Elicia huomasi ajattelevansa jälleen, että punapää oli hurjan kaunis, jopa kyyneleet silmissä. "Se oli epätodellista. En voinut uskoa että jotain sellaista saattoi tapahtua meidän koulussa", Sonia sai sanottua lopulta. Elicia nyökkäsi hiljaa.

Hetken aikaa tytöt istuivat hiljaisuudessa, katsellen välillä toisiaan. Elicia tunsi olonsa kumman kevyeksi, aivan kuin painava taakka oli otettu pois hänen olkapäiltään. Hän oli todella kaivannut tätä - sitä, että sai puhua jollekin rankasta kokemuksestaan, näyttää heikkoutensa. Sillä ei Elicia ollut niin vahva ja positiivinen kuin yritti itselleen ja muille vakuuttaa. Kyllähän Elicia tiesi sen ennestään, mutta hän ei vain ollut vielä saanut ystäviä, joille saattaisi vuodattaa sydäntään, eikä hän ollut saanut äitiinsäkään yhteyttä ennen kuin aurorit olivat tulleet ja vapauttanut Châteaun pimeyden voimien kannattajilta.

"Minun pitää pyytää sinulta anteeksi", Sonia sanoi yllättäen. Elicia kohotti hämmentyneenä katseensa. "Minä... Kun minä tulin puhumaan sinun kanssasi, minä luulin että sinä olit yksi niistä. Vedin typeriä johtopäätöksiä koska kuulin sinun puhuvan kärmeskieltä ja- anteeksi", Sonia sanoi. Elicia pidätti huokauksen. Hän oli arvannut oikein. Sitä Elicia ei kuitenkaan ollut odottanut, että Sonia pyytäisi anteeksi epäilyjään. Se oli... jalosti tehty.

"Minä vain olin... peloissani. Tuntuu siltä että en voi luottaa enää kehenkään. Tyttö jonka vieressä istuin koko syksyn loitsujen tuntien ajan, se poika joka Poudlardinessa maksoi minun ostokseni koska olin hukannut lompakkoni... He kumpikin olivat auttaneet järjestämään hyökkäystä", Sonia selitti. "Mutta minä tiedän että se ei ole mikään tekosyy. Olin typerä ja lapsellinen. Anteeksi."

"Ei se mitään", Elicia sanoi ja kallisti päätään, koittaen hakea katsekontaktia. "Ymmärrän kyllä", hän vakuutti. "Sitä paitsi, itseni olisi pitänyt tajuta, ettei nyt ole mikään paras mahdollinen ajankohta aukaista käärmeskielestä kertovaa kirjaa", Elicia naurahti ja hymyili Sonialle, toivoen, että hymy tarttuisi tämänkin suupieliin. Hetken mietittyään Elicia päätti vielä lisätä: "Sinusta tulee vielä hyvä aurori, kunhan muistat varoa minun kaltaisiani epäilyttäviä, mutta harmittomia pönttöpäitä."

Katseltuaan hetken pää kallellaan Sonian sieviä, pisamaisia kasvoja Elicia käänsi katseensa hetki sitten hakemaansa kirjapinoon. Hän huokaisi, otti läjän päällimmäisen kirjan - Sanataikurin Aapistuksen - ja avasi sisällysluettelon. Jos Elicia tahtoi löytää etsimänsä riimun ennen kuin kirjasto sulkeutuisi ja pitäisi lähteä illallisen kautta Pouffsoufflen tupaan, hänen olisi pidettävä kiirettä. "Mitä sinä muuten teit täällä alun perin?" Elicia kysäisi Sonialta. "Jahtasit pimeyden voimien kannattajia?" tämä lisäsi kiusoitellen, ilkikurinen pilke sinivihreissä silmissään, mutta hymyili ystävällisesti.

[Elicia Beaudouin]

// Hupsista, jotenkin tähän peliin vastaaminen kiinnosti enemmän kuin rästissä oleva saksan essee... //

Sonia näytti hämmästyneeltä Elician annettua hänelle anteeksi. Tyttö vain tuijotti häntä silmät hämmennyksestä laajenneina, mikä oli Eliciasta sekä söpöä että hassua. Tämä oli kai odottanut, että Elicia loukkaantuisi tai jopa suuttuisi. Olihan Elicia toki aluksi ollut hieman närkästynyt, mutta loppujen lopuksi koko juttu ei ollut ollenkaan niin vakava - päin vastoin, se oli itse asiassa aika huvittava. Eikä Elicia ollut pitkävihaista tyyppiä. "Kiitos, yritän pitää mielessä", Sonia sanoi käheällä äänellä Elician varoitettua tätä, mihin Elicia vastasi hymyilemällä.

---

Sonia ei vastannut heti Elician kysymykseen ja hetken ajan tyttö pelkäsi, että vitsi pimeyden voimien kannattajien jahtaamisesta oli ollut mauton ja suututtanut tytön. Hänen huolensa kuitenkin osoittautuivat turhiksi, sillä pian tyttö kirosi olevansa pulassa ja kertoi, että hänellä oli rästissä joku taikajuomien essee, joka hänen pitäisi kirjoittaa huomiseen mennessä reputuksen uhalla. "Sopiiko jos haen tavarani ja muutaman kirjan ja tulen sinun pöytääsi kirjoittamaan?" Sonia kysyi. "Pitäähän minun nyt pitää sinua silmällä jos vaikka paljastutkin pimeyden velhoksi", tämä vitsaili.

"Sopii", Elicia sanoi ja virnisti Sonialle. Tyttö väläytti Elicialle vielä yhden upean hymyn ennen kuin lähti hakemaan tavaroitaan. Elicia puri huultaan ja Sonian oltua varmasti poissa hän painoi päänsä pöydän kanteen ja vingahti hiljaa. Sonia oli niin suloinen ja niin kiva! Mikseivät he olleet törmänneet toisiinsa aiemmin? Oikeastaan Elicia tiesi vastauksen - hän oli ollut syyslukukaudella liian kiireinen Châteauhon tutustumisen ja V.I.P.-kokeisiin lukemisen kanssa. Lisäksi opiskelu- ja kommunikointikielen vaihtaminen saksasta ranskaksi oli ollut Elicialle raskasta, vaikka ranska olikin hänen äidinkielensä siinä missä saksakin. Niinpä Elicia oli ollut iltapäivisin oppituntien loputtua niin väsynyt, että tämä oli lähinnä vain hakeutunut Pouffsoufflen tupaan lepäämään ja lataamaan akkujaan.

Hetken ajatuksiaan selviteltyään Elicia nosti päänsä ja alkoi taas tutkia Sanataikurin Aapistuksen sisällysluetteloa. Siinä ei näkynyt hänen etsimäänsä riimua, joten hän pisti kirjan sivuun ja otti seuraavan. Se oli nimeltään Riimukäännökset edistyneille. Jos riimua ei löytyisi siitä, niin ei sitten mistään, Elicia tuumi. Silloin Sonia tuli takaisin ison kirjapinon kanssa ja istuutui parin tuolin päähän. Elician keskittymiskyky herpaantui ja hän katseli vaivihkaa, kuinka punapää levitti tavaransa pöydälle miettivä ilme pisamaisilla kasvoillaan.

"Sinä olet hyvä ihminen, tiesitkö sitä?" Sonia sanoi yllättäen. Kommentti sai Elician kohottamaan kulmiaan ja hymyilemään hämillään. "Minä olin varma että olisit kironnut minut sen jälkeen kuin kerroin sinulle epäilyistäni, mutta sinä vaikutit siltä että se ei haitannut sinua yhtään. En usko tietäväni ketään muuta joka olisi reagoinut samalla tavalla", Sonia lisäsi. Elicia haroi mustaa tukkaansa ja mietti hetken, miten vastaisi. "Kyllä minä aluksi vähän närkästyin", hän myönsi. "Minä taas en odottanut sinun myöntävän epäilyjäsi ja pyytävän anteeksi. Se oli minusta tosi jalosti ja rohkeasti tehty." Tämän sanottuaan Elicia kiirehti lisäämään: "Ei sillä, että sinun olisi tarvinnut, olihan sinulla kaikki syyt epäillä minua." Hän ei halunnut, että Sonia luulisi hänen syyttävän tätä.

"Erikoista, että professori Fey on asettanut deadlinen lauantaiksi", Elicia sanoi sitten. "Mistä sinun pitää kirjoittaa? Minä rakastan liemiä." Elicia hivuttautui istumaan Sonian vieressä olevalle tuolille ja silmäili tytön tuomia liemikirjoja kiinnostuneena. Vaikka Sonia olikin Eliciaa ylemmällä vuosikurssilla, halusi Elicia auttaa tätä kykyjensä mukaan. Jos ei muuten, niin etsimällä avuksi tietoa kirjoista.

"Autanko etsimään jotain?" Elicia kysyi ja käänsi katseensa Soniaan. Elicia oli nyt niin lähellä Soniaa, että hän tunsi pientä kutkutusta vatsansa pohjassa ja puri vaistomaisesti huultaan. Ei kai hän vain ollut ihastunut tyttöön, jonka hän oli tavannut alle puoli tuntia sitten ja joka oli vielä epäillyt häntä pimeyden voimien kannattajaksi? Elician olisi tehnyt mieli lyödä itseään, mutta pidättäytyi tekemästä tätä ja koitti kovasti pitää katseensa Sonian silmissä.

[Elicia Beaudouin]

// Ei se mitään! Sori että oma vastaukseni on nyt vähän kökkö. :D //

"Hmmm, hyvä kysymys. Minulla on se aihe kirjoitettu ylös johonkin, odotas..." Sonia kumartui kaivelemaan laukkujaan ja Elicia odotti kärsivällisesti. "Ja joo, eihän ne deadlinet yleensä ole viikonloppuisin, mutta kun tämä on jo vähän niin kuin deadlinen deadlinen deadline... En ole kovin ahkera liemien opiskelija ja oikeasti tämä essee olisi pitänyt palauttaa jo pari viikkoa sitten", Sonia kertoi. Elicia hymähti merkiksi siitä, että kuunteli tyttöä. "Mutta onneksi... tässä!" Sonia oli löytänyt paperilapun ja esitteli sitä voitonriemuisena Elicialle. "Hyvä", Elicia sanoi ja näytti tytölle peukkua.

"Öö... vasta-aineiden sännönmukaisuudet kun niitä verrataan myrkkyihin", tyttö luki paperilapusta. "Eli ilmeisesti siis jos otetaan myrkky A ja sen vasta-aine A ja sitten myrkky B ja sille vasta-aine B, niin mitä yhteistä niissä on", tämä selitti. Elicia nyökkäsi ja kurtisti kulmiaan mietteliäänä. Tytön selitys kuulosti etäisesti tutulta. Hän palasi muistoissaan edelliseen opinahjoonsa Saksassa ja kolmanteen kouluvuoteen, jolloin hänen oli pitänyt keittää vastamyrkky harvinaisiin myrkkyihin. Siitä oli pitänyt myös kirjoittaa essee, jota varten Elicia oli lukenut vähän enemmänkin myrkyistä ja vastamyrkyistä.

"Eikös sinulla ollut omiakin läksyjä?" Sonia kysyi virnistäen. Elicia räpäytti silmiään hämmentyneenä. "Ai, joo..." hän katsahti hetki sitten hyllystä raahaamiaan riimukirjoja. " "Kunhan kiusaan. Olisi mahtavaa jos voisit auttaa", Sonia sanoi sitten. "Autan mielelläni. Minulla ei ole deadlineä huomiseksi", Elicia sanoi. Kyllä hän ehtisi löytää sen salaperäisen riimun myöhemminkin. "Nappasin aiemmin mukaan oikeastaan vain yleisiä tietokirjoja taikajuomista, joten en tiedä mitän paljon näissä lukee vasta-aineista. Sopiiko jos sinä kävisit katsomassa löytäisitkö aiheesta mitään kirjoja, ja minä katson jos löydän näistä mitään hyödyllistä? Vai haluatko tehdä toisin päin? Minulla käy kumpi tahansa?"

"Voin käydä hakemassa", Elicia lupasi. "Se mitä kuvailit kuulostaa Golpalottin kolmannelta lailta. Das Gegengift zu einer Giftmischung ist mehr als die Summe der Gegengifte ihrer Bestandteile. En kyllä ole varma, miten se muotoillaan ranskaksi", Elicia haroi mustia hiuksiaan mietteliäänä. "Kannattaa varmaan myös mainita besoaari, sillä se toimii vastamyrkkynä useimpiin myrkkyihin", Elicia sanoi, nousi seisomaan ja lähti etsimään kirjoja, joista saattaisi olla apua Sonian esseen kirjoittamiseen.

Pian tyttö tuli takaisin sylissään läjä kirjoja. "Ajattelin, että myös yrttitiedon kirjoista voisi olla hyötyä", Elicia sanoi ja laski kirjat pöydälle. "Esimerkiksi tästä - maailman myrkkysienet", Elicia esitteli ja istahti takaisin Sonian viereen. "Löysitkö jo jotain?" hän kysyi, katsahti Soniaa silmiin mutta laski sitten katseensa liemikirjoihin. Eliciasta tuntui, että jos hän katsoisi Soniaa liian pitkään, hän ei saisi katsettaan irti tytön kauniista, intensiivisistä silmistä.

Hajamielisesti Elicia otti yhden kirjan ja avasi sen sattumanvaraiselta aukeamalta. "Amortentia, maailman vahvin lemmenjuoma..." tämä mutisi ääneen, ennen kuin tajusi mitä luki. "Tästä ei ainakaan ole apua", Elicia sanoi posket kuumottaen ja selasi kiireesti muutaman sivun eteenpäin. Eliciasta tuntui, että hän saattoi itse olla jonkinlaisen lemmenjuoman vallassa. Taikka sitten jonkinlaisen häkellysjuoman. "Rohtokuirimo, liperi ja siankärsämö ovat kasveja, jotka ovat erittäin tehokkaita aivojen tulehduksiin, ja siksi niitä käytetäänkin runsaasti erilaisiin sekaannus- ja häkellysjuomiin... Ei.. me etsimme nyt myrkkyjä ja vastamyrkkyjä..." Elicia mumisi nyt lähinnä itsekseen ja jatkoi selaamista, uppoutuen pikku hiljaa täysin liemien kiehtovaan maailmaan.

[Elicia Beaudouin]

// Juu, eiköhän. Elicia varmaan haluaa tavata Sonian uudestaan jossain välissä, niin jos sulle käy niin pelataan toistekki. :3 //

"Pääsin vasta alkuun, mutta uskon että näistä on paljon hyötyä. Luultavasti joudun kirjoittamaan koko yön mutta noh, itsepähän olen soppani keittänyt", Sonia huokaisi. "Älä huoli, olen varma, että saamme esseen ainakin hyvin aluille ennen kirjaston sulkeutumista", Elicia lohdutti ja hymyili Sonialle rohkaisevasti.

Elicia upposi täysin liemikirjoihin ja palasi takaisin maan pinnalle ainoastaan silloin, kun löysi jotain hyödyllistä Sonian esseeseen, tai silloin, kun Sonia kysyi, olisiko hänen löytämänsä informaatiota hyvä mainita siinä. "Entä tämä? Hèctor Elizondo oli espanjalainen velho, jonka erikoisalaa olivat taikaliemet ja -juomat. Hän oli ensimmäisten joukossa tutkimassa myrkkyjen ja vastamyrkkyjen yhtäläisyyksiä ja säännönmukaisuuksia. Luuletko että minun pitää mainita esseessäni historiaa?" Sonia kysyi.

Elicia mietti hetken huultaan purren. "Ehkä sen voi mainita lyhyeksi, hän on kuitenkin aika oleellinen hahmo myrkkyjen ja vastamyrkkyjen ominaisuuksien löytämisessä. Sen enempää tuskin tarvitsee kertoa, ainakaan jos haluat saada esseen valmiiksi huomiseen mennessä", Elicia tuumi ja katsahti sitten Sonian suttupaperia. Se näytti olevan jo aika täynnä kaikenlaista. "Minusta tuossa on jo tarpeeksi aineksia esseen kirjoittamiseen. Voisit varmaan alkaa jo kirjoittaa itse tekstiä", hän sanoi ja hymyili taas Sonialle.

"Minä voin viedä nämä ylimääräiset kirjat pois", Elicia sanoi sitten, pinosi tarpeettomiksi osoittautuneet kirjat syliinsä ja lähti viemään niitä oikeille paikoilleen. Oikeaa hyllyvälikköä etsiessään Elicia ajatteli Soniaa ja hölmö hymy nousi tämän kasvoille. Château oli täynnä kauniita ja kivoja tyttöjä, mutta jokin Soniassa kiehtoi häntä erityisesti. Elicia ei osannut sanoa, mikä se oli, mutta hän halusi ottaa siitä selvää.

Mutta mitä jos Sonia piti vain pojista? Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Elicia ihastuisi heteroon ja särkisi sydämensä. Vielä kamalampaa olisi, jos Sonia pitäisi häntä ällöttävänä koska hän pitää tytöistä vaikka on itsekin tyttö. Niinkin Elicialle oli käynyt. Sonian tapauksessa se vaikutti kuitenkin epätodennäköiseltä. Vaikka Elicia ei ollut tuntenut Soniaa kuin muutaman tunnin, hän uskoi tytön olevan suvaitsevainen ja hyvä ihminen. Kunhan vaan ei ollut pimeyden voimien kannattaja.

Laitettuaan viimeisenkin kirjan paikoilleen Elicia palasi Sonian luokse. "Miten sujuu?" hän kysyi ja vilkaisi Sonian pergamenttia. "En tiedä, oletko ajatellut tätä näin, mutta on hyvä, että professori Fey laittoi sinut kirjoittamaan juuri tästä aiheesta. Myrkkyjen ja vastamyrkkyjen tunteminen on varmasti tosi hyödyllistä ja tärkeää aurorin ammattia ajatellen", Elicia sanoi, toivoen että se motivoisi ja antaisi Sonialle voimaa kirjoittaa esseen loppuun.

"Kirjasto suljetaan viidentoista minuutin kuluttua", kuului kirjastonhoitajan taialla vahvistettu kuulutus. "Oi, onko kello jo niin paljon?" Elicia ihmetteli. Hän katsahti ulos kirjaston ikkunasta ja huomasi pimeyden laskeutuneen linnan tiluksille. Suurten salista tuskin saisi enää iltapalaakaan. Onneksi Pouffsoufflen tupa sijaitsi keittiön lähellä, niin Elicia voisi pistäytyä siellä hakemassa jotain syötävää. Hän päätti pyytää kotitonttuja toimittamaan voileipiä ja kaakaota myös Sonialle Gryffondorin tupaan.

Elicia pakkasi tavaransa hitaasti olkalaukkuunsa. Hän ei olisi halunnut lähteä. Hän halusi olla Sonian kanssa niin pitkään kuin mahdollista. "Lainaatko sinä nuo kirjat vai viedäänkö ne takaisin hyllyyn?" Elicia kysyi Sonialta ja hymyili - taas. Jostain syystä Sonian seura sai Elician hymyilemään tavallista enemmän. Aivan kuin Elicia olisi isketty hilpeytysloitsulla.

[Elicia Beaudouin]

Sonia näytti säikähtävän Elician yhtäkkistä kysymystä, sillä tyttö hätkähti ja mustepisara tipahti tämän sulkakynän päästä pergamentille. "Anteeksi", Elicia kiirehti sanomaan. Sonia ei kuitenkaan näyttänyt panevan pahakseen ja sanoi esseen sujuvan ihan hyvin. "Olen vain niin hirveän huono kirjoittamaan esseitä, tuntuu että kokoteksti on ihan sekava ja huono", tämä huokaisi. "Tiedän tunteen", Elicia sanoi. "Mutta pääasia on, että saat sen valmiiksi ja palautettua."

