Kahden kahvilassa, vai?

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Kahden kahvilassa, vai?

ViestiKirjoittaja Anni Swan » 07 Helmi 2018, 20:56

Välillemme laskeutui hiljaisuus, joka ei kuitenkaan tuntunut kiusalliselta. Hörppäsin kahvistani ja otin palasen juustokakkua. London laski kätensä käteni päälle, kuten olin toivonutkin. Hymyilin hänelle jälleen ja jatkoin syömistä. Hän näytti syövän kohtuu nopeaan tahtiin, vaikka hänellä olikin vain yksi käsi käytössään. Juustokakku, jota London oli suositellut, oli tosiaankin yhtä hyvää kun hän oli luvannutkin. Täällä sitten osataankin tehdä leivoksia. Itse en ole koskaan ollut mikään mestarileipuri, mitä nyt perusasiat osaan, mutta en voisi koskaan edes uneksia osaavani tehdä tällaisia herkullisia ja kauniita luomuksia.
Yhtäkkiä tajusin, että minulla oli tulossa koe, johon en ollut älynnyt lukea. Mutta miten voisin lähteä vain yhtäkkiä vaikuttamatta siltä, että en olisi kiinnostunut. Sillä sitä minä todella olin, mutta en vain voinut olla lukemattakaan kokeisiin. Hörppäsin loput kahvistani ja sanoin Londonille: "Oon pahoillani, mutta mun on ihan pakko mennä lukee yhteen kokeeseen." Nousen penkistä ja hetken mielijohteesta pussaan lähtiessäni Londonia poskelle ja sanon: "Kiitos seurasta, nähdään." Sitten kävelen ulos kahvilan ovesta.

//Tää oli sitten mun viimeinen peliviesti :) Kiitos pelistä!//
Don`t be so serious ;)
//Toinen hahmoni: Courtney Laurent
Avatar
Anni Swan
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 96
Liittynyt: 07 Huhti 2017, 07:00
Tupa: Cerfeur

Re: Kahden kahvilassa, vai?

ViestiKirjoittaja London Morel » 23 Helmi 2018, 11:24

Kaksikon välinen hiljaisuus keskeytyi, kun Anni avasi suunsa. Tyttö pahoitteli ja kertoi, että hänen oli pakko mennä lukemaan kokeeseen. London nyökkäsi tytölle. Olihan se harmillista, että tytön täytyi poistua, mutta poika uskoi, että he tulisivat vielä tapaamaan monta kertaa. "Se on ihan ok, koulu on tärkeä asia", London kertoi ja irvisti itselleen mielessään, mutta piti todellisuudessa kasvonsa peruslukemilla. Tuo oli viimeinen lause, minkä poika olisi ikinä kuvitellut kuulevansa omasta suustaan. Anni laittoi pojan pään näköjään totisesti pyörälle.

Tyttö kävi pussaamassa Londonia poskelle ennen lähtöään. "Nähdään pian!", London sanoi tytölle ja hymyili. Hän jäi vielä istumaan penkille, kun tyttö oli poistunut ovesta. Poika uppoutui hetkeksi omiin ajatuksiinsa, mutta havahtui kahvilan kellon kilinään, kun jokin tuntematon henkilö astui sisälle.

London kävi tilaamassa vielä yhden latten, jonka joi, ennen kuin poistui kahvilasta.

// Kiitti pelistä! :) //
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Kahden kahvilassa, vai?

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 04 Huhti 2018, 13:31

Anni Swan, Cerfeur: 12 + 5 = 17 p
London Morel, Cerfeur: 11 + 5 = 16 p
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Edellinen

Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron