//Ei mitään. :D Vastaile, kun ehdit ja inspaa. Tuo viikko voisi olla hyvä tavoite aika minullekin, kun hukkaan pääni liiankin usein. xD Tsemppiä kiireisiin ja niiden selättämiseen!
[Oho, tässä viestissä pysyin sentään aika hyvin vielä itse asiassa]
Noah kertoi, että suunnittelisi ensiksi väliotsikot. Nyökkäsin. Varmaan eripaperille? En kyllä edes tiennyt miten päädyin taas ajattelemaan tätä paperi asiaa, mutta siis…. Eihän sitä voinut samalle esseepaperille pistää. Eihän sitä tiennyt kuinka paljon aikaa kuluttaisi mihinkin ja siis, niin.
”Eeh, joo”, vastasin ja haroin hieman hiuksiani. Mitä muuta tähän olisi pitänyt sanoa. Paljon onnea, ja lähteä pois paikalta. Ääh, toisellahan ei ollut edes vielä kirjoja tai mitään.. aineistoa niin kuin. Ja jonkunhan pitäisi pitää paikkaa varattuna. (Se oli turha ajatus ja tunne, tiesin sen.)
”Eri paperille”, lisäsin puoliksi velvollisuudesta, hiljemmin, ”tietenkin.”
Olinpa ratkiriemukasta esseen tekoseuraa. Jotkuthan tekivät tällaista kai useammin, auttoivat toinen toisiaan ja näin… Miten? – kysymys ei ollut juolahtanut mieleeni aiemmin. Näitä ajatellessani muistin sen, etten edes tiennyt mitä Noah, minkälaista seuraa Noah, oli halunnut. Muuta kuin, että auttaisin. Kyllä, kyllä. Tietämättä edes miten ja missä.
”Jos…. jos kaipaat jotain kirjaa tai muuta, niin voin yrittää hakea jotain…… siis, jos nimeltä ne jo tiedetään… Tai voin myös pitää paikkaa”, yritin tarjota toimintamalleja.
”En.. en ole hyvä lukemaan muiden tekstejä, niin……….”, jatkoin ja lauseen loppu katosi jo käsien liikkeisiini. Mitä edes olin sanomassa? Että failaisin sen? Kaataisin vahingossa vielä mustepullon kyseisen esseen yli, jos minulle se annettaisiin luettavaksi? En osaisi sanoa, että olisiko se sopivan pitkä ja sopivasti aiheeseen nivoutunut?
Yritin korjata loppuun pahoittelevan hymyn. Pahoittelevuus ei ollut kaukana, kun en ollut varma kuinka hyödyksi ylipäätään pystyin olemaan. Hyvä pyytää apua henkilöltä, joka ei osaa auttaa. Parempi onni ensi kerralla.
Suljin hetkeksi silmäni, jotten joutuisi edes näkemään mihinkään tunneskaalaan liittyvää reaktiota. Oma tunneskaala jo riitti ihan tarpeeksi tältä kertaa. Sitä paitsi, olinhan ihan hyvä kuvittelemaan - kuvittelemaan muiden reaktioita. Käänsin pääni ylös kohti kattoa, jota en nähnyt silmien ollessa yhä suljettuina, ja siirtelin vapaalla kädellä etuhiuksiani puolelta toiselle. Dydydyy.