Sonia innostui Elician sanottua, että myrkkyjen ja vastamyrkkyjen opiskelu olisi varmasti hyödyllistä tämän tulevaa aurorin ammattia varten. Tyttö näytti hurjan suloiselta selittäessään silmät loistaen, kuinka kiroukset olivat yleisin kuolemistapa, mutta monet harkituista murhista tehtiin myrkkyjen avulla. "Hurjaa", Elicia tuumasi. Hän tiesi kyllä, että aurorin ammatti oli haastava ja vaarallinen, mutta hän ei ollut tullut ajatelleeksi, että aurorien tuli olla valppaana töiden ulkopuolellakin mahdollisten murhayritysten takia.

Sonia keräsi tavaransa ennen kuin vastasi Elician seuraavaan kysymykseen. "Taidan lainata ne. Olisi ikävää jos minun pitäisi saada jokin asia tarkistettua ja sitten kirjat olisivatkin täällä, varsinkin kun kirjoittamiseni on tällä hetkellä näin hyvällä mallilla", tämä sanoi ja pyysi sitten Eliciaa auttamaan kirjojen kantamisessa. Elicia suostui ilomielin, pinosi jäljelle jääneet kirjat syliinsä ja seurasi Soniaa lainaustiskille. Elician harmiksi kirjastonhoitaja vinkkasi Sonialle, että tämä voisi leijuttaa kirjat Gryffondorien torniin. Tätä pidemmälle hän ei siis pääsisi Soniaa auttamaan.

Kirjaston ulkopuolella Sonia kääntyi Elician puoleen. Elicia kiinnitti taas huomiota, kuinka pitkä tyttö oli. "Kiitos avusta, vielä kerran. En varmaan olisi saanut tätä ajoissa valmiiksi ilman sinua, eikä minun motivaationi olisi varmastikaan riittänyt", Sonia sanoi ja puristi kevyesti Elician olkapäätä. Ele sai perhoset lehahtamaan lentoon Elician vatsassa ja tyttö tunsi poskiaan kuumottavan. "Eipä mitään", Elician onnistui sanoa ilman, että sanat menivät sekaisin.

"Jos koskaan tarvitset apua koulujutuissa, varsinkin loitsuissa tai pimeyden voimilta suojautumisessa, niin pyydä minut avuksi. Minä olen aika haka kummassakin aineessa, vaikka itse sanonkin", Sonia virnisti. Elicia nyökkäsi ja alkoi heti miettiä, missä mahtaisi tarvita apua. Nyt kun V.I.P-kokeet olivat tulossa niin vanhemman tytön vinkeistä olisi varmasti hyötyä. Lisäksi Elicia halusi nähdä Sonian taas mahdollisimman pian.

"Näkyillään, Elicia!" Sonia sanoi ennen kuin kierrähti ympäri ja lähti kättään heilauttaen kävelemään poispäin. "Hei hei, Sonia", Elicia sanoi takaisin ja heilautti myös kättään hymyillen. Katsottuaan hetken Sonian perään Eliciakin kääntyi ympäri ja suuntasi askeleensa kohti keittiötä, jonka kautta hän palaisi Pouffsoufflen tupaan. Koko matkan ajan Elicia pohti typerä hymy huulillaan Soniaa. Elicia ei tiennyt mikä tytössä tarkalleen ottaen oli saanut hänet niin päästään pyörälle, mutta hän piti tästä kutkuttavasta tunteesta vatsanpohjassaan.

// Kiitos! Se on sitten sovittu, odotan innolla tulevia pelejä. :3 //

[Mila Molina]

Elicia Beaudouin, Pouffsouffle: 28 + 5 = 33 p
Sonia Cartier, Gryffondor: 27 + 5 = 32 p

Kiitos pelistä!