Alkajaispidot

[Essi]

// Peliin voi osallistua yhdellä tai useammalla viestillä ja peliaikaa on 31.5.2012 saakka. Jokainen alkajaispitoihin osallistunut ansaitsee tuvalleen viisi tupapistettä. //

Oli elokuun ensimmäinen päivä, kello oli jo varttia vaille kymmenen illalla. Sophie Everett, Châteaun rehtori, joka on tunnettu iloisesta ja ystävällisestä hymystään, ilmiintyi Poudlardinesta Châteaun tiluksille. Sophien sisar Léa Rivett oli lupautunut pitämään huolen, että oppilaat pääsisivät pegasosten vetämin vaunuin turvallisesti ja järjestyksessä - vanhemmat oppilaat ensin, ekaluokkalaiset viimeisenä - Châteauhun, joten Sophie saattoi levollisin mennä edeltä Châteuhun vastaanottamaan oppilaat. Noita nousi ripein askelin suuret harmaat kiviportaat ja työnsi suuret tammiovet auki. Hän sulki ovet perässään ja siirtyi sitten suurten saliin.

Suurten sali oli aivan saman näköinen kuin viime lukukauden avajaisissakin, yhtä ihmeelliseltä ja taianomaiselta näyttävä. Sen samenttisen mustaa kattoa, joka oli loihdittu näyttämään taivaalta, täplittivät tähdet. Sali oli valaistu tuhansin kynttilöin, jotka riippuivat ilmassa neljän pitkän pöydän päällä. Pöydät oli katettu kiiltävin kultalautasin ja pikarein, ja koristeltu tupien tunnusväreissä olevilla kukilla. Salin päässä korokkeella oli vielä yksi pitkä pöytä, jonka ääressä istuivat jo kaikki Châteaun opettajat - Sophieta ja Léaa lukuunottamatta - sekä muut henkilökunnan jäsenet. Salin seinillä historian tärkeimmät ja kuuluisimmat noidat ja velhot odottelevat innoissaan raameissaan nähdäkseen koulun uudet tulokkaat, sekä tietty myös vanhat oppilaat.

Sophie asteli istumaan opettajien pöydän ääreen, keskimmäiselle paikalle, joka oli pyhitetty juuri hänelle. Hän tervehti kolleegoitaan ja kolleegattariaan tuttu, iloinen hymy huulillaan, harmaanvihreät silmät iloisesti tuikkien. Sophiella oli yllään kauniin laivastonsininen mekko ja siroille harteilleen hän oli heittänyt kevyen, tumman viitan. Sophie päätyi vaihtamaan kesän kuulumisia vasemmalla puolellaan istuvan kolleegansa kanssa, odotellessaan valppaana ääniä suurten tammiovien tuolta puolen.

Kun kello oli jo melkein viittä minuuttia vaille kymmenen, Sophien odotukset täyttyivät. Ensin kuului vain suurten tammiovien kolahdus, sitten alkoi kuulua innokasta puheensorinaa. Vanhemmat oppilaat olivat siis saapuneet. Sophie kaivoi esille taikasauvansa ja heilautti sillä sirosti kohti suuria tammiovia. Puheensorina voimistui heti tammiovien avauduttua ja oppilaat alkoivat etsiytyä tupapöytiinsä. Kun viimeinenkin vanhempi oppilas oli pujahtanut sisään, Sophie heilautti taas sauvaansa ja tammiovet menivät kiinni. Ovien tuolla puolen, ekaluokkalaiset saapuivat Léan johdattamina aulaan, missä Léa ensin toivotti nuo tervetulleiksi Châteauhun ja kertoi sitten, että heidät lajiteltaisiin kohta johonkin Châteaun neljästä tuvasta. Tämän jälkeen Léa avasi tammiovet ja johdatti ekaluokkalaiset salin halki korokkeen eteen.

Kun kello jossain monta monta kerrosta suurten salin yläpuolella kumisi merkiksi siitä, että kello oli tasan kymmenen, Sophie nousi seisomaan kasvot sädehtien. "Tervetuloa rakkaat Châteaun oppilaat, sekä henkilökunnan jäsenet! On jälleen aika aloittaa uusi lukukausi. Ennen sitä kuitenkin lajittelemme ekaluokkalaiset koulumme tupiin, syömme maittavan illallisen ja painumme sitten pehkuihin, jotta jaksamme aamulla aloittaa opiskelun. Toivottakaamme siis tervetulleeksi arvokas lajitteluhattumme!" Sophie lausahti, minkä jälkeen hän istahti. Korokkeen keskelle, henkilökunnan pöydän eteen ilmestyi puinen jakkara. Jakkaralla makasi musta mytty, joka suoristautuu hatun mittoihinsa ja aloittaa puheen.

"Arvoisat Châteaulaiset!
Edessämme on jälleen joukko uusia kodittomia oppilaita pyrkimässä linnamme muurien sisäpuolelle. He ovat nyt täällä janoamassa opetustamme ja toivotamme heidät luonnollisesti tervetulleiksi.
Nämä keskuuteemme halajavat nuorukaiset eivät ole tuntemattomia vaan heidän kohtaloitaan on pohdittu jo syntymästä asti. He ovat ainoastaan vailla omaa huonetta ja koulun sisäistä perhettä. Tämän me kuitenkin korjaamme tänä iltana. Jokaisen edessämme oleva noidan ja velhon alun on aika saada kotitupa.
Jotkut saattavat olla luotuja puurtamaan Serdaiglessa ja omistamaan aikaansa opiskelulle.
Toiset taas viihtyvät parhaiten uskollisten ystävien ja yhteistyökyvyn omaavien Pouffsoufflelaisten seurassa.
Osa on uskaliasta Gryffondoriin tarkoitettua kansaa, joka janoaa seikkailuja ja haasteita.
Päättelykykyiset ja kauneutta arvostavat asustelevat puolestaan Serpentardin kammioissa.
Jokaiselle Châteauhun asti matkustaneelle nuorelle on löytynyt oma paikkansa ja oma tupansa. Nyt haemme myös näille nuorille lahjakkuuksillemme oman tuvan ja kodin!"

Lajitteluhattu lausuu hitaasti ensimmäisen oppilaan nimen. Tänä vuonna Châteaun entinen ennustuksen opettaja Mila Molina, joka kantaa nyt ennustajan ja vararehtorin titteleitä, opastaa kyseisen oppilaan istumaan tuolille ja asettaa lajitteluhatun oppilaan päähän.

// Lajittelun ohjeet:
Jokainen saa pelata lajitteluhatun roolin haluamallaan tavalla. Pelattavana on siis kaksi roolia, oma ja hattu. Hattu huutaa oppilaiden nimet satunnaisessa järjestyksessä, käytännössä paikalletulojärjestyksessä. Voit pelata lajittelusi heti.

Käytäntö:
1. Lajitteluhattu huutaa oppilaiden nimet satunnaisessa järjestyksessä. Kerro mielellään peliviestissäsi, että hattu huutaa nimesi.
2. Mila Molina opastaa kaikkia oppilaita, joten apua saa, mikäli menee lukkoon tai ei uskalla yksin siirtyä lajitteluhatun tuomion eteen.
3. Lajitteluhatun päätökset tupavalinnoista näkyvät alla. Kun hattu on tehnyt lajittelupäätöksensä, se huutaa tupasi nimen. Lisää tämä mielellään peliviestiisi. Miettiikö hattu kauan vai ei? Näetkö hatun alta? Mitä mietit itse?

Uusien oppilaiden tupajako:

Dinja Shott - Pouffsouffle
Melinda Steen - Serdaigle
Luminetta Valance - Serdaigle
Holly Lindgren - Gryffondor
Sadie Doronèe - Serpentard
Chloé Tesson - Serpentard
Ivy Ruheburg - Serpentard //

Kun viimeisetkin oppilaat on lajiteltu ja kaikki ovat siirtyneet omaan tupapöytäänsä, lajitteluhattu lyyhistyy jälleen kasaan. Mytyssä makaava lajitteluhattu ja puujakkara kaikkoavat korokkeelta. Sophie nousi jälleen seisomaan. "Arvon oppilaat! Olen iloinen nähdessäni näin suuren joukon oppilaita aloittamassa uutta lukukautta", Sophie sanoi, pitäen sitten pienen tauon, jonka aikana hän katsahti jokaiseen neljään tupapöytään iloinen hymy huulillaan. "Uskon tästä syksystä tulevan ikimuistoinen kokemus kaikille. Nyt syömään!" Sophie taputti käsiään kahdesti yhteen, ja herkullinen juhlaillallinen ilmestyi pöytiin. Kun kaikki olivat saaneet syötyä vatsansa täyteen, Sophie nousi vielä viimeisen kerran seisomaan.

"Olipas se herkullinen juhla-ateria. Kiitos paljon koulun ahkerille kotitontuille! Nyt, rakkaat oppilaat, teidän on aika lähteä nukkumaan. Ennen sitä kuitenkin jaan teille teidän lukujärjestyksenne..." Ja sen sanottuaan, jokaisen oppilaan eteen pöydälle ilmestyi lukujärjestys. "Professori Pocklehurst johdattaa Serdaiglet omiin tupiinsa, Gryffondoreja johtaa taas professori Molina, Serpentardit pääsevät tyrmiin professori Coudertin avustuksella ja Pouffsoufflet seuraavat minua. Hyvää yötä!" Sophie toivotti, nousi sitten seisomaan ja lähti johdattamaan Pouffsouffleja tupaansa.

// Hyvää lukuvuoden alkua kaikille! //

[Léa Rivett]

Léa Rivett, Châteaun uusi opintojenohjaaja ja oppilaskunnan vetäjä, hyppäsi Châteaun pikajunasta Poudlardinen laiturille ennen kuin juna oli edes ehtinyt kunnolla pysähtyä. Hän oli innoissaan. Sen näki hänen koko olemuksestaan. Hän hypähteli paikoillaan, hänen kasvoillaan oli ystävällinen hymy ja hänen harmaansiniset silmänsä tuikkivat kuin tähtitaivaan kirkkaimmat tähdet. Olihan tämän ensimmäinen työpäivä Châteaussa. Ja rehtori - joka muuten sattui olemaan tämän isosisko - oli antanut ensimmäiseksi tehtäväksi saattaa ekaluokkalaiset linnaan.

Kun juna pysähtyi ja oppilaat alkoivat pompahdella ulos vaunuistaan, Léa asteli hieman lähemmäksi. "Ekaluokkalaiset, tulkaapa tänne! Ekaluokkalaiset!" Léa kutsui. Pienet, eksyneen näköiset lapsoset pujottelivat isompien oppilaiden ohitse kiltisti hänen luokseen. Léa hymyili. Hänen olisi tehnyt mieli antaa iso hali. Mutta se ei kai olisi ollut kovin asiallista. "Hei! Minä olen Léa Rivett, teidän opintojenohjaaja ja oppilaskunnan vetäjä. Hauska tavata", Léa esittäytyi reippaasti.

Pian ilmaa halkoivat hirnahdukset. Léa kääntyi katsomaan. Pegasokset. Léa voihkaisi ihastuksesta. Hän oli aina tykännyt taikaolennoista, eteenkin hevosmaisista. Pegasokset olivat yksiä hienoimpia ja kauniimpia. Léa havahtui muistaessaan, että hänen kuului ohjata ekaluokkalaisia. "Odottakaa, ekaluokkalaiset. Ylemmän luokan oppilaat menevät ensin, me menemme viimeisenä", Léa ohjasi. "Miksi?" joku oppilaista kysyi. "Järjestyksen vuoksi", Léa vastasi lyhyesti. Sitten hän selvensi: "Katsokaas, kun ylemmän luokan oppilaat on jo lajiteltu." Vastaus ei kuitenkaan näyttänyt tyydyttävän. "Ymmärrätte kyllä, kun pääsemme linnaan", Léa vain sanoi.

Kun ylemmän luokan oppilaat olivat lähteneet, asemalle tuli hiljaista. Léa katseli ekaluokkalaisia. Raukat näyttivät jännittävän ihan hirveästi. Léaa se hieman huvitti ja hän purskahti nauruun. "Älkää olko niin vakavia! Tiedän kyllä, että teitä jännittää. Minuakin jännitti vielä aamulla, olen nimittäin myös uusi täällä", Léa kertoi. "Jännitys voi toki olla hyväkin asia, on nimittäin tutkittu, että se saattaa parantaa suorituskykyä. Mutta koska teiltä ei nyt vaadita minkäänlaista suoritusta, te voisitte vain ottaa rennosti. Voisitte vaikka vaihtaa jännityksenne innostukseksi. Innostus on paljon hauskempi fiilis!"

Pegasokset palasivat asemalle. "No niin, nouskaapa kyytiin!" Léa kehotti, vaikka olisivathan nuo kehottamattakin kyytiin nousseet. Léa nousi itse ensimmäiseen vaunuun viiden pienen oppilaan kanssa. Matka Châteauhun oli vuoristoinen ja mutkikas. Léa koitti jutella niitä näitä mukavia oppilaille rikkoakseen jännitystä. Kun vaunut viimein pysähtyivät linnan eteen, Léa hyppäsi alas vaunusta ja auttoi oppilaita tekemään samoin. Joku pieni punahiuksinen tyttöraukka oli niin jännittynyt, ettei hän pystynyt liikkumaan. Léa tarjosi tytölle suklaata ja lupasi pitää hänen kädestään kiinni lajittelun aikana. Siitä rohkaistuneena tyttökin sai viimein jalkansa toimimaan ja hänkin kompuroi pois vaunusta ja sisälle linnaan muiden ekaluokkalaisten perässä. Léa taputti nopeasti yhtä pegasoksista ja meni sitten itsekin sisälle.

Ekaluokkalaiset seisoivat aulassa ja katselivat vaitonaisina ympärilleen. Léa pujotteli kohteliaasti anteeksi pyydellen ja ystävällisesti hymyillen oppilasjoukon lävitse suurien tammiovien luokse ja teki pienen näppärän piruetin pysähtyessään. "Ekaluokkalaiset. Näiden ovien takana on Suurten sali. Siellä te saatte tietää tupanne. Ja mikä parasta - pääsemme syömään!" Léa virnisti saadessaan aikaan hieman naurunhelähdyksiä. "Okeei, eiköhän mennä sisään!"

Léa saattoi ekaluokkalaiset jonossa suurten saliin, joka oli koristeltu alkajaispitojen tapaan hyvin henkeäsalpaavaksi. Kun Léa pysäytti jonon salin edustalla olevan korokkeen eteen, Léa kohtasi isosiskonsa katseen ja iski tälle silmää. Sisko näytti hymähtävän. Hän vaikutti tyytyväiseltä. Kun kello löi kymmenen, hän nousi seisomaan ja piti lyhyehkön puheentapaisen. Hänen jälkeensä puheen - vähän pidemmän sellaisen - piti paikalle loihdittu lajitteluhattu. Sitten lajittelu pääsi alkamaan. Léa seurasi sitä tuike silmäkulmassaan ja välillä hän autteli jännityksestä paikalleen jähmettyneitä pikku oppilaita nousemaan korokkeelle kädestä pitäen.

// Léaa saa kysyä avuksi jos jännittää! //

[Chloé Tesson]

Chloé Tessonilla oli takanaan pitkä ja osin hermojaraastava junamatka. Niinpä hän oli äärimmäisen iloinen siitä, että juna pysähtyi viimein Poudlardineen ja hän sai poistua ylipirteän Dinjan sekä omituisen ja ärsyttävän Luminetan seurasta. Muut matkaseuralaiset, Sadie, Laszlo ja Emma, olivat olleet ihan siedettäviä. Poistuttuaan vaunu ykkösestä Chloé suunnisti kohti tavaravaunua hakeakseen matkalaukkunsa, mutta joku ylempiluokkalainen pysäytti hänet ja kertoi, että laukut olivat jo linnassa.

"Ekaluokkalaiset, tulkaapa tänne! Ekaluokkalaiset!" Ekaluokkalaisia kutsui tummaan mekkoon ja viittaan pukeutunut nuori, kaunis noita, jolla oli vyötäisille asti ulottuvat ruskeat hiukset. Noidan tummanpuhuva asukokonaisuus ja utuisen tumma silmämeikki olisivat varmaan saaneet noidan näyttämään pelottavalta, ellei hänen kasvoillaan olisi ollut niin sädehtivän innokas ja ystävällinen hymy. Olikohan hän vastavalmistunut? Chloé käveli lähemmäs noitaa ja katseli ympärilleen. Ympärillä oli sadoittain erinäköisiä nuoria velhoja ja noitia, jotka juttelivat innoissaan kuluneen kesän tapahtumista.

Yhtäkkiä jostain läheltä alkoi kuulua hirnahduksia ja kärryjen kolinaa. Oppilasjoukon viereen ilmestyi jonollinen valkoisia, siivekkäitä hevosia, joiden perässä oli noin kuuden hengen istuttavia vaunuja. "Odottakaa, ekaluokkalaiset. Ylemmän luokan oppilaat menevät ensin, me menemme viimeisenä", ruskeahiuksinen noita kehotti. "Miksi?" joku kysyi. "Järjestyksen vuoksi. Katsokaas, kun ylemmän luokan oppilaat on jo lajiteltu, noita vastasi. Vastaus ei ilmeisesti tyydyttänyt kaikkia. "Ymmärrätte kyllä, kun pääsemme linnaan", noita sanoi.

Niinpä Chloé ja muut ekaluokkalaiset odottivat. Jännitys ja kärsimättömyys olivat käsinkosketeltavia. Chloé vaihteli hermostuksissaan painoaan jalalta toiselle ja vilkuili vähän väliä pientä hopeista taskukelloaan. Lämpötila oli iltaa kohden laskenut ainakin kymmenen astetta ja kaapu, joka oli aamulla tuntunut hiostavalta, tuntui nyt juuri sopivalta. Chloé havahtui ajatuksistaan, kun ruskeahiuksinen noita alkoi yllättäen nauraa. "Älkää olko niin vakavia! Tiedän kyllä, että teitä jännittää. Minuakin jännitti vielä aamulla, olen nimittäin myös uusi täällä..." ruskeahiuksinen noita koitti rohkaista ekaluokkalaisia. Chloéa jännitti silti. Hän halusi jo kovasti nähdä uuden koulunsa... ja tietää tulevan tupansa.

Viimein joukko pegasoksia vaunuineen palasi Poudlardineen ja ruskeahiuksinen noita antoi luvan nousta vaunuihin. Chloé olisi halunnut nousta heti ensimmäiseen vaunuun päästäkseen linnaan nopeiten, mutta paikat vietiin nopeasti. Niinpä hän löysi lopulta itsensä vaunujonon hänniltä. Jännitys tytön sisällä kasvoi, kun vaunut lähtivät liikkeelle. Pegasokset vetivät vaunuja pitkin kivistä ja mutkikasta vuoristotietä. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen, joka kuitenkin todellisuudessa kesti varmaan alle kymmenen minuuttia, Chloé näki järven, ja sen rannalla, puurajan alapuolella, suuri, upea, valaistu linna - Château. Chloé katsoi sitä silmät suurena ihastuksesta ja nosti vasemman kätensä rintakehänsä päälle. Hän tunsi sydämensä sykkeen selvästi.

Vaunut pysähtyivät linnan eteen. Chloé hyppäsi alas vaunusta ja katsoi ylös. Jos linna oli ollut vakuuttavan näköinen etäältä, niin mitä se sitten oli läheltä? Henkeäsalpaava. Chloé rynni sisään muiden ekaluokkalaisten kanssa. He saapuivat suureen aulaan. Ruskeahiuksinen noita tunkeutui ekaluokkalaisjoukon läpi ja pysähtyi yhden suuren tammioven eteen veikeästi pyörähtäen. Chloé kohotti tuolle kulmiaan. "Ekaluokkalaiset. Näiden ovien takana on Suurten sali. Siellä te saatte tietää tupanne. Ja mikä parasta - pääsemme syömään!" noita hihkui ja sai aikaan naurunhelähdyksiä. Chloéakin hymyilytti hieman. Sitten salin ovet avautuivat.

Ekaluokkalaisten jono asteli peremmälle saliin ruskeahiuksisen noidan saattelemana. Chloé katseli ympärillään siniset silmät tuikkien ihastuksesta. Eteenkin tähtitaivaaksi taiottu katto teki tähän nuoreen noitaan suuren vaikutuksen. Kun jossain salin yläpuolella alkoi kumahdella, vaaleahiuksinen, hyvin paljon ruskeahiuksista noitaa muistuttava nainen nousi seisomaan ja piti puheen. Sitten hän kutsui paikalle lajitteluhatun. Lajitteluhattukin piti puheen. Jännitys Chloén sisällä alkoi kasvaa sietämättömäksi. Kylmänväreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin.

"Chloé Tesson!" lajitteluhattu huudahti. Chloén sydän jätti lyönnin välistä. Hän odotti pari sekuntia ja astui sitten eteen. Äkäisennäköinen mummeli yritti tulla auttamaan. "Saan kyllä hatun päähäni itsekin, kiitos vain", Chloé sanoi, otti noidalta hatun, jonka asetti päähän istuuduttuaan. Lajitteluhattu ei miettinyt liian kauaa. "Serpentard!" se huudahti. Chloé oli pakahtua onnesta. Hän otti hatun päästään, tyrkkäsi sen takaisin vanhalle noidalle ja melkein hyppelehti pöytään, jonka oppilaat taputtivat kaikista eniten. Chloé istuuntui selvästi ylipainoisen mutta mukavan näköisen noidan viereen.

// Oho, tulipa pitkä... mutta niin, Ronja Blomroosin viereen Chloé siis istahti. //

[Ronja Blomroos]

Lyhyehkö, pullukka ja vaaleanruskeat, laineilla olevat hiukset omaava Ronja Blomroos asteli Suurten Saliin jättimäisen, samankaltaisiin koulupukuihin pukeutuneen oppilasjoukkion mukana. Tönimisiltä ja varpaille tallomisilta ei vältytty tälläkään kertaa, mutta jollain ihmeen kaupalla joukkio onnistui erkanemaan neljäksi ryhmäksi. Kukin ryhmä valitsi itselleen tupapöydän, joka sijaitsi tutulla paikalla salin keskiosassa. Ronja istahti Serpentardien pöytään selvästi tyytyväisen oloisena. Kesä oli mennyt loistavasti, mutta kouluun palaminen oli yllättävän mukavaa. Syynä saattoi olla kaverien näkeminen, koska niitä ei pahimmassa tapauksessa tavannut kesän aikana kertaakaan, sekä uusiin tuttavuuksiin tutustuminen. Ronja ei ollut ainut innokas. Sali suorastaan tulvi iloisesta puheensorinasta, mutta ilmeisesti vielä ei ollut aika hiljetä, sillä rehtori pysyi aloillaan.

”Hola hola, te vanhat tuttavani!” Kuului ääni sivummalta ja serpentardit käänsivät katseensa salin seinustalle. Viiksekäs, espanjataustainen, taulun kehyksien sisässä seisoskeleva härkätaistelija oli aloittanut puheensa tuttuun tapaan. Monet oppilaat huokaisivat kuuluvasti, sillä muotokuva osasi välillä olla äärettömän ärsyttävä. ”Olettehan varustautuneet lukuvuoden tuleviin haasteisiin viitoin ja tulisin voimin!” Mies jatkoi ja vaihtoi lyhyet kuulumiset parin oppilaan kanssa. Ronja heitti muotokuvalle pari valittua sanaa ja käski tuon olla hiljaa, sillä pian olisi vuorossa illan toisiksi jännittävin hetki – lajittelu.

--

Kun aloittavat oppilaat olivat saapuneet saliin ja seisoivat nyt – enemmän tai vähemmän suorassa – jonossa odottaen lajittelu alkua, Ronjalla olin aikaa tutkia heitä. Suurin osa heistä näytti selkeästi jännittävän tulevaa, mutta joukkoon mahtui myös erittäin itsevarmoja yksilöitä. Eräät juttelivat keskenään kovaäänisesti – heistä taatusti tulisi serpentardeja – ja eräs näpräsi samankaltaista laitetta, jollaisen Ronja oli nähnyt hyvällä koulukaverillaan, Rosiella. Jonon hännillä seisoskeli aavistuksen jännittyneen näköinen, erittäin vaaleaihoinen noidan alku, jolla oli mustat, melko pitkät hiukset. Ulkonäön perusteella Ronja ei olisi osannut lajitella tuota tyttöä mihinkään tupaan, mutta tytön edessä seisovan jännittävän silmälasipään hän osasi – takuulla serdaigle! Pian rehtori Everett nousi seisomaan ja toivotti oppilaat tervetulleeksi tutulla tavalla. Naisen jälkeen ääneen pääsi lajitteluhattu, minkä jälkeen lajittelu pääsi alkamaan. Ronja koetti nousta hieman ylemmäksi nähdäkseen jokaisen lajiteltavan suuren oppilasmassan yli.

Hattu huusi ensimmäisen oppilaan nimen, joka päätyi pouffsoufflen tupaan. Keltaisensävyisen tupamerkin omaavat oppilaat hurrasivat viereisessä pöydässä, mutta Ronja tyytyi vaan naputtamaan sormillaan pöydän pintaa vasten. Hän odotti kovasti ensimmäisen uuden serpentardin saapumista pöytään. Hetken odottamisen jälkeen tytön toive toteutui ja ensimmäinen tulokas asteli heidän pöytänsä ääreen. Vaikka Ronja oli varannut vapaata tilaa molemmille puolillensa, uusi oppilas asteli täysin pöydän toiseen päätyyn, juuri sen hammasraudat ja kiharat, vaaleat hiukset omistavan tytön viereen, jota Ronja inhosi yli kaiken. Ronja irvisti näyttävästi ja odotti seuraavaa lajiteltavaa, joka päätyi pienen odottelun jälkeen gryffondorin tupaan. Oppilaita virtasi tasaiseen tahtiin jokaiseen pöytään ja serpentardinkin pöytä täyttyi uudesta väestä, joista osa eksyytyi Ronjan onneksi hänen viereen istumaan. Yksi hänen viereen istuneista oli se mustahiuksinen, muuten vaalea tyttö, johon hän oli kiinnittänyt huomiota ennen lajittelua. Ronja toivotti jokaisen oppilaan hymyillen tervetulleeksi tupaan ja vaihtoi heidän kanssaan muutaman sanan, mutta he vaikuttivat melko vaisuilta juttelemaan yhtään enempää.

Ronja sai uutta tekemistä, kun rehtori ilmoitti ruoka-ajan koittaneen ja pöydät täyttyivät ihanista herkuista. Ronja tarttui ensiksi eteensä ilmestyneeseen paahtopaistiastiaan, jonka laittoi kiertämään tupakavereidensa keskuudessa. Pöytä täyttyi aterimien kilinän, maiskuttamisen ja jutustelun äänestä.

”Olen siis Ronja ja kuulun oppilaskuntaan, kuten ehkä äsken saatoin jo sanoa. Olen jo kolmannella luokalla, joten tiedän yhtä ja toista, joten minulta saa tulla kysymään koulujuttuja tai tulla jutustelemaan muuten vain. Numerologiasta tai riimuista älkää kysykö mitään, sillä sain niistä melkein peikon!” Ronja ryhtyi kertoilemaan ja naurahti kovaäänisesti jutulleen. Muutama uusi oppilas vilkaisi tyttöä oudoksuvasti. He eivät ilmeisesti vielä tienneet mitä peikko arvosanana tarkoittaa ”Niin peikko, tiedättehän. Hylätty. Huonoin arvosana ikinä” Tyttö tarkensi ja haukkasi patongistaan palasen. Eräs ylempiluokkalainen alkoi luetella arvosanoja järjestyksessä ja eräs uusi oppilas koetti muistaa ne ulkoa. Siitä riitti pöydässä hupia hetkeksi, sillä oppilas sekoitti aina hirveän ja surkean sekä kutsui odotukset ylittävää virheellisesti odotukset alittavaksi. Eräältä nelosluokkalaiselta purskahti kurpitsamehut nenästä.

”Kuinkas sinun matkasi meni?” Ronja käänsi huomionsa sen hoikan, mustahiuksisen ja vaaleaihoisen tytön puoleen muiden oppilaiden siivotessa sotkuja. Hän levitti kasvoilleen hymyn.

[Chloé Tesson]

Pullukka tyttö, jonka viereen Chloé istahti, kertoi nimensä olevan Ronja Blomroos ja toivotti Chloén tervetulleeksi Serpentardiin. Chloé nyökähti. "Minä olen Chloé Tesson. Mahtavaa, että lajitteluhattu lajitteli minut Serpentardiin. Serpentard vaikuttaa niin omalta - kylmäpäisyyttä, taitoa, suuria riskejä", Chloé selitti Ronjalle innoissaan. Sitten hän vaikeni hetkeksi seuraamaan lajittelua. Dinja ja Luminetta eivät onneksi tunneet Serpentardiin, vaan löysivät itsensä Pouffsoufflesta ja Serdaiglesta. Sen sijaan Sadie liittyi Serpentardien hopeavihreään joukkoon. Chloé lähetti tytölle iloisen hymyn.

Kun lajittelu viimein päättyi, rehtori ilmoitti ruokailun alkaneeksi. Pöydät täyttyivät mitä hyvännäköisemmistä ja -tuoksuisimmista ruoista. Chloén vatsa murisi vaativasti. Olihan viime ateriasta jo monen monta tuntia, ei siis ihmekään, että oli nälkä. Chloé keräsi lautaselleen monenlaista herkullista ruokaa ja alkoi syömään. Ruoka oli taivaallista. "Tulen taatusti lihomaan täällä, jos ruoka on aina näin hyvää", Chloé totesi.

... "Niin peikko, tiedättehän. Hylätty. Huonoin arvosana ikinä", Ronja selitti. Chloé vilkaisi häntä kulmat koholla. Joku toinen luetteli sitten kaikki arvosanat. Ne olivat peikko, hirveä, surkea, kelvollinen, odotukset ylittävä ja upea. Chloé sai ne painettua mieleensä ensimmäisellä kerralla. Jollakulla toisella taas oli hieman vaikeuksia muistamisessa. Hän sanoi odotukset ylittävää odotukset alittavaksi, mikä sai aikaan kurpitsamehun purskahtamisia niin nenän kuin suunkin kautta sekä hillitöntä naurua. Chloékin virnuili huvittuneena.

"Kuinkas sinun matkasi meni?" Chloé käänsi katseensa Ronjaan, joka oli esittänyt hänelle tuon kysymyksen. "Hmm..." Chloé mietti hetken, miten vastaisi. Samalla hän tarkasteli Ronjan pyöreitä, hymyileviä kasvoja. Tyttö näytti aika vaalealta kevyestä rusketuksesta huolimatta. Chloé pani myös merkille, että Ronjalla oli hyvin nätit silmät. "Tjaa... ehkä vähän liian pitkä. Saattoi tosin johtua ärsyttävästä seurastakin", Chloé pohti.
"Olin samassa vaunussa Sadien, Dinjan, Luminetan, Laszlon ja Emman kanssa. Laszlo ja Emma ovat kyllä kivoja. He ovat tokaluokkalaisia Pouffsoufflesta. Tiedätkö heitä?" Chloé kysyi. "Ja Sadie on kiva myös", Chloé sanoi äkkiä ja nyökkäsi päällään tytön suuntaan. "Mutta Dinja ja Luminetta... Dinja, siis Dinja Shott, puhuu hirveän paljon ja on tosi ylipirteä ja ärsyttävä. Hänet lajiteltiin Pouffsouffleen. Luminetta, tai koko nimeltään Luminetta Valance, on taas joku ihme shamaani, hän osaa lukea ajatuksia ja hän käyttää muutakin kummallista taikaa. Hänet lajiteltiin Serdaigleen", Chloé kertoi.

Pääruoka oli vaihtunut kuin huomaamatta jälkiruoaksi. Vaikka Chloé oli jo melkein täynnä, hän otti vanilijavanukasta, pari muffinia ja kourallisen hedelmätoffeeta. "Entä sinulla?" Chloé kysyi vuorostaan Ronjalta ja kävi ensimmäisen muffininsa kimppuun.

[Ronja Blomroos]

”Tjaa... ehkä vähän liian pitkä. Saattoi tosin johtua ärsyttävästä seurastakin” Ronjan vieressä oleva, juuri äsken Chloéksi itsensä esitellyt tyttö vastasi. Ronja kohotti kulmiaan ja oli juuri kysymässä, että mikä seurassa oli vikana, kun tyttö vastasi. Hän kertoi olleensa Sadien, Dinjan, Luminetan, Laszlon ja Emman kanssa samassa vaunussa. Ronja ei ollut koskaan kuullut kolmesta ensiksi mainitusta ja ajatteli heidän olevan jotain uusia ensiluokkalaisia. Tyttö ilmoitti Laszlon, Emman ja Sadien mukavaksi ja Ronja nyökytteli. ”Emma on ihan mukava. Olen vaihtanut hänen kanssaan muutaman sanan, mutta enemmän olen ollut tekemisissä hänen isosiskonsa Rosien kanssa, joka on todella mukava”. Ronja tähyili gryffondorien pöytään koettaen saada katsekontaktia siellä hääräävän pienikokoisen kikkaratukan kanssa. ”Laszlonkin kanssa olen vaihtanut muutaman sanan, mutta hän on hieman outo. Hän vaikuttaa ujolta ja aivan kuin hän olisi joltain toiselta planeetalta. Emma ja Laszlo taitavat muuten seurustella” Ronja lisäsi ja kohautti olkiaan.

Chloé kertoi Dinjasta ja Luminetasta, jotka olivat molemmat hänen kertomansa mukaan ärsyttäviä. Dinja kuulemma puhui liikaa ja oli teennäisen ylipirteä ja Luminetta kuulemma oli shamaani, joka käytti kummallista taikaa. Ronja naurahti kuuluvasti ääneen. ”Joo varmaan on.. jotkut ensiluokkalaiset yrittävät olla jotain niin suurta vaikkeivät osaa loitsia edes alohomoraa” Ronja ilmoitti ja jätti asian sikseen. Eihän kouluun mitenkään voisi tulla normaaleista oppilaista poikkeavia oppilaita.

Kun pääruoka oli vaihtunut jälkiruoaksi Chloé esitti vuorostaan kysymyksen koskien Ronjan junamatkaa. ”Minun matkani meni ihan hyvin. Tutustui uusiin oppilaisiin kuten Viktoriin ja Ivyyn. He olivat ihan mukavia, varsinkin Viktor. Tulet varmasti tutustumaan myös heihin” Ronja vilkutti jonkin matkan päässä istuvalle, serpentardin tupaan lajitellulle tummahiuksiselle tytölle. ”Kuten näit, Ivy pääsi samaan tupaan meidän kanssa!” Ronja tuuppasi pienen muffinin suuhunsa ja virnisti Chloélle. Tällä vauhdilla hän hukkuisi kavereihin tällä lukukaudella.